Street Trash SFC:n sekoilusta 14 ajokieltoa Tampereella 22.07.2023

Anonyymi-ap

4

695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin 200 moottoripyörää kokoontui lauantaina moottoripyörien kokoontumisajoon Pirkanmaalla, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo joutuneensa puuttumaan ajokäyttäytymiseen.

      Kokoontumisesta seurasi poliisin mukaan myös yksi henkilövahinkoon johtanut liikenneonnettomuus. Komisario Mikko Martikainen kertoo, että onnettomuudessa yksi osallistuja kaatui ajaessaan moottoripyörää. Tilanteessa ei ollut muita osapuolia.

      Tapahtuma alkoi lauantaina iltapäivällä Lahdesjärven ABC:ltä, ja moottoripyörät olivat liikkeellä useamman kunnan ja kaupungin alueella kello 16–19.

      Kokoontumisesta seurasi runsaasti vaaratilanteita, joihin poliisi joutui puuttumaan. Näitä olivat muun muassa kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, yhdeksän liikenneturvallisuuden vaarantamista ja vakavaa piittaamattomuutta, 14 ajokieltoa, yksi virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, yksi rikosperusteinen kiinniotto, yksi valvontailmoitus ja kolme sakkomääräystä eri rikoksista.

      Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset liittyivät Martikaisen mukaan suurelta osin huomattaviin ylinopeuksiin, keulimiseen, näiden yhdistelmiin sekä kumin polttamiseen.

      Martikainen sanoo, että poliisi oli varautunut kokoontumiseen. ”Panostettiin valvontaan enemmän kuin aikaisemmin”, Martikainen sanoo.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­N­­­y­m­f­­o­­m­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17944629n

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Nyt täytyy antaa täydet pisteet poliisille!

    • Anonyymi

      Eri hurjaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      31
      2562
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2541
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2534
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1956
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      33
      1845
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      312
      1688
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1506
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1358
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1108
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1093
    Aihe