Asuntomessut

Miten on mennyt, onko jossain raportointia kävijämääristä.
2064506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 206

Vanhimmat

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tietojen perusteella Kuningattarenrannan infrastruktuuriin rakentaminen on maksanut 12 miljoonaa euroa. Tässä summassa ei ilmeisesti ole mm. kaavoituskuluja ja messujen paikoitusalueen rakentamisen kustannuksia.
Messulipun on hinta on noin 30 euroa. Jos messuille tulisi 140 000 kävijää, niin lipputulot olisivat noin 4 200 000 euroa. Lipputuloista Suomen Asuntomessut saa 82 % eli
3 444 000 euroa. Näin ollen kaupungin osuudeksi jäisi 18 % ja siten 756 000 euroa. Tätä summaa kun vertaa 12 miljoonan euron satsaukseen, niin voi havaita, että takkiin tulee ja paljon. Messujen kävijämäärällä ei juurikaan ole merkitystä ja kaupungille tulisi reilusti tappiota, vaikka saisi kaikki lipputulot itselleen.

Äänestä
  • Kaupungin 12 miljoonan kulujen kattamiseksi tarvittaisiin messuille 400 000 kävijää sillä oletuksella, että kaupunki saisi kaikki lipputulot itselleen. Puitesopimuksen perusteella kaupunki saa vasta 140 000 kävijämäärän ylittämisen jälkeen 50 % lipputuloista. Suomen Asuntomessujen on helppo luvata tällainen bonus.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kaupungin 12 miljoonan kulujen kattamiseksi tarvittaisiin messuille 400 000 kävijää sillä oletuksella, että kaupunki saisi kaikki lipputulot itselleen. Puitesopimuksen perusteella kaupunki saa vasta 140 000 kävijämäärän ylittämisen jälkeen 50 % lipputuloista. Suomen Asuntomessujen on helppo luvata tällainen bonus.

    Tämänhetken arvio pyörii siinä noin 100-120 tuhannen kävijän hujakoilla jos siis sää pysyy suhteellisen hyvänä ja ihmisvirta samanlaisena. Keskimääräinen kävijä jättää kaupunkiin noin 100 euroa mukaan lukien pääsylippu. Lapsiperheet joita on paljon luonnollisesti huomattavasti enemmän. Arvio kaupunkiin jäävästä rahasta noin 15-20 miljoonaa euroa. Todenköisesti vielä enemmän mutta luvut sitten syksymmällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suurin osa rahoista käytettäneen messualueen aitojen sisäpuolella ja fyrkat menevät pääosin Loviisan ulkopuolisille yrityksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tämänhetken arvio pyörii siinä noin 100-120 tuhannen kävijän hujakoilla jos siis sää pysyy suhteellisen hyvänä ja ihmisvirta samanlaisena. Keskimääräinen kävijä jättää kaupunkiin noin 100 euroa mukaan lukien pääsylippu. Lapsiperheet joita on paljon luonnollisesti huomattavasti enemmän. Arvio kaupunkiin jäävästä rahasta noin 15-20 miljoonaa euroa. Todenköisesti vielä enemmän mutta luvut sitten syksymmällä.

    Jos kävijöitä on 120 000, niin kaupungin osuus
    3,6 miljoonan lipputuloista kutistuu 648 000 euroon. Voidaan puhua jo taloudellisesta katastrofista, kun konsernitasolla asuntomessujen järjestämiseen on panostettu parisenkymmentä miljoonaa!

    Äänestä

  • Toivotaan että asuntomessu yhdistys tuhoutuu.
    Taas yksi ryöstäjä joka pelkästä prstä saa suuret tulot , oksennus saasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Toivotaan että asuntomessu yhdistys tuhoutuu.
    Taas yksi ryöstäjä joka pelkästä prstä saa suuret tulot , oksennus saasta!

    Mikä yhdistys?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos kävijöitä on 120 000, niin kaupungin osuus
    3,6 miljoonan lipputuloista kutistuu 648 000 euroon. Voidaan puhua jo taloudellisesta katastrofista, kun konsernitasolla asuntomessujen järjestämiseen on panostettu parisenkymmentä miljoonaa!

    Pari päivää vielä ja sit hiljenee.

    Äänestä

Kaupungin keskustassa ei huomaa, että ihmisiä olisi normaalia enemmän liikkeellä.
Bussikuljetus parkkipaikalta aiheuttaa suoraan, innoissaan, messuille menemisen.
Väsy taas vie helposti takaisintullessa suoraan autolle ja muille maille startin.
Mennen tullen bussin ikkunasta ei ole näkynyt mitään mielenkiintoista, mitä viitsisi koukata katselemaan.
Laivasiltakin, messualueelta katsottuna, on samanlainen kuin monessa paikassa muuallakin. Huurteisen tuopin ottajat voisivat laivasillalle koukata mutta sellaiset eivät ole tyypillisiä messukävijöitä.

Äänestä

Ei ole raportoitu. Ilmeisesti oker-blomin sadunomaiset jutut messuvieraiden määristä eivät toteudu ja tältäkin osin tulee Mutarannan savea tupaan. Jos Asuntomessujen kustannuksista tai kävjämäärästä olisi jotain, mitä hyväänsä positiivista kerrottavaa, niin kyllä kaupungin positiivisten tarinoiden tiedoitusläpykkä olisi uutisoinut koko sivun aukeamalla ihan mitä vaan raatihuoneelta opastetaan.
Messuhankkeen johtaminen ja kustannusten hallinta eivät ole olleet oker-blomin hanskassa vaan ollt aivan hukassa koko hankeen ajan,
Messut ovat nahistuneet kesäiseksi viihdetapahtumaksi. Messukohteiden määrä, joka jo alun perin oli kaikkien aikojen alhaisin on jäänyt totetumatta. Kelluvista taloista tuli fiaskohanke. Esitteissä rannassa oli 9 taloa, mutta niistä "toteutui" vain yksi, joka sekin keskeneräinen ja kävijöiden mukaan keinuva kelluvamallitalo. Messualueella on keskeneräinen talo. Kaikki messujen rakentamisen epäonnistumista paikkaamaan on ohijohdettu mm musikkitapatumilla, "venenäyttelyllä" ja telttakylällä , jossa infopisteitä sekä juomaa ja pientä naposteltavaa sekä jäätelöä

Äänestä
  • Upea alue se on kaiken kaikkiaan. Tämä on sitä kehitystä jota kaupunki on tarvinnut jo vuosikymmeniä. Seuraavaksi sitten Sahaniemestä upea puistoalue, nyt olisi tekijät oikeilla paikoilla eikä mitään vanhassa roikkuvia pelkureita.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Upea alue se on kaiken kaikkiaan. Tämä on sitä kehitystä jota kaupunki on tarvinnut jo vuosikymmeniä. Seuraavaksi sitten Sahaniemestä upea puistoalue, nyt olisi tekijät oikeilla paikoilla eikä mitään vanhassa roikkuvia pelkureita.

    Sinulla ei taida olla mitään käsitystä taloudellisista realiteeteista. Sen verran käsitystä niistä kuitenkin on Raatihuoneella, että asuntomessujen järjestämisestä kaupunkikonsernille aiheutuneista kokonaiskustannuksista ollaan hiirenhiljaa.

    Veronmaksajien rahojen käytössä voi olla helposti "rohkea", mutta omien varojen käytössä lähes kaikki ja myös ne "oikeilla paikoilla olevat tekijät" ovat "pelkureita".

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinulla ei taida olla mitään käsitystä taloudellisista realiteeteista. Sen verran käsitystä niistä kuitenkin on Raatihuoneella, että asuntomessujen järjestämisestä kaupunkikonsernille aiheutuneista kokonaiskustannuksista ollaan hiirenhiljaa.

    Paikalliset lehdykätkin vaikenevat hillittömästä rahojen käytöstä ja suoltavat lähinnä pelkkää lapsellista messupropagandaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinulla ei taida olla mitään käsitystä taloudellisista realiteeteista. Sen verran käsitystä niistä kuitenkin on Raatihuoneella, että asuntomessujen järjestämisestä kaupunkikonsernille aiheutuneista kokonaiskustannuksista ollaan hiirenhiljaa.

    Kaikki positiivinen kirjoittelu messuista näyttää myös olevan kielletty? Messut on parhaillaan käynnissä ja jos ne on jonkun mielestä hienot ja hyvä juttu, turha heidän kimppuun on käydä. Olette saaneet valittaa ja ynnäillä vuositolkulla, antakaa muidenkin esittää omat mielipiteensä ja olla tyytyväisiä edes johonkin. Se on tullut kyllä selväksi, ettei teidän mielestä messuissa ole mitään hyvää, siitä ei tarvitse olla huolissaan. Olette kyllä muistaneet haukkua aivan kaiken, mutta oletteko itse käyneet paikan päällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Messut ovat ihan kiva tapahtuma, jos unohtaa kuinka paljon niiden järjestäminen tuli maksamaan.
    Kulut eivät tosin jää siihen, vaan AVI:n lupamääräysten ja kaupungin omien suunnitelmien vastaisesti toteutettu kelluva silta ja aallonmurtaja tulevat vielä aiheuttamaan lisäkustannuksia. Veronmaksajat voivat vain toivoa, ettei etenkään Kuningattarenrannan keskialueen höttöinen maaperä tule aiheuttamaan jatkossa mitään probleemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pitääkö tätä toitottaa joka väliin? Se on tullut kyllä selväksi jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Pitääkö tätä toitottaa joka väliin? Se on tullut kyllä selväksi jo.

    Hyvä juttu. Kohta alkaa sitten tapahtumaan kun kaupungin valvontaviranomaiset alkavat kuntalain määräämän laillisuudenvalvojan kaupunginhallituksen johdolla selvittämään AVI:n lupamääräysten ja suunnitelmien vastaista toimintaa. Tarkastuslautakunnalla puolestaan pitää kiirettä kun se selvittää infrastruktuurin rakentamiseen liittyvää rahan käyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinulla ei taida olla mitään käsitystä taloudellisista realiteeteista. Sen verran käsitystä niistä kuitenkin on Raatihuoneella, että asuntomessujen järjestämisestä kaupunkikonsernille aiheutuneista kokonaiskustannuksista ollaan hiirenhiljaa.

    Koska koko maan taloutta hoitaa vain rosvot niin unohtakaamme talous ja nauttikaamme niistä muruista joita kansalle tippuu.

    Rosvot saa aina lopulta tuomionsa, jos ei tässä ajassa niin ikuisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Upea alue se on kaiken kaikkiaan. Tämä on sitä kehitystä jota kaupunki on tarvinnut jo vuosikymmeniä. Seuraavaksi sitten Sahaniemestä upea puistoalue, nyt olisi tekijät oikeilla paikoilla eikä mitään vanhassa roikkuvia pelkureita.

    Kyllähän se kaupunki sitten tienaa, kun asunnot saadaan myytyä. Hintavat asunnot tietää hyviä veronmaksajia. Alue voi hyvinkin kasvaa,eihän mikään kaupunki halua rakentaa kaupungin omistamia vuokrakasarmi alueita ? Niistä ei tule kuin menoja ?

    Äänestä

Eikö messuparkissa ole julkista digitaalista autolaskurinäyttöä?

Äänestä

Minäkin olen mestari tekemään kaikkea uutta. Nyt kävin Balilla, bisnesluokassa, kallista oli ja vähän on velkaa. No velat on firman eikä niitä tarvi itse maksaa ja aina voi perustaa uuden yrityksen. Pääasia on että kasvua pitää olla maksoi mitä maksoi. :)

Äänestä
  • Hyvä tarina, jolla täysi analogia Loviisan asuntomessujen johtamisessa. Asuntomessujen taloudellinen , miljoonien eurojen tappio ei Lovisan johtavia virkamiehiä kiusaa. Viellä on jäljellä riittävästi veronmaksajia jotka perivät oker-blomilta messu-hulluuden maksajan roolin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hyvä tarina, jolla täysi analogia Loviisan asuntomessujen johtamisessa. Asuntomessujen taloudellinen , miljoonien eurojen tappio ei Lovisan johtavia virkamiehiä kiusaa. Viellä on jäljellä riittävästi veronmaksajia jotka perivät oker-blomilta messu-hulluuden maksajan roolin.

    Kuulemma yleisin suomen nuorten miesten tarina. Ryöstää maataan? Luuleeko joku että valhe maanpuolustuksen suosiosta joskus toteutuisi.
    Miksi ryöstäjät jossain toisessa tilanteessa uhraisi henkensä ryöstämänsä maan puolesta?

    Äänestä

Olivatko Lovisan Rotaryn veljet kaupungin oker-blomin kutsumana ja veronmaksajien kustantamana Asuntomessujen avajaisten VIP-vieraina (a' 100 euroa) ?

Äänestä

Länsirannalla messujen sisääntuloportin läheisyydessä on putkihässäkkä. Lienevätkö kelluvan talon ilmastointiputket jääneet väärälle puolelle lahtea?

Äänestä
  • Jumankauta et tänään oli paljon ihmisiä, maanantai vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jumankauta et tänään oli paljon ihmisiä, maanantai vielä.

    Ainoa joka tienaa on Suomen Asuntomessut, joka päinvastoin kuin kaupunki, ei ole sijoittanut messuihin kovin montaa lanttia. Kiitos tästä karhunpalveluksesta kuuluu kaupunginjohtajalle ja erityisesti valtuustolle, jotka mahdollistivat veronmaksajien piikkiin rahavirran Suomen Asuntomessuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Se vain kertoo että asuntomessuyhdistus on suuri rosvo.

    Äänestä

Miksi kukaan menee asuntomesuille? Miksi maksaa asuntojen näkemisestä, kun niitä näkee ilmaiseksikin? Tekemisen puutettako vai uteliaisuutta vai mainonnan luomaa joukkohysteriaa?

Äänestä

Asuntomessu järjestäjänä on ahne, toisia hyväksikäyttävä yritys joka korjaa potin.

Äänestä
  • Niille tulkoon kosto ja tuho.

    Äänestä

Julkistaako parkkipate montako sakkoa on kirjoitettu?

Äänestä

Mikäli asuntomessujen järjestäminen olisi kannattavaa liiketoimintaa, niin joku yksityinen yritys varmasti ostaisi käypään hintaan maa-alueen kunnalta ja rakentaisi infrastruktuurin ja tekisi sopimuksen Suomen Asuntomessujen kanssa. Silloin kunnan tehtäväksi jäisi ainoastaan alueen kaavoittaminen ja sen laadinnasta voitaisiin vielä periä asuntomessut järjestävältä yritykseltä kehittämiskorvausta. Koska asuntomessujen järjestäminen ei ole kannattavaa liiketoimintaa kuin Suomen Asuntomessuille ja infrastruktuurin rakentaville yrityksille, niin asuntomessut pitää aina järjestää kunnan toimesta ja silloin maksumieheksi joutuvat veronmaksajat. Se ei ole mikään vitsi, että Loviisa järjesti kaikkien aikojen kalleimmat, mutta myös pienimmät asuntomessut. Loviisan kohdalla fiiniltä kuulostavan Kuningattarenrannan alueen infrastruktuurin rakentamisen kalleuden totesi aikanaan jo YIT, joka vetäytyi pikavauhtia kannattamattomaksi toteamastaan hankkeesta.

Äänestä

Loviisan päättäjien enemmistö on uneksijoita, jotka elättelevät epärealistisia haaveita. Sitten kun haave realisoituu toteuttamisen asteelle, niin se tulee todella kalliiksi. Tästä on kouluesimerkkinä asuntomessujen järjestäminen. Haaveet eivät kuitenkaan ole loppuneet tähän. Laivasillalla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että messujen jälkeen panostetaan rantatontteihin, joita pitää saada lisää. Rantatontteja ei enää ole mahdollista kaavoittaa suuressa mittakaavassa, joten niiden avulla ei edes teoriassa voida saada aikaan merkittävää positiivista muuttoliikettä. Rantatontit on tarkoitettu pienelle varakkaalle joukolle ja niiden lisäkaavoittaminen lisäisi luontokatoa. Tällä olisi myös negatiivisia vaikutuksia merkitsisi kaupungin asukkaiden viihtyisyyteen.

Äänestä
  • Varakkaat ihmiset ovat harvoin palkansaajia, vaan sellaisia jotka nauttivat pääomatuloja. Pääomatulot eivät ole kunnallisverotuksen piirissä.

    Äänestä

Loviisapalsta ei koskaan petä! Täällä on aina joko joku keskimäki tai muu persu nimettömänä puhumassa pahaa kaupungin hallinnosta ja kertomassa miten taas tulee miljoonatappiot, oli hanke mikä hyvänsä.

Tänään, arkipäivänä, oli pitkä jono jokaiseen kohteeseen ja kauppa kävi messualueella hyvin, niin myös laivasillalla. Pysäköintipaikat on melko täynnä. Eiköhän tuonne alueelle ole tulossa aika vauraita ja hyvätuloisia ihmisiä, ja niistähän kaupunki elää. Muutama tosi kivakin asunto tuolla oli. Osasta en pitänyt. Rivari yllätti positiivisesti. Hellstenin kämpästä atriumpihoineen tykkäsin eniten.

Äänestä
  • Tuollaisia kommentteja se suuri tietämättömyys ja hyväuskoisuus pistää raapustelemaan. Sinua ei takuulla kannata yrittää valistaa faktatiedoilla. Tosin itsekin ne tiedot löydät ihan kaupungin sivuilta esimerkiksi asuntomessujen järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista.

    Äänestä

  • Se on kyllä sillä viisiin, että oli kaupungin johdon hanke mikä hyvänsä, niin tappiota tuppaa tulemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Se on kyllä sillä viisiin, että oli kaupungin johdon hanke mikä hyvänsä, niin tappiota tuppaa tulemaan.

    Kaupungin tulisi pitäytyä vain sen lakisääteisissä tehtävissä. Niihin ei kuulu esimerkiksi asuntomessujen järjestäminen.

    Äänestä

Loviisa on pieni kaupunki, olisiko kaikista pienin missä asuntomessut olleet. Siitä hatunnoston, rohkea veto. Kerava vetäytyi ensi vuoden asuntomessuisännyydestä vaikka on sijainniltaan hyvä. Ilmeisesti laskelmat niin negatiiviset, että parempi vetäytyä. Fiksu veto. Mitäs täällä purnaamaan, kyllä ne faktat ja voitot/tappiot esille tulevat kun messut on ohi. Itse kyllä ajattelen, että todella rohkea liike oli Loviisan järjestää messut. Tuskin kovinkaan montaa uutta asukasta kuitenkaan houkuttelee, koska palvelut on aika suppeat. Eikö olisi järkevää rakentaa ostoskeskus ja uimahalli ja miettiä muita asioita, jotka väestöä houkuttelisi Loviisaan.

Äänestä
  • Ei mennyt kankkulan kaivoon kuin parisenkymmentä miljoonaa plus tulevat infrastruktuurin ylläpitokulut. Mitäs pienistä ja käytetään sitten juustohöylää kaupunkilaisten peruspalveluihin. Kylien terveysasemat ehdittiinkin jo sulkemaan ennen Sotea. Veronmaksajien rahoilla on helppo olla rohkea ja kun virkavastuu on Suomen parhaassa pikkukaupungissa ollut tähän asti tuntematon käsite, niin rohkeus on nyt kasvanut ennennäkemätömiin mittoihin. Vai että ostoskeskus ja uimalli. Just så.
    Loviisan ongelmana on kuule työpaikkojen puute.

    Äänestä

"Bella Lovisa" visiot uudelleen lämmitettynä.
Miljonäärit ja miljardöörit rynnivät Loviisaan kaunistamaan budjetin kunnalisveron tuottosaraketta.

Äänestä
  • Johtaja kertoi Laivasillan törinätuokiossa, että asuntomessujen jälkeen panostetaan ranta-tontteihin.
    Kaupungilla ei ole enää kovinkaan paljoa ranta-alueita, jonne harvalukuisille varakkaille saisi fixattua halvan rantatontin. Loviisanlahden itärantakin on jo ennestään yhtä kesämökkien helminauhaa. Länsirannalla keskustasta Valkoon ei ole enää muuta aluetta kuin Sahaniemi, joka lienee seuraavaksi kiikarissa. Sahaniemellä on hyvät mahdollisuudet jopa ylittää Kuningattarenrannan infrastruktuurin rakentamiskulut, koska alue on rimojen päälle kasattua löysää täyttömaata, jota on höystetty kaikenlaisilla ympäristömyrkyillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Johtaja kertoi Laivasillan törinätuokiossa, että asuntomessujen jälkeen panostetaan ranta-tontteihin.
    Kaupungilla ei ole enää kovinkaan paljoa ranta-alueita, jonne harvalukuisille varakkaille saisi fixattua halvan rantatontin. Loviisanlahden itärantakin on jo ennestään yhtä kesämökkien helminauhaa. Länsirannalla keskustasta Valkoon ei ole enää muuta aluetta kuin Sahaniemi, joka lienee seuraavaksi kiikarissa. Sahaniemellä on hyvät mahdollisuudet jopa ylittää Kuningattarenrannan infrastruktuurin rakentamiskulut, koska alue on rimojen päälle kasattua löysää täyttömaata, jota on höystetty kaikenlaisilla ympäristömyrkyillä.

    Sahaniemi hankkeessa maanvaitotarve oli 500 000 m3!

    Äänestä

Vaikka ei olisi työpaikkoja, jotain pitäisi olla houkuttimena jotta ihmisiä Loviisaan muuttaisi. Sieltä ei kuitenkaan välttämättä pitkiä työmatkoja ole. Käy esim. Helsingissä Pyhtäällä ja kauempaakin väkeä. Itse uimahallin suurkuluttajana ja helppojen palveluiden arvostajana en voisi nähdä itseäni Loviisassa asuvan. Ja eikös Disas ole Loviisalainen yritys, miksi se on Haminassa? Tuollainen yritys toisi paljon ihmisiä kaupunkiin.

Äänestä
  • Ohessa vastaus kysymykseesi. Yritys ilmeisesti katsoi, että liiketoiminta ei Loviisassa kannata. Elinkeino- ja kehittämisjaoston pöytäkirja:

    Elinkeino- ja kehittämisjaosto § 71 18.12.2012

    Liiketontin myynti, Disa's Fish Oy ELKJ § 71

    Disas Fish Oy suunnittelee uuden kaupan rakentamista Loviisan läntiseen liittymään. Kaupunki on keväällä 2012 hankkinut maata tarkoitusta varten ja suorittanut alueelle hakkuutyötä sekä osittain täyttänyt nyt myytävän tontin.

    Alueella on valmisteilla kaavamuutos, jolla mahdollistetaan alueen yhtenäisen hyödyntämisen sekä pienen torialueen poistamisen ja huoltamotontin muuttamisen liiketontiksi. Lisäksi huoltamon kohdalla olevaa risteyksen liikenneturvallisuutta parannetaan.

    Disas Fish Oy:n tarvitsema maa-alue on varsin laaja sisältäen suuren pysäköintialueen. Pysäköintiä tullaan järjestämään alueella yhteiseksi, tähän on myös ostava yritys sitoutunut.

    Ehdotus:

    --Elinkeino- ja kehittämisjaosto ehdottaa että kaupunginhallitus päättää: myydä yhteensä n. 14 370 m2 kokoisen rakennuspaikan Disas Fish Oy:lle hintaan 230 000 €. Rakennuspaikka koostuu seuraavien kiinteistöjen määräaloista:
    1. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitsevasta kiinteistö Mickos R:no 434-401-10-92, myytävä pinta-ala noin 7 530 m2.
    2. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitseva kiinteistö Fogdas R:no 434-401-6-69, myytävä pinta-ala noin 6 426 m2.
    3. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitseva kiinteistö Storskrapis R:no 434-401-2-8, myytävä pinta-ala noin 246 m2.
    4. Loviisan kaupungin Degerbyn kylässä sijaitseva kiinteistö Lovisa R:no 434-405-1-33, myytävä pinta-ala noin 167 m2. Myytävät pinta-alat on merkitty liitteenä olevaan karttaan (liite no 17).

    Myytävät pinta-alat on merkitty liitteenä olevaan karttaan (liite no 17).

    Päätös:

    Ehdotuksen mukainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ohessa vastaus kysymykseesi. Yritys ilmeisesti katsoi, että liiketoiminta ei Loviisassa kannata. Elinkeino- ja kehittämisjaoston pöytäkirja:

    Elinkeino- ja kehittämisjaosto § 71 18.12.2012

    Liiketontin myynti, Disa's Fish Oy ELKJ § 71

    Disas Fish Oy suunnittelee uuden kaupan rakentamista Loviisan läntiseen liittymään. Kaupunki on keväällä 2012 hankkinut maata tarkoitusta varten ja suorittanut alueelle hakkuutyötä sekä osittain täyttänyt nyt myytävän tontin.

    Alueella on valmisteilla kaavamuutos, jolla mahdollistetaan alueen yhtenäisen hyödyntämisen sekä pienen torialueen poistamisen ja huoltamotontin muuttamisen liiketontiksi. Lisäksi huoltamon kohdalla olevaa risteyksen liikenneturvallisuutta parannetaan.

    Disas Fish Oy:n tarvitsema maa-alue on varsin laaja sisältäen suuren pysäköintialueen. Pysäköintiä tullaan järjestämään alueella yhteiseksi, tähän on myös ostava yritys sitoutunut.

    Ehdotus:

    --Elinkeino- ja kehittämisjaosto ehdottaa että kaupunginhallitus päättää: myydä yhteensä n. 14 370 m2 kokoisen rakennuspaikan Disas Fish Oy:lle hintaan 230 000 €. Rakennuspaikka koostuu seuraavien kiinteistöjen määräaloista:
    1. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitsevasta kiinteistö Mickos R:no 434-401-10-92, myytävä pinta-ala noin 7 530 m2.
    2. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitseva kiinteistö Fogdas R:no 434-401-6-69, myytävä pinta-ala noin 6 426 m2.
    3. Loviisan kaupungin Antinkylässä sijaitseva kiinteistö Storskrapis R:no 434-401-2-8, myytävä pinta-ala noin 246 m2.
    4. Loviisan kaupungin Degerbyn kylässä sijaitseva kiinteistö Lovisa R:no 434-405-1-33, myytävä pinta-ala noin 167 m2. Myytävät pinta-alat on merkitty liitteenä olevaan karttaan (liite no 17).

    Myytävät pinta-alat on merkitty liitteenä olevaan karttaan (liite no 17).

    Päätös:

    Ehdotuksen mukainen.

    Trollilla korkki auki perjantain kunniaksi. Se tietää komediaa viikonlopuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Trollilla korkki auki perjantain kunniaksi. Se tietää komediaa viikonlopuksi.

    Voi olla myös draamaa, 3 2 1 Box! T:PH

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Trollilla korkki auki perjantain kunniaksi. Se tietää komediaa viikonlopuksi.

    Se on vain faktatietoa, joka jostain syystä aina ärsyttää sinua. Nyt sait hyvän tekosyyn mennä sinne rantaan toiseen olohuoneeseen vetämään naama täyteen. Sieltä voit myös ihailla messukomediaa, jonka ansiosta pikkukaupunki asetettiin nerokkaan direktöörin mukaan kartalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Voi olla myös draamaa, 3 2 1 Box! T:PH

    PeeHoo on päättäjien kermaan ja intelligentsiaan kuuluvana aina niin kryptinen. Esittikö PeeHoo veikkauksen siitä, että kuinka monta jäätalvea kelluva Kruunusilta kestää?
    3, 2, 1 Broke!

    Äänestä

Hyvin on lähellä itärajaa ja atomi voimalakin säteilee siinä taustalla?💩

Äänestä

Loviisan Sanomat jaksaa pitää messuhypetystä yllä jokaisessa numerossaan. Uusimmassakin jutussa unohtuu tarkoituksella asuntomessujen olevan vain 1 kuukauden mittaisen lyhyen pyrähdyksen. Esimerkiksi asiakasmäärän lisäys 30 % ei vaikuta kummoiselta. Keskustan asiakasmääristä ja torin sekä Vanhan Rannan ennalta hehkutettujen myyntipaikkojen floppaamisesta ei ole sanaakaan. Otteita lehdykän jutusta:

"Asuntomessut näkyvät selvästi ravintoloiden kävijämäärissä – "Ensimmäisellä viikolla meillä kävi kaksinkertainen määrä"

Loviisan asuntomessut ovat jo vaikuttaneet kaupungin ravintoloiden kävijämääriin. Ruotsinpyhtään ruukin ravintoloissa kävijöitä on ollut noin puolta enemmän kuin normaalisti heinäkuussa.

Loviisan X:n ravintoloissa on jonoa normaaleinakin heinäkuun päivinä, mutta asuntomessut ovat vilkastuttaneet kävijämääriä entisestään. Ravintola X:ssä kävijöitä on ollut noin 30 prosenttia enemmän kuin normaalina heinäkuun viikkona.

– Messuvieraat myös yllättävät. Yhtenä iltana olin lähdössä kahdeksan aikaan kotiin, kun messualueelta tuli suuri joukko ruokailijoita konsertin jälkeen syömään.

Ajoittain ravintola on ollut lähes täynnä."

Äänestä
  • Kaupungin keskustan asiakasmääristä ja torin sekä Vanhan Rannan ennalta hehkutettujen myyntipaikkojen floppaamisesta koko ajan positiivisia uutisia naamakirjassa tehtaileva yrittäjäyhdistyksen äänitorvi on hiiren hiljaa. Asuntomessualueella myynti on varmaan suurimmillaan, mutta siitä eivät lehdet ja yhdistyksen äänitorvi halua puhua, koska alueen yritykset eivät ole paikkakuntalaisia.

    Äänestä

  • Asuntomessujen avajaisista ei julkaistu tähtireportaasia kuvien kera. Syynä se, että avajaisiin ei saatu kovista yrityksistä huolimatta ketään merkkihenkilöä julistamaan messuja avatuksi. Paikalla oli vain rkp:n hesalainen ja muka loviisalaisten edustaja ja saman puolueen ei ensiviulun, vaan sellon soittaja. Paikalla oli toki paikkakunnan oikeankielistä ja mielistä kermaa. Niistäkin suurin osa paikalla kutsuvieraina skattebetalarien piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Asuntomessujen avajaisista ei julkaistu tähtireportaasia kuvien kera. Syynä se, että avajaisiin ei saatu kovista yrityksistä huolimatta ketään merkkihenkilöä julistamaan messuja avatuksi. Paikalla oli vain rkp:n hesalainen ja muka loviisalaisten edustaja ja saman puolueen ei ensiviulun, vaan sellon soittaja. Paikalla oli toki paikkakunnan oikeankielistä ja mielistä kermaa. Niistäkin suurin osa paikalla kutsuvieraina skattebetalarien piikkiin.

    Aina mukava kun sua harmittaa. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Aina mukava kun sua harmittaa. ;)

    En usko että sitä harmittaa, on jo niin syvällä omassa maailmassaan jossa on vain juonittelua ja huonosti hoidettua kunnallispolitiikkaa että ei enään erota todellisuutta. T:PH

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    En usko että sitä harmittaa, on jo niin syvällä omassa maailmassaan jossa on vain juonittelua ja huonosti hoidettua kunnallispolitiikkaa että ei enään erota todellisuutta. T:PH

    Onko tää mun vika? Olinko sulle liian ankara aikoinaan kun koulutin sua kaikkien edessä? Sori...T:PH

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Asuntomessujen avajaisista ei julkaistu tähtireportaasia kuvien kera. Syynä se, että avajaisiin ei saatu kovista yrityksistä huolimatta ketään merkkihenkilöä julistamaan messuja avatuksi. Paikalla oli vain rkp:n hesalainen ja muka loviisalaisten edustaja ja saman puolueen ei ensiviulun, vaan sellon soittaja. Paikalla oli toki paikkakunnan oikeankielistä ja mielistä kermaa. Niistäkin suurin osa paikalla kutsuvieraina skattebetalarien piikkiin.

    Aika osuva kuvaus avajaisista ja median käyttäytymisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    En usko että sitä harmittaa, on jo niin syvällä omassa maailmassaan jossa on vain juonittelua ja huonosti hoidettua kunnallispolitiikkaa että ei enään erota todellisuutta. T:PH

    Toi on juuri PH:n ongelma. Ota peili käteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Onko tää mun vika? Olinko sulle liian ankara aikoinaan kun koulutin sua kaikkien edessä? Sori...T:PH

    Minä olin Panaman konsuli PH pienessä kännissä.
    Vaik′ oli virkani kivien siirto sepelirännissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Onko tää mun vika? Olinko sulle liian ankara aikoinaan kun koulutin sua kaikkien edessä? Sori...T:PH

    Heh, heh. PeeHoolla on todella vilkas mielikuvitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Heh, heh. PeeHoolla on todella vilkas mielikuvitus.

    PeeHoolla on menny faktat ja fiktiot sekasin. Fiktiot on saanu yliotteen sen kosteista sahanpuruista.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    PeeHoolla on menny faktat ja fiktiot sekasin. Fiktiot on saanu yliotteen sen kosteista sahanpuruista.

    Voiko kosteilla puruilla johtaa konserniyhtiön hallitusta? Vastaus on: Kyllä kun on nöyrä ohijohtajalle ja pitää suunsa kiinni kh:ssa, ja äänestää oäätösehdotusten puolesta aina BÄÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Voiko kosteilla puruilla johtaa konserniyhtiön hallitusta? Vastaus on: Kyllä kun on nöyrä ohijohtajalle ja pitää suunsa kiinni kh:ssa, ja äänestää oäätösehdotusten puolesta aina BÄÄ!

    Tarkoitatko raatihuoneen ohijohtajalle uskollista lammaslaumaa, jolta irtoaa aina BÄÄ!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Voiko kosteilla puruilla johtaa konserniyhtiön hallitusta? Vastaus on: Kyllä kun on nöyrä ohijohtajalle ja pitää suunsa kiinni kh:ssa, ja äänestää oäätösehdotusten puolesta aina BÄÄ!

    Jyrki Katainen bongattu Loviisassa, eikä ollut pelkästään tennistä pelaamassa. Onko tulossa kovan luokan sijoituksia vaihtoehtoiseen energiantuottoon satsaavassa pikkukaupungissa? Biokaasulaitos ehkä? Ehkäpä.

    Äänestä

En tiedä miten on mennyt mutta alue on upea ja järjestelyt priimaa. Maisema suurimmasta osasta taloja huikea. Harmittavasti yksi talo kesken ja ikävästi paistoi silmään. Kelluvan talon konseptia Suomen olosuhteissa en ymmärrä ollenkaan. Ponttoonisilta on mahtava lisä.

Äänestä
  • Huikeat ovat myös asuntomessujen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset. Pelkästään infrastruktuurin rakentaminen maksoi kaupungille 12 miljoonaa. Alueella on kolmisenkymmentä tonttia, joten jokainen rakennuspaikka on maksanut kaupungin veronmaksajille keskimäärin noin 400 000 euroa. Kalleimmatkaan tontit eivät ole maksaneet kuin jonkin verran yli 100 000 euroa
    ja suurinta osaa tonteista ei ole edes ostettu, vaan vuokrattu. Kulut eivät kuitenkaan jää 12 miljoonaan, vaan messujen järjestämisestä on aiheutunut kaupunkikonsernille ainakin noin 20 miljoonan euron suuruiset kustannukset. Siten asuntomessut maksavat veronmaksajille suurinpiirtein 670 000 euroa päivässä!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Huikeat ovat myös asuntomessujen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset. Pelkästään infrastruktuurin rakentaminen maksoi kaupungille 12 miljoonaa. Alueella on kolmisenkymmentä tonttia, joten jokainen rakennuspaikka on maksanut kaupungin veronmaksajille keskimäärin noin 400 000 euroa. Kalleimmatkaan tontit eivät ole maksaneet kuin jonkin verran yli 100 000 euroa
    ja suurinta osaa tonteista ei ole edes ostettu, vaan vuokrattu. Kulut eivät kuitenkaan jää 12 miljoonaan, vaan messujen järjestämisestä on aiheutunut kaupunkikonsernille ainakin noin 20 miljoonan euron suuruiset kustannukset. Siten asuntomessut maksavat veronmaksajille suurinpiirtein 670 000 euroa päivässä!

    Itse antamiesi lukujen perusteella jos lasketaan että kaupungissa on noin 14000 asukasta, saadaan yhden veronmaksajan maksettavaksi summaksi noin 1500 euroa. Tästä summasta sitten vähennetään aikanaan messuvieraiden kaupunkiin jättämä raha + mahdolliset uudet veronmaksajat + tonttien vuokrat. Luulen kyllä et päästään plussan puolelle. Maine hyötyähän ja sen mahdollisesti tuomia taloudellisia satsauksiahan on mahdoton tähän laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mä laskin sen silleen et 670000:14000 = noin 48 € päivässä per asukas. Toihan on melkein ilmaista kun ajattelee et siinähän oli ennen ruma Risikko ja nytte hieno puisto ja hieno alue muutenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Mä laskin sen silleen et 670000:14000 = noin 48 € päivässä per asukas. Toihan on melkein ilmaista kun ajattelee et siinähän oli ennen ruma Risikko ja nytte hieno puisto ja hieno alue muutenkin.

    Väärin laskettu, veikkaisin. Summa näyttää liian mitättömältä eikä sovi agendaan. T:PH

    Äänestä

Onko muistettu rakentaa joka taloon harjakatto reiluilla räystäillä? Onko muistettu, että Suomessa on talvi lumituiskuineen? Onko osattu suunnitella käytännöllisiä asuntoja varastotiloineen ja kodinhoitohuoneineen? Näköala ja pintakiilto ovat arjessa täysin sivuseikkoja.
Asunnon on nykyisin oltava edullinen ja käytännöllinen sekä helposti huollettava ja remontoitava. Autotalli ei saa olla kiinni talossa eikä parkkipaikka liian lähellä taloa. Sähköt ja putket pitää olla pinta-asennuksena. Ei missään nimessä lattialämmitystä. Kodinkoneita ei saa upottaa kaapistoon. Paloturvallisuus. Talon alla on oltava kellari, riittävän korkea ryömintätila. Vesivahinkoriskin minimointi. Yksikerroksinen talo on aina paras. Ilmastointi ei saa olla koneiden varassa. Ikkunat eivät saa olla isoja.

Äänestä
  • Onko ovet kilpailutettu oikein?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Onko ovet kilpailutettu oikein?

    Voi kun viisas kommentti. Tosta saa vapaalipun messuille.

    Äänestä

Messujen talot eivät ole käytännöllisiä ja tavallisille ihmisille tarkoitettuja, vaan lähinnä näyttelykohteita. Mitkä mahtavat esimerkiksi olla korkeilla huoneilla ja isoilla ikkunoilla varustettujen talojen lämmityskustannukset? Rakentamiskulut ainakin ovat tavallisten palkansaajien mittapuulla tähtitieteelliset.

Loviisan kaupungin ja Suomen Asuntomessujen välisessä puitesopimuksessa on sovittu:
Rakentamisessa ja messutapahtumassa sekä viestinnässä korostetaan pääosin tavallisen perheen edullisia asuntoratkaisuja. Tonttien hinnoittelun tulee olla maltillista ja tukea kohtuuhintaista asumista.

Messukohteet eivät pääosin ole tavallisen perheen edullisia asuntoratkaisuja, joten puitesopimusta ei ole noudatettu. Siitä Suomen Asuntomessut ei piittaa, koska sen liikeidea on tienata hyväuskoisten kuntapäättäjien ja jossain määrin myös talon rakentajien avustuksella. Kuntien veronmaksajat maksavat aina asuntomessujen järjestämisen viulut ja Suomen Asuntomessut täyttää nauraen pankkitilinsä.

Sen sijaan sopimuksessa mainittu tonttien kohtuuhinnoittelu kyllä toteutui, kun veronmaksajien kukkarosta kompensoitiin erittäin kalliiksi tulleita infrastruktuurin rakentamisen kustannuksia. Veronmaksajien tuki on yhtä tonttia kohden jopa useita satoja tuhansia euroja.

Äänestä

Ihmettelen kyllä intoa rakentaa siihen kuralahden rantaan. Kaislaa ja mutaa. pelkkää kiiltoa ja sisältä silkkoa. Toisekseen ihmettelen näitä talojen saunoja? Ihmeellisiä komeroita ja peseminen mahdotonta umpirakenteiden vuoksi. Jokainen tietenkin tekee itselleen, niin tein minäkin. Mutta rakentamisessa ei pitäisi mennä muotilehtien mukana.

Äänestä

Rahoittaako Asuntomessut Kokoomusta? Puolueen edustajia on ollut paikalla.

Äänestä
  • Loviisan Sanomissa ilmeisesti viitataan samaan Swecon tekemään selvityksen kelluvasta asumisesta. Savon Sanomissa olevan jutun sisältöön nähden paikallislehti on rankalla kädellä toimittanut erilaisen ja paljon myönteisemmän kuvan antavan jutun kelluvasta asumisesta ja sen tulevaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Loviisan Sanomissa ilmeisesti viitataan samaan Swecon tekemään selvityksen kelluvasta asumisesta. Savon Sanomissa olevan jutun sisältöön nähden paikallislehti on rankalla kädellä toimittanut erilaisen ja paljon myönteisemmän kuvan antavan jutun kelluvasta asumisesta ja sen tulevaisuudesta.

    Molemmat kuitenkin toteavat että asiaa tulisi enemmän tutkia ja kokeilla. Ilmastonmuutoshan poistaa mm. mahdollisen jääongelman muutaman vuoden sisään.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Molemmat kuitenkin toteavat että asiaa tulisi enemmän tutkia ja kokeilla. Ilmastonmuutoshan poistaa mm. mahdollisen jääongelman muutaman vuoden sisään.

    Ilmastomuutoshan on siirtänyt jo kymmenen vuotta lumirajan Jyväskylän pohjoispuolelle. Siinä nietosta kolatessa on tullut ajatelleksi, ettei kaikkien ennusteiden varaan aina kannata laskea

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Molemmat kuitenkin toteavat että asiaa tulisi enemmän tutkia ja kokeilla. Ilmastonmuutoshan poistaa mm. mahdollisen jääongelman muutaman vuoden sisään.

    Ahaa tämän ilmastomuutoksen poistaman jääongelman varaan on laskettu kelluvan sillan rakenteen muuttamisessa suunnitelmien ja AVI:n luvan vastaiseksi. Siten jään vaikutuksia kestävät teräsbetoniset kellukkeet korvattiin vain kesäkäyttöön tarkoitetuilla muoviputkiponttooneilla. Saman vision varaan on kait laskettu myös kelluvan talon talvehtiminen.

    Amazing!

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Loviisan Asuntomessulla alkuviikosta käyneet ihmettelivät sillan turvallisuutta. Kertoman mukaan kevytrakenteinen silta heilui niin paljon, että näille messuvieraille tuli huono ja turvaton olo. Heilumisen syyksi kerrottiin tällöin puhaltanut voimakas tuuli ja pientä suurempi aallokko. Ihmettelivät mitä virkaa on aallonmurtajilla? Lisäksi heräsi kysymys siitä, että onko silta ankkuroitu asianmukaisesti paikalleen, koska silta heilui kuin kaarnanpala pienessä aallokossa?

    Tämä juttu on varmasti tosi. Messuvieraille heräsi kysymys voiko silta olla käytössä voimakkaan syys-myrskytuulen ja korkean aallokon riivatessa Määrlahden Kuningattarenrantaa?!!

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kommenttisi on puhdas valhe, viime torstaina konsertin jälkeen siltä oli aivan täynnä poislähteviä ihmisiä ja oli vakaa kuin mikä.

    Äänestä

Naamakirjassa:

Loviisan naapurikunnan Pyhtään johdolta mukavia lausuntoja Loviisan asuntomessuista.

Voi hellanlettas sentään! Heh, heh.

Äänestä

Asuntomessujen järjestäminen on tuonut esiin pikkukaupungin aidot hölmöläiset kehumaan mitä erikoisimmalla perusteilla messuja. Puhumattakaan infrastruktuurin rakentamisessa toteutetuista kreiseistä ratkaisuista ja kaikenkarvaisista oheistapahtumista.

Hölmölä on suomalaisissa tarinoissa paikka tai kylä, jonka asukkaat, hölmöläiset, ovat humoristisen typeriä. Hölmöläistarinassa kerrotaan yleensä yksittäisten hölmöläisten edesottamuksista.

Hölmöläisiä vastaavat hahmot tunnettiin Euroopassa jo antiikin aikana. Suomessa eri kylien ja heimojen väkeä, kuten hämäläisiä tai ruotsinkielisiä humoristisen typeriksi kuvaavat tarinat kuuluivat suulliseen kansanperinteeseen. Tarkoitus oli yleensä pilkata ystävälliseen sävyyn jonkun vieraan, melko lähellä asuvan ryhmän jäseniä. Nimeä Hölmölä ei mahdollisesti tunnettu ainakaan laajemmin. Vasta kerätyssä kansanperinteessä tällaiset tarinat yhdistettiin nimen Hölmölä alle.

Äänestä
  • Tärkein kysymys silti on, onko kommentit kilpailutettu oikein? Miten hankintasäännöt?

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Tärkein kysymys silti on, onko kommentit kilpailutettu oikein? Miten hankintasäännöt?

    Siinä tuli esille perin viisaalla kommentilla yksi ehta hölmöläinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Tärkein kysymys silti on, onko kommentit kilpailutettu oikein? Miten hankintasäännöt?

    Hyviä kysymyksiä. Pirauta Raatihuoneelle ja kysy sellaista viranhaltijaa, jonka virkavelvollisuuksiin kuuluu:

    Valvoa kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyä toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Hyviä kysymyksiä. Pirauta Raatihuoneelle ja kysy sellaista viranhaltijaa, jonka virkavelvollisuuksiin kuuluu:

    Valvoa kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyä toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi.

    Sen sijaan toimenkuvaan ei kuulu virka-aikana luuhata asuntomessuilla tai tennisturnauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Sen sijaan toimenkuvaan ei kuulu virka-aikana luuhata asuntomessuilla tai tennisturnauksessa.

    Niin sun mielestä, kaikkien muiden mielestä juuri edustustehtävät on niitä missä kuuluu heilua. Niinhän ne muutkin kunnanisät tekee.

    Äänestä

  • Ilmeisesti raatihuoneella ei kielipolittisista syistä tunneta sanaa hölmölä, vaan ohijohtamja käyttää huutamisesaan sanoja idiootti ja idiootit. Se on fiinimpää helpommin veronmaksajien ymmärtämää.

    Äänestä

  • Mihinköhän kategoriaan kuuluu Suomi24::llä elämää viettävä yksinäinen ruikuttaja? 00hölmö?

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Mihinköhän kategoriaan kuuluu Suomi24::llä elämää viettävä yksinäinen ruikuttaja? 00hölmö?

    Tuliko kitisijälle shakkimatti kun noin ärhentelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Tuliko kitisijälle shakkimatti kun noin ärhentelee?

    Sulla taitaa olla matti kukkarossa kun kaikki noin harmittaa ja elämä rajoittuu raatihuoneen ja paikallislehden stalkkailuun ja Suomi24 raportointiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Sulla taitaa olla matti kukkarossa kun kaikki noin harmittaa ja elämä rajoittuu raatihuoneen ja paikallislehden stalkkailuun ja Suomi24 raportointiin.

    Kovasti tuntuu sua harmittavan faktat ja tapahtumat joista lehdykät eivät kerro. Joudut stalkkaamaan tätä palstaa yötä päivää ja haukkumaan muita kirjoittajia toinen toistaan huvittavimmilla väitteillä.
    Itse asioihin et koskaan pysty ottamaan kantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Justhan se otti kantaa sun mölyämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Kovasti tuntuu sua harmittavan faktat ja tapahtumat joista lehdykät eivät kerro. Joudut stalkkaamaan tätä palstaa yötä päivää ja haukkumaan muita kirjoittajia toinen toistaan huvittavimmilla väitteillä.
    Itse asioihin et koskaan pysty ottamaan kantaa.

    Sinun jutuista on kyllä faktat kaukana. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Sulla taitaa olla matti kukkarossa kun kaikki noin harmittaa ja elämä rajoittuu raatihuoneen ja paikallislehden stalkkailuun ja Suomi24 raportointiin.

    Loviisalla on Jan D kukkarolla. Kukkaroon on kasattu yli 20 miljoonan messuamiskulut kaupunkikonsernille. Siinäsitä on johtajalle selittämistä muistaen vielä että sote vie puolet verotuloista. Nyt johto varmaan suunnittele pakoa vastuistaan ja viroistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Eli semmoinen 1400 euroa per asukas. Mites se messujen tulopuoli? Voiko sen vähentää tuosta summasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Loviisalla on Jan D kukkarolla. Kukkaroon on kasattu yli 20 miljoonan messuamiskulut kaupunkikonsernille. Siinäsitä on johtajalle selittämistä muistaen vielä että sote vie puolet verotuloista. Nyt johto varmaan suunnittele pakoa vastuistaan ja viroistaan.

    Joo, pakomatka on suunnitelmissa! Tämän päivän otsikko!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Loviisalla on Jan D kukkarolla. Kukkaroon on kasattu yli 20 miljoonan messuamiskulut kaupunkikonsernille. Siinäsitä on johtajalle selittämistä muistaen vielä että sote vie puolet verotuloista. Nyt johto varmaan suunnittele pakoa vastuistaan ja viroistaan.

    Loviisan kaupunginjohtaja hakee Uudenmaan maakuntajohtajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Loviisan kaupunginjohtaja hakee Uudenmaan maakuntajohtajaksi.

    Arvio et 107000 kävijää. Sun vuorosi loistaa T, viiltävää analyysiä mikä meni pieleen. Tottakai höystettynä numeroilla joista muilla ei ole mitään tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Arvio et 107000 kävijää. Sun vuorosi loistaa T, viiltävää analyysiä mikä meni pieleen. Tottakai höystettynä numeroilla joista muilla ei ole mitään tietoa.

    Kävijämäärä 107 000 tarkoittaa 30 eur lipun hinnalla noin 3 210 000 euron tuloja. Suomen Asuntomessut nappaa niistä 82 % ja kaupunki 18 %. Se tarkoittaa kaupungille noin 577 800 euron tuloja. Asuntomessujen järjestämisestä aiheutui kaupunkikonsernille noin
    20 000 000 euron kulut. Takkiin siis tuli ja paljon!

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Arvio et 107000 kävijää. Sun vuorosi loistaa T, viiltävää analyysiä mikä meni pieleen. Tottakai höystettynä numeroilla joista muilla ei ole mitään tietoa.

    Numeroista on kyllä tietoa Raatihuoneella ja varmaan myös lehdillä, mutta ei ole tarkoituksenmukaista niitä kertoa. Siis kaupungin johdon kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Loviisan kaupunginjohtaja hakee Uudenmaan maakuntajohtajaksi.

    Kysymys: Mitkä eläimet jättää hukkuvan laivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kysymys: Mitkä eläimet jättää hukkuvan laivan.

    No eikös tätä ole haluttu jo vuosia, vai onko teille kehkeytynyt viha-rakkaus-suhde ja nyt pelkäät jääväsi yksin? Älä huoli, löydät taas nopeasti uutta stalkattavaa ja kiinnostuksen kohteen. Niin on tapahtunut joka kerta. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Kävijämäärä 107 000 tarkoittaa 30 eur lipun hinnalla noin 3 210 000 euron tuloja. Suomen Asuntomessut nappaa niistä 82 % ja kaupunki 18 %. Se tarkoittaa kaupungille noin 577 800 euron tuloja. Asuntomessujen järjestämisestä aiheutui kaupunkikonsernille noin
    20 000 000 euron kulut. Takkiin siis tuli ja paljon!

    Eli takkiin tulee 19422200 €? Se jaettuna asukasmäärällä eli noin 14000 on 1387€ per asukas. Kuulostaa kyllä aika vähältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Eli takkiin tulee 19422200 €? Se jaettuna asukasmäärällä eli noin 14000 on 1387€ per asukas. Kuulostaa kyllä aika vähältä.

    Eniten kuitenkin ihmetyttää se että nyt kun messut on ohi niin joku täällä tuntuu ajattelevan että alue pyyhkiytyy pois kartalta ja jäljelle jää vain velka. Kuitenkin aluetta ollaan edelleen kehittämässä ja kasvattamassa. Myöskin turismille tuli uusi ulottuvuus ja vierailukohde joka suomeksi tarkoittaa tuloja kaupungille.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Ei pysty, liian positiivista. Voiko messut vielä perua?

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Kävijämäärä 107 000 tarkoittaa 30 eur lipun hinnalla noin 3 210 000 euron tuloja. Suomen Asuntomessut nappaa niistä 82 % ja kaupunki 18 %. Se tarkoittaa kaupungille noin 577 800 euron tuloja. Asuntomessujen järjestämisestä aiheutui kaupunkikonsernille noin
    20 000 000 euron kulut. Takkiin siis tuli ja paljon!

    Eläkeläisten lippu maksoi 18€. Arvelen että 20% oli niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Eniten kuitenkin ihmetyttää se että nyt kun messut on ohi niin joku täällä tuntuu ajattelevan että alue pyyhkiytyy pois kartalta ja jäljelle jää vain velka. Kuitenkin aluetta ollaan edelleen kehittämässä ja kasvattamassa. Myöskin turismille tuli uusi ulottuvuus ja vierailukohde joka suomeksi tarkoittaa tuloja kaupungille.

    Tuo turistikortin vilauttaminen on ennestään tuttu ja väljähtynyt juttu. Kalliiksi tulleesta Lovisavikenin koulustakin piti tulla turistikohde, jota tullaan katsomaan kautta Suomen. Eipä tullut ja ei tule myöskään Muta - eikun Kuningattarenrannasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Eläkeläisten lippu maksoi 18€. Arvelen että 20% oli niitä.

    Jep. Todellisuudessa läheskään kaikki eivät maksaneet tuota 30 euron lipun hintaa. Se tarkoittaa luonnollisesti myös kaupungin tulojen pienenemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Eli takkiin tulee 19422200 €? Se jaettuna asukasmäärällä eli noin 14000 on 1387€ per asukas. Kuulostaa kyllä aika vähältä.

    Vähältä? Koskenkylän terveysasema suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia! Summa on vähäinen ja suorastaan mitätön verrattuna asuntomessujen järjestämiseen syydettyihin miljooniin!
    Silti kylien terveysasemien sulkemista pidettiin säästösyistä välttämättömänä. Kansanedustaja Ottokin kannatti terveysasemien sulkemisia. Todella kummaa ja helposti höynäytettävää sakkia istuu valtuustossa.
    Sitä saa mitä äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Koskenkylän terveysaseman remontti olisi maksanut noin 150-200 tuhatta. Voin kuvitella että olisit kussut hunajaa siitäkin päätöksestä. Eipä toi sulkeminen ketään häiritse suuremmin paitsi sinua, ainakin jos seuraa keskusteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Mielipidekirjoitus Loviisan Sanomissa 25.2.2021

    Pian ovat kunnallisvaalit, ja kaikki ehdokkaat ovat varmasti innokkaita ponnistelemaan Loviisan puolesta. Haluamme muistuttaa, että on tärkeää kuunnella, miten asukkaat itse kokevat jokapäiväisen elämänsä, mitä he pitävät tärkeänä ja miten jokapäiväistä elämää voitaisiin parantaa. Täällä terveyskeskuksen tarjoama palvelu on erittäin tärkeä.

    Me Lovisan länsiosassa asuvat olemme siksi hyvin pettyneitä siihen, että iskulauseella - kylien kaupunki - toimiva Loviisa on sulkenut terveyskeskuksen Koskenkylässä. Yksi argumentti Koskenkylän terveystalon sulkemisesta oli, että tilat tuntuivat turvattomalta. Siitä huolimatta päiväkoti jatkaa toimintaansa samassa rakennuksessa, seinästä seinään.

    Yksi argumentti on myös että kaupunki haluaa keskittää toiminnan Loviisan keskustaan. Kuulostaa huonolta, kun haluaa myös olla ”kylien kaupunki”. Miksei hajautettaisi toimintaa ja antaisi kylille, kuten Koskenkylään, enemmän elämää? Koskenkylä-Vanhakylä -alue kasvaa, kehittyy ja palvelee läheisiä kyliä monin tavoin.

    Koskenkylässä terveyskeskus voi palvella väestöä joustavasti. Palvelun saamisen lähellä asuinpaikkaasi on suuri ero verrattuna siihen, että pakotetaan menemään Loviisan keskustaan, varsinkin kun bussimatkoja on yhä vähemmän. Koskenkylässä voit pysäköidä vastaanoton oven ulkopuolelle, ja Vanhassakylässä apteekki aukeaa lähipäivinä.

    Se, että kaupunki omistaa myös tilat Koskenkylässä, joissa terveystalo aiemmin toimi, on toinen argumentti sen käytön jatkamiselle.

    Lopuksi haluamme kiittää niitä valtuuston jäseniä, jotka ymmärsivät Koskenkylän terveyskeskuksen arvon ja työskentelivät sen säilyttämiseksi.

    Toivomme uudelle valtuustolle ymmärrystä tärkeän kysymyksen Koskenkylän terveystalon palauttamisesta.

    Terveyskeskuksen Koskenkylässä tarjoama palvelu on erittäin tärkeä.

    Pernajan Martat ry. - Sabina Krogars, Gammelby Marthaförening rf. - Mona Fuhrer , Koskenkylän kyläyhdistys ry. - Urpo Korhonen ja Föräldraföreningen vid Forsby skola rf. - Nikola Wegar

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Koskenkylän terveysaseman remontti olisi maksanut noin 150-200 tuhatta. Voin kuvitella että olisit kussut hunajaa siitäkin päätöksestä. Eipä toi sulkeminen ketään häiritse suuremmin paitsi sinua, ainakin jos seuraa keskusteluja.

    Kumma juttu kun väittämästäsi 150 000- 200 000 euron remontista ei ole sanaakaan kaupunginvaltuuston pöytäkirjassa 11.12.2019/Pykälä 152, jossa käsiteltiin Koskenkylän terveysaseman sulkemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    No eikös tätä ole haluttu jo vuosia, vai onko teille kehkeytynyt viha-rakkaus-suhde ja nyt pelkäät jääväsi yksin? Älä huoli, löydät taas nopeasti uutta stalkattavaa ja kiinnostuksen kohteen. Niin on tapahtunut joka kerta. :D

    Nythän mä sen hokasin. Sää oot lätkässä siihen ja haluut osoittaa olevas ritari rohkea joka hyökkää heti kaikkien kimppuun jotka rohkenee esittää arvosteluu ja möliset: Stalkkaaja, alkoholisti, työn vieroksuja....
    Niin on tapahtunut joka kerta.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Kumma juttu kun väittämästäsi 150 000- 200 000 euron remontista ei ole sanaakaan kaupunginvaltuuston pöytäkirjassa 11.12.2019/Pykälä 152, jossa käsiteltiin Koskenkylän terveysaseman sulkemista.

    Ei siinä mitään kummaa ole, ei se ole siellä mutta ei se tarkoita etteikö asia olisi näin. Olin paikalla kun arvio annettiin suullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Nythän mä sen hokasin. Sää oot lätkässä siihen ja haluut osoittaa olevas ritari rohkea joka hyökkää heti kaikkien kimppuun jotka rohkenee esittää arvosteluu ja möliset: Stalkkaaja, alkoholisti, työn vieroksuja....
    Niin on tapahtunut joka kerta.

    Surkea alkoholisti trolli yrittää taas kääntää venäjätyylisesti kaiken toisinpäin. :D
    Tehdäänpä samoin. Ritarista tulikin mieleen, että taidat kuulua siihen kolmen R:n veljeskuntaan kun olet noin mustasukkainen stalkkauksesi kohteesta, ettei edes työt enää maistu? Kannattaa vähentää lääkkeiden ja viinan sekakäyttöä, ne hämärtää todellisuuden tajusi ja vie elämänhalun. Se on helppoa väittää ja kirjoittaa mitä haluaa kun ei koskaan tarvitse mitään todistaa tai esittää oikeita faktoja, vastuunottamisesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Direktöörin trollimussukka antaa taas täyslaidallisen.
    Heh, heh.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Direktöörin trollimussukka antaa taas täyslaidallisen.
    Heh, heh.

    Täyslaidallisesta tulikin mieleen, ettei sateenkaaritrollilla taida olla yliläikkymisen kanssa ongelmaa, muuta kuin väkijuoman ja falloksen saannin osalta. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Täyslaidallisesta tulikin mieleen, ettei sateenkaaritrollilla taida olla yliläikkymisen kanssa ongelmaa, muuta kuin väkijuoman ja falloksen saannin osalta. :)

    Onko raatihuonella tällainen onkelma? Kerro hieman tarkemmin miten liittyy Mutarannan messujen ohijohtamiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ei siinä mitään kummaa ole, ei se ole siellä mutta ei se tarkoita etteikö asia olisi näin. Olin paikalla kun arvio annettiin suullisesti.

    Voidaan toki olla paikalla, mutta virallisessa päätöksenteossa vain pöytäkirjaan merkityillä luvuilla on fakta-arvo. Suulliset alustukset ja välihuomautukset jäävät historiaan torimuijien juorujen arvoisina.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Voidaan toki olla paikalla, mutta virallisessa päätöksenteossa vain pöytäkirjaan merkityillä luvuilla on fakta-arvo. Suulliset alustukset ja välihuomautukset jäävät historiaan torimuijien juorujen arvoisina.

    Niinpä, aika pitkälle nämä teidän jutut pohjaa juuri tori, tosin juoru-ukkojen juttuihin. Koita nyt edes joskus hyväksyä myös mahdollisuus, että joku muu tietää jonkun asian sinua paremmin.?

    Äänestä

Kuinka monta lipun maksaneita oli.

Äänestä

Mihin messut järjestänyt Asuntomessut käyttää tulonsa? Todella hämärää touhua.

Äänestä
  • Suomen Asuntomessut on parasiitti, jonka liikeidea perustuu pääosin siihen, että kuntien veronmaksajat maksavat asuntomessujen järjestämisen kustannukset. Liikeidea on loistava, koska se mahdollistaa Suomen Asuntomessuille miljoonien eurojen tuoton ilman sen itse tekemiä merkittäviä sijoituksia messuihin. Toimiakseen tämä liikeidea vaatii käytännössä aina tulosvastuuttoman ja fiktioon perustuvassa maailmassa elävän kunnan johdon ja höynäytettävän kunnanvaltuuston, joita tässä maassa ikävä kyllä riittää.

    Äänestä

Messut meni loistavasti velkaa vaan jäi hemmetisti kun on osaamaton kv

Äänestä
  • Ei kv eikä kh tienneet mitä ohijohtaja teki ja poltti kavereiden kanssa verorahoja hulvattomasti. Tietenkin luottamushenkilöille kerrottiin kuinka hienosti kaikki menee ja tarjottiin hauskanpitoa sekä maukasta ruokaa ja hyviä juomia. Nämä huvinvoinnilla kyllästetyt luottamushenkilöt eivät ymmärrä ettei ilmaista ateriaa ole. Myöskään ymmärryystä siitä mitä hallintoon liittyvä piilokorrutio on ja miten se ilmenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Ei kv eikä kh tienneet mitä ohijohtaja teki ja poltti kavereiden kanssa verorahoja hulvattomasti. Tietenkin luottamushenkilöille kerrottiin kuinka hienosti kaikki menee ja tarjottiin hauskanpitoa sekä maukasta ruokaa ja hyviä juomia. Nämä huvinvoinnilla kyllästetyt luottamushenkilöt eivät ymmärrä ettei ilmaista ateriaa ole. Myöskään ymmärryystä siitä mitä hallintoon liittyvä piilokorrutio on ja miten se ilmenee.

    Mut tältä palstalta löytyy tietoa ja kykyä ymmärtää näitä asioita. Ihan just on tulossa rikosilmoitus korruptiosta....

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Ei kv eikä kh tienneet mitä ohijohtaja teki ja poltti kavereiden kanssa verorahoja hulvattomasti. Tietenkin luottamushenkilöille kerrottiin kuinka hienosti kaikki menee ja tarjottiin hauskanpitoa sekä maukasta ruokaa ja hyviä juomia. Nämä huvinvoinnilla kyllästetyt luottamushenkilöt eivät ymmärrä ettei ilmaista ateriaa ole. Myöskään ymmärryystä siitä mitä hallintoon liittyvä piilokorrutio on ja miten se ilmenee.

    Luottamushenkilöitä hyvitellään monin eri tavoin ja lasku siitä lankeaa veronmaksajille. Kokousten puffetit, illalliset, matkat, kutsut viranhaltijan kotiin ja myös syntymäpäivälahjat ovat osa tätä piilokorruptiota, joka sinänsä ei ole laitonta. Siksi siihen on mahdotonta minkään tahon puuttua. Piilokorruption voi estää vain luottamushenkilöiden korkea moraali ja sen puuttuessa piilokorruptio rehottaa. Luottamushenkilöt eivät näytä ymmärtävän tai välittävän siitä, että heitä käytetään hyväksi. Kaiken tarkoituksena on luoda kaverilliset suhteet johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välille, jolloin toimielimet katsovat läpi sormien surkeaa viranhoitoa ja määräysten vastaista toimintaa . Ilmaista lounasta ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Hyvä osoitus piilokorruption vaikutuksesta toimielimien toimintaan on se, että viranhaltijalle ei anneta lain tai hallintosäännön määräysten rikkomisesta edes huomautusta, vaikka aina pitäisi antaa vähintään kirjallinen varoitus tai jopa lopputili.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Luottamushenkilöitä hyvitellään monin eri tavoin ja lasku siitä lankeaa veronmaksajille. Kokousten puffetit, illalliset, matkat, kutsut viranhaltijan kotiin ja myös syntymäpäivälahjat ovat osa tätä piilokorruptiota, joka sinänsä ei ole laitonta. Siksi siihen on mahdotonta minkään tahon puuttua. Piilokorruption voi estää vain luottamushenkilöiden korkea moraali ja sen puuttuessa piilokorruptio rehottaa. Luottamushenkilöt eivät näytä ymmärtävän tai välittävän siitä, että heitä käytetään hyväksi. Kaiken tarkoituksena on luoda kaverilliset suhteet johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välille, jolloin toimielimet katsovat läpi sormien surkeaa viranhoitoa ja määräysten vastaista toimintaa . Ilmaista lounasta ei ole!

    Vetää aika hiljaiseksi. Annat syntymäpäivälahjan niin olet syyllistynyt piilokorruptioon. Mut kuitenkaan mitään väärää et ole tehnyt. Kuitenkin joku piilovihjailee netissä että jotain vääryyttä on tekeillä mutta ei kuitenkaan mitään laitonta. Aika akkamainen veto.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Ymmärrät hyvin mistä on kysymys. Vedä hame päällesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Vetää aika hiljaiseksi. Annat syntymäpäivälahjan niin olet syyllistynyt piilokorruptioon. Mut kuitenkaan mitään väärää et ole tehnyt. Kuitenkin joku piilovihjailee netissä että jotain vääryyttä on tekeillä mutta ei kuitenkaan mitään laitonta. Aika akkamainen veto.

    Anna olla, mieti vähän missä henkilö kirjoittaa juttujaan ja mikä vaikutus niillä on mihinkään. Älä tuhlaa aikaasi turhaan väittelyyn ihmisen kanssa joka on tiukasti kaninkolossa. T:PH

    Et selvästi ymmärrä mitä korruptio hallinnossa tarkoittaa. Asia ei liittynyt syntymäpäivälahjoihin, vaan hallinnon käyttäytymiseen ja johtamiseen sekä vaikuttamiseen siten, että luottamushenkilöillä ei synny kiitollisuudenvelkaa ja/tai riippumattomuutta heikentävä tila päätöksenteossa tai muussa luottamustoimessa.
    Ei syntymäpäivien muistaminen ole korruptiota, jos se tapahtuu tasapuolisesti vallitsevan hyvän ja avoimen käytännön mukaisesti ja lahja ei ole arvolta hyväksyttävää määrää ylittävä. Tietenkin jos lahjojen hankinnassa ei toimita yrittäjien ja liikkeiden kannalta avoimesti ja tasapuolisesti vaan niin, että pokaalit ja helyt hankitaan esimerkiksi vain hallinnossa korkeassa asemassa vaikuttavalta yrittäjältä, niin tähän voi liittyä myös korruption epäily.
    Luottamushenkilöiden ja hallinnon virkamiesten pitää huolestua asemastaan silloin kun heille tarjotaan hauskanpitoa sekä maukasta ruokaa ja hyviä juomia sekä kaikenlaisiin luottamustoimen hoidon kannalta turhiin tilaisuuksiin osallistumista ja matkoja, jotka maksetaan verorahoista tai rahoitetaan velalla. Näin hyvinvoinnilla kyllästettyjen luottamushenkilöiden tulee ymmärrä, ettei ilmaista ateriaa ole, eikä heidän riippumattomuutensa kestä sitä, että osallistuu asemansa kannalta turhaan toimintaan. Luottamushenkilöiden tulee huolehtia siitä, että eivät heikennä toiminnallaan riippumattomuuttaan ja hyvän hallinnon vaatimuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Anna olla, mieti vähän missä henkilö kirjoittaa juttujaan ja mikä vaikutus niillä on mihinkään. Älä tuhlaa aikaasi turhaan väittelyyn ihmisen kanssa joka on tiukasti kaninkolossa. T:PH

    PH tuli esiin rotankolostaan.

    Äänestä

Lahjoja ja ravintolapalveluita tilataan luottamushenkilöiden omistamista yrityksistä. Arvatenkin nämä luottamushenkilöt sanovat jees jees kaikille direktöörin esityksille.

Och skattebetalare betalar.

Äänestä

Perinteinn hyväveljeily on voimissaan myös Pyhtäällä. Entinen kansanedustaja Eero Lehti on ilmeisesti tämän jutun jälkeen ostanut 7,2 hehtaarin alueen 450 000 eurolla. Esim. Uusimaa-lehden juttu on maksumuurin takana, joten linkkaan Ylen vanhan jutun. https://yle.fi/a/3-10429599

Kaarinan kunta oli taannoin myymässä eräälle Kokoomus-vaikuttajalle metsäaluetta, mutta käsittääkseni kauppa peruuntui noustuaan julkisuuteen. Näitä päättäjien välisiä viritelmiä ei liiemmin nosteta valtakunnallisiin uutisiin.

Äänestä

Asuntomessujen telttaleirin purkamisen jälkeen rojalismia ihannoivan Kuningattarenrannan keskialue on tyhjää täynnä.

Äänestä
  • Tyhjä euroista on myös kaupungin kassa, jonka täytteenä vain nippu velkakirjoja. Sama kaiku on askelten myös Loviisan Asunnot Oy:ssä.

    Äänestä

  • Älä huoli Trollipeikko, täytettä on tulossa. Se vaan vähän ottaa aikaa kun aikuiset suunnittelee aikuisten juttuja. Käy sä vaikka tällä välin kattomassa koskenkylän suljetun terveysaseman takapihalla mihin sadevesi valuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Älä huoli Trollipeikko, täytettä on tulossa. Se vaan vähän ottaa aikaa kun aikuiset suunnittelee aikuisten juttuja. Käy sä vaikka tällä välin kattomassa koskenkylän suljetun terveysaseman takapihalla mihin sadevesi valuu.

    Toihan sun sisäpiirin trollina ja johdon fanina hallussa olevaan tietoon perustuva paljastus vihjaa siihen suuntaan, että Loviisan Asunnot Oy:lle on suunnitteilla uusi miljoonien piristysruiske veronmaksajien kukkarosta. Sitä ennen kaupungin pankkitiliä pitää tukevoittaa lainanotolla, että sieltä riittää jaettavaa.
    Sadevedestä puheenollen kaikkien tyrväysten maksumiehinä olevat veronmaksajat voivat vain toivoa, etteivät syyssateet saa aikaan mitään efektejä Kuningattarenrannan keskialueen höttöisessä liejuperässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Älä huoli Trollipeikko, täytettä on tulossa. Se vaan vähän ottaa aikaa kun aikuiset suunnittelee aikuisten juttuja. Käy sä vaikka tällä välin kattomassa koskenkylän suljetun terveysaseman takapihalla mihin sadevesi valuu.

    Nää kaupungin johdon aikuiset jutut tuppaa vaan olemaan lapsellista sorttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Älä huoli Trollipeikko, täytettä on tulossa. Se vaan vähän ottaa aikaa kun aikuiset suunnittelee aikuisten juttuja. Käy sä vaikka tällä välin kattomassa koskenkylän suljetun terveysaseman takapihalla mihin sadevesi valuu.

    Täytettä on tulossa? Messujen järjestämisen ansiosta laariin satavia euroja? Sulle kelpaa ja menee täydestä ainakin henkiseksi ravinnoksi varsin simppelit jutut. Loviisa kartalle on pöhköydessään aivan yliveto perustelu kymmenien miljoonien eurojen investoinnille. Sä uskoit senkin.

    Susta kusipäästä on ihan kliffaa kun koskenkyläläisten palvelut on lakkautettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Susta kusipäästä on ihan kliffaa kun koskenkyläläisten palvelut on lakkautettu.

    Se ihan pieni tönäisy vaan silloin tällöin ja taas mennään. Tarkkana vanha ystävä, tarkkana. T:PH

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Se ihan pieni tönäisy vaan silloin tällöin ja taas mennään. Tarkkana vanha ystävä, tarkkana. T:PH

    Kato tunnistit ittes. Ihan pieni tönäisy ja tulit esiin rotankolostasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Täytettä on tulossa? Messujen järjestämisen ansiosta laariin satavia euroja? Sulle kelpaa ja menee täydestä ainakin henkiseksi ravinnoksi varsin simppelit jutut. Loviisa kartalle on pöhköydessään aivan yliveto perustelu kymmenien miljoonien eurojen investoinnille. Sä uskoit senkin.

    Itäväylässä esitettiin artikkeli, jossa kerrotaan kuinka tapahtumaeurot alueelle. Asuntomessut on juhlittu, niin ehkä Heljä Misukakka tai Jan D Oker-Blom ja yrittäjät tulevat esille kaapistaan ja kertovat Loviisan veronmaksajille, miten ja minne tapahtumaeurot, 21 miljoonaa euroa, jäävät kuusinkertaisina alueelle?
    ………

    Tässä otteita Itäväylä 21. syyskuuta 2022 julkaistusta artikkelista:

    Asuntomessut ovat Loviisalle tärkeä mahdollisuus, jonka hyödyt ulottuvat parhaimmillaan pitkälle tulevaisuuteen, selvityshenkilö Heljä Misukka ja Loviisan Yrittäjien kunniapuheenjohtaja Jouni Malmivaara sanovat.

    Tapahtumaeuro jää kuusinkertaisena alueelle

    Loviisan Yrittäjät ry. on saanut kehittämisyhdistys Silmu ry:ltä hankerahoitusta selvitystyöhön.
    Selvityshenkilö, opetus- ja kunta-alan konsulttiyrittäjä Heljä Misukka LovEdu Oy:stä on syyskuun aikana tehnyt esiselvityksen, joka esitellään yleisötilaisuudessa.
    Loviisalaistunut valtiotieteen maisteri ja espoolaispoliitikko sekä entinen OAJ:n koulutusjohtaja ja Akavan varapuheenjohtaja on tavannut laajasti loviisalaisia ja selvittänyt millaisia ajatuksia ja toiveita kaupunkilaisilla on.
    – Annetaan kuitenkin kaikkien kukkien kukkia ja ideoiden tulvia isosti. Niistä poimitaan sitten toteutuskelpoisimmat, konsulttityönä selvitystä tehnyt Misukka sanoo.
    – Yritän muodostaa kokonaiskuvaa, mitä se tarkoittaa ja vaatii sekä voi tuottaa hyvää kaupungille pitkällä aikavälillä.
    Misukka on tutkinut selvitystyöhönsä tapahtumateollisuuden paikkakunnille tuomia taloudellisia hyötyjä.
    – On selvitetty, että yksi paikkakunnalle tuotu euro tuottaa kuusinkertaisesti rahaa alueelle. Vaikutukset ovat suurempia kuin on tähän mennessä ymmärretty perustuen siihen, että ihmiset käyttävät rahaa paikkakunnalla.
    Misukan mukaan tämä tarkoittaa, että Loviisassa tarvitaan Asuntomessujen ajaksi eli kuukaudeksi huomattavasti nykyistä enemmän palveluja.
    – Se puolestaan tarkoittaa sitä, että täällä myös työllistetään huomattavasti enemmän ihmisiä, jotka käyttävät rahaa paikkakunnalla. Raha jää pyörimään jopa vuoden ajaksi alueelle.
    Loviisa tulee olemaan asukasmäärältään pienin kaupunki, jossa valtakunnalliset Asuntomessut on järjestetty.
    Asuntomessujen arvioidaan tuovan Loviisaan 7.7.-6.8.2023 yhteensä 100 000-150 000 messuvierasta.
    Suurin osa asuntomessukävijöistä tulee pääkaupunkiseudulta.
    Kick-off-tilaisuudessa Loviisan kaupunginjohtaja Jan-D. Oker-Blom on lupautunut kertomaan kaupungin valmistelutyöstä ja projektipäällikkö Niina Okkonen kertoo Asuntomessujen paikallisorganisaation kuulumiset.
    – Lopuksi jakaudumme erilaisten teemojen mukaisiin porinaryhmiin keskustelemaan, selvityshenkilö Heljä Misukka kertoo.
    Selvityshenkilö uskoo, että Loviisa pystyy tarjoamaan messukävijälle paljon elämyksiä.
    – Mitä haluamme heille näyttää ja tarjota? Millaista kulttuuriohjelmaa ja tapahtumia Loviisassa voisi messujen aikaa olla ja kuka niitä tuottaa ja järjestää?, hän nostaa esille aiheita, joista tulisi käydä avointa keskustelua.
    Isoin kysymys on se, miten ihmiset saadaan jäämään Loviisaan.
    – Asuntomessuilla kävijä viettää keskimäärin 3–5 tuntia aikaa messualueella. Kauppojen ja ravintoloiden aukioloajat tulevat olemaan iso haaste, Heljä Misukka kertoo.
    Hän uskoo, että tori tulee olemaan keskeisessä roolissa, kun messubussi ajaa teollisuusalueen pysäköintialueelta halki kaupungin.
    – Torilla pitäisi olla jotakin muuta kuin kahvibussi, mikä houkuttelisi messuvieraita pysähtymään ja viettämään aikaa myös kaupungin keskustassa, Misukka sanoo.
    Messukävijöiden majoittaminen aiheuttaa omat haasteensa.
    Loviisassa majoitustarve on normaalisti hyvin sesonkiluonteista.
    – Kehitysyhtiö Cursor Oy on valmis järjestämään majoittamisesta koulutusta, Villa Omenankukassaan LWT-viikonloppuna peti ja puuro -asiakkaita majoittanut Misukka jatkaa.
    Asuntomessujen kick-off tilaisuus ”Unelmien ilta” Loviisan Seurahuoneella.
    …………
    ”Unelmien ilta” heh, heh, .. Kuinka paljon Heljä Missukka on laskuttanut tutkittuun tietoonsa (?) perustuvasta messuamisestaan? Ainakin veronmaksajat ovat tosi kiinnostuneita, millä laskentakaavalla Lovisan konsernin 21 miljoonan tapahtumaeurot Asuntomessuihin, so. noin 1200 euroa vauvasta vaariin ja mummoon, tuottavat kuusinkertaisena euroja ja hyvää asukkaille?

    Edellä mainittu artikkeli ei mahtunut kokonaisuudessaan 24:een, joten kiinnostuneille linkki alkuperäiseen : https://digi.itavayla.fi/p/itavayla/itavayla-21-9-2022/r/4/6-7/5035/580511

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Devalvaatio tarkoittaa, että tietyn valuutan arvoa heikennetään tarkoituksella suhteessa muihin valuuttoihin. Devalvaation vastakohta taas on revalvaatio, jossa valuutan arvoa vahvistetaan suhteessa muihin valuuttoihin. Devalvaation ja revalvaation lisäksi pikkukaupungissa on kehitetty vallankumouksellinen talousteoria misukaatio, jonka mukaan valuutan arvon kuusinkertaistuu. Misukaatiossa yksi paikkakunnalle tuotu euro tuottaa kuusinkertaisesti rahaa alueelle ja raha jää pyörimään jopa vuoden ajaksi alueelle! Misukaation ja asuntomessujen järjestämisen ansiosta pikkukaupungissa koittavat taloudelliset yltäkylläisyyden ajat, kun miljoonat pyörivät jopa vuoden ajan vinhaa vauhtia sekä satavat kaupungin ja yritysten kassoihin.

    Äänestä

Tervemenoa maakuntajohtajaksi. Pikkukaupungin talous ei enää kestä toista kukkiksen virkakautta.

Äänestä

Asuntomessutoimisto jatkaa ilmeisesti vieläkin toimintaansa, josta aiheutuu kuluja veronmaksajille?
Kuinka monta tyhjän pyörittäjää siellä on vielä vahvuudessa? Heti kenkää kaikille ja putiikki kiinni!

Äänestä

Messukiima meni ja nyt yritykset laittavat lappua luukulle kun ei niitä miljoonia tullutkaan kaupunkiin.

Äänestä
  • Mistä yrityksistä puhut? Kahvila/ravintola-alaako meinaat?

    Locale lopettaa henk.kohtaisista syistä. Ei liity kannattavuuteen.
    Sellissä asioi lähinnä koululaiset. Asun Loviisassa, mutta messujen aikaan luulin se olevan kiinni, sillä ikkunat pimeinä eikä minkäänlaista näkyvää mainontaa kaappaamassa messu ym vieraita. Kyltti vaikkapa "messumunkkikahvit i x euroa" ja jo olisi kauppa käynyt.

    Äänestä

Asuntomessujen piti olla kantoraketti, jonka ansiosta kaupungin väkiluku ja talous ampaisee nousuun. Miljoonien eurojen piti virrata myös yritysten kassoihin.
Messuraketin polttoaineeksi käytettiin ainakin 20 miljoonaa, mutta raketti ei kohonnut edes pilvilinnojen yläpuolelle, vaan rysähti Määrlahden mutapohjaiseen kaislikkoon.

Äänestä
  • Uuden kaupunkia kehittävän kantoraketin laukaisu on taas suunnitteilla Raatihuoneen Isossa Pajassa. Raketin käyttövoimana ovat taas rantatontit ja uutena boosterina shampanja!

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Uuden kaupunkia kehittävän kantoraketin laukaisu on taas suunnitteilla Raatihuoneen Isossa Pajassa. Raketin käyttövoimana ovat taas rantatontit ja uutena boosterina shampanja!

    Lovisa stad förvandlas till en champagnehuvudstad!

    Äänestä

14512 asukasta ennakkotiedon mukaan heinäkuun lopussa. Vuoden vaihtuessa alle 14500.

Äänestä
  • Oho mikä invaasio. Kyllä kannatti panostaa 20 milliä et saatiin Lovisa kartalle!

    Äänestä

  • Mitä helkuttia? Asuntomessualueelle piti muuttaa heti kättelyssä parisensataa uutta asukasta. Alunperin messuhanketta ja kaavaa hyväksyttäessä uusia asukkaita hehkutettiin tulevan yli 500!

    Äänestä

  • Aika huippua, että näinä aikoina muuttotappio kääntynyt. Toivotaan että jatkuu vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Aika huippua, että näinä aikoina muuttotappio kääntynyt. Toivotaan että jatkuu vaan.

    Oletko tosissasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Aika huippua, että näinä aikoina muuttotappio kääntynyt. Toivotaan että jatkuu vaan.

    Sulla on jutut samalla tasolla kuin seutufoorumin moderaattorilla.

    Äänestä

Oliko menestys messut vai menikö reisille business?👾

Äänestä

Joko kaikki messukämpät on myyty vähiten tarjoaville? Syysmyrskytakuu.

Äänestä

Kaupungin monarkiaa palvovan johdon fokus on nyt Määrlahden nimen muuttamisessa heidän mielestään fiinimmäksi Kuningattarenrannaksi ja lysmyisen piskuisen aukion nimeämisessä Victorian aukioksi. Naurettavaa!
Kyllä on lapsellista porukkaa.

Äänestä
  • Kerro ihmeessä, mistä olet tuollaista lukenut? Lähinnä tuo kaupunginosan nimi. Aukion nimi nyt voi olla mitä tahansa. Vai perustuuko väitteesi kuulopuheisiin lähteinä Hentun Liisa tai naapurin Leo?

    Äänestä

  • Myönnän rehellisesti, sun mielipaha ja "harmitus" tuntuu hyvälle.

    Äänestä

Millon ne asuntomessut on?

Äänestä

Jätkät hei! Messut meni jo.

Äänestä
  • No miten meni?

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    No miten meni?

    Alkoi ja päättyi. Näinhän ne menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Alkoi ja päättyi. Näinhän ne menee.

    Laskut jäivät veronmaksajien maksettavaksi. Näinhän se menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    No miten meni?

    Kalliiksi tuli ja parisenkymmentä milliä maksoi. Laskuja pukkaa tulevaisuudessa vielä lisää kun lupamääräysten vastaisesti rakennettua kelluvaa siltaa ja aallonmurtajaa korjaillaan. Veronmaksajat voivat vain toivoa, ettei höttöinen maaperä lähde liikkeelle. Se tulisi todella kalliiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Vickan tulee kylään, niinkuin taisi olla puhettakin aikaisemmin. Upea peliliike kaupunginjohtajalta joka omilla kontakteillaan tämän järjesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Vickan tulee kylään, niinkuin taisi olla puhettakin aikaisemmin. Upea peliliike kaupunginjohtajalta joka omilla kontakteillaan tämän järjesti.

    Mitä mahtaa Vickan ajatella, kun näkee sen ruovikon vieressä olevan surkean pienen aukion mikä on nimetään hänen kunniakseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Mitä mahtaa Vickan ajatella, kun näkee sen ruovikon vieressä olevan surkean pienen aukion mikä on nimetään hänen kunniakseen?

    Aukio on surkea tekele. Kyllä kai nyt sentään hinataan pois edes se onneton venevajaa muistuttava naurettava kelluva hökkeli maisemaa rumentamasta. Loviisalaiset saavat hävetä tätä "peliliikettä", joka osoittaa täydellistä suhteellisuustajun puutetta. Viimeistään kaupunginhallituksen olisi pitänyt painaa jarrua, mutta sen sijaan se varmaan hihkui innosta.

    Äänestä

Vain todelliset juntit uskovat, että Kuningattarenranta on jotain hienoa ja ainutlaatuista. Hallinnollinen junttidisko jatkuu messujen jälkeenkin kun koko Määrlahti nimetään uudestaan Kuningattarenrannaksi. Meno on kuin jossain saippuaoopperassa!

Äänestä
  • Tässä oopperassa on vain juksi mielestään ylivertainen tähtinäyttelijä ja 9 pelleä. Määrlahden nimeäminen Kuningattarenrannaksi tulee raatihuoneen hanurista.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Tässä oopperassa on vain juksi mielestään ylivertainen tähtinäyttelijä ja 9 pelleä. Määrlahden nimeäminen Kuningattarenrannaksi tulee raatihuoneen hanurista.

    Taas tömähti mukavasti... T:PH

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Taas tömähti mukavasti... T:PH

    PH alkaa oppimaan kun on samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Siperia opettaa.

    Äänestä

Nooh kohta mäkin asun kuningattarenrannassa vai kuuluuko leppätie siihen? On se hianoo

Äänestä

"Va jätte rart!" sanoi Vickan kun aukionsa näki.

Äänestä

://yle.fi/a/74-20047902

Onko hulppeiden omakotitalojen ja asuntomessujen aika jo ohi?

Loviisassa kaikki ei mennyt putkeen

Tapio uskoo yhä asuntomessujen taikavoimaan, vaikka Kerava peruikin ensi kesän messut. Seuraavat messut ovat Oulussa kesällä 2025.

– Oulussa oli alkuvuodesta tonttihaku. Saimme todella laadukkaita hakemuksia kaikille tonteille. Tällä hetkellä yksi tontti on uudelleen haussa.

Ei kaikki mennyt kuitenkaan Loviisan asuntomessuilla kuin Strömsössä: kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta viime vuodelta selviää, että kaupunginvaltuusto joutui antamaan lisärahoitusta yli miljoona euroa esimerkiksi infrastruktuurin rakentamiseen eikä lopullinen lasku ole vieläkään selvillä.

Luvattuja kelluvia taloja rakennettiin lopulta yksi, ja sekin on yhä myymättä. Lisäksi kaupungin ja Suomen asuntomessujen salainen lisäsopimus rakennuskustannusten kohottua pöyristytti osaa kuntalaisista (MTV Uutiset).

Äänestä
  • https://yle.fi/a/74-20047902

    Asuntomessuja ei järjestetä ensi kesänä. Kerava perui messut ja esittelee sen sijaan kestävää rakentamista.

    Äänestä

  • Asuntomessujen aika on mennyt ohi jo ajat sitten. Samoin Ruotsin vallan aika, mutta silti pikkukaupungissa nimetään yhä alueita jonkun kuninkaallisen mukaan ja ihannoidaan monarkiaa . Täällä on unohtunut, että Suomi on tasavalta.

    Äänestä

Kuningattarenrannan messusirkuksen loppunäytöksetkin on nyt näytelty, kun piskuinen aukio sai kuninkaallisen nimensä. Aukiossa ei ole muuta mahtipontista kuin sen nimi. Kaupungin johto ja etenkin käätyjä helisyttänyt todella itse uskoo paikalle rakennetun jotain todella hienoa ja ainutlaatuista. Koko Kuningattarenrannassa ei ole muuta mahtavaa kuin siitä aiheutuneet kustannukset.

Jäljellä on vain asuntomessujen järjestämisestä aiheutuneiden laskujen maksu. Niiden maksamiseen saavat kunnian osallistua kaupungin veronmaksajat, vesiliikelaitoksen asiakkaat ja kaikki Loviisan Asunnot Oy:n vuokralaiset

Äänestä
  • Tekijät tekee ja rakkikoirat haukkuu taustalla. Noniin ja sitten seuraavaa " veronmaksajien laskua" kohti. Annan sulle vinkin niin voit alkaa kerätä sun vinkuleluja kasaan. Se on tietysti ******* ********* ******!

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Tekijät tekee ja rakkikoirat haukkuu taustalla. Noniin ja sitten seuraavaa " veronmaksajien laskua" kohti. Annan sulle vinkin niin voit alkaa kerätä sun vinkuleluja kasaan. Se on tietysti ******* ********* ******!

    Kurkipuiston somistusyritys floppasi ja arvovieraat saivat kauniin puiston sijasta katsella vain työmaata. Kuka valopää käski aloittaa puiston somistamisen reunakivillä vain vähän ennen vierailua? Nimi esiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Kurkipuiston somistusyritys floppasi ja arvovieraat saivat kauniin puiston sijasta katsella vain työmaata. Kuka valopää käski aloittaa puiston somistamisen reunakivillä vain vähän ennen vierailua? Nimi esiin!

    Puiston kivetyksiä yritettiin saada yötä päivää valmiiksi. Työkalut putosivat ja kiire loppui heti kuninkaallisen vierailun jälkeen. Puiston somistamisesta mahtikäskyn antaneella ei ollut mitään käsitystä työn vaatimasta ajasta ja resursseista. Mahtoiko olla edes toimivaltaa antaa moista käskyä? Käskyn antajan nimi kyllä selviää, koska hankkeesta tulisi löytyä viranhaltijapäätös vai löytyykö sitäkään? Entä päätös hankkeeseen hyväksytyistä määrärahoista? Kaupunginhallitus vastaa puheenjohtajansa johdolla laillisuuden valvonnasta, mutta puheenjohtaja ja hallitus tuskin ottaa puheenjohtajan usein käyttämää ilmaisua käyttäen koppia asiasta.

    Äänestä

  • Yle:n uutisissa mainittiin vain prinsessa ja prinssi. Ympärillä pyöriviä leppäkerttuja ja duunarit unohtanutta sosialistia ei mainittu ollenkaan. Mikä pettymys.

    Äänestä

Kunnallisen protokollan mukaan esimerkiksi luottamushenkilö ja viranhaltijajohto asetetaan järjestykseen seuraavasti: I valtuuston puheenjohtaja (tai pormestari), II hallituksen puheenjohtaja ja III kunnanjohtaja.

Bembölessä ei tunneta edes protokollaa kun III-vitjaketjun kilisyttäjä tunki I ja II eteen ja seisomaan arvovieraiden viereen. Ennen läntin nimeämistä I ja II saivat tyytyä seuraamaan kauempaa sivusta kun protokollan pahnan pohjimmainen III seisoa tökötti kuin tatti vieraiden vieressä.

Äänestä
  • Hyvin järjestetty ja lämminhenkinen kuninkaallisten vierailu! Aitoja kohtaamisia kauniissa kaupungissa.
    Näemmä protokollajunkkareille ja sääntö-pilkku-tirisijöillekin nysväämistä, kaikki siis voittivat!

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Hyvin järjestetty ja lämminhenkinen kuninkaallisten vierailu! Aitoja kohtaamisia kauniissa kaupungissa.
    Näemmä protokollajunkkareille ja sääntö-pilkku-tirisijöillekin nysväämistä, kaikki siis voittivat!

    Kuninkaallisten ainoa tehtävä on maansa edustaminen, jonka he hoitivat taas tyylikkäästi. Oikea protokolla on kaiken A ja O. Arvovieraat olivat takuulla tietoisia oikeasta protokollasta, mutta antoivat junttien puuhata ja kohteliaasti vain hymyilivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Kuninkaallisten ainoa tehtävä on maansa edustaminen, jonka he hoitivat taas tyylikkäästi. Oikea protokolla on kaiken A ja O. Arvovieraat olivat takuulla tietoisia oikeasta protokollasta, mutta antoivat junttien puuhata ja kohteliaasti vain hymyilivät.

    Kyseessä ei ollut valtiovierailu. Kuninkaalliset ovat myös äitejä ja isejä ja toimivat esimerkiksi säätiöissä. Olen ollut mukana useassa tilaisuudessa, missä presidentti tai diplomaatteja mukana. Viralliset osuudet hyvin lyhyitä ja sen ulkopuolella yllättävänkin epämuodollista. Korkeimmissa asemassa olevat usein omalla esimerkillään ohjaavat toimimaan epävirallisemmin.
    Loviisan vierailu kokonaisuutensa oli kepeä ja epävirallinen verrattuna vaikkapa valtionjohdon välisiin vierailuihin. Protokollaan takertuva juntti ei valitettavasti tätä ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Kepeä? Pelkästään Kurkipuiston pikainen somistusyritys osoitti vierailun olleen prioritet nummer ett ja huipputärkeä eräiden oman egon kohottamisen kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Kepeä? Pelkästään Kurkipuiston pikainen somistusyritys osoitti vierailun olleen prioritet nummer ett ja huipputärkeä eräiden oman egon kohottamisen kannalta.

    Loviisan vierailu kokonaisuutena oli kepeä ja epävirallinen verrattuna vaikkapa valtionjohdon välisiin vierailuihin.

    Äänestä

As.messujen piti tuoda lisää asukkaita kaupunkiin, mutta ennakkotiedot näyttävät muuttotappiokuntaa 14442 asukkaallaan elokuun lopussa. Mitens se nyt tuolleen?

Äänestä

Entinen 15000 asukkaan pikkukaupunki on enää reilun 14000 asukkaan pikkukaupunki ja asukaskohtainen velkamäätä kasvaa samoin tippuu valtiontuet ensi vuonna.

Äänestä

Muualla messuja on peruttu, mutta pikkukaupungissa asuntomessujen vedätys onnistui yli kaiken ja veronmaksajat maksavat vielä pitkään tätä kaupungin nerokkaan johdon yli 20 miljoonaa maksanutta lapsellista "Loviisa kartalle" karhunpalvelusta. Asuntomessujen kanssa allekirjoitettu yhteistoimintasopimus oli kaupungille niin epäedullinen, että se piti julistaa salaiseksi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asuntomessujen-toimitusjohtaja-irtisanoutui/9011108#gs.fes95c

Äänestä
  • Nii, sun mielestä. Spekulointia kuten kaikki muutkin jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Nii, sun mielestä. Spekulointia kuten kaikki muutkin jutut.

    Nii, mitä nämä kaupunginjohtaja Oker-Blomin jutut sitten olivat? Spekulaatioita? Visioita? Haaveita? Joka tapauksessa ne olivat "tärkeimmät" perustelut asuntomessujen järjestämiselle ja yli 20 miljoonan euron investointiin hankkeeseen.

    Loviisalle päätöksellä on ”pelkkiä” asuntomessuja huomattavasti suurempi merkitys.

    – On kyse Loviisan asettamisesta kartalle, Oker-Blom sanoo. Kyse ei ole pelkästä tapahtumasta, vaan koko kaupungin kehityksestä ennen messuja ja niiden jälkeen.

    Oker-Blom katsoo, että messut johtavat kaupungin kasvuun ja kehitykseen.

    – Messut voivat edistää koko Loviisan asuntomarkkinoita ja lisätä kiinnostusta investointeihin.

    Asuntomessut 2023 järjestetään Loviisassa - Loviisan kaupunki
    https://www.loviisa.fi/tiedotteet/asuntomessut-2023-jarjestetaan-loviisassa/

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Nii, yksikään Oker-Blomin "perusteluista" ei toteutunut.

    Äänestä

Onnistunut messualue, Kotkan Hirssaari jää pahasti hopealle

Äänestä

Ilta-sanomat tai joku muu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten on mennyt, onko jossain raportointia kävijämääristä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu