Pihamaalla juttelin muutamien asukkaiden kanssa.
Joku siinä kyseli että miksi olen muuttanut tänne asumaan, kun tämä oli täysin vieras paikka minulle.
Kerroin, että mieheni sairastui vakavasti. Massiivinen aivoverenvuoto.
Hän oli 7 kk sairaaloissa.
Hänet olisi siirretty vanhainkotiin eristysosastolle loppuelämäksi.
Ikää oli 68-vee.
Hain meille asuntoa, joka käy pyörätuolia käyttävälle.
Asunto täällä maalla oli ainoa sopiva.
Sen vuokrasin näkemättä.
Mies pääsi sairaalan kohortista kotiin.
Aloin omaishoitaksi.
Sain apua hoitajilta ja kylvettäjiltä.
Mies oli saanut MRSA:n sairaalasta.
Itse myös altistuin siihen.
Bakteeri tuhosi miehen jalan ja se amputoitiin reidestä poikki.
Hän kuoli sairaalassa. Keuhkoveritulppa oli syynä.
Kerron tämän, kun tästä kuolemasta on noin 10 vuotta.
Minun piti heti muuttaa täältä pois, mutta en pystynyt.
Olin shokissa pitkän aikaa.
Kun tokenin, äitini alkoi tarvitsemaan apuani.
Hän myöhemmin halvaantui ja muutti palvelukotiin.
Ja on jo kuollut.
Samana vuonna veljeni halvaantui.
Hän oli sairaalassa pitkän aikaa ja muutti palvelukotiin missä on edelleen.
Heidän asioitaan hoitelin suht paljon.
Sisareni nukkui pois äkillisesti joku vuosi sitten.
Nyt nämä kaikki asiat ovat minulla esillä.
Kun katselen valokuvia, koko pitkä elämän kirjo on niissä.
Annan pois kokoajan jotain.
Pölynimurin, kirjoja, lasitavaraa ym.
Kaikkea roinaa.
Uusi asunto odottaa, jossain.
En ole hyväksynyt jo tarjottuja.
En tarvitse saunaa. Sitä on tyrkyllä.
En muuta etelän suuntaan olevaan asuntoon.
En halua että pesukone on keittiössä.
Porissa on satoja tyhjiä asuntoja.
On vuokralaisten markkinat.
Minulla on visio tulevasta asunnostani.
Ja sen aion myös saada.
Ei ole kiire nyt mihinkään..
Olen vapaa.
En ole ikinä lapsia halunnut enkä hankkinut.
En ole äiti-enkä vaimoainesta.
Olen viettänyt niin raisun nuoruuden, että lapset eivät olisi kuvioon sopineet.
Olen ollut harjoittelijana jossain vaiheessa vanhainkodissa.
Siellä opetettiin perusasioita.
Kun mies oli kotona täysin vuodepotilaana, otin käyttöön oppimani.
Olimme yhdessä 20 vuotta.
Kummallista, että parhaiten tulimme juttuun nämä loppuajat.
Mies oli hymyilevä ja lempeä.
Minä leikin hoitajaa. En ollut vaimo.
Joka päivä mentiin ulos lenkille.
18x/kk:ssa hurruuteltiin taksilla keskustaan terasseille pullakaffeille.
Nämä kaikki muistot on tallella.
Otin suuren tehtävän vastaan, kun aloin hänen hoitajakseen.
Onnistuin siinä sitkeydelläni.
Ei jäänyt kalvamaan huono omatunto.
Vain elämää, ei sen enempää
67
775
Vastaukset
- Anonyymi
Elämä on joskus kovaa
- Anonyymi
Sitähän se kaikki vaan on....kyllä.
- Anonyymi
Juuri tuo omaishoitajuus on todella suuri tehtävä joskus ylivoimaisen vaikea .
Kun näkee toisen avuttomuuden eikä voi siihen vaikuttaa että tulisi ennalleen aiheuttaa eräänlaista stressiä.
Itse hoidin myös mieheni viimeiset 10 vuotta, sai nukkua pois omassa sängyssäni .
En itsekään käsitä näin jälkeen päin miten jaksoin . Mutta kuten sinäkin niin hyvä omatunto jäi kun tein sen minkä voin hänen hyväkseen .
Ihan hyvä ajatus tuo että jaksaa muuttaa vieraalle paikkakunnalle , ja tuntea vapauden , kumpa itsekkin saisin itsestäni irti ja tekisin samoinSinä hoisit kauan miestäsi.
Ihmettelen samaa miten jaksoit.
En ole muuttamassa toiselle paikkakunnalle.
Asun Porissa, mutta maalla.
Nyt haen lähempää palveluja asuntoa.
- Anonyymi
Tekstistäsi erottui lause.
"Olin shokissa pitkän aikaa."
Itselläni on takana samankaltainen "historia"
Ihmettelen, että olen hengissä
ja jonkinasteinen järjenvalo on tallella.
Monta vaikeaa kokemusta
murtaa ihmistä henkisesti.
Fyysiselläkin jaksamisella on rajansa.
Oletko saavuttanut jonkinlaisen "rauhan" asioilta ?
Kun mieli järkkyy menee mielenrauha,
ja sen takaisinsaaminen kestää
sitä ei ehkä koskaan löydä.
Vaikeat tunteiseen voimakkasti menneet asiat
voivat jäädä päähän pyörimään,
joskaan mitään 100 prosenttista mielenrauhaa
ei ole ihmisellä koskaan - ehkä - tai joskus hetkittäin vain.
Toivon sinulle kaikkea hyvää
niin paljon kuin meressä on vettä !
Vielä kysyn:
Onko Pori sinulle tuttu ja onko siellä sinulle tuttuja ihmisiä
vai oletko aikeissa muuttaa mihin hyvänsä kaupunkiin,
missä on se unelmiesi asunto,
vaikka kaupunki olisi sinulle täysin vieras ?Olen saanut mielenrauhan.
Ehkä ei tosiaankaan 100 % koskaan.
Osin johtunee siitä, että 12 vuotta sitten kaadoin viinat vessanpytystä alas.
Miehen kuolemasta on 10 vuotta.
On jotenkin tunne, että 69-vuotiaana on helpompi elää kuin 19-vuotiaana tai vaikka 29-vuotiaana.
Elämän valttikortit ovat katsotut.
Vai olisiko vielä Jokeri-kortti piilossa?2lesken kirjoitti:
Olen saanut mielenrauhan.
Ehkä ei tosiaankaan 100 % koskaan.
Osin johtunee siitä, että 12 vuotta sitten kaadoin viinat vessanpytystä alas.
Miehen kuolemasta on 10 vuotta.
On jotenkin tunne, että 69-vuotiaana on helpompi elää kuin 19-vuotiaana tai vaikka 29-vuotiaana.
Elämän valttikortit ovat katsotut.
Vai olisiko vielä Jokeri-kortti piilossa?Jatkan vielä.
Olen syntynyt Porissa ja asunut täällä suurimman osan elämästäni.
Veljeni on palvelukodissa.
En voi muuttaa kaupunkia hänen takiaan.
Muuten voisin asua ihan missä vain.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Jatkan vielä.
Olen syntynyt Porissa ja asunut täällä suurimman osan elämästäni.
Veljeni on palvelukodissa.
En voi muuttaa kaupunkia hänen takiaan.
Muuten voisin asua ihan missä vain.Voit kuitenkin muuttaa Porin keskustaan, niinkö ?
Vai veljesi takia et ?
Saisiko veljesi palvelukotipaikan Porin keskustasta tai lähettyviltä ? Anonyymi kirjoitti:
Voit kuitenkin muuttaa Porin keskustaan, niinkö ?
Vai veljesi takia et ?
Saisiko veljesi palvelukotipaikan Porin keskustasta tai lähettyviltä ?Voisin muuttaa lähelle Porin keskustaan.
Rivari olisi ok.
Veljeni hoitopaikka on lähellä keskustaa.
Ollut jo lähes 7 vuotta.
Itse siis asun 35 km Porin keskustasta.
Tämä paikka liitettiin Porin kaupunkiin joskus 70-luvilla.
On maaseutua, mutta kuuluu Pori kaupungille.
Kaupungin bussit kulkevat tänne arkisin.
Kesällä harvemmin.
Syksyllä koulubussit useammin.
Ei kuitenkaan viikonloppuisin.
Veljeni takia pysyn Porissa.
- Anonyymi
Eikö vapautta voi tuntea missä vain ? Miksi pitää muuttaa ?
Vapaus on henkinen tila. Kun muuttaa, päässä muuttaa ne samat asiat,
mitkä siellä pyörii vanhallakin paikkakunnalla.
Paikanvaihdos ehkä tuo uusia asioita, uutta ajateltavaa
vai mitä ihminen odottaa muutolta ?
Missä se vapaus piilee ihmisen mielestä, joka muuttaa ?- Anonyymi
Vapautta on se, kun asuu paikassa jossa nauttii asumisesta.
Jouduimme häädön seurauksena muuttamaan pois omistusasunnosta ja saimme kaupungin vuokra-asunnon alueelta, jossa en koskaan viihtynyt. Itsenäistyttyäni sain pankista lainaa ja ostin oman asunnon alueelta, jonka tunnen kodikseni ja kyllä täytyy sanoa, että asunnolla ja sen sijainnilla on suuri merkitys elämässäni.
Nyt olen onnellinen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapautta on se, kun asuu paikassa jossa nauttii asumisesta.
Jouduimme häädön seurauksena muuttamaan pois omistusasunnosta ja saimme kaupungin vuokra-asunnon alueelta, jossa en koskaan viihtynyt. Itsenäistyttyäni sain pankista lainaa ja ostin oman asunnon alueelta, jonka tunnen kodikseni ja kyllä täytyy sanoa, että asunnolla ja sen sijainnilla on suuri merkitys elämässäni.
Nyt olen onnellinen!"Vapautta on se, kun asuu paikassa jossa nauttii asumisesta."
Se on totta ! Asun maalla 35 km keskustasta.
Ei ole autoa,ei korttia.
Bussit eivät kulje iltaisin eikä viikonloppuisin.
Haluan palvelujen lähelle.
Voisin käydä uimahallissa, maauimalassa, teatterissa jne.
Ehkä näin saisi uusia ajatuksia.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Asun maalla 35 km keskustasta.
Ei ole autoa,ei korttia.
Bussit eivät kulje iltaisin eikä viikonloppuisin.
Haluan palvelujen lähelle.
Voisin käydä uimahallissa, maauimalassa, teatterissa jne.
Ehkä näin saisi uusia ajatuksia.Muutin myös yli 10v sitten keskustaan, auton pitäminen on aivan liian kallista ja linja-autovuoroja vähennettiin jatkuvasti. Kävellen ja pyörällä pääsee keskustass kaikkiin palveluihin hienosti.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Asun maalla 35 km keskustasta.
Ei ole autoa,ei korttia.
Bussit eivät kulje iltaisin eikä viikonloppuisin.
Haluan palvelujen lähelle.
Voisin käydä uimahallissa, maauimalassa, teatterissa jne.
Ehkä näin saisi uusia ajatuksia.Tuossa on ideaa !
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on ideaa !
Kyselin tänään seniori-asuntoja.
Yksi asunto oli luhtitalossa.
Vuokra 517€/kk.
Sähkö lisäksi.
Keskustasta noin 5 km.
Luhtitalo on ihka outo?- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kyselin tänään seniori-asuntoja.
Yksi asunto oli luhtitalossa.
Vuokra 517€/kk.
Sähkö lisäksi.
Keskustasta noin 5 km.
Luhtitalo on ihka outo?Kuulostaa hyvältä !
Wikipediassa on tällainen luhtitalon selitys:
"Luhtitalo on kerrostalo, jossa asuntoihin kuljetaan pitkin rakennuksen sivulla olevia luhtikäytäviä.
Luhtikäytävät ovat lämmittämättömiä, mutta niihin johtavat porrashuoneet voivat olla lämmitettyjä ja varsinkin korkeissa luhtitaloissa hissillä varustettuja. Luhtikäytävän ansiosta asuntoihin kuljetaan kylmästä tilasta, minkä takia käytävätiloja ei ole niin paljoa lämmitettävänä kylminä vuodenaikoina. Vaikka käytävät ovat lämmittämättömiä, niiden suojaaminen sadetta, lunta ja tuulta vastaan on järjestettävä."
Luhtikäytävätalo asettaa erityisiä vaatimuksia poistumisteille, palo-osastoinnille ja asuntojen aukotukselle luhtikäytävän suuntaan."
Luhtitalo voi olla vain 2-3 kerroksinenkin.
Googlaa kuvia luhtitalo-haulla ! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kyselin tänään seniori-asuntoja.
Yksi asunto oli luhtitalossa.
Vuokra 517€/kk.
Sähkö lisäksi.
Keskustasta noin 5 km.
Luhtitalo on ihka outo?Muuta ihmeessä "kyliltä" lähemmäksi keskustaa,
jos asuntoja kerran on ja olisit lähempänä veljeäsikin ! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Asun maalla 35 km keskustasta.
Ei ole autoa,ei korttia.
Bussit eivät kulje iltaisin eikä viikonloppuisin.
Haluan palvelujen lähelle.
Voisin käydä uimahallissa, maauimalassa, teatterissa jne.
Ehkä näin saisi uusia ajatuksia.Taxi-autojakin on olemassa ja niitä(kin) palveluita voi ja saa käyttää.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kyselin tänään seniori-asuntoja.
Yksi asunto oli luhtitalossa.
Vuokra 517€/kk.
Sähkö lisäksi.
Keskustasta noin 5 km.
Luhtitalo on ihka outo?Luhtitalot on usein 2-kerroksisia. Ne on viihtyisän näköisiä. Tässä niitä on malliksi.
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/luhtitalo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vapautta on se, kun asuu paikassa jossa nauttii asumisesta."
Se on totta !Totta, ei saa jäädä paikkaan missä on surkeeta.
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä !
Wikipediassa on tällainen luhtitalon selitys:
"Luhtitalo on kerrostalo, jossa asuntoihin kuljetaan pitkin rakennuksen sivulla olevia luhtikäytäviä.
Luhtikäytävät ovat lämmittämättömiä, mutta niihin johtavat porrashuoneet voivat olla lämmitettyjä ja varsinkin korkeissa luhtitaloissa hissillä varustettuja. Luhtikäytävän ansiosta asuntoihin kuljetaan kylmästä tilasta, minkä takia käytävätiloja ei ole niin paljoa lämmitettävänä kylminä vuodenaikoina. Vaikka käytävät ovat lämmittämättömiä, niiden suojaaminen sadetta, lunta ja tuulta vastaan on järjestettävä."
Luhtikäytävätalo asettaa erityisiä vaatimuksia poistumisteille, palo-osastoinnille ja asuntojen aukotukselle luhtikäytävän suuntaan."
Luhtitalo voi olla vain 2-3 kerroksinenkin.
Googlaa kuvia luhtitalo-haulla !Katselin niitä luhtitaloja.
En missään tapauksessa muuta sellaiseen.Anonyymi kirjoitti:
Muuta ihmeessä "kyliltä" lähemmäksi keskustaa,
jos asuntoja kerran on ja olisit lähempänä veljeäsikin !Muutan jos löydön sopivan.
Kriteerit:
Savuton talo
Ei kerrostalo
Ei portaita
Ei lemmikkieläimiä.
Ikkunat tai ikkuna pohjoiseen.
Ei saunaa
Ei kynnyksiä
Ei 3 kuukauden takuuvuokraa
Keskustasta max 5 km johonkin suuntaan.
Löytyykö?Anonyymi kirjoitti:
Taxi-autojakin on olemassa ja niitä(kin) palveluita voi ja saa käyttää.
Tottakai voin tilata vaikka helikopterin.
Taxin hinta
50 euroa/ suuntaan.
Sunnuntaina enemmän.Anonyymi kirjoitti:
Luhtitalot on usein 2-kerroksisia. Ne on viihtyisän näköisiä. Tässä niitä on malliksi.
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/luhtitaloEi kiinnosta hiukkaakaan.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Muutan jos löydön sopivan.
Kriteerit:
Savuton talo
Ei kerrostalo
Ei portaita
Ei lemmikkieläimiä.
Ikkunat tai ikkuna pohjoiseen.
Ei saunaa
Ei kynnyksiä
Ei 3 kuukauden takuuvuokraa
Keskustasta max 5 km johonkin suuntaan.
Löytyykö?Sinun täytyy laittaa tuo kriteerilista niille vuokranantajille ja vuokrayhtiöille joita on Porissa.
Ja jos googletat vuokra-asunnot pori niin pääset katselemaan vapaita/vapautuvia asuntoja. Anonyymi kirjoitti:
Sinun täytyy laittaa tuo kriteerilista niille vuokranantajille ja vuokrayhtiöille joita on Porissa.
Ja jos googletat vuokra-asunnot pori niin pääset katselemaan vapaita/vapautuvia asuntoja.Olen tehnyt sen.
Maanantaina viimeksi käytiin läpi kriiteriluettoloni.
Olen googlannut Porin vuokra-asunto tilannetta.
Paljon on vuokra-asuntoja.
Mutta en halua mennä yksityisen omistamaan asuntoon asumaan.
Siellä on perikunta, opiskelevia sukulaisia ja niin poispäin.
Taas saisi pakata matkakaukkunsa, kun asunto menee myyntiin tj.
Asun nyt vanhustenkotiyhdistyksen vuokrarivarissa.
Haen vastaavaa.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tottakai voin tilata vaikka helikopterin.
Taxin hinta
50 euroa/ suuntaan.
Sunnuntaina enemmän.Raha on vanha keksintö ja taxi-yrittäjä tarvitsee elantonsa. Myös.
Anonyymi kirjoitti:
Raha on vanha keksintö ja taxi-yrittäjä tarvitsee elantonsa. Myös.
Jos ja kun istun taxissa, se ei lyhennä yhtään tätä 35 kilometrin matkaa keskustaan.
En vain jaksa enää näitä matkoja.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kyselin tänään seniori-asuntoja.
Yksi asunto oli luhtitalossa.
Vuokra 517€/kk.
Sähkö lisäksi.
Keskustasta noin 5 km.
Luhtitalo on ihka outo?Saisitko asumistukea?
Minulla on 80 neliön asunto maksan siitä 315€ kuukaudessa vastiketta. Maksan myös kaikki kulut mitä asuntoon kuuluu jos taloyhtiöön tulee remontteja. Anonyymi kirjoitti:
Saisitko asumistukea?
Minulla on 80 neliön asunto maksan siitä 315€ kuukaudessa vastiketta. Maksan myös kaikki kulut mitä asuntoon kuuluu jos taloyhtiöön tulee remontteja.Saan asumistukea.
Ainakin vielä.
Nyt on välitarkastus ja päätöstä odottelen.
Kela on ilmoittanut aikaisemmin, että minulla pitää olla haku päällä halvempaan asuntoon.
Nyt minulla on.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luhtitalot on usein 2-kerroksisia. Ne on viihtyisän näköisiä. Tässä niitä on malliksi.
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/luhtitaloOsta sähköpolkupyörä
- Anonyymi
Ei kannata aikailla ! Elämä ei kestä ikuisesti niinkuin tässä iässä
tulee päivä päivältä todemmaksi. - Anonyymi
Onko asuntosi nyt vaatimuksiasi vastaava sijaintia lukuunottamatta ?
Oikeastaan on.
Asunto on rivari. 53 neliötä.
Päätyasunto.
Ei takuuvuokraa tarvinnut maksaa ainakaan 10 vuotta sitten.
Vuokra 576€.
Sis veden ja sähkön.
Makuuhuoneesta ja olohuoneesta ovat ovet terassille.
Terassi n. 20 neliötä.
Keittokomerosta on ovi ulos.
Keittolomeroon mahtuu pieni korkea baaripöytä ja istuin.
Kylppäriin mahtuu pesukone, kuivarumpu, suihku ja tietty wc.
Läpitaloasunto itä-länsi.
Leveät oviaukot ja kynnyksetön.
Sijainti on ongelma.
Olen väsynyt istumaan bussissa.
- Anonyymi
Minun mielestä luhtitalot ovat vihon viimeisiä keksintöjä.
Jokaisen askel lyhenee, tulee sairauksia, ehkä leikkauksia. Se portaissa ravaaminen ei vain onnistu ja on vaarallistakin vanhemmiten, ei tarvitse kuin huimata hieman, niin olet laattialla kanttuvei ja lonkka murtunut.
Varmista myös, että kylppäri on riittävän iso, jos joskus tarvitsee esim. rollaattoria.
Esteettömyys on ehdoton edellytys, ettei taas tarvitse kymmenen vuoden päästä muuttaa. - Anonyymi
Ehdottomasti uusi tai alle 10 vuoden asunto, jotta ei tule heti remonttia.
Tähän asuntoon, missä nyt asun,
on tehty remppaa.
Kaksi yksiötä on yhdistetty kaksioksi.
Tämä oli todella kätevä, kun edesmennyt mies asui täällä.
Pyörätuolilla oli helppo liikkua.
Luiskat laitettiin etu- ja takaovelle.
Kylppäriin mahtui kaksi hoitajaa ja mies suihkutuolilla.
- Anonyymi
Senioritalon asunnot ovat esteettömiä.
Ne luhtitalot esiteltiin minulle senioritaloina.
En allekirjoita niitä iäkkäiden ihmisten asunnoiksi.2lesken kirjoitti:
Ne luhtitalot esiteltiin minulle senioritaloina.
En allekirjoita niitä iäkkäiden ihmisten asunnoiksi.Olen nyt jonossa rivariin.
Samantyylinen asunto, mutta pienempi kuin minulla onkin.
5 km keskustaan.
Se on vain niin, että niistä asunnoista ei lähdetä ennenkuin ikiuni koittaa.
Muitakin vaihtareita tutkailen.
Tuossa yksi tuttava mies tarjosi omistamaansa yksiötä keskustan liepeiltä.
Vuokrasta voisi tehdä sopparin.
Hänellä olisi avaimet asuntoon.
Että sillälailla.
Nämä on näitä riman alituksia.
Vielä näin vanhoilla päivillään kuulee tuollaista roskaa.
Tämä mies on nykyään entinen tuttava.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ne luhtitalot esiteltiin minulle senioritaloina.
En allekirjoita niitä iäkkäiden ihmisten asunnoiksi.Joku toinen voi pitää. Senioritaloja on monenlaisia.
Aina kannattaa käydä katsomassa paikan päällä,
voi tykätäkin. Ei näkemättä pysty oikeaa kuvaa saamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku toinen voi pitää. Senioritaloja on monenlaisia.
Aina kannattaa käydä katsomassa paikan päällä,
voi tykätäkin. Ei näkemättä pysty oikeaa kuvaa saamaan.Totta.
Anonyymi kirjoitti:
Joku toinen voi pitää. Senioritaloja on monenlaisia.
Aina kannattaa käydä katsomassa paikan päällä,
voi tykätäkin. Ei näkemättä pysty oikeaa kuvaa saamaan.Kun mies vielä eli, hain meille paikkaa monesta suunnasta.
Pyörätuolissa istuva henkilö ja esteettömyys olivat ykkösvaihtarit.
Mies oli täysin hoidettava.
Hain sellaistakin paikkaa, missä mies olisi saanut kaiken avun.
Minä olisin asunut hänen kanssaan ja yöheräämiset olisin hoitanut itse.
Ja muitakin asioita.
Olisin myös käynyt työssä.
Tällaista paikkaa ei ollut.
Onkohan vieläkään?
Mies liian sairas, minä liian terve.
Olin silloin sossussa työssä ja sain sieltä paljon infoa.
Mutta kun keskustan tuntumassa olevat asunnot olivat varattuja.
Kävin montaa katsomassa.
Olen aika hyvin selvillä kaupunkimme asuntotilanteesta ja asunnoista.
Olin välillä kotiavustajan hommissakin.
Näin kymmeniä asuntoja, missä vanhukset asuivat ja miten.
Olin myös sotainvalidien siivouspartiossa.
Jälleen näin kymmeniä asuntoja.
Minulle on selvää, mihin kaupunginosaan menen ja mihin en missään tapauksessa mene.
Eikun odotellaan.
Huomenna bussiin istumaan ja hoivaan vieraisille.
- Anonyymi
Senioritaloon ei tarvitse kauan jonottaa. Asun sellaisessa. Noin 12 asuntoa
vapautuu vuodessa eli keskimäärin joka kuukausi joku kuolee.- Anonyymi
Lippu puolitangossa usein.
Ohoh
Olen asunut yli 10 vuotta vanhustentalossa/senioritalossa.
Täällä asuu edelleen porukkaa, jotka olivat muuttanut jo ennen miestäni ja minua.
Näihin rivareihin voi muuttaa myös nuorempaa väkeä.
Täällä ei ole ikärajaa.
Kuitenkin enemmistö on 80 vuotiaita tai vanhempia.
Mies kuoli ja minä jäin asumaan tänne.
Niin on muidenkin kohdalla käynyt.
Puoliso kuolee ja toinen jää.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ohoh
Olen asunut yli 10 vuotta vanhustentalossa/senioritalossa.
Täällä asuu edelleen porukkaa, jotka olivat muuttanut jo ennen miestäni ja minua.
Näihin rivareihin voi muuttaa myös nuorempaa väkeä.
Täällä ei ole ikärajaa.
Kuitenkin enemmistö on 80 vuotiaita tai vanhempia.
Mies kuoli ja minä jäin asumaan tänne.
Niin on muidenkin kohdalla käynyt.
Puoliso kuolee ja toinen jää.Eikös noihin vanhusten taloihin ole ikäraja niinkin alhainen kuin 55-v?
Kaupungilta/ kunnalta voisi saada myös asunnon kohtuu vuokralla. Anonyymi kirjoitti:
Eikös noihin vanhusten taloihin ole ikäraja niinkin alhainen kuin 55-v?
Kaupungilta/ kunnalta voisi saada myös asunnon kohtuu vuokralla.Kerrohan minulle, mistä haen Porissa kunnan asuntoa?
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kerrohan minulle, mistä haen Porissa kunnan asuntoa?
Ehkä siellä Porissa ei ole kaupungin asuntoja. Aikoinaan asuin Kotkassa kaupungin vuokra-asunnossa, viihdyin, mutta päätin sitten ostaa oman asunnon, kun muutin Vantaalle. Monet luulee kaupungin asuntoja levottomiksi, minulla ei ollut minkäänlaista negatiivista kokemusta
- Anonyymi
Onko tuo senioritalo sama kuin vanhusten talo (palvelutalo), vai mikä ero noilla on?
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä siellä Porissa ei ole kaupungin asuntoja. Aikoinaan asuin Kotkassa kaupungin vuokra-asunnossa, viihdyin, mutta päätin sitten ostaa oman asunnon, kun muutin Vantaalle. Monet luulee kaupungin asuntoja levottomiksi, minulla ei ollut minkäänlaista negatiivista kokemusta
Asun rivarissa jossa isännöi YH.
Kun käyn YHn toimistolla, siellä on myös kaupungin asunnot vuokralla.
Tai näin luulen.
Tästä rivarista maksan vuokraa vanhustenkotiyhdistykselle.
Enkä tiedä kuka siihen yhdistykseen kuuluu?
Ainoa vaan, että en edes tiedä yhtään Porissa olevaa kaupungin asuntoa.
Kaupunki on myynyt omistamiaan taloja paljon.Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo senioritalo sama kuin vanhusten talo (palvelutalo), vai mikä ero noilla on?
Vanhustentalo missä asun on ihan tavallinen vuokrarivari.
Tuo nimi on harhaanjohtava.
Tänne voi muuttaa kuka tahansa.
Tänne saa ostettua palveluita, ihan niinkuin mihin tahansa asuntoon.
Mitään palveluita täällä ei siis ole.
Ei koko kylässä.
Se on syy miksi haluan muuttaa pois täältä.
Palvelutalo missä veljeni asuu on nimeltään:
Ympärivuorokautinen tehostettu palvelukoti.
Siellä on siis kaikki palvelut.
Se on kunnan omistama.
Vuokra yksiössä on 556€/kk
Palvelumaksu maksetaan tulojen mukaan.
Käteen jätetään kuukaudessa 167€
Siitä maksetaan vielä lääkkeet.
Kun nyt haen senioriasuntoa Porin parhaalla paikalta.
Siellä on kriteerit:
55- vuotias tai yli
Luottotiedot kunnossa
Takuuvuokra 3 kk:n verran
Yksiön vuokra noin 520€/ kk plus sähkö
Eli
Mitä parhaammalla paikalla on kämpät, sen isommat kriteerit.
Täällä maalla missä asun, ei ole suuret vaatimukset.
Nuo parhaalla paikalla olevat vuokratalot saattavat olla kaupungin omistamia.
Nyt en tosiaankaan tiedä.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kerrohan minulle, mistä haen Porissa kunnan asuntoa?
Kaupungin asuntotoimistosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lippu puolitangossa usein.
Näin on, kerhohuoneistossa on usein tilaisuus vainajan muistoksi.
Tässä rakennuksessa on kolme rappua ja noin 60 asuntoa arvioisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo senioritalo sama kuin vanhusten talo (palvelutalo), vai mikä ero noilla on?
Palvelutalo on kunnallinen hoivalaitos. Se kai vastaa entistä vanhainkotia ?
Vanhainkotiin pääsi iän perusteella, vaikka olisi ollut melko hyvässäkin kunnossa,
80 vuoden ikäinen pääsi. Niistä ajoista on ainakin 30 vuotta aikaa.
Nykyään täytyy olla niin huonossa, ettei kotihoitajan tuellakaan kotona
pärjää, ennenkuin pääsee mihhinkään palvelutaloon.
Senioritalot ovat useimmiten yksityisten omistuksessa.
Niissä voi asua niinkuin kotona omin nokkineen, ei mitään eroa,
mutta jos tarvitsee palveluja niitä on yleensä tarjolla maksusta.
Ruokapalvelu, siivousta ja sairaanhoitoa.
Palvelut ovat kalliita. (minun mielestäni)
Mihin hyvänsä voi saada myös kunnallisen kotihoidon,
niin kotiin kuin senioritaloon, jos tarve on. Se maksaa tulojen mukaan.
Senioritalohan on koti myös. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kerrohan minulle, mistä haen Porissa kunnan asuntoa?
Tietoja Porin kaupungin vuokra-asunnoista ja hakulomakkeista löytyy täältä.
https://www.porinyhasunnot.fi/fi
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Vanhustentalo missä asun on ihan tavallinen vuokrarivari.
Tuo nimi on harhaanjohtava.
Tänne voi muuttaa kuka tahansa.
Tänne saa ostettua palveluita, ihan niinkuin mihin tahansa asuntoon.
Mitään palveluita täällä ei siis ole.
Ei koko kylässä.
Se on syy miksi haluan muuttaa pois täältä.
Palvelutalo missä veljeni asuu on nimeltään:
Ympärivuorokautinen tehostettu palvelukoti.
Siellä on siis kaikki palvelut.
Se on kunnan omistama.
Vuokra yksiössä on 556€/kk
Palvelumaksu maksetaan tulojen mukaan.
Käteen jätetään kuukaudessa 167€
Siitä maksetaan vielä lääkkeet.
Kun nyt haen senioriasuntoa Porin parhaalla paikalta.
Siellä on kriteerit:
55- vuotias tai yli
Luottotiedot kunnossa
Takuuvuokra 3 kk:n verran
Yksiön vuokra noin 520€/ kk plus sähkö
Eli
Mitä parhaammalla paikalla on kämpät, sen isommat kriteerit.
Täällä maalla missä asun, ei ole suuret vaatimukset.
Nuo parhaalla paikalla olevat vuokratalot saattavat olla kaupungin omistamia.
Nyt en tosiaankaan tiedä.Sinähän kirjoitit, ettet hae asuntoa, johon vaaditaan 3 kk:n takuuvuokra. Olet siis muuttanut mielesi (jälleen kerran).
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kirjoitit, ettet hae asuntoa, johon vaaditaan 3 kk:n takuuvuokra. Olet siis muuttanut mielesi (jälleen kerran).
kylmätotuusTämä asia on loppuunkäsitelty
Se on moro- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tämä asia on loppuunkäsitelty
Se on moroLuulenpa, että aurinko saa nousta monta kertaa, ennenkuin löydät asunnon, joka täyttää kaikki luettelemasi vaatimukset.
Viisaampaa onkin lyhentää vaatimuslistaa, jos mielit saada uuden kämpän tänä vuonna.
Onnea matkaan!
Hei, hei taas kultapieni!
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kirjoitit, ettet hae asuntoa, johon vaaditaan 3 kk:n takuuvuokra. Olet siis muuttanut mielesi (jälleen kerran).
kylmätotuusOlen nyt ottanut selvää tuosta takuuvuokrasta.
Täysin uusi asia minulle.
Sen voi saada "*lainaksi Kelalta" Jos on pienet tulot ja vähävarainen.
Olen luullakseni tähän ryhmään sopiva.Anonyymi kirjoitti:
Tietoja Porin kaupungin vuokra-asunnoista ja hakulomakkeista löytyy täältä.
https://www.porinyhasunnot.fi/fi
kylmätotuusSinne minulla on haku.
Anonyymi kirjoitti:
Luulenpa, että aurinko saa nousta monta kertaa, ennenkuin löydät asunnon, joka täyttää kaikki luettelemasi vaatimukset.
Viisaampaa onkin lyhentää vaatimuslistaa, jos mielit saada uuden kämpän tänä vuonna.
Onnea matkaan!
Hei, hei taas kultapieni!
kylmätotuusMiten niin tänä vuonna?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289