Asiaa!!

Hei! Olen 6.6.2005 lähdössä Saksaan vaihto-oppilaaksi kuukaudeksi. En ole aiemmin vieraillut Saksassa, joten maa on minulle vielä aivan vieras. Tosin saksaa olen lukenut kohta jo seitsemän vuotta. Joten haluaisin kysyä että millainen on Saksan hintataso Suomeen nähden? Onko siellä kuinka kallista noin yleensä? Mikä olisi sopiva tuliaislahja isäntäperheelleni?:) Uskon että otan mukaani joitakin satoja euroja koska todellakin viivyn siellä kuukauden ja haluan ostaa jotain muistoksi itselleni ja perheelleni. Ja vielä: tarvitaanko Saksaan, EU-maa, passi?
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saksassa on hieman halvempaa kuin Suomessa, varsinkin Itä-Saksassa. Ruoka ja liikkuminen ovat halvempaa (paitsi junat ovat kalliimpia), vaatteet suunnilleen samanhintaisia. Kortilla maksaminen ei yleensä onnistu, vaan tarvitaan käteistä. Sopivaa lahjaa on vaikea sanoa, mutta monet saksalaiset pitävät esim. Iittalan lasituotteista. Liian kallista lahjaa ei kuitenkaan kannata viedä. Passi kannattaa ottaa, sillä se on ainut henkilöllisyystodistus, joka kelpaa.

Äänestä

Kun en isäntäperheestäsi mitään tiedä, niin pari tavaraa, jota olen Saksalaisille lahjaksi vienyt: Pandan lakkaliköörikonvehteja ja tuoretta suomalaista lohta, norjalaista saa Saksassakin.

Ota mukaan suomalaisia kolikoita myös 1 ja 2 centin kolikoita jos löydät. Yksi pötkö jokaista kolikkoa on ihan hyvä valikoima.
Kävin vuosi sitten eräässä saksalaisessa tehtaassa, jossa minulle aivan tuntemattomatkin henkilöt tulivat kyselemään kolikkojen vaihtoa. Vaihdoin yhdessä päivässä 40 sarjaa kolikoita yhden sarjan arvo on 3,88 € ja siitä sai 4 - 5 €

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pompeli88 kirjoitti:

Hei! Olen 6.6.2005 lähdössä Saksaan vaihto-oppilaaksi kuukaudeksi. En ole aiemmin vieraillut Saksassa, joten maa on minulle vielä aivan vieras. Tosin saksaa olen lukenut kohta jo seitsemän vuotta. Joten haluaisin kysyä että millainen on Saksan hintataso Suomeen nähden? Onko siellä kuinka kallista noin yleensä? Mikä olisi sopiva tuliaislahja isäntäperheelleni?:) Uskon että otan mukaani joitakin satoja euroja koska todellakin viivyn siellä kuukauden ja haluan ostaa jotain muistoksi itselleni ja perheelleni. Ja vielä: tarvitaanko Saksaan, EU-maa, passi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu