Kuka maksaa ylihintaiset matkat?

Anonyymi-ap

Avoin KANTELU Aluehallintovirastolle,


Aluehallintovirasto totesi pari vuotta sitten Porin kaupungin tuolloisen vaikeavammaisten kuljetuspalvelun taksan osin lainvastaiseksi. Luulisi siksi, että hyvinvointialueella olisi ollut Porin tapauksesta tietoa, mutta miten päättäjät ajattelevat?

Minä pääsen Porissa liikkumaan viisi tuntia viidellä eurolla ja koko vuorokauden kahdeksalla euroilla, koska olen "terve". Vaikeavammaiselle aikuiselle minimikustannus on kuusi euroa, joka on siis 20% yli lain salliman maksimin.

20% nyt vielä jotensakin olisin "ohitettavissa", mutta kun keskustassa asuva vaikeavammainen porilainen haluaa lähteä käymään Reposaaressa, niin hän maksaa siitä jopa yli 200% hinnasta, joka olisi laillinen.

Jos minä menen Reposaareen yöksi julkista liikennettä käyttäen, siten että matka kestää kokonaisuudessaan enintään 24 tuntia, niin maksan matkasta huimat(?) kahdeksan euroa (8€). Vaikeavammainen maksaa "saman hinnan", eli 14,60 euroa!

Aikuisen henkilön matka Porin linjoilla, joka on julkista liikennettä, maksaa minimissään edestakaisena pisteiden A ja B välillä 3,50 euroa, kun se vaikeavammaiselle maksaa minimissään 6 euroa. Kuka tuon noin on päättänyt ja miksi?

Meinasin unohtaa: koska pystyn käyttämään (vaikka invalidi olen) normaalia joukkoliikennettä, niin pääsen matkakeskuksesta Puuvillaan eurolla. Vaikeavammaiselle hinta on kolme euroa, josta lainvastainen osuus on kaksi euroa (=+200%).

Pyydän aluehallintoavirastoa pikaisesti selvittämään: miksi Satakunnan alueella yhä peritään laittoman suuria omavastuuosuuksia vaikeavammaisilta, sekä miksi matkoja lähikuntiin rajoitetaan (esim. Pori-Nakkila/Harjavalta).

Toivon Aluehallintoviraston päätöksensä yhteydessä ohjeistavan myös: miten vaikeavammaiset voivat saada liikaa maksamansa omavastuuosuudet takaisin, jotta minun ei tarvitse kaikkea hoitaa ihan loppuun saakka. Hyvä! (No en!)

0

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        78
        1805
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        18
        1689
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        16
        1514
      4. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1194
      5. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        19
        1193
      6. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1182
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        12
        1136
      8. Annetaanko olla vaan

        Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
        Ikävä
        29
        1131
      9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        6
        1119
      10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

        Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
        Kielipolitiikka
        7
        1114
      Aihe