Vauvan taidot??

Heissan..

Onko mitään linkkiä missä näkyisi vauvan kehitysvaiheet?? Siis että mitä pitäisi osata minäkin kuukautena. Ja nyt pääsee joku taas sanomaan että vauvat kehittyy yksilöinä mutta haluaisin kitenkin tietää noin suhteessa. Onko näin että vauvan pitäisi osata jo 2kk kannatella päätään kun käsistä nostetaan?? Meillä neuvolatäti kokeili jo tämän ja kysyi olenko huomannut itse kanaatteleenko vauva päätään.. Mielestäni on 3kk taitoja, miten on?
3674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun se vain yksinkertaisesti on niin, että vauvat kehittyvät eriaikoihin. Osaamisrajat ovat hyvin väljät, mutta jos vauva ei parikuisena yhtään kannata päätään, mieti, kuinka pitelet häntä sylissä ja lattialla.Vauva kehittyy parhaiten kannattelemalla, siis lähinnä sylissä, eriasennoissa pitämällä. Latialla kannattaa myös pitää vatsallaan.
Jos vauva on paljon esim. sitterissä tai turvaistuimessa, kehitys on hitaanlaista.

Äänestä

neuvolakortin takana oli ainakin meillä sellainen taulukko johon pystyi itse merkkaamaan mitä osaa milloinkin ja samaan taulukkoon oli merkattu rajat kylläkin väljät (n 3kk)et missä vaiheessa mitäki pitäisi oppia.. lisäksi mannerheimin lastensuojelu liitolla on sellaisia vihkosia joissa on kerrottu lapsen kehityksestä.. niitä annettiin mulle neuvolasta, mut kai niitä voi tilatakkin jostain ne tais olla jaoteltu jotenkin et 0-1kk, 1-3kk, 3-6kk, 6-12kk...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielenkiinnosta kirjoitti:

Heissan..

Onko mitään linkkiä missä näkyisi vauvan kehitysvaiheet?? Siis että mitä pitäisi osata minäkin kuukautena. Ja nyt pääsee joku taas sanomaan että vauvat kehittyy yksilöinä mutta haluaisin kitenkin tietää noin suhteessa. Onko näin että vauvan pitäisi osata jo 2kk kannatella päätään kun käsistä nostetaan?? Meillä neuvolatäti kokeili jo tämän ja kysyi olenko huomannut itse kanaatteleenko vauva päätään.. Mielestäni on 3kk taitoja, miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu