Radio Sandels ajojahti

Joku on täällä alkanut levittää perättömiä väittämiä Sandelsista. Mitä sitten vaikka Sandels ei edusta yhtä vihervasemnistolaista linjaa kuin Sanoma ja YLE?

Ei se tee kanavasta mitään Persumediaa eikä pahaa poikaa tai tyttöä. Täysin asiallinen kanava jonka voi valita jatkossakin.
1101351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Ilmeisesti Pookileiriläinen asialla taas jauhamassa skeidaa Sabdelsista, kun syö kuulijamääriä. Tehkää paremmin, jos ei pärjää kilpailussa. Pois tuollaiset mustamaalaamiset.

Äänestä
  • Kuulostaa uskottavalta taas. Bauerilla paniikkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kuulostaa uskottavalta taas. Bauerilla paniikkia.

    Tai sitten fanaattinen Pookifani.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tai sitten fanaattinen Pookifani.

    Pookiukko nykyisin salaisesti häiriköi. Ei saanut kouluaikoinaan kiusata tarpeeksi. Ehkä sai päivittäin selkäänsä.

    Äänestä

Mikä v1tun ajojahti?

Äänestä
  • Se tarkoittaa sitä kun tulee ihan kauhea kiire ostamaan kaljaa hetkellä jolloin kaupat on menossa kiinni. On meinaa kokemusta. Sandelssit on meinannut jäädä ostamatta kun loppuu kesken. Ilta kun on ollut silloin nuori niin onhan se ihan kauheeta. Kuski etittävä ja kaikkee kun ei itse ole ajokunnossa. Se on helvetillinen tilanne.

    Äänestä

Mielikuva ja mielipide ei tee mistään väitteestä perätöntä. Jos asema kuulostaa persuradiolta, niin sitten se kuulostaa. Toinen voi kokea sen keskustalaiseksi. Ne ovat näkemyksiä.

Äänestä
  • Jokaisen ihmisen kokemus on yksilöllinen, mutta ihmisen kokemus voi olla myös väärä. Silti se ei poista ihmisen kokemusta asiasta. Joku voi kokea raa-an pihvilihan kypsänä se ei silti ole kypsä.

    Kokeehan aika moni kommenttien perusteella YLE:nkin hyvin oikeistolaiseksi mediataloksi. Joku kokee maapallon litteäksi. No se ei silti ole sitä.

    Aika moni pitää myös Kokoomusta oikeistolaisena ja nimen omaan talouoikeistolaisena puolueena. Toki Suomen kontekstissa joo vs vasemmistopuolueet, mutta siinä kontekstissa minkä itse miellän ja jos vertaa verrokkeihin muissa maissa kuiten Ruotsi, matkaa talousoikeistolaiseksi puolueeksi on vielä älyttömästi. Ruotsissa vasemmistopuolue Demaritkin on oikeammalla politiikassa kuin Kokoomus Suomessa.

    Onko persut oikeistolainen puolue. Kyllä ja ei. Tämä ei ole tuntemus vaan fakta. Melkein kaikessa muussa paitsi talousasioissa Persut on oikeistolainen. Nyt uudella kookoonpanolla käännöstä on tullut ehkä askeleen verran oikeammalle taloudessakin, mutta vielä viimekaudella suurimmalta muutama edustajaa lukuunottamatta puolue oli talousasioissa yhtä vasemmistososialistinen kuin Marinin Demarit.

    HOX
    Hallitus vastuu toki pakottaa Persuja oikeistolaisempaan taloudenpitoon kuin ehkä olisivat muuten halukkaita.

    Äänestä

  • Tämäkin asia on todistettavissa faktallisesti onko jokin media lähes puolueeton vai kallellaan johonkin poliittiseen suuntaukseen, joten ei ole miltä musta tuntuu mielipide kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tämäkin asia on todistettavissa faktallisesti onko jokin media lähes puolueeton vai kallellaan johonkin poliittiseen suuntaukseen, joten ei ole miltä musta tuntuu mielipide kysymys.

    Mielipide on aina mielipide. Miksi sulla on tarve puuttua ihmisten mielipiteisiin?

    Äänestä

Kuka kieltää Pookin ja Sandelsin olevan äärioikeiston tukemia propagandakanavia?

Äänestä
  • Kuka todistaa faktoilla Sandelssin olevan?

    Äänestä

On lopetettava.

Äänestä
  • Ei sandelsia lopeteta. Ei tämä onneksi mikään venäjä ole. Eikä tule koskaan olemaan!

    Äänestä

Odotan innolla uusien taajuksien käyttöön ottoa.

Äänestä
  • Mitä uutta taajuutta muka ajattelit kuunnella?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitä uutta taajuutta muka ajattelit kuunnella?

    Kokkola 2 Kw kuulostaa kivalta teholta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kokkola 2 Kw kuulostaa kivalta teholta.

    Ei se sinne Ouluun kuulu 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei se sinne Ouluun kuulu 🤣🤣🤣

    Oulussa Sandelsilla on taajuus 94,7 MHz, ei Kokkolan taajuuden tarvitse Ouluun asti edes kuulua. Välimatka on 200km. Lisäksi tuossa välissä on Haapavesi. Mikä pointti tässä on olevinaan? Oulussa kuuluukin muuten hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kokkola 91,8 on ainoa uusista taajuuksista, jolle on nyt myönnetty radiolupa. Näin ollen Inarista, Pelkosenniemestä ja Tervolasta luovuttanee.

    https://traficom.fi/fi/viestinta/tv-radio-ja-muut-mediapalvelut/radioasemat-suomessa

    Poronhoitoalueelle Sandels ei siis enempää laajene.

    Missä näin on sanottu? Vedät omasta mutuhatustasi kun aikaa on vielä 1.10 aloittaa kuuluminen hankkimillaan taajuksilla ennen raukeamista. Radio lupa koskee kakkkia taajuuksia. Vain yksi on vasta otettu käyttööm, mistääm muusta ei löydy tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitä uutta taajuutta muka ajattelit kuunnella?

    Tervola 100,10. Voi olla ettei tarvitse, jos tekevät Kalevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Missä näin on sanottu? Vedät omasta mutuhatustasi kun aikaa on vielä 1.10 aloittaa kuuluminen hankkimillaan taajuksilla ennen raukeamista. Radio lupa koskee kakkkia taajuuksia. Vain yksi on vasta otettu käyttööm, mistääm muusta ei löydy tietoa.

    Tällä tietoa syyskuun aikana pitää aloittaa.

    En tiedä, miten kakkiminen eli paskominen tähän liittyy, mutta jokainen radiolähetin tarvitsee radioluvan, jossa määritellään taajuuden lisäksi teho, lähetyspaikka, antennin korkeus ja sen mahdollinen suuntakuvio.

    Toivottavasti Mediamonitori päivittää listaansa uusien taajuuksien käyttöönoton aikataulusta.

    https://www.mediamonitori.fi/2025/04/21/uusien-taajuuksien-kayttoonotolle-lisaaikaa/

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Siellähän se lukee eli 1.10. mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tervola 100,10. Voi olla ettei tarvitse, jos tekevät Kalevat.

    Meri-Lappi on muuttotappioaluetta koko Kainuun tavoin, jossa väki vähenee luonnollisen poistuman kautta. Voi olla, ettei Sandels enää laajene tällaiselle alueelle (kuten Kuusamo). Se lienee myös syy, miksi NRJ lopetti siellä lähetykset; liian kallista liian pienelle kuuntelijamäärälle.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemi-Tornion_seutukunta#Väestönkehitys - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemi#Väestö - https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornio#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kainuun_maakunta#Väestönkehitys - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kajaani#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusamo#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokkola#Väestö

    Mikseivät aloittaisi tuota taajuutta... kuulijoita varmasti tulee alueella olemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kokkola 91,8 on ainoa uusista taajuuksista, jolle on nyt myönnetty radiolupa. Näin ollen Inarista, Pelkosenniemestä ja Tervolasta luovuttanee.

    https://traficom.fi/fi/viestinta/tv-radio-ja-muut-mediapalvelut/radioasemat-suomessa

    Poronhoitoalueelle Sandels ei siis enempää laajene.

    Taitaa olla toivepuhetta jostakin bauerin leiristä. Itse ajattelisin, että aloittavat, kuten muutkin taajuutensa. Aikatauluahan on vielä lokakuun alkuun saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Taitaa olla toivepuhetta jostakin bauerin leiristä. Itse ajattelisin, että aloittavat, kuten muutkin taajuutensa. Aikatauluahan on vielä lokakuun alkuun saakka.

    Onko Gladit myymässä kanavaansa Bauerille? Teva ainakin jo 75v (s. 1950), Reijo tuskin montaa vuotta nuorempi.

    Aikataulua saanee lisää pyytämällä Traficomista. Saihan Alfa Media Group Oy 1.6.2026 asti ja Nordic Palvelu Oy (Sea FM, Tre & Tku taajuudet) sekä Kaleva (Inari & Tervola) 18 kk lykkäyksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eihän he mitään ole myymässä vaan laajentamassa uusille alueille 1.10 mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Onko Gladit myymässä kanavaansa Bauerille? Teva ainakin jo 75v (s. 1950), Reijo tuskin montaa vuotta nuorempi.

    Aikataulua saanee lisää pyytämällä Traficomista. Saihan Alfa Media Group Oy 1.6.2026 asti ja Nordic Palvelu Oy (Sea FM, Tre & Tku taajuudet) sekä Kaleva (Inari & Tervola) 18 kk lykkäyksen.

    Siltikään Kaleva ei ottanut taajuksia käyttöön vaan luopui niistä. Kalevalla ei ollut taajuttaa Tervolaan vaan Tornioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Meri-Lappi on muuttotappioaluetta koko Kainuun tavoin, jossa väki vähenee luonnollisen poistuman kautta. Voi olla, ettei Sandels enää laajene tällaiselle alueelle (kuten Kuusamo). Se lienee myös syy, miksi NRJ lopetti siellä lähetykset; liian kallista liian pienelle kuuntelijamäärälle.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemi-Tornion_seutukunta#Väestönkehitys - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemi#Väestö - https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornio#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kainuun_maakunta#Väestönkehitys - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kajaani#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusamo#Väestönkehitys

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokkola#Väestö

    Millä selität sen että NRJ toimii pienemmilläkin alueilla kuin mitä 100,10 tervolan taajuus, joka kattaisi edelleenkin, mikäli Sandels ottaa taajudeen käyttöönsä, reilut 60 000 kuulijan peiton.

    Turha selittää tuolla, että NRJ:lle liian pieni. Halpaa tuskin, mutta koko Suomessa 2014 uudistusten jälkee NRJ:n kuulijsmääristä putosi 2 vuodessa 50% kuulijoista. 2014 lopulla Sea FM alkoi kuulua samalla alueella kuin NRJ. Sea fm:llä otti muutaman vuoden vakiinnuttaa asemaansa alueella ja kanava vastasi siihen, mitä NRJ ei enää 2013 jälkeen ollut. Monipuolisesti eri genreistä ja uudet julkaisut ensimmäisenä.

    NRJ Finland itse kusi toimintansa muutoksillaan eikä pärjännyt enää kilpailussa kuulijamääristä ja Tervolan 100,10 taajuuden toimilupa ois pitäny uusia katsoivat ettei kannata ja kuluja karsittava kun 2013 vielä lähes 900 000 viikkokuulija oli vakiintunut 2019 menenessä reiluun 360 000 - 399 000 vaihteluun. Saman vuoden aikana päätökset Tervolan ja Taivalkosken taajuksien lopettamisesta.

    Toistan vielä. Tervola 100,10 jolla NRJ oli toiminut jo n. 20 vuotta, ei aluee väestökehityksessä ollut merkittävää muutosta tapahtunut. Jote tuo on vai tekosyy mainitsemalleni todellisille syille. Jos tuo oliai syy miksi NRJ:llä on edelleen pienemän alueen taajuksia kuten Kolari ja monia muita?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Saariselällä Nrjn koko peitto lienee max 2000 ihmistä. Luulisi, että tuo olisi lähtenyt ennen kuin karsivat kymmeniä tuhansia kemi-tornion alueelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Saariselällä Nrjn koko peitto lienee max 2000 ihmistä. Luulisi, että tuo olisi lähtenyt ennen kuin karsivat kymmeniä tuhansia kemi-tornion alueelta.

    Saariselällä on talvella matkailijoita. Samaa tuskin voi sanoa vaikka Kemistä, paitsi jotkut punikit voivat tehdä sinne pyhiinvalellusmatkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Siltikään Kaleva ei ottanut taajuksia käyttöön vaan luopui niistä. Kalevalla ei ollut taajuttaa Tervolaan vaan Tornioon.

    "Kalevalla ei ollut taajuttaa Tervolaan vaan Tornioon."

    Niinkö se oli?

    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/91942

    "Tervola 100,1 MHz

    Taajuutta haki Kaleva365 Oy.

    Tämän taajuuden aiemmin tilanteen osalta voidaan todeta, että NRJ Finland luopui taajuudesta 2020. Kaleva 365 Oy on tähän taajuuteen ainut hakija. Kaleva laajentaisi tässä radiotoimintaansa uuteen taajuuskokonaisuuteen. Kalevan eduksi voidaan tässä lukea uuden toimijan markkinoille tulo voi osaltaan lisäksi edistää sananvapautta ja ohjelmiston monipuolisuutta sekä kilpailua radiomarkkinoilla. Todettakoon kuitenkin, että hakija on hakemuksessaan esittänyt, että sen osalta koko tämän hakukierroksen tulos on riippuvainen siitä, myönnetäänkö sille sen hakema Oulun taajuus.

    Valtioneuvosto katsoo, että Kaleva365 Oy täyttää sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa säädetyt ohjelmistotoimiluvan myöntämisen edellytykset, ja katsoo tarkoituksenmukaisimmaksi myöntää ohjelmisto-toimiluvan taajuudelle Tervola 100,1 MHz Kaleva365 Oy:lle uuteen taajuuskokonaisuuteen Pohjanmaa 5."

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Saariselällä on talvella matkailijoita. Samaa tuskin voi sanoa vaikka Kemistä, paitsi jotkut punikit voivat tehdä sinne pyhiinvalellusmatkoja.

    Kyllä, nuo laskettelukeskukset vaikuttaa. Olihan aikanaan, vuosituhannen alussa NRJ Skiradio.

    Tervolan taajuuden olisi varmaan voinut siirtää Kemiin tai Tornioon pois Digitan mastosta kustannusten pienentämiseksi, kuten noissa muissa hiihtokeskusten paikoissa tehtiin. Mutta varmaan katsottiin, ettei pienen potentiaalisen kuuntelijamäärän takia kannattavaa.

    Niin ikään NRJ lakkasi kuulumasta Joensuussa 2020, kun sen aiemmin käyttämä taajuus siirrettiin Nostalgialle. NRJ Finland Oy ei ole sen jälkeen hakenut uutta taajuutta Joensuusta, vaikka niitä oli tarjolla 2kpl 2022.

    Samantyylisellä Loopilla on taajuus Torniossa, kuin myös Joensuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    +55-ryhmälle suunnattu Nostalgia myy muiden yhtiön kanavien kylkiäisienä Joensuussa toisin kuin nuoremman ryhmän 30v NRJ. Se oli oikea syy muutokselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Millä selität sen että NRJ toimii pienemmilläkin alueilla kuin mitä 100,10 tervolan taajuus, joka kattaisi edelleenkin, mikäli Sandels ottaa taajudeen käyttöönsä, reilut 60 000 kuulijan peiton.

    Turha selittää tuolla, että NRJ:lle liian pieni. Halpaa tuskin, mutta koko Suomessa 2014 uudistusten jälkee NRJ:n kuulijsmääristä putosi 2 vuodessa 50% kuulijoista. 2014 lopulla Sea FM alkoi kuulua samalla alueella kuin NRJ. Sea fm:llä otti muutaman vuoden vakiinnuttaa asemaansa alueella ja kanava vastasi siihen, mitä NRJ ei enää 2013 jälkeen ollut. Monipuolisesti eri genreistä ja uudet julkaisut ensimmäisenä.

    NRJ Finland itse kusi toimintansa muutoksillaan eikä pärjännyt enää kilpailussa kuulijamääristä ja Tervolan 100,10 taajuuden toimilupa ois pitäny uusia katsoivat ettei kannata ja kuluja karsittava kun 2013 vielä lähes 900 000 viikkokuulija oli vakiintunut 2019 menenessä reiluun 360 000 - 399 000 vaihteluun. Saman vuoden aikana päätökset Tervolan ja Taivalkosken taajuksien lopettamisesta.

    Toistan vielä. Tervola 100,10 jolla NRJ oli toiminut jo n. 20 vuotta, ei aluee väestökehityksessä ollut merkittävää muutosta tapahtunut. Jote tuo on vai tekosyy mainitsemalleni todellisille syille. Jos tuo oliai syy miksi NRJ:llä on edelleen pienemän alueen taajuksia kuten Kolari ja monia muita?

    "NRJ Finland itse kusi toimintansa muutoksillaan eikä pärjännyt enää kilpailussa kuulijamääristä ja Tervolan 100,10 taajuuden toimilupa ois pitäny uusia katsoivat ettei kannata ja kuluja karsittava kun 2013 vielä lähes 900 000 viikkokuulija oli vakiintunut 2019 menenessä reiluun 360 000 - 399 000 vaihteluun. Saman vuoden aikana päätökset Tervolan ja Taivalkosken taajuksien lopettamisesta. "

    "Kuseminen" johtui Loopin aloituksesta loppuvuonna 2013, johon NRJ:n oli vastattava. Jos eivät olisi muuttaneet linjaansa, Loop olisi todennäköisesti rokottanut NRJ:n kuuntelua vielä enemmän.

    "Toistan vielä. Tervola 100,10 jolla NRJ oli toiminut jo n. 20 vuotta, ei aluee väestökehityksessä ollut merkittävää muutosta tapahtunut. Jote tuo on vai tekosyy mainitsemalleni todellisille syille. Jos tuo oliai syy miksi NRJ:llä on edelleen pienemän alueen taajuksia kuten Kolari ja monia muita?"

    Tervola 100,1 MHz on ollut NRJ Finland Oy:n käytössä aikaisintaan vuodesta 2007 lähtien. Sitä ennen se oli osa NRJ Skiradion verkkoa, jota operoi toinen luvanhaltija:
    https://web.archive.org/web/20050107154014/http://www.hukala.net/all.php
    https://web.archive.org/web/20041204023622/http://www.skiradio.fi/skiradio/
    https://web.archive.org/web/20041224013808/http://www.nrj.fi/service.cntum?pageId=103971

    NRJ:n verkko on rakennettu pääosin 2000-luvulla ennen Loopia, Sea FM:ää ja muita samantyylisiä kanavia, sekä älylaitteita ja toimivia mobiiliverkon yhteyksiä (suoratoistopalvelut, nettiradiot). Kanavalla oli silloin hyvin tilausta segmentissä, jossa ei ollut muuta kilpailua. Verkkoa ei kuitenkaan ole ainakaan vielä lähdetty pienentämään, näitä muutamia luopumisia ja Joensuuta lukuunottamatta, koska nykyisillä KRT-luvuilla tyydyttänevät Ranskan päätä Bauer Median huomassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yhtä kaikki NRJ:n lähetykset ovat kuuluuneet Alueella jo 2000-luvun alkupuolella.

    Äänestä

Joku mies esittää Sillanpäästä törkeitä väitteitä Santun facebookissa. Rikosilmoitus perättömästä syytöksestä! 😡

Äänestä

En kuuntele.

Äänestä
  • Kuuntelen Sandelsia. En ehkä päivittäin, mutta säännöllisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuuntelen Sandelsia. En ehkä päivittäin, mutta säännöllisesti.

    Juon Sandelsia. En ehkä päivittäin, mutta säännöllisesti. 🍺

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Nyt on miehen puhetta 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Nyt on miehen puhetta 👍

    Pookiukko tuli taas häiriköimään. Oliko itse radioasiasta mitään sanottavaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Juon Sandelsia. En ehkä päivittäin, mutta säännöllisesti. 🍺

    Paras ölppy ihan ehottomasti

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Nyt on miehen puhetta 👍

    Nyt on pöljän ihmisen samojen hakemista

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Nyt on pöljän ihmisen samojen hakemista

    Tämä ei pidä kutinsa

    Äänestä

Oli miten oli, niin Sandels aloittaa uusilla taajuuksilla. Ei ole muuta syytä olettaa toisin, sillä talous heillä kestää enemmänkin. Inari ja Saariselkä lienee nykyisin Sandelsille tarpeellisia, sillä se tavoittaa valtavasti ihmisiä. Merilappiin leviäminen on hyvä jopa Sea FM yhteistyön kannalta. Veikkaisin, että Sandels toimii jatkossa Sea FM lähetinpaikasta tuolla merilapissa. Pelkkää arvailua tosin, mutta pitäisin loogisena tätä.

Äänestä
  • Hyvin mahdollista ja mahdollista siirto Keminmaahan, koska Digitan korkeat hinnat. Silloin toki kuuluvuuspeitto on aavistuksen heikompi, mutta varmasti taloudellinen voitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Hyvin mahdollista ja mahdollista siirto Keminmaahan, koska Digitan korkeat hinnat. Silloin toki kuuluvuuspeitto on aavistuksen heikompi, mutta varmasti taloudellinen voitto.

    Ei Sandelsin tarvitse Tervolan suunnalla juuri edes kuulua. Pari tuhatta ihmistä asuu niillä hoodeilla. Tervola on muutenkin niin kaukana Kemistä ja Torniosta, että Keminmaa on paras lähetyspaikka. Tervola lienee parempi, jos kyseessä on suurteholähetin, kuten Ylellä.

    Äänestä

NRJ lopetti jo vuosia sitten Tervolassa 100,1. Tuo Sandelsille myönnettyt taajuus lienee paras mitä on ollut viime vuosina siellä jaossa. Olisi aika hölmöä olla käyttämättä sitä. Kuuluvuuspeittoa alueella on ehkä 80 000, joten kyse ei ole turhasta alueesta. Itse ihmettelen hieman Inaria tai Saariselkää, joissa ei liene yhteensä kuin 5000 ihmistä. Toisaalta Sandelsilla alkaa olemaan kohta hyvin laaja kuuluvuusalue ja vauhti vaan kiihtyy.

Äänestä
  • Inarilaisia tuskin kiinnostaa Pieremän kunnan tai Kiuruveen kaapunnin asijjat.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Inarilaisia tuskin kiinnostaa Pieremän kunnan tai Kiuruveen kaapunnin asijjat.

    Paitsi että menee heittämällä kuunnelluimpien radioiden kärkeen hyvällä suomalaisella ohjelmistolle.

    Äänestä

  • Juuri näin. Kuten edellä jo todettu. NRJ oli pakotettu luopumaan, koska muutti konseptia eikä enää pärjännyt kilpailussa, kun putosi kategoriaan, josaa alueella kuului jo useita asemia.

    Eikä entisen NRJ: kuulijoita kiinnostanut muuallakaan Suomessa jatkaa ihan toisenlaisen kanavan parissa. Ei muuten kuulijamääristä katoa satoja tuhansia.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Inarilaisia tuskin kiinnostaa Pieremän kunnan tai Kiuruveen kaapunnin asijjat.

    Huutista! 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Paitsi että menee heittämällä kuunnelluimpien radioiden kärkeen hyvällä suomalaisella ohjelmistolle.

    Ei mene. Hyvää kuultavaa ehkä 80+ väestölle. Tuo ikäryhmä puolestaan ei kiinnosta mainostajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Paitsi että menee heittämällä kuunnelluimpien radioiden kärkeen hyvällä suomalaisella ohjelmistolle.

    Huutista!

    Äänestä

Kun Sandels laajentuu niin ainakin alueellisesti tulii pyrkiä saamaan Kärppien pelit kanavalle ainakin alueellisesti koko Pohjois-Suomi, koska se on ainoa mikä Kalevaradiota kannattelee, eikä kiinnostanut ottaa taajuksiansa käyttöön alueilla, jonne Sandels juurikin on laajentumassa.

Kärppäfani kuuntele sitä mistä pelit tullee. Aiemmin kuului laajemmalla Lapissakin, koska Cityltä tulivat. Kalevalle se pelien menetys olisi iso isku.

Äänestä
  • Arvaa, kuinka paljon tuollainen selostustoiminta maksaa suhteessa kuuntelu määrään. Kiinnostuneita suuri osa katsoo pelit. Radio on siihen täysin turha nykyisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Arvaa, kuinka paljon tuollainen selostustoiminta maksaa suhteessa kuuntelu määrään. Kiinnostuneita suuri osa katsoo pelit. Radio on siihen täysin turha nykyisin.

    En arvaa. Jos Kalevalla ei olisi Kärppien pelejä ja sen mukanaan tuomia mainosrahoja, Kalevan radiokanavatoiminta olisi ilman sitä todella heikossa hapessa.

    Alhaisilla kuulijamäärillä isoksi osaksi koska musiikillinen tarjonta ei tuo mitään mitä et muualta saisi tai jossain jo olisi kuulllut ennen, 4 juontajaa plus muu porukka taustalla. Ei tuolla konseptilla kannattavaa Radiota tehdä. Kärppien pelit on se mikä Kalevan pinnalla pitää. Näin oli Radio Megallakin aikoinaan, kun pelit lähti toiselle, kanavan tarina hiipui siinä samassa. Ihan sama kuunteliko rockit Citylta vai Radio Rockilta. Samaa yksitoikkoista Megakin tarjosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Silloin kun mega selosti, ei pelejä nähnyt mistään. Kuulijoita riitti tuon takia. Nykyään suurin osa katsoo pelit maksukanavilta. Radio on ihan marginaalia. Monessa paikassa selostukset on jo lopetettu. Tänä vuonna noin käy mm Turussa ja Hämeenlinnassa.

    Kalevalla on iso yhteistyösopimus Oulun Kärppien kanssa. Sen siivellä mediayhtiön radioasema selostaa ottelut yksinoikeudella. Radion mainonta on suoraan sidoksissa lehden mainossopimuksiin ja yhteistyökuvioihin Kärppien kanssa. Väitän, että selostustoiminta ei ole se asia, joka kannattelee koko radioasemaa. Ne tukipilarit luo mediatalo kokonaisuutena. Radioiden jääkiekkoselostukset saattavat jäädä historiaan jo muutamassa vuodessa. Jääkiekon kulutustottumukset ovat muuttuneet nopeasti sosiaalisen median ja maksullisten urheilustriimien kehittyessä. Seuroilla on lisäksi edellytykset tuottaa selostukset itse. Näin tekee Tampereen Ilves ja kohta myös TPS.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Silloin kun mega selosti, ei pelejä nähnyt mistään. Kuulijoita riitti tuon takia. Nykyään suurin osa katsoo pelit maksukanavilta. Radio on ihan marginaalia. Monessa paikassa selostukset on jo lopetettu. Tänä vuonna noin käy mm Turussa ja Hämeenlinnassa.

    tuokin tapahtui joskus 20 vuotta sitten. Kalevalle tulee varmasti kalliiksi tuo otteluselostushässäkkä. Toisaalta tuo hieman nostetta, koska muuten sekava konsepti ei tavoittaisi yhtään kuuntelijoita. Mutta onko rahanarvoista? Sanon ettei ole. Kun joku radio mega aloitti mukamas uudelleen Oulussa, niin sieltä puuttuu tuo kärppänostekin. Taitaa löytyä hätäisesti 500 kuuntelijaa, jos sitä. On hyvin tylsä radio, jossa samat kappaleet soi päivästä toiseen hieman eri järjestyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Uudella megalla ei ole mitään tekemistä sen paikallisradio Megan kanssa kuin nimi. Saksalaisen Bauer Median suomen toimipiste pyörittää.

    Uusi Mega on Radio Nova 2. Eli todella tarpeellinen kanava.

    Kärppien pelien toteutus, oletettaen, ostetaan ulkopuoliselta tekijältä, mutta siltikin tuskin halpaa on, mutta uskon vältämätön asia pitämään Kalevaradion hengissä ja kuulijoiden saamikseksi muillekin ajoille kuin pelilähetyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Niin ja lisää kuulijoita on saatavilla näille kaupallisten kiekkolähetyksille, kun YLE lopetti kokonaan liigapelien selostamisen. Ei edes verkossa tule.

    Näin se lienee, että Kalevan ainoa henkireikä on kärppäottelut. Siitä se pieni noste tulee tuohon kuunteluun. Kalevan iltapäivässä on juontaja, joka on ihan "miellyttävä". Mutta sitten tuleekin kolikon toinen puoli, eli koko kanavan musiikkivaloikoima, jonka takia kyseistä kanavaa ei voi sitten kuunnellakaan minuuttiakaan. Mitä tuntemattomampi kappale, sitä todennäköisemmin se läpäisee radio Kalevan seulan.

    Tuostakin olen samaa mieltä, että Bauerin Megalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Bauer media käyttää tuota brändiä vain mainosmyyntiinsä, koska ovat saaneet haalittua nimen joskus yrityskauppojen myötä itselleen. Kanava ei erotu millään muista ja yrittää olla tekopaikallinen. Olin unohtanut koko kanavan olemassaolonkin, kunnes joku tässä mainitsi asiasta. Niin hyvin se jää mieleen novamaisella linjallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Niin ja lisää kuulijoita on saatavilla näille kaupallisten kiekkolähetyksille, kun YLE lopetti kokonaan liigapelien selostamisen. Ei edes verkossa tule.

    Ennen kuin näitä televisioitiin, niin radio ehkä oli tarpeellinen media selostusta varten. Ne jotka kuluttavat jääkiekko-otteluita ovat kuitenkin pääsääntöisesti sama kiihkeä joukkio vuodesta toiseen. Ja ne joilla on rahaa tilaavat ottelut omaan televisioonsa eivätkä kuuntele sitä suhisevasta Kaleva radiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Uudella megalla ei ole mitään tekemistä sen paikallisradio Megan kanssa kuin nimi. Saksalaisen Bauer Median suomen toimipiste pyörittää.

    Uusi Mega on Radio Nova 2. Eli todella tarpeellinen kanava.

    Kärppien pelien toteutus, oletettaen, ostetaan ulkopuoliselta tekijältä, mutta siltikin tuskin halpaa on, mutta uskon vältämätön asia pitämään Kalevaradion hengissä ja kuulijoiden saamikseksi muillekin ajoille kuin pelilähetyksiin.

    Ei huono. Nova on Suomen kuunnelluin kaupallinen radio 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ennen kuin näitä televisioitiin, niin radio ehkä oli tarpeellinen media selostusta varten. Ne jotka kuluttavat jääkiekko-otteluita ovat kuitenkin pääsääntöisesti sama kiihkeä joukkio vuodesta toiseen. Ja ne joilla on rahaa tilaavat ottelut omaan televisioonsa eivätkä kuuntele sitä suhisevasta Kaleva radiosta.

    Kaleva on silti paras oululainen radio. Laadukas.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei huono. Nova on Suomen kuunnelluin kaupallinen radio 👍

    paitsi ettei ole. Kuuluvuuspeiton takia pakkokuuntelu nostaa kuuntelua. Tampereen paikallisradiona olisi mennyt nurin jo 20 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kaleva on silti paras oululainen radio. Laadukas.

    Ei mitään tietoa tuosta radiosta. Varmaan samaa laatua kuin Savon aallot ja KSML

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    paitsi ettei ole. Kuuluvuuspeiton takia pakkokuuntelu nostaa kuuntelua. Tampereen paikallisradiona olisi mennyt nurin jo 20 vuotta sitten.

    Ketään ei pakoteta kuuntelemaan. Aivan naurettava väite ja typerää lässytystä tuollainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Ketään ei pakoteta kuuntelemaan. Aivan naurettava väite ja typerää lässytystä tuollainen.

    Nyyh nyyh. Nyt taas rauhoittava pilleri tähän väliin, että saat nukuttua.

    Äänestä

Onneksi on Pooki 👍

Äänestä
  • Kyä näi o. Just kuuntelen keskiviikon spetsuaalia pooki viihteellä. Parasta ratioviihettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kyä näi o. Just kuuntelen keskiviikon spetsuaalia pooki viihteellä. Parasta ratioviihettä.

    Surullista nostatusta väärässä ketjussa taas. Pysy aiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Surullista nostatusta väärässä ketjussa taas. Pysy aiheessa.

    Tyypillistä häiriköintiä Pookisekoilijalta, kun on oikeasti mielenkiintoinen aihe.

    Äänestä

Onko Sandelsin taajuudella puhuttu, että milloin nämä taajuudet avautuvat? Tulee olemaan kuunneltu asema täällä Tornion alueella!

Äänestä
  • 30.9. alkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    30.9. alkaa

    ok. kiitos tiedosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    ok. kiitos tiedosta!

    Siis Kokkolassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Siis Kokkolassa!

    Kokkola on jo aloittanut elokuussa.

    Äänestä

  • Sitä et usko itsekään 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Sitä et usko itsekään 🤣

    Avaa radio ja totea itse? Ihme mölyapina.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Sitä et usko itsekään 🤣

    Käy katsomassa Traficomin sivulta, niin hyytyy naureskelu. Seuraavaksi sinne ilmestyvät syyskuun aikana loput taajuudet aikataulussa.

    Äänestä

  • Tornio on vahvaa pookialuetta ja sellaisena tulee pysymään

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Tornio on vahvaa pookialuetta ja sellaisena tulee pysymään

    Nyyh nyyh. Nyt tulee alueelle vihdoinkin pookintappaja. Aito suomalainen radio Sandels.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Nyyh nyyh. Nyt tulee alueelle vihdoinkin pookintappaja. Aito suomalainen radio Sandels.

    Miksi torniolainen kuuntelisi savolaisten sandelsia? Siinä hyvä kysymys. Pooki on muutenkin vahvempi kaikessa

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Käy katsomassa Traficomin sivulta, niin hyytyy naureskelu. Seuraavaksi sinne ilmestyvät syyskuun aikana loput taajuudet aikataulussa.

    Käy katsomassa Finnpanelista 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kokkola on jo aloittanut elokuussa.

    Jos noin olisi, tieto on vaan sitten unohtunut laittaa tälle sivulle: https://radiosandels.fi/kuuluvuusalue/

    Epäilempä, ettei ole ja se on ainoa, joka aloittaa syyskuun aikana. Muista viime syksynä myönnetystä taajuuksista luovutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Miksi torniolainen kuuntelisi savolaisten sandelsia? Siinä hyvä kysymys. Pooki on muutenkin vahvempi kaikessa

    Miksi torniolainen kuuntelisi saksalaisten omistamaa pookia, joka on rekisteröity helsinkiin? Suomalaisuus on vahvin kaikessa. Sandels on nouseva woima.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Jos noin olisi, tieto on vaan sitten unohtunut laittaa tälle sivulle: https://radiosandels.fi/kuuluvuusalue/

    Epäilempä, ettei ole ja se on ainoa, joka aloittaa syyskuun aikana. Muista viime syksynä myönnetystä taajuuksista luovutaan.

    Kyllä se kuuluu jo, vaikka kuinka kaivaa sielussasi. Syyskuun loppuun mennessä aloittaa loput. Viimeisimpiä luopujia taajuuksista taitaa olla mm. saksalainen Pooki, joka ei ottanut puhtiputaan taajuutta käyttöön. Taisi jäädä kajaanikin ottamatta toimintaan. Kertoo aika paljon jostakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Käy katsomassa Finnpanelista 👍

    Finnpanel ei kerro missä kaupungeissa sandels kuuluu, joten jätän käynnin välistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu jo, vaikka kuinka kaivaa sielussasi. Syyskuun loppuun mennessä aloittaa loput. Viimeisimpiä luopujia taajuuksista taitaa olla mm. saksalainen Pooki, joka ei ottanut puhtiputaan taajuutta käyttöön. Taisi jäädä kajaanikin ottamatta toimintaan. Kertoo aika paljon jostakin.

    Kertoo aika paljon siitä, että menestystä ja kuulijoita ja mainostajia saa haalittua parhaiten isoilta paikkakunnilta. Pookin ei tarvitse tyytyä pieremän kuntiin. Perkuujätteistä saa makua keittoon. Siihen se jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu jo, vaikka kuinka kaivaa sielussasi. Syyskuun loppuun mennessä aloittaa loput. Viimeisimpiä luopujia taajuuksista taitaa olla mm. saksalainen Pooki, joka ei ottanut puhtiputaan taajuutta käyttöön. Taisi jäädä kajaanikin ottamatta toimintaan. Kertoo aika paljon jostakin.

    Sandels ei kerro sivuillaan tai somessa Kokkolan aloittaneen.

    Pihtiputaalle Pooki ei edes hakenut taajuutta viime vuonna.

    https://www.mediamonitori.fi/2024/08/05/radion-ohjelmistolupien-hakijat-vuoden-2024-toimilupakierroksella/

    Vaikuttaa, että valehtelet. Videotodiste Kokkolasta riittää (vaikka voihan senkin RDS-tietoineen kusettaa, omalla lähettimellä).

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Miksi torniolainen kuuntelisi saksalaisten omistamaa pookia, joka on rekisteröity helsinkiin? Suomalaisuus on vahvin kaikessa. Sandels on nouseva woima.

    Siksi, koska Pooki kuulostaa hyvältä. Se kuulostaa parhaalta kalevigenren radiolta. Rekisteröinneistä ja omistamisista hakkaa tattiaan ainoastaan palstafriikki. Tavallista kuuntelijaa se ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Siksi, koska Pooki kuulostaa hyvältä. Se kuulostaa parhaalta kalevigenren radiolta. Rekisteröinneistä ja omistamisista hakkaa tattiaan ainoastaan palstafriikki. Tavallista kuuntelijaa se ei kiinnosta.

    Älä viitsi valehdella. Ikää 68 ja radioasemien valikoimissa on nuorekkaat asemat. Tällaista stereotypiaa on aivan turha yrittää väittää täällä. Se ei päde enää nykypäivän ihmisiin. Siihen en tosin usko, että nuoremmat kuuntelee ainakaan senioreiden radioita, mutta seniorit eivät muuta tyyliään ikääntyessä. Eli jo omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei Pooki ole siedettävää kuunneltavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu jo, vaikka kuinka kaivaa sielussasi. Syyskuun loppuun mennessä aloittaa loput. Viimeisimpiä luopujia taajuuksista taitaa olla mm. saksalainen Pooki, joka ei ottanut puhtiputaan taajuutta käyttöön. Taisi jäädä kajaanikin ottamatta toimintaan. Kertoo aika paljon jostakin.

    Taitaa käydä niin, että loput taajuudet jäävät Santulta käynnistämättä. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Tuletko sitten myöntämään olleesi väärässä, kun taajuudet ovat käytössä 1.10 mennessä? Tuskin. Taas turhaa katkeraa mölinää.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Älä viitsi valehdella. Ikää 68 ja radioasemien valikoimissa on nuorekkaat asemat. Tällaista stereotypiaa on aivan turha yrittää väittää täällä. Se ei päde enää nykypäivän ihmisiin. Siihen en tosin usko, että nuoremmat kuuntelee ainakaan senioreiden radioita, mutta seniorit eivät muuta tyyliään ikääntyessä. Eli jo omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei Pooki ole siedettävää kuunneltavaa.

    Et siis kuuntele sandelsia ollenkaan 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Et siis kuuntele sandelsia ollenkaan 🤣

    Ylhäällä kommentoija kertoi, ettei kuuntele Pookia. Luehan viesti paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ylhäällä kommentoija kertoi, ettei kuuntele Pookia. Luehan viesti paremmin.

    Lukisit itse. Sandels ei ole nuorekas.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Taitaa käydä niin, että loput taajuudet jäävät Santulta käynnistämättä. ;)

    Käynnistyi tai ei. Joka tapauksessa ei voisi vähempää kiinnostaa

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Tuletko sitten myöntämään olleesi väärässä, kun taajuudet ovat käytössä 1.10 mennessä? Tuskin. Taas turhaa katkeraa mölinää.

    Ei tarvitse tulla. Traficomille riittää, että ilmoitus taajuuksista luopumisesta saapuu virastoon 30.9. mennessä. Näin tulee taatusti tapahtumaankin monin paikoin.

    Äänestä

POOKI on paras ja pulinat pois, koska Pooki on ykkönen 👍

Äänestä
  • Menehän nukkumaan ja korkki kiinni

    Äänestä

  • Ei paras mutta paras suomalaisista. Jazz FM ja Classic FM on myös hyviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Ei paras mutta paras suomalaisista. Jazz FM ja Classic FM on myös hyviä.

    Paitsi, että Suomessa ei ole tämän nimisiä kanavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Paitsi, että Suomessa ei ole tämän nimisiä kanavia.

    Jollakin pitää sotkea muita ketjuja. Sama Bauerispämmeri.

    Äänestä

Ei haittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Joku on täällä alkanut levittää perättömiä väittämiä Sandelsista. Mitä sitten vaikka Sandels ei edusta yhtä vihervasemnistolaista linjaa kuin Sanoma ja YLE?

Ei se tee kanavasta mitään Persumediaa eikä pahaa poikaa tai tyttöä. Täysin asiallinen kanava jonka voi valita jatkossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu