Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nurmijoki Vehkaperä tuulivoimahanke nytkähtänyt eteenpäin

Anonyymi-ap

Hyvä, että jo turmeltu luonto eli turvesuot otetaan uudelleen hyötykäyttöön rakentamalla sinne tuuli_ ja aurinkovoimaloita. Kerran tuhottu luonto uusiokäyttöön, eikä tarvitse tehdä avohakkuita. Hanke onnistuu siitäkin huolimatta, että kyläläiset ovat juosseet niin Maakuntaliitossa. Elykeskuksessa kuin kunnassakin puhumassa keskustalaisille kielillä.
Katsokaa. Virkavirheen tekeminen on tuomittava asia, ei siinä saa puoluekanta eikä puheet vaikuttaa. Kiinteistöveroja meidän kunnalle.

71

1598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä juttu. Tämä on juurikin sitä vihreää siirtymää ja jopa ajatellaan osittain luontoa. Kun ei tarvitse tehdä avohakkuita kuten täällä aina ensimmäiseksi suunnitellaan tuulivoimat metsäisiin ja pitäjän kauneimpiin kohtiin. Turvetuotanto vain vaihdetaan tuulijaaurinkotuotantoon. Kerrankin kunnan päättäjät ovat oikeilla jäljillä eikä haksahda niiden, jotka ravaavat liitossa, elyssä ja ties missää, järjettömiin mielipiteisiin. Tsemppiä suunnitteluun ja pian toteutukseen.

      • Anonyymi

        Hui mikä teksti.
        Ei tuulimyllyjä ei...

      • Anonyymi

        Hanke taitaakin olla maakuntakaavassa.

      • Anonyymi

        Kohta ne Nurmijoen tuulivoimalat pyörähtävät käyntiin.

    • Anonyymi

      Rauhoitus aika on myös rauhoitamattomilla linnuilla.Tämä päätyy 31.7 2023.
      Joten marajapensaiden ja mansikka maiden verkoittamiset ovat lain vastaisia "Lintukuolemien" takia.
      Tuulimyllyt ovat siitä huono ratkaisu rakentaa suoalueille,suot sattumasta syystä ovat lintujen ruoka-aittoja. Näitä myös ihmiset hyödyntää ruoka-aitoina jote lintuinfulensa
      saataa hyvinkin tarttua rakenteilla olevin tuulivoimaloiden tuottaessa lukuisia kuolemia linnuille.

      • Anonyymi

        Marjapensaita ja mansikkamaata pitää laittaa niin paljon, että niistä riittää linnuillekkin. Ei verkkoja pensaisiin.
        Eikä puutarhassa saa käyttää rikkakasvien torjuntaan myrkkyjä.
        Jossakin näkee, että kukkapenkkien reunukset on keltaiset, kun on käytetty torjunta-aineita. Jos puutarhan hoitoa harrastaa,pitää päästä kyykkyyn rikka kasvia torjumaan.

    • Anonyymi

      Milläslailla se nyt on nytkähtänyt eteenpäin kesän aikana? Kaikki ovat olleet lomilla. Älä puhu hra P taas omiasi.

      • Anonyymi

        On lähtenyt eteenpäin jo paljon ennen lomia.
        Hyvä että edistystä syntyy ja saadaan pian kuntaan verorahoja. Eihän täällä muuten oikein työhalukkaita ole, ei muuten saada kunnanjohtajalle pisteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On lähtenyt eteenpäin jo paljon ennen lomia.
        Hyvä että edistystä syntyy ja saadaan pian kuntaan verorahoja. Eihän täällä muuten oikein työhalukkaita ole, ei muuten saada kunnanjohtajalle pisteitä.

        Peuralinnan tuulimyllyt on valmiina. Taitaa olla laakerivika kun eivät pyöri.
        Tämä on sitä luontoystävällistä energiantuotantoa!

        Oletko päättäjä vai itse hankevetäjä kun tiedät / vuodat asioita julkisuuteen? Epäilen että et kumpaakaan, sillä he tuskin täällä retostelisivat asialla. Lausuntoja ja päätöksiä ei hankkeesta ole tehty - joten voit mennä tekemään vaikka lahjoituksia omasta rahapussistasi kunnalle. Tai osallistut vaikka vapaaehtoisena vanhusten virkistystoimintaan kunnassa. Siitä on enemmän hyötyä kunnalle jos se on sinulle elämänasia.
        Muutenkin saman henkilön kirjoittamia nuo ihme julistukset, huomaa kirjoitustyylistä.

        Asiat ovat julkisia, hyvä niin. Näistä asioista voi kuka tahansa lukea kunnan, elykeskuksen, keskisuomen liiton jne sivuilta. Lisäksi kaavoittaja, hankekehittäjä ovat velvollisia kertomaan kansalaisille totuuden.Kaikki yhteiskuntaan ja veroihin liittyvät asiat ovat julkisia. Lue sieltä, niin tiedät, että Nurmijoki Vehkaperähanke on Kyyjärven kunnalle lottovoitto. Jos jotkut yrittävät keittiön kautta asioita hoitaa, se tulee ennemmin tai myöhemmin julki ja on laitonta. Tuuenergia korvaa turpeen, niin on hyvä että tuulivoimalat tulevat turvealueille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peuralinnan tuulimyllyt on valmiina. Taitaa olla laakerivika kun eivät pyöri.
        Tämä on sitä luontoystävällistä energiantuotantoa!

        Niin, nehän piti käynnistyä jo 2015, mutta myöhässä on kuin Olkiluodon ydinvoimala. Pultteja oli katkeillut ja joku alihankkija mennyt konkurssiin. Piti pyörähtää käyntiin yhdessä akajoen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko päättäjä vai itse hankevetäjä kun tiedät / vuodat asioita julkisuuteen? Epäilen että et kumpaakaan, sillä he tuskin täällä retostelisivat asialla. Lausuntoja ja päätöksiä ei hankkeesta ole tehty - joten voit mennä tekemään vaikka lahjoituksia omasta rahapussistasi kunnalle. Tai osallistut vaikka vapaaehtoisena vanhusten virkistystoimintaan kunnassa. Siitä on enemmän hyötyä kunnalle jos se on sinulle elämänasia.
        Muutenkin saman henkilön kirjoittamia nuo ihme julistukset, huomaa kirjoitustyylistä.

        Nyt päästään siis lausumaan, kohta on kokouksia.

    • Anonyymi

      Rakennelkaa vaan niitä siipivoimaloitanne. Kahden vuosikymmenen kuluttua niitä puretaan kun ennallistaminen saa yhä suurempia mittakaavoja. Tuulivoimaperusta kun on valtava betonikakku maansisällä. Seutukunnat ovat muuttuneet rumiksi voimaloiden myötä.

      • Anonyymi

        Haminan tuulivoimalayrittäjä meni konkurssiin. Ensin yksi voimala paloi sitten tuli muuten vaan turpiin. Nyt voimaloita puretaan. Kiinnostaisi tietää kuka maksaa purkukustannukset.

    • Anonyymi

      Totta on, että Peuralinnan siipirattaat tuottavat tappiota ,ennenkuin ehtivät käyntii,jos ehtivät koskaan?? Ja on hieman kalliimmat osat ja vermeet ,kuin pyöränpuolat ! No ompahan purkajilla ym alihankkijoilla töitä hetken päästä ? Työllistävä vaikutus monella lailla, se tuotto onkin sitten toinen asia ,onko sitä vai ei ?? Nuo Nurmijoen - Vehkaperän myllyasiat eivät ole ihan vielä allekirjoitettuja ?? Tietyistä syistä johtuen ??? Saattaapi venähtää hieman ,ennenkuin nousee tolpat.

      • Anonyymi

        Mitäs ne Nurmijoen Vehkaperä jarrumiehet " tietyistä syistä" touhuavat. Yritetäänkö juosta päättäjien puheilla. Mites kävi ku yrittivät että kunnanhallitus olisi vetänyt kaavoituksen kyseisestä alueesta pois? Turpiin tuli 6-0 nurmijokisten tappioksi. Ei päättäjät voi tehdä virkavirheitä . Eikä heitä voi puhumalla lahjoa, se tasa arvo koskee kaikkia kuntalaisia, ei hallitus voi puoltaa vain siksi että ravataan päiden kääntäjinä. Olemme maamme vuokranneet ja sillä siisti. Turvesuo paras paikka uudelle energiatuotannolle.

        Ei puhumalla lahjota ei - mutta rahalla ja ihan jonkun muun toimesta. Hyvä tietää että sinä kirjoittelija olet maasi vuokrannut. Ja tiedetään sekin kenen maita ne suurimmaksi osaksi ovat, sekin on julkista tietoa. Tässä tapauksesaa vuokrarahat menevät omaan pussiin. Jokainen tietää mitä se tarkoittaa.

        Ja vuokrarahoista maksetaan suuri summa veroa kunnalle, ovat tuloja ja verotetaan sen mukaan. Kunnalle rahaa. Oletko kateellinen,, kun et itse omista maata täällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei puhumalla lahjota ei - mutta rahalla ja ihan jonkun muun toimesta. Hyvä tietää että sinä kirjoittelija olet maasi vuokrannut. Ja tiedetään sekin kenen maita ne suurimmaksi osaksi ovat, sekin on julkista tietoa. Tässä tapauksesaa vuokrarahat menevät omaan pussiin. Jokainen tietää mitä se tarkoittaa.

        Kuka maksoi politikoiden sun muiden kierojen matkat ympäristöministeriön, kun piti juosta siellä asti valittamassa, että ei myllyjä minun nurkille?

    • Anonyymi

      Nyt ymmärsit väärin ! Ongelma on firmoilla , joka yrittää myllylupija ,tietyillä johtajilla. Eivät tälhetkellä oikein itekään tiedä, miten nyt toimia ?? Sitä tarkoitin "tietyillä syillä " on tullut mutkia matkaan, vaikkei uskoisi niin rahan kanssa !? En selitä enempää ,tai avaudu tällä palstalla.

    • Anonyymi

      5.9.23 kämppäkangas tuulivoima kuulemis ilta... Tyly ulostulo Kyyjärven kunnan puheenjohtajistolta kuntalaisille..

      • Anonyymi

        Kunnanhallituksen puheenjohtaja vertasi voimaloiden ääntä suksien suhinaksi, kun meluhaitoista mainittiin. Melkoiset sukset taitaa olla. Aikamoista v****ilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallituksen puheenjohtaja vertasi voimaloiden ääntä suksien suhinaksi, kun meluhaitoista mainittiin. Melkoiset sukset taitaa olla. Aikamoista v****ilua.

        Vai oliko se valtuuston puheenjohtaja - taisi olla.

      • Anonyymi

        Kuntalaisia kiellettiin soittamasta tuulivoima asioista... En ymmärrä jos jota kuta askarruttaa mieltä jokin asia, niin ei saa ottaa yhteyttä ylimpään kunta päättäjään... Miksi sitten on hakeuduttu tälläiseen luottamus tehtävään, jos kerta ei ole kuntalaisia varten ja tavoitettavissa..

        Ei hallituksen eikä valtuuston puheenjohtaja kumpikaan ymmärrä mitään koko tuulivoimalatouhuista. Se on tekniikkalaji. Ei silti, ei esittelijätkään ymmärtäneet, mitä yrittivät esittää. Fcg ilmoitti, " mitään luontoarvoja täällä ei ole" ei lintuja ei nisäkkäitä. Tehdään tutkimuksia, joita ei edes tehdä. Rahastetaan ja väkisin yritetään vääntää myllyt, vaikka alue Suomen ja metsäpeurojen osalta Euroopan tärkeimpiä luontoarvoseutuja....revi siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallituksen puheenjohtaja vertasi voimaloiden ääntä suksien suhinaksi, kun meluhaitoista mainittiin. Melkoiset sukset taitaa olla. Aikamoista v****ilua.

        Kyllä noin isolla emännällä pitää ollakin melkoiset sukset, jotta pinnalla pysyy, leveät ja pitkät, sellaiset armeijamalliset. Pystyykö edes hiihtämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä noin isolla emännällä pitää ollakin melkoiset sukset, jotta pinnalla pysyy, leveät ja pitkät, sellaiset armeijamalliset. Pystyykö edes hiihtämään?

        Minkä merkkiset sukset.. Ei varmastikaan testivoittajat..

      • Anonyymi

        Todella törky ja asianvierestä puhetta heiltä. Eivät ymmärrä mitään. Kunnanjohtaja käyttäytyi tälläkertaa hyvin, ei mukaillut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaisia kiellettiin soittamasta tuulivoima asioista... En ymmärrä jos jota kuta askarruttaa mieltä jokin asia, niin ei saa ottaa yhteyttä ylimpään kunta päättäjään... Miksi sitten on hakeuduttu tälläiseen luottamus tehtävään, jos kerta ei ole kuntalaisia varten ja tavoitettavissa..

        Tuohan on jo tapaus Kittilään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä merkkiset sukset.. Ei varmastikaan testivoittajat..

        Oliko tuulivoima yhtiö ponsoroinut voitelun, 'siis suksiin'.. taisi olla väärän kelin voitelu kun kerta noin suhisi kovvoo..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallituksen puheenjohtaja vertasi voimaloiden ääntä suksien suhinaksi, kun meluhaitoista mainittiin. Melkoiset sukset taitaa olla. Aikamoista v****ilua.

        Kun se olisikin pelkkää ääntä, on välkettä, maisemanpilaajia, luonnon eläinten ja kasvien lopullista tuhoamista, kiinteistöjen arvon laskua ja lopuksi muuttoa Kyyjärveltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai oliko se valtuuston puheenjohtaja - taisi olla.

        Ei tyhmempiä puheenvuoroja, kun valtuuston puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja avasivat suunsa. Olisivat vaan pitäneet suunsa kiinni, kun eivät viitsi edes asioihin puuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä noin isolla emännällä pitää ollakin melkoiset sukset, jotta pinnalla pysyy, leveät ja pitkät, sellaiset armeijamalliset. Pystyykö edes hiihtämään?

        Voiskohan se Myrsky sponsoroida tuolle emännälle juuri sellaiset sukset, jotka suhisivat kuten todellisuudessa tuulimyllyt? Joutuisi rouva varmaan hankkimaan korvaläpät, ettei kuulo menisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuulivoima yhtiö ponsoroinut voitelun, 'siis suksiin'.. taisi olla väärän kelin voitelu kun kerta noin suhisi kovvoo..

        Onkos tuuliyhtiö ponsoroinut kunnan päättäjät? Jos jo suksiakin saa suhisemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanhallituksen puheenjohtaja vertasi voimaloiden ääntä suksien suhinaksi, kun meluhaitoista mainittiin. Melkoiset sukset taitaa olla. Aikamoista v****ilua.

        Taitaa olla suksilla sihistelija kepulikonstein liikkeellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuulivoima yhtiö ponsoroinut voitelun, 'siis suksiin'.. taisi olla väärän kelin voitelu kun kerta noin suhisi kovvoo..

        Jokos se leveäperänen aika on päässy suhisee?

    • Anonyymi

      On se ääni jotain aivan muuta kuin suksien suhinaa. Ja lähialueiden kiinteistöt muuttuu arvottomiksi, koska kukaan ei niitä enää osta.

      • Anonyymi

        Ja kuvitelkaa, miten luonto kärsii. Alue täynnä isoja lintuja, ei pelkästään muuttolintuja, joiden reitti kulkee alueen yli.

    • Anonyymi

      Eipä asunnot ym kiinteistöt näy kaupan menevän, oli myllyjä tai ei. Siihen myllyillä ei ole mitään vaikutusta kylläkään. Muut tekijät on siinä syynä.

      • Anonyymi

        Se muuten tekijä on paikkakunta Kyyjärvi

      • Anonyymi

        Eikä se että eivät mene kaupaksi, vaan se - että ei siellä pysty asumaan! Kuka nyt metelissä haluaa loppielämänsä olla.
        Kaavoittajan neuvo oli, että pitää olla yhteydessä ympäristösihteeriin jos melu jatkuu. Oman kunnan päättäjät sen sijaan (osa siis) keskittyivät aukomaan päätään ja vähättälevät ongelmaa. Pieni kylä, suuri sydän - jaa missä??

    • Anonyymi

      Kyllä se on liikenteen melu esim. rekka-autut päivisin aamusta iltaan ja niitä kulkee paljon , ne tuo melua ihan omassa luokassaan myllyihin verraten ! No se taas, ettei mene kaupaksi kämpät, no ei mihme ,kun nuorisolla ei ole kunnon tulevaisuutta täällä työpaikkojen suhteen , vanhat eivät omistusasuntoja liiemmin ostele perillisten riesaksi täällä , tää on faktaa. Muuten oikein rauhallinen kylä asustella, minä tykkään ja moni muukin .

      • Anonyymi

        Valtava liikenne Kyyjärvellä, autoja lappaa 24/7 ?? Myllyt jauhaa yötä päivää, ei voi todellakaan verrata toisiinsa. Autot eivät jää paikoilleen jyryyttämään nurkallesi. Turha kommentoida noin joutavia jos itse et asu voimaloiden lähellä.
        Rauhallinen kylä - JOILLEKIN onnellisille.

      • Anonyymi

        Ei työpaikkoja nuorille? Olisiko tässä kuntapäättäjille ja kunnanjohtajalle tekemistä. Ei täällä Kyyjärvellä juurikaan rekkaliikennettä ole, vähän Kokkola Vaasa jkylä risteyksessä. Tyhmiä ne on.

    • Anonyymi

      Maalla oma neuvottelu käytäntö huh huh luottamus henkilöiden taidoista
      apua seutukunnan kansan edustajila

    • Anonyymi

      Asun aika lähellä liik.ympyr, ei tosellakaan häisitse myllyjen pyöriminen ,mut rekat moninkerroin enemmän melullaan ym liikenne, jos niitä pitää verrata, mut siitä hulomata erittäin rauhallinen ja kiva asuinpaikka on Kyyjärvi, joka ei tykkää pääseehän täältä pois , ei tartte valitella senjälkeen . Yksinkertainen ratkaisu !

      • Anonyymi

        Idiootti, ei liikenneympyrän lähellä ole tuulimyllyjä. Odotahan kun se suuri alue keskustasta jkylään päin rävähtää käyntiin, niin melua saat sinäkin. Sovit vielä tuulen alle. Onnea matkaan.

    • Anonyymi

      Kyyjärvellä se tuntuu olevan käytäntö aina... Tehdään ensin ja sitten todetaan ettei ollutkaan hyvä vituiksi meni...

    • Anonyymi

      Jotenkin hymyilyttää taas tää Kyyjärven hölmöily.

      • Anonyymi

        Älä muuta sano

    • Anonyymi

      Katsoppas karttaa mihin niitä suunnitellaan. Kaikki myllyt tulee niihin kankaille, missä on ainoat metsät pystyssä.

      • Anonyymi

        Niin on, ku " viisaat " ja raha ahneet asialla. Myisivät vaikka äitinsä, jos eläisivät.

    • Anonyymi

      Kyllä se kuntaliitos olisi ollut paljon parempi kunnalle kuin tämä tuulimyllysekoilu...

    • Anonyymi

      Saa pelätä että lähtee koko kunta lentoon ku on niin paljon rupeleita :D

    • Anonyymi

      Kyllä nyt huomaa, et ns. lapset ovat kirjoittelemas aikuisten palstalla asioista, mitä eivät ymmärrä ,edes omia ajatuksiaan, nimitellä osataan, mut siihen se jääkin ymmärtäminen .

      • Anonyymi

        Ymmärtääkös tten kunnahallituksen ja valtuuston
        Puheenjohtajat jotain. N8lasivat ummikkona itsensä tuulivoimalakokoyksessa.

      • Anonyymi

        No kerropa sinä viisas miten asiat ovat

    • Anonyymi

      Jos kertoo, pitää olla myös "ymmärtäjiä" asialle !

      • Anonyymi

        Juuri näin. Pienen kunnan alueelle jääneet henkilöt eivät välttämättä ymmärrä juuri hektsiä asioita.
        Pienen kunnan asukkaat on eläköityneet ja sen myötä myös dementisoituneet.....

        Kyllä näin on.

        Samaa mieltä

    • Anonyymi

      "...israel on laittanut tuulivoimalahankkeet jäihin, miksi ei suomi? israelissa katsotaan, että tuulivoimaloiden hyöty on mitätön ja ne tuhoaa muuttolintuja -aurinkovoimalat ovat älykkäämpi ratkaisu ja myös rosatom venäläinen ydinvoimalahanke loviisassa on ukrainansotaa järkevämpi ratkaisu; pienoisydinvoimaloita voivat rakentaa sairaalatkin

    • Anonyymi

      Niin jää tekemättä nämäkin myllyt!!🤣🤣

      • Anonyymi

        Ja alajokipeuralinna myrkyt puretaan, kun ei saada tehtyä valmiiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja alajokipeuralinna myrkyt puretaan, kun ei saada tehtyä valmiiksi.

        Myllyt tietenkin, vaikka myrkkyähän ne ovat.

    • Anonyymi

      Miten otetaan turvesuot uudelleen käyttöön,kun suot on ensin poltettu 8 metriä syvästi 49 Ha/alalta,Nämä näyttää olevan vesistöjä?Näyttää siltä että Tuulimylly yhtiö rakennetaan näiden soiden reunoille,kuivatetulle maalle,paaluille.Järvialueiden viereen. vieden kalatkin järvistä.

      • Anonyymi

        Hahhaa että oikein paaluille. Eipä taida tuuliyhtiöissä olla osaamista.

    • Anonyymi

      Uutta aluetta Oikari - Pentinniemi - Ohramäki - Suokanta.
      pitääkö paikkansa?
      ovat lähestyneet Ohramäen ja Kumpulan kiinteistön omistajia?
      Vaikko shellin ukkojen totuutta?
      Jos Nurmijoki kielteinen niin johonkin on saatava,vai kuinka näitä päätetään

      • Anonyymi

        Ei vaikuta valitukset, ainoastaan paikat vaihtuu.

      • Anonyymi

        Nurmijoelle tulee tuulivoimaloita 9 kappaletta, 350 metriä korkeita. Kepu on päättänyt näin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe