Anteeksi,,anteeksi anteeksi.

Nykymuodin mukaisesti pyydän anteeksi rassistisia kommenttejani!
No nyt olen taas puhdas kuin pulmunen, olenhan edelleenkin samaa mieltä kuin ennenkin.

Lämmintotuus

(valehteleva rassisti)
12202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minäkin olen pahoillani, että tuli kännättyä työpaikalla oudon porukan kanssa ja asia pääsi vahingossa julkisuuteen,
Olen myös juhlinut työaikana ja esiintynyt juopuneena yleisellä paikalla haarahyppyjä harrastaen.
Sen vakuutan kautta kunniani ja kyseisen kirjallisen ilmoituksen olen lähettänyt VNK:lle.

Äänestä

EVAn tekemässä tutkimuksessa perussuomalaiset olivat kaikkein vähiten ylpeitä suomalaisuudesta.

Venäjään ja Vladimir Putinin pyrkimyksiin perussuomalaiset suhtautuvat sen sijaan myönteisimmin.

Äänestä
  • Runkkarin horinaa.

    Äänestä

Persut eivät ole "ruudinkeksijöitä. Persut elävät mielikuvitusmaailmoissa
kuten natsi-Saksassa.

Äänestä
  • Parempi persu kuin hömelö humaani, jota nenästä vetävät kolmansista maista tulleet
    aivan kuusi-nolla.

    Äänestä

  • Vedä kätees!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykymuodin mukaisesti pyydän anteeksi rassistisia kommenttejani!
No nyt olen taas puhdas kuin pulmunen, olenhan edelleenkin samaa mieltä kuin ennenkin.

Lämmintotuus

(valehteleva rassisti)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu