HDMI-ongelma buutatessa

Anonyymi-ap

Ostin uuden 4K-näytön vanhan HD-näytön tilalle ja uusi toimii vähän epävarmasti.

Eli grubiin käynnistyy normaalisti, joka on pienellä resoluutiolla. Mutta kun sitten käyttiksen latauksen yhteydessä resoluutio vaihtuu 4K-tarkkuuteen, niin aika usein näkymä on pelkkää sekamelskaa. Voi kyllä päätellä, että kirjautumisruutu siellä on.

Sellaisen havainnon kuitenkin olen tehnyt, että kun antaa koneen käynnistyä näyttö sammuksissa, ja laittaa sitten näytön päälle vasta myöhemmin, niin kuva näkyy ihan oikein 4K-resoluutiossa.

Kaapeli on HDMI 2.1 eli siitä ei pitäisi ainakaan johtua, ja kuva tosiaan näkyy ihan oikein 4K:ssa, kun vaan saa näkymään. Mutta mikähän tuon oireen voisi aiheuttaa?

20

402

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TROLLI VAPUSEN VALHEITA

    • Anonyymi

      4K:n signalointinopeus voi silti olla aika kova ja pc-koneiden virtalähteet on tunnetusti äänekkäitä ja häiritsevät laitteita. Voi olla, että häiriöiden takia näyttö tunnistaa tilan jotenkin väärin. Omassa monitorissa jouduin tyytymään 1600x1200 tilaan ja siinäkin tuli 5-minuutin välein häiriöitä- joten vaihdoin tavalliseen vga-johtoon, joka on toiminut mainiosti. Ongelmaan ei käyttöjärjestelmä vaikuta muuten millään lailla, joten tiedän kyseessä olevan laitteisto-ongelman.

      • Anonyymi

        Intellin prossuilla ja ohjaimmilla tuntuu olevan windowsin kanssa isoja obgelmia HDMI toiminnassa.

      • Anonyymi

        Aivan samaa ongelmaa on mulla.

    • Anonyymi

      Silti veikkaisin ensimmäisenä johtoa.. en ole hdmi:n yli saanut 1600x1200 tilaa korkeampia tiloja oikein koskaan toimimaan kunnolla ensiyrityksellä. Jos kerran resoluution pudotus auttaa ongelmaan. Toinen vaihtoehto voi olla hdmi-komentojen heikko kuuluminen: Voi kannattaa yrittää tehdä näytön alustukset useampaan kertaan. Se, ettei ruudulla näy virheitä ei tarkoita, etteikö niitä olisi..

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen romukaapeleita olet mahtanut käyttää? Itse en ole koskaan törmännyt moiseen ilmiöön. Mikäli näyttö on tukenut 4K -resoluutiota, niin sen se on ottanut käyttöön heti.

      • Anonyymi

        $ xdpyinfo | grep dimensions
        dimensions: 3840x2160 pixels (1016x571 millimeters)

        Kyllä tuo piuha näyttäisi toimivan ihan ok.

      • Anonyymi

        Kytken HDMI, silloin menee läppärin oma näyttö ihan mosaiikilsi!
        Yritin pienentää Windowsista resoluutiota, ei auttanut.

        Anonyymi kirjoitti:

        $ xdpyinfo | grep dimensions
        dimensions: 3840x2160 pixels (1016x571 millimeters)

        Kyllä tuo piuha näyttäisi toimivan ihan ok.

        Menehän HOITOON VAPUNEN VALHEINESI, Pikselit ei ole koskaan mm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        $ xdpyinfo | grep dimensions
        dimensions: 3840x2160 pixels (1016x571 millimeters)

        Kyllä tuo piuha näyttäisi toimivan ihan ok.

        Menehän HOITOON VAPUNEN VALHEINESI, Pikselien ja mm välillä ei ole korrelaatiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menehän HOITOON VAPUNEN VALHEINESI, Pikselien ja mm välillä ei ole korrelaatiota.

        Itse asiassa on: Konfiguraatiodostoihin X:n kohdalle voi asettaa näytön tarkkuudeksi sen, kuinka monta pikseliä/mm. En nyt muista asetetaanko tuo kuitenkin tuumamitoissa (samalla tavalla kuin skannereissa esim. 300 DPI, Dots Per Inch).
        Default asetus on 96 DPI:
        $ xdpyinfo | grep dots
        Ainakin lightdm:ssä sen voi muokata luomalla X:n asetustiedoston:
        /etc/lightdm/lightdm.conf.d/lightdm.conf:
        [SeatDefaults]
        xserver-command=X -dpi 120
        Ja muissa ikkunointi-managereissa kai samalla tavalla eli käynnistyksen yhteydessä annetaan X:lle parametrina.
        Jos käyttää pikseleitä piirrossa, asialla ei paljoa ole painoarvoa, mutta joissakin kehitysympäristöissä on mahdollista antaa mitat myös tuuma/milli muodossa, jolloin varsinainen koko elementille lasketaan sitä piirrettäessä.

        Mene jo hoitoon satuileen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        $ xdpyinfo | grep dimensions
        dimensions: 3840x2160 pixels (1016x571 millimeters)

        Kyllä tuo piuha näyttäisi toimivan ihan ok.

        Mene muolle kun et osaa lukea edes avausta!

    • Anonyymi

      SUKSI VITTUUN TROLLIVAPUNEN!

    • Anonyymi

      Vähän saa epäillä, mutta luulen että nämä tulevaisuuden näytöt, ovat avain vakoiluun. Katsotaan miten taas käy.

    • Anonyymi

      Lisää lshw komennon tuloste:
      sudo lshw

      Jotta voimme syvällisesti ratkoa ongelmaasi.

    • Anonyymi

      HDMI boot kuva on kiinni bioksesta, eihän bootin aikana ole mitään käyttöjärjesteömää vielä käynistetty.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe