tilanne uudessa perehessään. Aina sama toistuu vaikka vaihtaa miestä, ne perheenongelmat ei poistu vaan toistuu ja lisääntyy.
Uusi äiti ei ole perheessä äiti eikä häntä kohdella äidin tavoin vaan lähes heittopussina ja ei kunnioiteta yhtään eikä anneta tilaisuutta olla äiti. Kaikki jhtuu että miehen eksä ei ole päässyt eroon miehestä ja lapset teke samoin kuin äiti. Uutta äitiä ei huomata eikä kunnioiteta. Yritän aina kaikkeni, mutta ei onnistu, lapset kiukkuaa sillon kun ovat täällä ja isä on se jolta kysytään jolle kerrotaan ja viedään lähes kokonaan uudelta naiselta. yhteisaikaa ei ole kun eksät vaatii miestä lastenhoitajaksi mutta ei tajuu että aikaa vaatiimyös uusi äitikin. Rasittavaa
On järkyttävää uuden äidin
7
538
Vastaukset
- Anonyymi
Hauska lukea tätä palstaa rikotun perheen rikkojan kertoessa miten on ihanaa kun saa hajotettua perheen ja sen jälkeen alkaa estoitta haukkumaan ja arvostelemaan perheen ihmisiä. Siitä saa kuvan että rikkoja on onnellin ja taas on yksi tavoite saavutettu. Eihän se hauskaa toki ole lukea siitä, mutta kyllä se vetää hymyn huulille, kun lukee ihmisestä joka sitä tekee. Että mikä ihme siinä kiehtoo.
Täytyy olla tekijällä todella todella huono itsetunto, eikä rajaa missään mitä tekee.
Ensimmäinen työ on haukkua miehen eksä, ja saada riitaa aikaseksi miehen ja naisen välillä ja sitten vuorossa on miehen etäännyttäminen lapsistaan. Vielä haukutaan päälle kaikki ja koko suku saa kuulla kunnniansa. Sitten onkin muiden vuoro täällä kannustaa siihen muitakin, sillä harvoin rikkojaa täällä ojennetaan.
Tää on ollut monen vuoden trendi jo, eikä loppua näy.
Uskon että tähänkin viestiin vastataan jusuri haukkumalla minut, ja muut täysijärkiset ihmiset, ja kehutaan miten ihanaa on kun löysi perheellisen miehen ja sai perheen hajotettua, mutta eihän se rikkojan vika ollut, ei ollenkaan, lapset ja eksä olivat syyllisiä.
Hm,, eikö tuo vähän naurata... miten voi olla tuollasia ja naisia vielä. Miehethän täällä ei käy eikä tee tätä, se on vaan naisten duuni tai harrastus.- Anonyymi
Mistä sinä saat päähäsi että joku muu olisi rikkonut perheen kun mies itse , miehethän se olisi pitänyt itse tietää että oli naimisissa. Ei tartte syytellä aina sitä jonka mies on valinnut. Jostain syystähän sekin on niin ettei avioliitto sovi
- Anonyymi
Todella kulunut aihe netissä.
Eihän lapsilla mitään uutta äitiä voi silloin olla kun heidän oma äitinsä on elossa.
Minä en ainakaan koskaan sanonut isäni uutta vaimoa äidiksi, ja asioita kysellään tavallisesti isältä silloin kun ollaan isän luona.
Et sinä mitenkään voi vaatia että pitäisivät sinua äitinään, sillä heillä on äiti.
Ei ne tietysti helppoja asioita ole mitä uusperhe kohtaa, mutta se uusi nainen jos on kypsä ihminen niin voi olla hyvä ystävä lasten kanssa eikä valittele netissä mitä pitää tehdä kun lapset tulevat. Itse olet tehnyt valintasi ja mennyt yhteen miehen kanssa jolla on lapsia. Anna lasten pitää isänsä äläkä ala muuteelemaan asioita. Sillä se lapsuus aika on lopultakin hirveän lyhyt , ja tärkeintä on että miehelläsi on hyvät suhteet omiin lapsiinsa .
Sitten on monesti niinkin että ne exät voivat kyllä keskustella toistensa kanssa omista lapsistaan se ei ole kiinni riippumatta ainoastaan että ottavat oman vanhemmuutensa vakavasti ,- Anonyymi
Mutt ajankohtainen.
Jokaisella palstalla täällä vatvotaan samoja aiheita vuositolkulla, millä itse olen vieraillut.
Tämä perheenrikkominen on aina järkyttävää ja siitä pitää puhua. Ei ole oiekin että nmä suturat laahaavat kaikkien perheissä rikkoen . Ei ole oikein että lapsilta viedään isä ja pakotetaan hylkäämään omat lapset. Ei ole miehellä kaikki kotona, jos uskoo sutturoiden juttuihin. Lapsettoma elämä toki odottaa, mutta ei ole tervettä että isä lapsensa hylkää ja menettää omaisuutensa ja kaiken. Eniten se mies siitä kräsii. Ha suttura saa huonon naisen maineen, elä siinä sitten. Huh huh... onneksi ei ole lähipiirissä moisia näätiä, eikä tarvi pelätä omasta puolesta, sutturat ei ole koskaan olleet ...... arvoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutt ajankohtainen.
Jokaisella palstalla täällä vatvotaan samoja aiheita vuositolkulla, millä itse olen vieraillut.
Tämä perheenrikkominen on aina järkyttävää ja siitä pitää puhua. Ei ole oiekin että nmä suturat laahaavat kaikkien perheissä rikkoen . Ei ole oikein että lapsilta viedään isä ja pakotetaan hylkäämään omat lapset. Ei ole miehellä kaikki kotona, jos uskoo sutturoiden juttuihin. Lapsettoma elämä toki odottaa, mutta ei ole tervettä että isä lapsensa hylkää ja menettää omaisuutensa ja kaiken. Eniten se mies siitä kräsii. Ha suttura saa huonon naisen maineen, elä siinä sitten. Huh huh... onneksi ei ole lähipiirissä moisia näätiä, eikä tarvi pelätä omasta puolesta, sutturat ei ole koskaan olleet ...... arvoista.😂🤣😂🤣😂🤣😂
- Anonyymi
Kyllä uutta äitiä arvostetaan, ei ne vaan kehtaa sanoa. Miksi ei arvosteta ihmistä joka raataa ja hoivaa toisten lapsia ja ruokkii, pyykkää, opettaa, komentaa ja vaatii.
Kyllä lapsille on opetettava että aikuista on kuunneltava ja uskottava, ja äitipuoli on aina heikommassa asemassa, niin miehen ja lasten oman äidin on lapsille sanottava lujasti, että uutta äitiä on kuunneltava ja toteltava, Kyllä lapset uskoo kun sanotaan, se on peliajasta pois, ulkoilusta ym leluista pois jos ei uskota. Lista vaan ja ruksia laittamaan. Äitipuoli on kuitenkin kaikkein tärkeä ihminen lapsen elämässä, joen jaksuja.
Entinen äiti voisi näyttää esimerkkiä, miten uutta itiä kunnioitetaan, puhua hänestä kauniisti ja niiattava kun kohtaavat, ja esimerkki miten äitipuoli on osa ukua ja perhettä.- Anonyymi
😂🦜🦜🤣😂
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377192
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353731Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533642Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514- 603181
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1293096Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779- 372730
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/482476Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445