Persut pettää aina

Anonyymi-ap

Historia toistaa itseään, kun persut pettivät jälleen työväestön, kuten tekivät Juha Sipilän hallituksessa.
Alkamassa on historiallisen suuri työväen oikeuksien lynkkaaminen. Ensin rajataan lakko-oikeutta, minkä jälkeen on helpompi poistaa työntekijöiden etuuksia, kuten helpottaa työntekijän irtisanomista. Leikattava lista on tyrmistyttävän pitkä.
Työnantajat ovat innoissaan. He saavat lahjan, josta eivät ole uskaltaneet uneksia edes päiväunissaan.
Eikä liene salaisuus, että Suomen historian oikeistolaisin hallitus on toteuttamassa ay-liikkeen hengiltä kuristamista.
Herääkö suomalainen työväki puolustamaan oikeuksiaan, kun siltä ollaan ottamassa pois sellaista, mitä on hiellä ja lakoilla kerätty vuosikymmeniä?
Myytti perussuomalaisesta työväenpuolueesta on ollut illuusio, joka on nyt poksahtanut kuin saippuakupla kesähelteessä.
Työväenpuolue puolustaa työntekijöiden etuja ja oikeuksia viimeiseen hikipisaraan. Persut myivät ”työväestönsä” muutamasta bensakolikosta.

39

1141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittajalla on todellisuuden hahmottamisongelma. Kyllä siellä nyt vasemisto rkp etunenässä kaivelee joutavia sanoja historian yksityis viestejä ja kampittaa vääristellen persujen pyrkimystä saattaa suomi kuntoon ja pärjäämään. Olipa harvinaisen disinformaatio pitoinen aloitus joka on todella selvästi vihervasemiston itkua kun oikeamieliset johtaa maata. Häpeä aloittaja ja tee vain päivän työsi leukarinnassa.

    • Anonyymi

      PS on ainut joka edustaa suomalaisuutta . Siitä saamme olla ylpeitä .

      • Anonyymi

        Ai että suomalaiset on kieroja ja valehtelijoita.
        No jos se suomalaisuus on sitä🤣

    • Anonyymi

      Soini sanoi suoraan ettei nykyisellä ja hänen aikaisella ole juuri mitään yhteistä .

      • Anonyymi

        Juuri olin mainitsemassa samaa. Soinin aikakauden persut (siniset) ovat eri porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri olin mainitsemassa samaa. Soinin aikakauden persut (siniset) ovat eri porukkaa.

        Persujen kenttä eroaa merkittävästi natsahtavasta johdosta - tuleeko vielä pitkien puukkojen yöt kun työmies hilaa vain eduskunnasta tippuneita natsahtavia hyväpalkkaisiin puolueen hommiin ohittaen kentän kokonaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri olin mainitsemassa samaa. Soinin aikakauden persut (siniset) ovat eri porukkaa.

        Saivat kansalta 100% kannatuksen pysyä poissa politiikasta.

    • Anonyymi

      Neljä ensimmäistä kommenttia kertoo, että avaaja on täysin oikeassa. Persut eivät millään muotoa ole palkkatyötä tekevien puolella. Historiaton puolue ulvoo vain äärioikeiston ja porvareiden puolesta. - Ei jatkoon.
      Kuten Suomen historia todistaa. Työntekijöitä puolustaa ja heidän asioita on AY-liike työväenpuolueet sdp ja vas.

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset eivät olisi menestyneet, jos muut puolueet olisivat ottaneet valtion varoja kuluttavan haitallisen maahanmuuton enemmän tosissaan.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on maan suurin työväenpuolue. Vasureita ja demareita kiinnostaa vain pride , homot , woke, huumeet ja sukupuolen vaihto .

      • Anonyymi

        Jos käsityksesi pitäisi edes pilkun verran paikkaansa, niin kerro meille persujen saavutukset työntekijöiden työelämän laisäädännöissä ja työehtosopimusten sisältöjen suhteen. Se että huutaa olevansa jotakin ei ole saavutus. Istuvan hallituksen ohjelmalliset pyrkimykset ovat sitten todistus kenen puolella persut on ja ketä vastaan haluavat toimia. Persujen hallituksessa oleminen avaa varmasti heitä äänestäneiden työntekijöiden silmät näkemään persujen puheiden ja tekemisen suuren ristiriidan. Hyvä niin.

        Perussuomalaiset on Tanskan demarien kopio ja Suomen demarien ja vasureiden sisin olemus selviää kansalle siinä vaiheessa kun Tiitisen lista julkaistaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset on Tanskan demarien kopio ja Suomen demarien ja vasureiden sisin olemus selviää kansalle siinä vaiheessa kun Tiitisen lista julkaistaan .

        Jos Halla-aho ei selväsanaisesti asetu vaatimaan Tiitisen listan julkistamista äänet menee Aaltoilevalle ja persujen venäjämielisyys paljastuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos käsityksesi pitäisi edes pilkun verran paikkaansa, niin kerro meille persujen saavutukset työntekijöiden työelämän laisäädännöissä ja työehtosopimusten sisältöjen suhteen. Se että huutaa olevansa jotakin ei ole saavutus. Istuvan hallituksen ohjelmalliset pyrkimykset ovat sitten todistus kenen puolella persut on ja ketä vastaan haluavat toimia. Persujen hallituksessa oleminen avaa varmasti heitä äänestäneiden työntekijöiden silmät näkemään persujen puheiden ja tekemisen suuren ristiriidan. Hyvä niin.

        Nykyiset perussuomalaiset eivät vielä ole ryhtyneet hommiin, joten mitään eivät tietenkään ole saaneet vielä aikaan.

    • Anonyymi

      On sanomattakin selvää, että Purran porukka haluaa heikentää työntekijöiden asemaa ja toimeentuloturvaa Suomessa. Sitä turvaa, joka ay-liike yhdessä poliittisen työväenliikkeen kanssa on maahamme vuosikymmenten aikana, työehtosopimusten ja lainsäädännön muodossa, aikaan saaneet ja taistelleet.

      • Anonyymi

        Eipä niillä ollutkaan mitään annettavaan omilleen kun pääsivät palkoille ja odottamaan että jo vuoden päästä pääsee sopeutumiseläkkeelle. kun niiden äänestäjistä nyt vaan yli puolet kuuluu alempaan sosiaaliluokkaan ei ne sitä käsittänyt

      • Anonyymi

        On selvää, että persut menivät Kokoomuksen kanssa hallitukseen, jotta saavat ajettua omia tavoitteitaan. Kokoomus sen sijaan ajaa omia tavoitteitaan, eli rikkaiden etujen edistämistä.

      • Anonyymi

        Nuo ovat Kokoomuksen tavoitteita. Kokoomus on Elinkeinoelämän keskusliiton juoksupoika ja ajaa yritysmaailman ja sijoittajien etuja.

    • Anonyymi

      Kommunistit hiljaa!

      • Anonyymi

        Aika vähän on kommunisteja. Kommunistit eivät tainneet saada yhtäkään paikkaa eduskunnassa.

    • Anonyymi

      Yksinkertaiset puolueuskolliset hörhöt.

      Edellisen hallituksen aikana suomalainen työmies menetti kaikki saavutetut edut.

      Polttoaineet 2,50 €/litra, sähkö nousi 4 sentistä 50 senttiin ja hallitus lohdutti, että on tehty soppari ettei sähkön hinta nouse yli 4 €/kwh kuluttajalle.

      Suomalainen sähköfirma maksoi saksalaisten kaasunhinnan kompensaatiota 15000 miljoonaa ja lopulta lahjoitti koko firman saksaan.

      Nyt te täälä huudatte, kun hallitus supistaa sosiaalisia menoja ettei tarvitse ottaa lisää velkaa. Olette lisänneet sossun jakamat rahat tappiin ja 1 tunnin työ viikossa lasketaan työllistetyksi. Kuitenkin viikossa sossu maksaa 39 tunnin lisäpalkan.

      • Anonyymi

        kuopiolaisen päiväkodin ä-ö on todettu korkeammaksi kun persujen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuopiolaisen päiväkodin ä-ö on todettu korkeammaksi kun persujen

        Vihervasemmisto tutkinut, että päiväkodillakin on aivot ja niiden ä-ö on yli 100?

        Joukossa tyhmyys tiivistyy mutta en olettanut aivan tätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto tutkinut, että päiväkodillakin on aivot ja niiden ä-ö on yli 100?

        Joukossa tyhmyys tiivistyy mutta en olettanut aivan tätä.

        Millä lailla tämä nykyinen persujen porukka ajaa työläisten etuja hallituksessa??? mun mielestä menee alaspäin samaten eläkeläisten. Toki voi johtua siitä että ovat niin vietävissä etteivät tajua mihin nimensä laittavat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä lailla tämä nykyinen persujen porukka ajaa työläisten etuja hallituksessa??? mun mielestä menee alaspäin samaten eläkeläisten. Toki voi johtua siitä että ovat niin vietävissä etteivät tajua mihin nimensä laittavat

        Sinä näyttelet vain, et voi olla noin tyhmä.

        Laskelma: työmies ajaa n. 10000 km/v polttoaine maksaa 2,5 €/litra = n.1550€, jos litrahinta 1,4/€ niin säästää 770€, kun auto kuluttaa n. 7 /100 km.

        Sähkössä, kun työmies kuluttaa 15000 Kwh/v on säästö 6900,00/vuodessa, eli ei kukaan työssä käyvä saa sossusta lähes 8000 €/v.

        Kilovatin hinta oli 0,04 € ja hallituksen aikana se nousi 0,50 €. Hallituksesta lohdutettiin, että tekivät sopimuksen ettei se nouse yli 4€/Kwh.

        Kuuntele vain sielä vihervassarien kokouksessa ja nyökyttele mutta älä usko kaikkea mitä sulle esitetään. Persut ajattellee omilla aivoillaan ei kokouksissa vaahtoavien agitattorien aivoilla.

        Kaikki normaalit ihmiset käsittävät sen että nyky persut pääsivät hallitukseen keskustapuolueen radikaali siiven äänillä joita oli suhteellisen paljon maaseudun isommissa kunnissa ja pikkukaupungeissa.etelä-pohjanmaa taisi olla suurin niistä maakunnista

        Nuorison äänet ratkaisivat paljon . Pirkanmaaltakin meni läpi kaksi superlahjakasta perussuomalaista .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä lailla tämä nykyinen persujen porukka ajaa työläisten etuja hallituksessa??? mun mielestä menee alaspäin samaten eläkeläisten. Toki voi johtua siitä että ovat niin vietävissä etteivät tajua mihin nimensä laittavat

        Kokoomus on vetovastuussa. Kokoomuksen käsialaa on takuulla talouspolitiikka. Persut ovat antaneet myöden tietyissä asioissa, että saavat toisia omian ajamiaan asioita läpi. Näin tekevät kaikki muutkin. Joutuvat tekemään kompromisseja, jotta toiset puolueen ajamat asiat toteutuvat.

    • Anonyymi

      Minusta PS rakentaa yhteiskuntaa oikeaan suuntaan.
      Ollaan palaamassa takaisin kasvattamaan maaseutuja,samalla lisääntyy työpaikat
      Kaupunkeissa muutojen kautta,Valtio säästää samalla ja EU: joutuu euroittamaan
      koko Suomen alueeita.Kyllä ihminen on se joka äänestää itsenäisesti,ei taida monellakaan olla "puoluekirjaa" äänestettäessä.
      Suomalaisella on vielä itsensä määrämisoikeus.

      • Anonyymi

        Pieni oluelta ja fasismilta haiseva spede porukka tuhoaa suomen teollisuuden vajaassa vuodessa ja ajaa suomen takaisin 60-luvulle. Tarttis tehä jotain. Ainoa syy on tämä ähky halpatyövoimasta. ei suomen teollisuus eikä edes maatalouden kestävä kehitys vaan toimi ilman niitä. mutta eipä pikkuaivot käsitä sitä

        Markkinatalous perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja kapitalismi jatkuvaan kasvuun. Kapitalismi toimii vain, jos pääomat tuottavat, kasvavat ja lisääntyvät.

        Kapitalistinen kasvuajattelu nojaa aika pitkälti väestönkasvuun. Pitää tehdä lisää lapsia, että tulee lisää uusia tuotteita kuluttavia, jotta rikkaa pysyvät rikkaina.

    • Anonyymi

      Riikka ei kumartele ketään ja Henrikssonni on täys nolla.

    • Anonyymi

      RKP:kin on hallituksessa.
      Kokoomus on hallituksessa.
      Kristilliset on myös hallituksessa.

      Persutko nyt on kaikkiin asioihin syyllisiä!
      Vaikka hallitus ole edes päässyt vielä toimimaankaan eli korjaamaan edellisen sosialistihallituksen päättömyyksiä.

      Boikotoin nyt RKP:tä, en osta hurreilta enää kalaa!
      Kalastajathan ovat ruotsinkielisiä parempirotuisia, jotka eivät suostuneet ottamaan alueelleen Pohjanmaalla sota-aikana sotapakolaisia, suomalaisia ”rajaryssiä” kuten hurrit karjalaisia maanmiehiämme.

      Millonka Henriksson pyytää tätä anteeksi suomalaisilta suomenkielisiltä karjalaisilta!

      No ei varmaan koskaan, pah!

    • Anonyymi

      Mutta 400 MWh/kg on sitten kanssa eri.

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset vieneet suomen sähköpössiin ja sen takia sähkökallista.

      • Anonyymi

        Kannattaa hakea googlella "caruna kaupan salat julki".

    • Anonyymi

      Punavihreät elokapina-apinat kun eivät ymmärrä matematiikkaa niin miettikääpä ihan omissa päissänne päissään tätä:

      Vaasalaisella perheellä on omalla työllä omalle perheelle Osuuskaupasta ostettuna 5 leipää ja 2 kalaa.

      Ruokapöytään tuleekin yllättäen koodareita jostain…tuntemattomia …kun RKP:läinen muija pöljyyksissään on tilannut 15 bussilastillista katujengiläisnuoria syömään ja asumaan!!!

      Pitkän matikan lukenut suomenkielinen isäntä ymmärtää, että
      kun perheen ruoat nyt jaetaan perheelle ja näille vieraille niin ruoka-annos pienenee myös omassa perheessä!

      Joutuu siinä akkakin nieleskelemään tyhjää ja miettimään miksi isäntä on leikannut annoksista pois!!!

      Turha siinä on isäntää räkyttää, jos maha kurnii.

    • Anonyymi

      Mitä pahaa on jos poliittiset/laittomat lakot kielletään?

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on suurin työtä tekevien puolue .
      Vasemmistopuolueet ovat woke-kulttuurin ja intersektionaalisen feminismin sekä pride-kulttuurien pehmittämiä ja jäsenet äänestävät jaloillaan .

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2493
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2147
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2107
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2052
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1885
    7. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      587
      1846
    8. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1843
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      18
      1660
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe