Eli, tyhmä kysymys, mutta onko Saksassa "helppo" ajaa autoa? Onko mitään eri sääntöjä esimerkiksi kuin Suomessa? Ja onko Saksassa yleisempiä automaattivaihteiset autot vai tavalliset vaihteet? Kiitos. :)
autoilusta
saksassa
51299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saksassa on helpompi ajaa kuin Suomessa, koska kaupungeissa etuajo-oikeuskin on selkeästi merkitty päätiellä, säännöt ovat samat. Ihmiset ajavat sääntjöen mukaan, joka on toisaalta helpottava tekijä, toisaalta, jos järkeä ei käytetä, liikenne tukkeutuu kuten Suomessakin. Itä-Saksassa on ihana vihreä nuoli joissain valoristeyksissä, eli saa kääntyä oikealle turhia odottelematta. Liikenneympyrät ovat vasta tulossa Saksaan.
Muutama eroavaisuus lisää. Kaistaa vaihdetaan antamalla vilkulla merkki niin tilaa löytyy, siis täsmälleen päinvastoin kuin pääkaupunkiseudullamme jossa kaistanvaihto pitää tehdä yllättäen ja äkkiarvaamatta jos meinaa siinä onnistua.
Autobahnoilla kannatta seurata peiliä, varsinkin nopeammilla kaistoilla. Toisten edessä ei muutenkaan pidä käkkiä eikä olla liian varovainen. Saksalainen autoilija sietää melkein kaikkea muuta mutta ei liian varovaista ajotapaa. Kaistojen yhteyessä vetoketjuperiaate on must, jos et anna tilaa niin saatat saada sakot. Liian aikaisin ei pitäisi vaihtaa kaistaa vaan tie tulisi käyttää esteeseen saakka (ei tosin toimi).
Suomeen verrattuna Saksassa on helppo ajaa ja siellä ajaminen onkin todellista hermolepoa. Olet ehkä kuullut että Saksassa ei ole nopeusrajoituksia. Siellä missä niitä on, rajoituksia kannattaa noudattaa. Kameravalvontaa on erittäin runsaasti ja jo 10 kmh tietää sakkoa. Tuskin niitä silti ulkomaalaisille lähetetään, mutta näin Saksan kilvissä ajaleville. Myös punaista päin ajelevia valokuvatan toisin paikoin lähes joka valoristeyksessä.
Joo, saksalaiset ovat todella kohteliaita liikenteessä ja en ole oikein tottunut siihen, että annetaan moottoritielläkin tietä ohitusta varten, vaikka en olekaan niin nopea kuin takanatulevat ohittajat. Mutta kaikkeen tottuu...
Saksassa on periaatteessa liikenteessä samat säännöt kuin Suomessa.MUTTA.Pyöräilijä ja jalankulkija on kuningas!!!Älä koskaan tuki jalkakäytävää,vaikka olet poistumassa esim.liikkeen pihalta ja haluaisit päästä autollasi ajotielle ja et näe haluamasi kadun liikennettä.Jalankulkija ja pyöräilijä on ko.tilanteessa kunkku.Vaikka et näe ,niin sinun on annettava vapaa kulkuoikeus näille.Sinun on odotettava ensin jalkakäytävän liikenne!!!Meillähän on sama sääntö,mutta sitä ei yleensä noudateta.Mutta muista ,että Saksassa on toinen maailma.Saat kovat haukut,jos tukit tien!!!Moottoritiellä yksi tärkeimmistä säännöistä on peiliin katselu;älä milloinkaan vaihda kaistaa tutkimatta tarkasti peilin näkymää!!!!Moottoritielle ajo on luku sinänsä;kiihdytä ensin muun liikenteen ajonopeuteen.Älä missään nimessä jarruttele kiihdytyskaistalla!!!!Jos pysähdyt kiihdytyskaistalle teet kardinaalimunauksen-ilmeisesti menetät ajokorttisi,jos poliisi huomaa.Virheitä tehdään Saksassakin liikenteessä,mutta nämä perusasiat täytyy mieltää!Muista,että taustapeili on tärkein ajamisen apuväline Saksassa!!!!Nopeudet ovat Saksassa eri luokkaa moottoriteillä kuin Suomessa.Tyhmyyttä ei siellä saa anteeksi.Yleensä se maksaa -jos ei omaa-niin toisen hengen.
Liikennevalot! Eli hiukan eri saannot kun suomessa. Liikennevalot on yleensa ainoastaan ennen risteysta, ei sen jalkeen. Jos kaannyt risteyksesta oik/vas ja siina on punainen valo, siihen on pysahdyttava. Miten taman selittaisi... Suomessa valot on risteysta ennen ja jalkeen kun ajaa suoraan. Eli kun tulet sivutielta, kaannyt risteyksessa, ajat pain niita suoraan menevien risteyksen jalkeen olevaa punaistavaloa pain. Saksassa, jos vaan jossain on punainen valo, aina pitaa pysahtya. Siihen vaan jaadaan keskelle risteysta odottamaan.
Se ei ole hirvean tavallinen tilanne mutta melkeen kaikissa pienemmissa kylissa.
Toinen liikennevalo juttu, punaista pain ei ajeta. Kun keltainen vaihtuu alkaa suurin osa autoista hidastamaan. Punaista pain ajo on pahempi rike kuin ylinopeus. Jos punainen on palanut yli sekunnin ja ajat siita lapi ja siina on kamera, lahtee kortti.
Samoin ylinopeudesta sakot on pienia, mutta punaista pain ajettaessa, kolminkertaiset pieniin ylinopeuksiin verrattuna.
Ja kuten tuolla aiemmin sanottiin, jalankulkija/pyorailija on kuningas, pitaa antaa tieta, ja jalankulkit ei paljon sivuille katsele jos paikalla on suojatie. Siihen kavellaan pysahtymatta. Eli kannattaa suojatien nahdessa kannattaa pitaa jalka jarrupolkimella jo valmiina.
Ja en tieda, kun en ole suomen rekistekilvilla saksassa ajanut, mutta voi olla etta sakot pitaa maksaa heti. Ainakin saksan kilvilla itavallan/italian puolella sakko pitaa maksaa paikanpaalla heti. Itavallassa kay kaikki kortit poliisille, italiassa ainoastaan kateinen... jos ei ole tarpeeksi rahaa mukana, lahdetaan poliisilaitokselle tayttelemaan maksumaarayksia.