Moi!
Suunnittelimme heinäkuulle matkaa Ranskaan, ideana oli, että lentäisimme Pariisiin, pari päivää siellä oltuamme junalla Nizzaan, josta olisi lento koti-Suomeen. Matka-aikaa olisi noin viikko. Yhdensuuntaiset lennot on kuitenkin aivan JÄRKYTTÄVÄN kalliita, oliskos kellään ideaa, kuinka saisi lennot halvemmalla?
Pariisi + Nizza
Sanna
1
582
Vastaukset
- Greg
Ehkä olisi järkevämpää ottaa toiseen paikkaan edestakaiset lennot ja tehdä esim. junalla muutaman päivän visiitti siihen toiseen kaupunkiin. Nizzan ja Pariisin välillä menee todella nopeita pikajunia erinomaiseen hintaan. Myös lennot noiden välillä ovat halpoja muutamalla yhtiöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153714Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 951631
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1031363- 1451215
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1011106- 821103
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja97909Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.62803