Ei tipahtele postiluukusta kirjeitä eikä kortteja, ei tule sähköisiä viestejä, ei soi puhelin - ovikellosta puhumattakaan. Vähäiset ystävät ovat satojen kilometrien päässä. Tämä on 10. kesä yksinäisyyttä. Kohta joku sanoo, että mene sinne ja tee tätä. Joskus menenkin, mutta ujona en osaa toisten seuraan tuppautua. Vastaan, jos kysytään, mutta aloitetta en saa itse tehdyksi.
En varmaan ole ainoa, joka potee yksinäisyyttä, kun on joskus nuorempana ajautunut tänne ruuhka-Suomeen. Mitä enemmän ihmisiä on ympärillä, sitä yksinäisemmäksi olonsa tuntee. Keväällä nousee rintaan toive, että jos jotakin tänä kesänä tapahtuisi. Syksyyn mennessä se taas hiipuu.
En varmaan ole ainoa, joka potee yksinäisyyttä, kun on joskus nuorempana ajautunut tänne ruuhka-Suomeen. Mitä enemmän ihmisiä on ympärillä, sitä yksinäisemmäksi olonsa tuntee. Keväällä nousee rintaan toive, että jos jotakin tänä kesänä tapahtuisi. Syksyyn mennessä se taas hiipuu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen kaltaisesi arka ihminen, joka tosin vanhoilla päivillään on rohkaistunut matkustelemaan, kulkemaan. menemään.
Tuo ilmiö suuremmasta yksinäisyyden tunteeesta suuressa joukossa on tuttu.
Yksin ollessa yksinäisyys on aitoa ja ymmärretävää, suuresa joukosa tuntee itsensä kummajaiseksi.
Mikäli varallisuutesi sallii, rupea matkustelemaan seuramatkoilla, mene kielikursseille ja kerhoihin. Kyllä se siitä!
Eiköhän arkuus ja ujous ole ollut melko yleistä jokaisen kohdalla nuoruusvuosina. Olosuhteet olivat aivan toiset, kasvatuskin.Posket punottivat ja sydän takoi tiuhaan tahtiin kun joutui odottamattomiin tilanteisiin.Kuinkahan käy jos joku palstalaisista sattuu skypeilemään kohteen annuli2005 kanssa, onko tunnelma sama kuin silloin nuorena?
Elämä ja aika tehnyt tehtävänsä, keskustelu ja kanssakäyminen toisten kanssa on nyt aivan luonnollista. Tosin eri kulttuureissa on omat tapansa siispä ollaan tapaan; minä olen minä, en enempää enkä vähempää!
Ei ole ihme, jos me maassamuuttajat, jotka oikeastaan olemme siirtolaisia olimmepa muuttaneet miltä puolelta maata tahansa, olemme olleet ujoja lapsena. Ensin kaupunkiin oppikoulun pääsykokeisiin... jne ...jännittäviin tilanteisiin, joissa ei vanhempain tukea voinut paljoa olla, he kun tekivät siellä maalla sitä työtänsä aamusta iltaan ja joskus illasta aamuunkin, heinäaikana.
Monet kovat on koettu, aina on omin voimin selviydytty, ja nyt sitten ollaan tässä, helpottuneina: me selviydyimme !
leskeksi jäätyään ja paikkakuntaa vaihdettuaan ystäväni noudatti jostain kuultua tai luettua ajatusta: Pidä huoli, että suljet kotiovesi takanasi vähintään kolme kertaa vuorokaudessa. Se estää mökkiytymästä.
Kun lähtee useammin liikkeelle, todennäköisyys kasvaa, että joku tulee ja vetää sinut mukaan keskusteluun/harrastukseen/uusiin tapaamisiin/ystävyyteen/ihmissuhdeverkostoon tms.
Olen itsekin aikoinani ollut ujo. Olen pakosta joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja olemaan aktiivinen osapuoli työasioissa maailmalla liikkuessani ja muutenkin. Kun pääsin alkuun ja koin saaneeni positiivisia kokemuksia, oli helppo jatkaa pienin askelin.
Aurinkoista kesää; kuka tietää vaikka tänä kesänä... ;)
ottaisit koiraan pennun. Tietysti vain, jos pidät
eläimistä.
Koiran kanssa elellessä et ole koskaan yksin.
Ulos on pakko mennä montakin kertaa päivässä ja
siellä, jos missä, tulee tuttavia. Kaikki koirien
ulkoiluttajat, ainakin melkein, tulevat jutte-
lemaan, koska koirat haluavat yleensä tervehtiä
toisiaan. Siinä syntyy tuttavuussuhteita, jopa
ystävyyssuhteita.
Ajattele asiaa, jos et pidä ehdotusta vallan
tyhmänä.
Hyvää kesää sinulle!
On perheessä joskus ollut koirakin, joten tiedän sen myönteiset puolet mutta myös ongelmat. Jos lähtee reissuun, niin kaveria ei jätetä. Kun ei ole tuttuja hoitamaan, niin mihin panet eläimen? Kennelit ja hoitolat ovat liian kalliita eläkeläisen kukkarolle. Hyvä jos joskus riittää rahat kotimaan matkailuun.
jos järjestettäisiin "mukavien palstalaisten" tapaaminen?
Sellaista keskustelua on välillä ilmassa.
On minullakin ollut koira ja tiedän myös siihen
liittyvät ongelmat.
Ymmärsin kuitenkin ketjun aloittajan kirjoituk-
sesta, että hän pysyttelee kotikulmilla. Sainko-
han väärän käsityksen?
Ei minusta kannata heti ongelmia ajatella. Jos
koira toisi yksinäiselle lohtua ja kukaties
ystäviäkin, kyllähän asiat yleensä sitten jatkos-
sakin järjestyvät. Yleensä jutut loksahtavat
paikoilleen jollakin tavalla.
Kannatan lämpimpästi sitä koiranpennun hankkimista, jos se vaan käy elämäntilanteeseesi - ja jos pidät koirista!
Kokemuksesta tiedän, että koiraa ulkoiluttaessa muut koiranomistajat tulevat tutuiksi, jokapäiväisiksi kavereiksi ihan 10-15 vuotta eteenpäin! Tietenkin edellyttäen, että koirasi on ns. "sosiaalinen" eikä rähise kaikille vastaantuleville hauvvoille niin, että kierretään vähän kauempaa kun tulet! Mutta koirakoulu saa koirat sosiaalisiksi, ja sielläkin on hauskaa ja kivoja ihmisiä, joten sinne vaan pennun kanssa pikkuhiljaa sosiaalsia ja hyödyllisiä käytöstapoja opettelemaan!
Itse ottaisin oitis koiran, jos minulla olisi auto. Ilman autoa on kuitenkin hiukan hankalaa, ellei hanki taskukokoista minikoiraa.
En osaa varmaa vastausta antaa yhtäkkiä. En ole niin kauaa tätä palstaa lukenut, että osaisin hahmottaa vakiokirjoittajia tapaamismielessä. Sekin vaikuttaa, missä ja minkä hintainen tilaisuus olisi. Mehän kaikki asumme eri puolilla Suomea. Jollakin on aina pitkä matka. Tämä ei ole kuitenkaan mikään torjunta ajatukselle.
rohkeesti mukaan vaan kaikenlaiseen toimintaan eihän meitä kukaan kotoa tule hakemaan jos eiitse lähdetä liikkeelle ;))
En osaa varmaa vastausta antaa yhtäkkiä. En ole niin kauaa tätä palstaa lukenut, että osaisin hahmottaa vakiokirjoittajia tapaamismielessä. Sekin vaikuttaa, missä ja minkä hintainen tilaisuus olisi. Mehän kaikki asumme eri puolilla Suomea. Jollakin on aina pitkä matka. Tämä ei ole kuitenkaan mikään torjunta ajatukselle.
Ensi alkuun voisi varmaan järjestää vaikka tapaamisen/tapaamisia samalla suunnalla asuvien ihmisten kesken.
Luulen, että ainakin pääkaupunginseudulla on valtavasti itsensä hieman yksinäisiksi kokevia, tai sellaisia, joiden elämässä olisi tilaa vielä muutamille ystäville. ;)
Missäpäin ruuhka-Suomea sinä asustat?
mielialasi olemme se ikäluokka joka on joutunut muuttamaan,ja jos jää yksin niin vielä pahempi,jospa yrittäisit tämän netin kautta saada elämääsi virtaa,on paljon toisiakin samassa tilanteessa että yhteyden ottoja enemmän ja rohkeasti kyllä se tärppää,
Paljon on yksinäisyys on sisäinen tunne ja se ruokkii itse itseään. Ihmisiä on ympärillä, mutta olen yksin. Jos ei itse tee mitään asian hyväksi, yksin saa ollakin. Mutta esim Työväen opisto on sellainen paikka, minne on helppo mennä muiden joukkoon. Siellä voit harrastaa vaikka mitä. Tai menet vaikka vain kuuntelemaan luentoja. Siellä järjestetään retkiä, joissa paremmin tutustuu muihin, jos haluaa. Vielä kysyisin. Koska olet itse lähettänyt kortin tai kirjeen? Aloitteen voi tehdä itsekin. Voisitko kutsua jonkun ystävistäsi sieltä kotikonnuiltasi käymään?
Nyt tunnen itseni vielä väärinymmärretyksi (sorry etten osaa ilmaista itseäni oikein). En minä avuton ole enkä jokaista vuodenpäivää yksin. Käyn työväenopistossa ja käy minulla joskus yövieraitakin pohjoisesta jne. Mutta suurimman osan vuodesta olen todella yksin. En ole löytänyt ikäistäni seuraa, jonka kanssa voisi lähteä vaikka rimpattelemaan, jolle voisi soitella noin vain tms. Tiedän, että vika on itsessäni, kun en osaa tehdä aloitetta. Ujoudestani en pääse siinä suhteessa, pitäisi ensin ottaa tarpeettoman monta rohkaisuryyppyä!
no mite - no site, et sul on me kaikki täällä
kuin kirjoittelemaan sp osoitteita vaikka kuinka siitä se voi lähteä ystävän löytyminen ;))))