Kanava täytti tänä vuonna jo 20 vuotta ja alaspäin on suunta ollut. Jo kaksi peräkkäistä kesää menty säästöliekillä, ei mitään kesäohjelmistoa tai kesäjuontajia, vaan pelkkiä uusintoja ja parhaita paloja juontajien lomien ajan. Suorat lähetykset festareilta lopetettiin jo vuosia sitten.
Aamuohjelma taitaa olla ainoa ohjelma enää jolla on fanikuntaa, vaikka täyttä paskaahan sekin on. Iltapäivästä kukaan ei enää tykkää ja muilla ohjelmilla ei ole juuri kuuntelijoita.
Alkanut apinoimaan kaupallisia nuorisoradioita kun biisien alkuihinkin on tullut näitä levy-yhtiöiden mainoksia tyyllin "Tässon artisi se ja se ja tässon mun uus biisi" -paskaa. Vielä 10v sitten tämäkin kanava oli jotain ihan muuta. Oli ohjelmia vaikka muille jakaa, hyviä juontajia, kesäohjelmistoa ja festarilähetyksiä ja vaikka mitä, ja kaupallisten apinointi oli poissa.
Tämäkin kanava voitaisi jo lopettaa turhana paskana.
Milloin YleX lopetetaan?
13
487
Vastaukset
- Anonyymi
YleX viemäriin sillä sehän on jo sitä itseään eli PASKAA!!!sinne kaivoon muun sonnan sekaan koko YleX.Toimittajat voi etsiä uusia töitä tai mennä muille kanaville jatkamaan kuuntelijoiden ärsyttämistä jos on halua ja kiinnostusta eikä pelota uudet potkut(ne lopulliset)
- Anonyymi
YleX:llä on erikoisohjelmia kuten Sonny, ja sitten muitakin joissa soitetaan musiikkia jota ei mikään kaupallinen soita kuten mm. klubimusaa, drum'n'bass musaa jne. joten ei saa YleX:ää lopettaa! Jos lopetetaan, lakkaan kokonaan kuuntelemasta FM-radiota!!!
- Anonyymi
Nuorten radionkuuntelu on vähentynyt. Suurin osa musiikista etsitään somesta ja muista nettipalveluista. Tietoa ja uutisia löytyy netistä, myös Ylen sivuilta. Radio on nykyisin lähinnä taustahälinää, josta poimitaan kiinnostavimmat jutut. Tämä pätee kaikkiin ikäryhmiin, mutta erityisesti nuorten radionkuuntelu on vähentynyt. Suurin droppi on alle 20-vuotiaissa.
- Anonyymi
Kuuntelee YleX:ää muutkin kuin 20-vuotiaat! Itse olen vähän yli 50 ja kuuntelen mm. YleX:ää juuri noiden erikoisohjelmien vuoksi!
- Anonyymi
Pitäähän sitä verovaroin tuottaa jotain vasemmistopropagandaa ja pahaa oloa musiikki-nimisen ohjelmiston ja umpisuvakkijuontajien toimesta ihmisille
- Anonyymi
Vali vali vali uli uli uli. Kukaan ei pakota kuuntelemaan.
- Anonyymi
Kuuntelemisen lopettaminen ei poista ongelmaa, että verovaroilla ei tuoteta kunnon ohjelmaa vaan kustaan kuulijaa silmään ja tuutataan uusintaa uusinnan perään.
- Anonyymi
Ihan vaan sen takia aloittaja ja kommentoijat puhuu paskaa koska on Ylen kanava. Ei mitään oikeaa syytä mutta ihan periaatteesta pitää inhota ja mollata kun on " vihervassareiden " " propaganda kanava"
- Anonyymi
Kaupalliset on vielä paskempia, mutta siinähän ovat. Niitä tehdään niiden firmojen omilla rahoilla. Kaupallisten kanssa kuulija voi äänestää kukkarollaan. Ylen kanssa ei voi. Siitä maksetaan kuunteli tai ei. Siksi olisi kohtuullista, että Yle tuottaisi kunnon laadukasta ja monipuolista ohjelmistoa.
- Anonyymi
Ja korkeakouluteut juontajat ei osaa edes puhua suomen kieltä kun joka toinen sana on jotain kuvottavaa englannin ja suomen sekoitusta. Kyllä pitäisi verorahoin maksetussa formaatissa puhua suomea suomen kielellä prkl!
- Anonyymi
Toivottavasti eivät lopeta, YleX:ääkin tarvitaan!!
- Anonyymi
Huomenna klo 13.08.
- Anonyymi
Paljonkohan on YleX-kanavan kustannukset Ylelle per vuosi? Radiohan ei YleX:n kohderyhmälle enää ollenkaan relevantti media ainakaan FM-taajuuksilla jaettuna, ja nykyisellään sisältököyhänä kanavana se ei isommin palvele julkisen palvelun tehtävää.
Ylen pitäisi tehdä oikea, laatuun perustuva radio- ja tv-uudistus, jossa kanavien määriä vähennettäisiin ja kanavien jakelukustannuksista säästyvää rahaa käytettäisiin laadukkaaseen sisällöntuotantoon eikä kilpailtaisi enää hötöstä kaupallisen median kanssa. Suomenkielisten kanavien lisäksi tarkasteluun tulisi ottaa ruotsinkieliset kanavat, joita ei niin pienelle kohderyhmälle tarvita kahta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979