Forssan Lehti ja muut mediat

Anonyymi-ap

Tämän päivän lehdessä politiikan tutkija Johanna Vuorelma ihmettelee Wille Rydmanin väitteitä, että tutkijat, joilla on poliittisia sidonnaisuuksia pyrkivät levittämään Suomesta vääriä tietoja kansainväliseen mediaan.
Mielipiteen sanonut tutkija on demari Väinö Tanner säätiön hallituksen varapuheenjohtaja!
Mikäli mahdollista lukekaa väitteille todisteita twitteristä nimellä Alaston totuus.

Eilen erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen arvosteli uutisissa hallituksen toimia. Tämä erityisasiantuntija oli Kirkkonummen demareista tuttu.
Aina kun joku aisantuntija tai random kaduntallaaja televisiossa sanoo hallitusta arvosteleva mielipiteen ja googlaa heidän nimensä, löytyy tausta joko demareista, vasemmistosta tai vihreistä.

Tutkikaa ja todetkaa itse. Kyllä Otto Eriksson oli tämän päivän mielipidepalstalla aivan oikeassa. Media on politisoitunut ja tehnyt niin kuin Sanna Marin puheessaan sanoi: Valitkaa puolenne, keskitietä ei ole ja media valitsi.

6

455

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Iltalehdessä tänään Helsingin yliopiston tutkijatohtori kysyy, onko Lulu Ranteesta ympäristöministeriksi kirjoituksiensa vuoksi. Googlaamalla selvisi että tutkijaa on sanottu marxilais-leninistiksi, joka näkee kapitalismissa vain nurjat puolet. Joka tutkija ja asiantuntija, joka esillä mediassa, on aina vasemmalla poliittisesti. Hirvittävää pommitusta hallituksen hajoittamiseksi. (Venäjän vaikuttamista?)
      Internetti kun ei unohda kirjoituksia eikä sanomisia puolin eikä toisin.
      Herää vaan kysymys, että tekeekö media tätä tietoisesti vai onko Venäjän asialla?

      • Anonyymi

        Minkä puolueen lehti se ”Vorssan sanomat” on?


    • Anonyymi

      Pietarin tehdas taas herännyt.

    • Anonyymi

      Persuista ei ole hallituksessa olijaksi, hallituspuolueeksi.

      En myöskään pidä lainkaan Orposta, vaikka olen ollut 58 vuotta kokoomuslainen.

      • Anonyymi

        Oikeastaan kun katselee edellisten hallitusten saavutuksia, yhdestäkään niissä vaikuttaneissa puolueista ole ollut minkään tekijäksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan kun katselee edellisten hallitusten saavutuksia, yhdestäkään niissä vaikuttaneissa puolueista ole ollut minkään tekijäksi.

        Hyvä huomio. Suomesta on epätoivon vimmalla yritetty tehdä jotakin käsittämätöntä. Nyt sitten selvisi tälle porukallekin, että heidän luomaansa yhteiskuntaan suomalaiset eivät ole valmiita tekemään lapsia. Mistä se kertoo?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe