Muistan näillä palstoilla joku vuosi siten kun täällä keskusteltiin kiivaaseen sävyyn kirjasta "Tulevaisuuden lyhyt historia" (www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1c)
Tuolta Skepsiksen keskustelupalstalta löytyi ko kirjaa (tai pamfletina sitä myös käsitellään) koskeva tulkinta, ja sen tulkinnan mukaan pri vuotta sitten täällä kiistelleet väittelijät olivat pihalla kuin lumiukot.
Kirjan (pamfletin)ydinsanoma olisikin äidinrakkaudessa, ja menee seuraavasti:
"Maailmaa uhkaa ilmastokatastrofi, mutta se vain saa aikaan väestön siirtymistä subtrooppiselle alueelle (selkkauksissa kuolee kyllä paljon väkeä, mutta maailmanloppu se ei ole).
Maailma jakautuu totalitaristeihin ja liberaaleihin. Liberaalin maailman johtovaltio USA joutuu ahtaalle, ja puolustautuu poltetun maan taktiikalla (Itä-Eurooppa jätetään susille). Valtameret suojaavat sitä geopoliittisesti, ja kun Väli-Amerikka tehdään kulkukelvottomaksi, on se suojassa kansainvaelluksilta.
Liberaalin maailman Akilleen kantapää on tasa-arvon käsitteen väärinymmärrys. Sukupuoliroolit sekoitetaan systemaattisesti. On lukemattomia sukupuolia, vaikka luonnossa niitä on vain kaksi. Yksilöllä joko on tai ei ole y-kromosomia. Miksi ihminen sitten itsensä tuntevat, on kai jokaisen oma asia.
Naisten eliitti omaksuu miehisen arvomaailman, jonka seurauksena ihmiskunnan tärkein voimavara, äidinrakkaus kuolee. Ja sen seurauksena ydintuho vie ihmiskunnan tuhoon.
Mutta tuhon jälkeen Luonto luo uuden ihmisen. Kanta-äitinä on Aino, jolle on omistettu ihan oma lukunsa. Luontoon uskovat Ainon jälkeläiset (”hyvät ihmiset”) voittavat teknologiaan uskovat ”pahat” ja kun Luonto löytää keinon poistaa perimästä toksisen maskuliinisuuden, siirtyy ihmiskunta kohti onnellista tulevaisuutta.
Tuolla parjatulla sivustolla ”Suomi 24” löytyi joku, joka oli vaivautunut perehtymään asiaan ja kiteytti kirjan sanoman seuraavasti: ”Minä olen Luonto,
sinun jumalasi! Älä pidä muta jumalia”.
Kun olen sanonut että skepsis on kuollut, niin perustelen sitä sillä, että täällä ei löydy muuta järkevää kommenttia tuohon kirjaan kuin tuo Sherlockerin yllä oleva kommentti.
Johtopäätökseni on, että ”Suomi 24” on korkeatasoisempi, sillä kertoohan tuo ensimmäisen käskyn uudelleen muotoilu siitä, että vaikka Suomi24:ssä on paljon typeryyttä, on siellä myös viisutta. Miksi me tuijotamme vain typeryksiä?
Nyt ymmärrän myös tuon pseudonyymin nerokkuuden. Uskoa meillä kyllä löytyy ja toivoa, mutta missä on rakkaus? Ja se tosiasia, että äidinrakkaudelle ei länsimaissa anneta arvoa, on keskustelunaiheena tabu, jonka toteaminen pelkästään kääntää veistä liberaalin ihmisen haavassa. Woke-kansa pillastuisi oikein kunnolla!"
Olipa mukava lukea kirja, sillä onhan tuo vahvaa tekstiä, kun sen ymmärtää!
Äidinrakkaus pelastaa maailman?
Anonyymi-ap
2
110
Vastaukset
- Anonyymi
Mielenkiintoinen näkökulma sukupouolien moninaisuuteen (tai kaksinaisuuteen) ja isän- ja äidinrakkauden erilaisuuteen. Eipä ole tullut ajateltua, mutta perustelut hyvät!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.32011489- 2174883
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112578- 1621914
- 1291891
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131348Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos921228Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411146Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon401050- 85954