heippa!

Onkos täällä muita jotka menevät naimisiin kesällä 2006?!
Ite purjehdin silloin avioliiton satamaan. Kysynkin teiltä että kuinka paljon olette jo suunnitelleet häitänne? Tuntuu että tekemistä kyl ois jo nyt mut kun en tiiä mistä alkaisin!
8764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mutta vastaan silti, ajatellen omaa häävalmisteluaikatauluani.

Vuosi sitten ei oltu tähän aikaan tehty oikeastaan muuta kuin keskusteltu naimisiin menosta. Kihloissa oltiin. (häät heinäkuussa)

Syyskuussa varattiin kirkko (paikkakunnallamme sai silloin vasta alkaa varaamaan kirkkoja seuraavalle kesälle). Samoihin aikoihin alettiin kysellä juhlapaikkoja ja yksi sitten varattiin lokakuun puolella. Olisiko ollut joulun tienoilla kun varattiin esiintyjät häihin...

Hääpuvun ostin helmikuussa. Kampauksen ja meikin varasin maalis-huhtikuussa. Kutsukortteja aloin askartelemaan huhtikuussa ja postitin ne toukokuussa (2kk ennen häitä).

Vielä on käymättä papin puheilla ja kuulutukset hakematta. Vihkisormuskin pitää ostaa. Hääkarkitkin on askartelematta -hommaa siis vielä on.

Sinulla on vielä aikaa suunnitella. Tai riippuu tietenkin, missä päin häät ovat. Suuremmissa kaupungeissa pitää kuulemma olla liikkeillä jo aiemmin...

Äänestä
  • Kiitos että vastasit!
    Kuinka paljon teille tulee vieraita? Meillä tulee olemaan pienet häät ja pienellä paikkakunnalla!
    Joko jännittää?! Oikein paljon onnea sulle!!

    Äänestä

  • kesämorsian 2006 kirjoitti:

    Kiitos että vastasit!
    Kuinka paljon teille tulee vieraita? Meillä tulee olemaan pienet häät ja pienellä paikkakunnalla!
    Joko jännittää?! Oikein paljon onnea sulle!!

    Olen kans menossa naimisiin kesällä 2006 ja tähän mennessä on varattu jo paikka ja tänään löysin lomareissulta hääpuvunkin. Kirkon saa varattua marraskuussa ja loput hoidetaan vasta ensi vuoden puolella. Eli aikaa on vielä kiitettävästi.

    Äänestä

  • kesämorsian 2006 kirjoitti:

    Kiitos että vastasit!
    Kuinka paljon teille tulee vieraita? Meillä tulee olemaan pienet häät ja pienellä paikkakunnalla!
    Joko jännittää?! Oikein paljon onnea sulle!!

    tulee meillä olemaan. 120 vierasta on kutsuttu. Onhan tässä jo vähän häästressiäkin ollut, mutta kai se kuuluu asiaan :)

    Kiitoksia onnitteluista ja onnea myös sinulle ensi kesälle :)

    Äänestä

Moi!
Me menemme naimisiin heinäkuussa 2006. Mitään ei olla vielä oikein tehty kun kirkon saa varattua vasta syyskuun alussa. Vieraslista on käyty kyllä läpi ja vieraita tulee noin 90 henkilöä.

Äänestä

Meidän häät on myös kesällä 2006, heinäkuussa. Valmisteluja ei oo hirveesti tehty, kirkko on varattu, samoin juhlapaikka (morsiamen lapsuudenkoti). Vieraslistaakin on alustavasti tehty ja hirveesti surffailtu netissä hääaiheisilla sivustoilla. Mulla ois hirvee into tehdä vaikka mitä, mut pitäs ensin saada opiskelut päätökseen.

Äänestä

me mennään naimisiin tuona kyseisenä päivänä.
juhlapaikka on varattu, kirkon varaus voidaan tehdä vasta elokuun alussa, koristeita ja kutsuja olen vähän jo suunnitellut ja puvunkin olen jo ehtinyt ostaa =) Puvun ostin jo kun löysin niin mahtavan halvalla! Suunnitelmat on jo siis tosi pitkällä, etten malttaisi odottaa yli vuotta!! =)

Äänestä

Dam-di-daa.
Meillä häät 24.6.2006.
Valmiina on:
-karkkien kääreet
-kutsukortit
-morsiammen puvun suunnittelu(muutamia kuvia jo)
-kirkko varattu
-juhlapaikka valittu ja melkein varattu
-hää karkit valittu
-riisipussit teon alla
-sormus hommattu
-kaaso ja bestman valittu
-vieraslista valmis
-menu valmis, mutta muuteltavissa
-ohjelman runko valmis
-morsiammen korut katsottu
-puvun kankaat valittu, mut ei ostettu
-namikori hankittu
-sulhasen puku jo kaapissa(sis.kello,kalvosinnapit, kraka neula, tumma puku, mut kravatti puuttuu =/ )

Suunnitelmat siis todella pitkällä ja vaan tää kesä/kevät tehty hommia rennossa tahdissa. Ens keväänä voi ottaa tosi rennosti n_n

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesämorsian 2006 kirjoitti:

Onkos täällä muita jotka menevät naimisiin kesällä 2006?!
Ite purjehdin silloin avioliiton satamaan. Kysynkin teiltä että kuinka paljon olette jo suunnitelleet häitänne? Tuntuu että tekemistä kyl ois jo nyt mut kun en tiiä mistä alkaisin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu