Jotenkin harmittaa, että on pitänyt vaihtaa ruokakauppaa S-marketista toiseen markettiin, koska kassapalvelu on niin hidasta kun on yleensä vain yksi kassa käytössä. Aina saa jonottaa tolkuttoman pitkään, ja samalla katsoa kun jossain kaupan työntekijä puolestaan vain hyllyttää eikä tule avaamaan uutta kassaa. Itsepalvelukassaa käytän joskus, mutta tiedän että suurin osa ihmisistä vieroksuu sen käyttöä, eikä siitä saa ostettua ikärajavalvottuja tuotteita.
Verrattuna toisen kauppaketjun markettiin, ei voi edes verrata kassapalveluiden nopeuden tasoa.
Mitä mieltä te muut olette? Onko kukaan muu huomannut samaa.
Suomussalmen S-marketissa saa aina jonottaa
153
3240
Vastaukset
- Anonyymi
Olen vaihtanut kauppaa jo monta vuotta sitten juuri tämän takia.
- Anonyymi
No voe voe ja valivali! Pittää pyssyä pois, jos ahistaa pieni jonotus.
- Anonyymi
Kyllä olen huomannut. Sitten kun sieltä joku tulee niin hitaasti, niin kuin rautakauppias Uuno Turhapuro. Ja haukoitellaan kassalla. Varsinkin kesäloma sijaiset. On ne pirteitä ja iloisia, niin kuin ilmoituksessa haettiin. Ja kissan viikset, kaikkea kanssa.
Työntekijöitö kyllä on ettei voi sanoa sen syyksi, ettei olehennilökuntaa, hitautta ja palveluttomuutta.- Anonyymi
Antakaapalautetta myymälän johdolle. Jos ei muustosta tapahdu, niin myymälän esimies ei ole tehtäviensä tasolla ja kenkää tuollaiselle esimiehelle.
Kauppa elää siitä, kuinka hyvin asiakkaita palvellaan! Se on tätä päivää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antakaapalautetta myymälän johdolle. Jos ei muustosta tapahdu, niin myymälän esimies ei ole tehtäviensä tasolla ja kenkää tuollaiselle esimiehelle.
Kauppa elää siitä, kuinka hyvin asiakkaita palvellaan! Se on tätä päivää!S-market on ketju ja Osuuskauppa.
Siinä on myymäläpäällikkö, ei johtajaa. Myymäläpäällikkö on vain samanlainen käskyläinen isomman pomon alaisuudessa. Näin se menee. - Anonyymi
HÄPEÄISIT! kesälomasijaiset näyttävät olevan nuoria jotka kesällä koulunjälkeen ovat lähteneet kokeilemaan siipiään.. jonninjoutavasta täällä märiset..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÄPEÄISIT! kesälomasijaiset näyttävät olevan nuoria jotka kesällä koulunjälkeen ovat lähteneet kokeilemaan siipiään.. jonninjoutavasta täällä märiset..
Häpeä ite. Niitä on muitakin paikkoja mihin mennä, lorvimaan. Sitä jos palkan saa ja haetaan reippaita, niin sen verran täytyy kriteerit täyttyä. Niin, no se varmaan näytetään haku tilaisuudessa parhaat puolensa. Kun eihän pomo ole aina näkemässä. Onneksi on palaute laatikko, johon voi antaa palautetta. Ja olen antanutkin. Niin pääsee pomo sitä kautta tietämään. Että on jatkossa tarkempi. Että ketä ottaa ja seuraa, näitä siipien kokeilijoita.
Hävetköön myös nämä siipien kokeilijat. Ei kannata pyrkiä alalle - Anonyymi
Ei pidä paikkaansa!
- Anonyymi
Mihin teillä on kiire valmiissa maailmassa.
- Anonyymi
Tietyt ajat päivässä ovat hiljaisempia kuin toiset. Menkääpä isompiin kaupunkeihin, niin näette kassajonot. Ja Keskisen kyläkaupassa jonotatkin sitte muutaman tunnin!
- Anonyymi
Kuhmoon!!!
Ja sitä kautta sitten....
- Anonyymi
Turha lähteä mukaan tähän provokaatioon!
- Anonyymi
Van tähän sitä vasta lähetään😀
- Anonyymi
Kyllä on huomattu ja tokmanni on toinen.
- Anonyymi
Yrittäjävetoiset kaupat ja 0 jonot.
- Anonyymi
Tokmannilla sentään kutsutaan toista myyjää kassalle jos meinaapi jonoa kertyä 😉 Ei ne kassamyyjätkään mitään koneita ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokmannilla sentään kutsutaan toista myyjää kassalle jos meinaapi jonoa kertyä 😉 Ei ne kassamyyjätkään mitään koneita ole.
Miksi Tokmanni ei satsaa itsepalvelukassoihin?
- Anonyymi
Muuta äkkiä palveleviin kauppoihin!
- Anonyymi
Onko turisteja tuppautunut liikaa?
- Anonyymi
Hyvää kannattaa jonottaa joten seiso jonossa ja ole hiljaa
- Anonyymi
Paras kauppa ja halvin, jaksan jonottaa.
- Anonyymi
Kauramaito kalliimpaa kuin muualla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauramaito kalliimpaa kuin muualla!
Entä sitten?
- Anonyymi
Huonoin kauppa ja huono sijainti.
En jonota.
Vien rahani yrittäjälle enkä ossuuskassaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauramaito kalliimpaa kuin muualla!
Moni muukin tarvike kalliimpi.
Ihan sama mistä ostaa. Sama raha menee kuitenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni muukin tarvike kalliimpi.
Ihan sama mistä ostaa. Sama raha menee kuitenkin.Onpa joku muukin hoksannu että yhtä kalliita on kaikki kaupat. Toisessa on joku ja toisessa taas joku muu kalliimpi.
- Anonyymi
Se on niin, että työntekijä on kallis. Esim. lauantaina ja sunnuntaina näyttänyt olevan kaikkein vähiten työvoimaa. Lisäksi suurin osa on osa-aikaisia.
Osuuskauppa ei raski maksaa 😉 - Anonyymi
Eihän vaan aloittajalle joku kassaneiti heittäytynyt antamasta kuin nuin närästää. Kyllä se on vaan niin, että joka kaupassa joutuu välillä jonottamaan ja välillä ei. Oisko ehkä syy, että S-marketissa on eniten asiakkaita.
- Anonyymi
En oo aloittaja mutta huvitti tää sun kommenttisi :D Ihan asiallisesti aloittaja pohtii asiaa ja moni samaistuu siihen. Ihan tosi on että ässässä saa jonottaa aina! Yllättävän moni vastaa täällä että "mihin teillä on kiire vali vali", Esimerkiksi töihin mulla on ollut kiire sieltä kaupasta. Kaikki eivät ole töitä vieroksuvia ja aikaa omaavia ihmisiä
- Anonyymi
Ei tarvi Kirsikassa jonottaa ja K-supermarketissa. Ja kirkonkylän K-marketissa kans palvelu pelaa!
- Anonyymi
Sie oot käynnä vissiin aamuvarhain tai iltamyöhään, kirkolla ei tarvi jonottaa koskaan😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sie oot käynnä vissiin aamuvarhain tai iltamyöhään, kirkolla ei tarvi jonottaa koskaan😂
Kirkkoon ei tarvitse jonottaa koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkoon ei tarvitse jonottaa koskaan.
Kirkko kierretään kaukaa!
Pakana
- Anonyymi
Allahille kiitos, tuli nuo itsepalvelukassat!
Alkoi nimittäin ottamaan jo päähän nää käteisellä maksavat fossiilit, jotka hoksaavat kaivella lompsiaan esille vasta siinä vaiheessa kun kassatoimihenkilö sanoo summan.
Eikö sitä lompsaa voisi kaivaa jo valmiiksi käteen, ei se siitä mihinkään häviä, siinä kassajonossa?
Ja se ikuinen veikkauksen peluu! Eikö sitä voisi jo ymmärtää, että ei niissä peleissä voita kuin Veikkaus Oy. Heittäkää helevettiin koko veikkaaminen. Kassajonossa kaivetaan kuponkeja ja niitä sitten koetetaan kolikoilla maksaa. Huoh!
Kortilla voi maksaa, niin minä olen tehnyt jo 1980-luvulta asti. Netissä voi kotona veikata vaikka kaikki rahansa, ei tarvii osuuskaupassa jonottaa.- Anonyymi
Mihin helevettiin teillä on kiire?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin helevettiin teillä on kiire?
No sinnepä, sinne. Lämpimään paikkaan!
Saa olla ihan liekeissä 🔥 - Anonyymi
Asiaa!
Hyvä, että oravannahkat eivät ole käytössä!😉 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa!
Hyvä, että oravannahkat eivät ole käytössä!😉Hyvä sinulle, kun tuskin osaisit niitä edes käyttää.
- Anonyymi
Asiaa! Joka sana!
- Anonyymi
Asiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin helevettiin teillä on kiire?
Kuhmoon!!
- Anonyymi
Kannattaa mennä veikkaukset tekemään R-kioskille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa mennä veikkaukset tekemään R-kioskille.
Kannattaa siirtyä nykyaikaan ja pelata netissä.!
- Anonyymi
onko suomussalmella loppunu MT.lääkkeet ku nuin vtuttaa ja ahdistaa? :)
- Anonyymi
On loppunu jo aikaa sitte eikä luvanneet lisää.
- Anonyymi
Syksy tukee ja kaikki häiriöt korostuu sen myötä.
Siis mt puolella. Sama keväällä.
- Anonyymi
onko nuin kiire saada kaljaa ? :DD
- Anonyymi
Ai joku muukin joutunu jonottamaan, kauppaa vaihettu jo 20v sitten. Ei tarvi kirsikassa jonotella ja paaaaljon mukavemmat myyjät.
- Anonyymi
Olokoa tyytyväesie, että on etes kauppa missä jonottoa!
- Anonyymi
...vaan tuota kummeksun kun siellä perällä on se toinen , ihan erillinen kassa ja siellä jonottamisesta ei kukaan ole valittanut ?
- Anonyymi
K kauppias täällä tämmösen aloitti vai ?
Tosiasia on että S market selvästi halvin ja siksi saa joskus jonottaa. Kesko kehuu vaan tuloksellaan.....
On se jännä miten ahistaa jos joskus joutuu jonottamaan. Menkää Venäjälle ketä se ahistaa. On ne murheet. Kaikilla maailmassa ei ole edes ruokaa. - Anonyymi
Ei siellä ole asiakkaita jonoksi asti.
- Anonyymi
alkoon jaksaa kyllä p.ukot ja akat jonottaa:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
K kauppias täällä tämmösen aloitti vai ?
Tosiasia on että S market selvästi halvin ja siksi saa joskus jonottaa. Kesko kehuu vaan tuloksellaan.....
On se jännä miten ahistaa jos joskus joutuu jonottamaan. Menkää Venäjälle ketä se ahistaa. On ne murheet. Kaikilla maailmassa ei ole edes ruokaa.Tuskin kauppiaat näin alas vajoaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
alkoon jaksaa kyllä p.ukot ja akat jonottaa:D
Mihin kastiin luet itsesi?
Joka toiselle kuoppaa kaivaa.... jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
alkoon jaksaa kyllä p.ukot ja akat jonottaa:D
Näkyy tuolla käyvän ihan kylän kermakin🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkyy tuolla käyvän ihan kylän kermakin🤔
Salloo käyvät, sillon kun muut eivät huomoo.
- Anonyymi
Tänään piti taas jonottaa, mutta mihimpä oli kiire.
- Anonyymi
Mihinpä eli minne ?
Suomeksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinpä eli minne ?
SuomeksiÄlä takerru pikkuseikkoihin!!!
- Anonyymi
Ostakaa oma kauppa niin ei tarvitse valittaa.
- Anonyymi
On sitä jollai murheita, ihan naurattaa.
- Anonyymi
Melko moni täällä sanoo että "mihin teillä on kiire valivali" Töihin on mulla monesti ollut kiire, tai töistä kotiin. Kaikki eivät ole työtävieroksuvia ja pelkkää aikaa omaavia ihmisiä. Toisella marketilla ei koskaan tarvihe jonottaa vaikka asiakkaita riittää
- Anonyymi
normaali ihminen osaa ennakoida jos änkeää kauppaan ennen duunia että siellä voi olla muitakin liikkkeellä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
normaali ihminen osaa ennakoida jos änkeää kauppaan ennen duunia että siellä voi olla muitakin liikkkeellä..
Normaali ihminen ymmärtää, että jollain voi olla sellainen työ että on ensin rauhassa kaupassa mutta sitten saa esimieheltä viestin, että tuutko tekemään tänään iltavuoron
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali ihminen ymmärtää, että jollain voi olla sellainen työ että on ensin rauhassa kaupassa mutta sitten saa esimieheltä viestin, että tuutko tekemään tänään iltavuoron
normaali ihminen tietää ettei nuin nopeaan varoitukseen oo pakko lähteä:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
normaali ihminen tietää ettei nuin nopeaan varoitukseen oo pakko lähteä:)
Eikä kannata lähteä. Usein kun ponkaisee yhtä-äkkiä töihin voi pää nuppi kääntyä etukäteis moodiin ja olla aina valmiustilassa lähtöön. Tuloksena unettomat yöt, levottomat päivät, ahdistus, masennus ja eläkkeelle jääminen. Näin kävi minulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali ihminen ymmärtää, että jollain voi olla sellainen työ että on ensin rauhassa kaupassa mutta sitten saa esimieheltä viestin, että tuutko tekemään tänään iltavuoron
olet vissiin melko tärkeä merkkihenkilö mielestäsi.. KUN sinun "työt kutsuu" niin muut haitolla hidastelee.... :DD
- Anonyymi
Kiireen aiheutat itse.Lähde ajoissa,niin ei tule kiire!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali ihminen ymmärtää, että jollain voi olla sellainen työ että on ensin rauhassa kaupassa mutta sitten saa esimieheltä viestin, että tuutko tekemään tänään iltavuoron
Je sekö se sitten on kaupan vika. Enempi haiskahtaa epäonnistuneelle ammatinvalinnalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
normaali ihminen tietää ettei nuin nopeaan varoitukseen oo pakko lähteä:)
Ja normaali ihminen käy normaaleissa yrittäjävetoisissa kaupoissa. Ei kolhoosissa
Vihreä vallankumous sähköautoineen on hippien hommia!
- Anonyymi
Ei saa, vaan joutuu jonottamaan😁
- Anonyymi
Vittua siinä itket mene toiseen markettiin jos kerran niin kiire on ettet kerkiä kassajonossa odottaa mitäkö muutakaan tekemistä sulla muka olis ja jos ei kaupassa joku hyllyttäs tuotteita ni tyhjiltä hyllyiltä ois vittumainen varmaan yrittää ostaa mitään vai mitä luulet olisit si käyttäny itsepalvelu kassaa nekin vie yhden kaupantyöntekijän työaikaa kun ei asiakkaat muutoin ole rehellisiä ni pitää sitäkin jonkun valvoa että kaikki tuotteet on luettu kassaan
- Anonyymi
Uu, älä ragee. Muista verenpaineesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uu, älä ragee. Muista verenpaineesi.
Muuan mossekuski on suojeltu!
- Anonyymi
Välimerkit kuuluvat mielellään noinkin pitkään kirjoitukseen.
- Anonyymi
Laita joku pilkku ja piste kirjoitukseen. Kiitos ✅
- Anonyymi
Välimerkit. Kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Välimerkit kuuluvat mielellään noinkin pitkään kirjoitukseen.
On se sinunkin elämä pienestä kiinni. Kun pilkuista ja pisteistä. Voi raukkaa! Huutomerkki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se sinunkin elämä pienestä kiinni. Kun pilkuista ja pisteistä. Voi raukkaa! Huutomerkki!
"Vittua siinä itket mene toiseen markettiin jos kerran niin kiire on ettet kerkiä kassajonossa odottaa mitäkö muutakaan tekemistä sulla muka olis ja jos ei kaupassa joku hyllyttäs tuotteita ni tyhjiltä hyllyiltä ois vittumainen varmaan yrittää ostaa mitään vai mitä luulet olisit si käyttäny itsepalvelu kassaa nekin vie yhden kaupantyöntekijän työaikaa kun ei asiakkaat muutoin ole rehellisiä ni pitää sitäkin jonkun valvoa että kaikki tuotteet on luettu kassaan"
Kyllä se elämä on joskus pilkun varassa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se sinunkin elämä pienestä kiinni. Kun pilkuista ja pisteistä. Voi raukkaa! Huutomerkki!
Kenties saamme elää, vaikka maailma ei tule pelastumaan.
Muistutan. että Jumalan puhelinnumero on : Psalmi 50: 15. Siinä on tärkeä viesti. Se kuuluu: ” Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä autan sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. ”
5015!
- Anonyymi
Aikoja sitten leikattu vihreä kortti kahdeksi kappaleeksi.
Ei mitään hyötyä yksin asuvalle.
En ala ketjun orjaksi.- Anonyymi
Jaa
- Anonyymi
Joo. En minäkään rupea jonkun yrityksen koukuttamaksi.vapaus on sitä että on mistä valita.
- Anonyymi
Joo. En minäkään rupea jonkun yrityksen mainostajaksi,jos rupesin nämähän maksaisivat tästä palvelusta.ja PS.lumperi on perseestä.
- Anonyymi
Saa olla kiitollinen että täällä yleensä on kauppoja kun kaikki kuihtuu.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä s-marketissa on 4kassaa, kun niitä ei käytetä. Annetaan asiakkaiden
jonottaa turhaan.Vaihdoin kauppaa.- Anonyymi
peräkylänjuntit täällä anonyyminä itkee.. ette oo varmaan koskaan käyny kuusamoa isommassa paikassa :D
- Anonyymi
katosvaan nii on muuten kirsikassa ja superissaki. ei vaan oo asiakkaita sen vertaa että niitä tarvittaisiin. smarketissa useinkin perjantaina nähnyt 4 kassaa käytössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
peräkylänjuntit täällä anonyyminä itkee.. ette oo varmaan koskaan käyny kuusamoa isommassa paikassa :D
Voi, voi. Kuulehan, kun on nähty muinainen Leningrad ja Tukholmakin. Muista kaupunkikohteista puhumattakaan.
PS. Kävin kerran Kuhmossa🤣😅🤭🤭🤭 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
peräkylänjuntit täällä anonyyminä itkee.. ette oo varmaan koskaan käyny kuusamoa isommassa paikassa :D
Miksi sinäkin sitten anonyyminä kirjoitit?
Samanlainen juntti lienee sinäkin. - Anonyymi
Kainuun rastiviikkoja varten tietysti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
peräkylänjuntit täällä anonyyminä itkee.. ette oo varmaan koskaan käyny kuusamoa isommassa paikassa :D
Me ei kusaamoon mennä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me ei kusaamoon mennä.
Käypä kysymässä Kuusamossa että oliko hyvä liippavuosi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me ei kusaamoon mennä.
Ei niin!
Veivät aikanaan metsät, vievät kohta kaiken muunkin ja Suomussalmi liitetään KUUSAMOON .
HYI.... - Anonyymi
Kenties elämäsi viisain teko!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin!
Veivät aikanaan metsät, vievät kohta kaiken muunkin ja Suomussalmi liitetään KUUSAMOON .
HYI....Veisivät vielä äkäset akatkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
katosvaan nii on muuten kirsikassa ja superissaki. ei vaan oo asiakkaita sen vertaa että niitä tarvittaisiin. smarketissa useinkin perjantaina nähnyt 4 kassaa käytössä.
Kirsikassa on usein kaikki kassat käytössä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirsikassa on usein kaikki kassat käytössä!
Niinhä nuo on, vaan minkä takia niitä jonottammiseen käytetään? Kyllä siellä on jonossa montahhii, jotka haluvais vuan maksoo ja esitellä vaurauttoon, vuan joutuvat kahtelemmaan köyhempiin vötkyämistä kassatyötön kansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhä nuo on, vaan minkä takia niitä jonottammiseen käytetään? Kyllä siellä on jonossa montahhii, jotka haluvais vuan maksoo ja esitellä vaurauttoon, vuan joutuvat kahtelemmaan köyhempiin vötkyämistä kassatyötön kansa.
Itsepalvelukassa! Ihan paras.
- Anonyymi
supermarket lopetti -50%
ruoka on kyllä kaikkialla kallista. valion piimän hinta.3e lähes 20mk. litra.
milloin ne laskee entiselle tasolle 2021- Anonyymi
Tuskin milloinkaan. Meidät on sokaistu eurohinnnoilla.
- Anonyymi
Ajattelin tässä tuonottain, että olisiko tuota kahvepaketista markka-aikaan maksanut 36 - 40 markkaa?
Tuskin. - Anonyymi
Sekö ei markan arvo ole muuttunut sitten 90 luvun?
- Anonyymi
No herranjestas kun joutuu vähän jonottamaan. Kamalaa! Itse asun pk seudulla ja täälläkin s marketissa yleensä vain yksi tai kaksi kassaa auki ja jonoja kertyy. Ei ole vielä koskaan hermo palanut sen takia! Turhasta vali vali nari nari!
- Anonyymi
Ja tuollako piti tulla elvistelemään.
Tuskin oot käynyt edes Kuopiossa.
- Anonyymi
Mukavahan siinä on jonotella ja tarkkailla Alkoon menijöitä!
- Anonyymi
Alkoon menijöiden näkemisestäkö se ilo irtoaa, halvat on ilot.
- Anonyymi
Niin, sehän ei vielä maksa, eikä kerrytä bonusta⛔❎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, sehän ei vielä maksa, eikä kerrytä bonusta⛔❎
No,. tää oli se kuuluisa läppä!
Täällä on sitten totista ja pikavihaista populaa!
- Anonyymi
Oli oikea ratkaisu tuo Alkon siirto s-markettiin. Nyt voi jopa autosta tarkkailla Alkoon menijöitä. Pitää vaan parkkeerata suoraan ovien eteen, niin näkee ovien avautuessa koko käytävän suoraan Alkoon. Toinen hyvä parkki on Postin puoleiset paikat. Siinähån se päivä joutilaalla kuluu😀
- Anonyymi
Oli niin p.....ereikä ratkaisu kuin olla voi!
Kyttäys eläköön ikuisesti. SUOMUSSALMEN ratkaisu toisten ongelmiin.
Munamartat elävät toisten elämän seuraamisesta. - Anonyymi
Ja siitäkö se ilo irtoaa, kun näkee jonkun Alkossa käyvän. No voi hyvä tavaton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siitäkö se ilo irtoaa, kun näkee jonkun Alkossa käyvän. No voi hyvä tavaton.
Se on näin pienellä kylällä ilo pienikin ilo. Ees jottain tapahtuu ja saapi puheen aihetta.
- Anonyymi
Kyllähän se Alakon parkkipaikka on sellanen mukava paikka, vähän kun lintuin ruokintapaikka takapihalla. On mukava kahtoo, että ketä siinä käypi ja mikä niille kelepoo. Ei aina kehtoo kaikille sannoo, mitä sitä näkköö.
- Anonyymi
Liekö tuo muuallakaan kiellettyä?
- Anonyymi
Ei Sumilla tiedetä mitään jonoista 😂
- Anonyymi
Olimme viime viikon Hossassa lomalla. Sieltä pitäen tulimme asioimaan Ämmänsaareen. Alkon ovi sulkeutui nenämme edestä jo klo 18!
Ei auttanut muu kuin ajella Kajaanin Citymarketiin ostoksille. Sinne kerettiin hyvin, koska siellä Alko on auki klo 21. Saimme asiamme toimitettua.
Hossaan palasimme illan kuhjassa, klo 23 aikaan. Viinat tuli juotua jo siinä matkalla ja olimme kuskia myöten niin tuhannen mykkyrässä, että ei jaksanut muuta kuin alkaa nukkumaan.
Huomenissa olimmekin viisampia ja seisoimme Ämmänsaaren alkossa jo puolenpäivän huudeilla.- Anonyymi
Viinapiru on ottanut teistä niskalenkin ja vetää teidät lopullisesti maan uumeniin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viinapiru on ottanut teistä niskalenkin ja vetää teidät lopullisesti maan uumeniin.
Hyvin se meni, Hossan retki. Pienessä kahveessa oltiin toki koko ajan, mutta retkeiltiinkin; Käytiin autolla katsomassa Julumaa Ölökkyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin se meni, Hossan retki. Pienessä kahveessa oltiin toki koko ajan, mutta retkeiltiinkin; Käytiin autolla katsomassa Julumaa Ölökkyä.
Astuitteko ulos autosta?😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Astuitteko ulos autosta?😉
Ihte ostin kiikarriit eellisvuonna retkeilyä varten ja senpä voen sannoo, että suap rauhassa istuva minibussissa ja kahtoo nähtävyyksiä ihan paikaltaan. Hyvät pelit on kiikarriit jos sattaa ja käy ulukona kylymä viima.
- Anonyymi
Hyvä että oot vaihtanut kauppaa etkä märise muiden haitolla smarketissa. Itse olen jaksanut kyllä sen pienen hetken jonottaa ku asioin siellä. ja töihinkin oon AINA kerennyt. palvelukin ollut aina asiantuntevaa ja kohteliasta.
tsempit smarketin työntekijöille! :)- Anonyymi
Kyllähän sitä jaksaa jonossahhii seistä kun on kotona hyvästi syönnä, ettei ala näläkä siinä kurnimmaan. Tarpeeks paksut jalattii ne tekköö helepommaksi seistä pitempäänni, jos vuan ei lahkeet kiristä.
Ootko ite havainna muita konstija, millä selevitä S-Marketissa käynnistä takasin normaaliin arkkeen?
- Anonyymi
Se kauppa on kuin nuorisotalo, sekä sisältä penkeillä, että ulkona täyttävät kulku aukot.
Ja inuavat rahaa. Eikö myyjillä oo uskallusta niitä häätää pois makeksimasta.
Eikö se pitäs mennä kotiin koulun jälkeen, läksyjen pariin, eikä lorvia kylillä.
Siinä on yhteiskunnan tulevaisuus 🤣- Anonyymi
Mene itse häätämään kaikki kylällä notkuvat penikat koiteihinsa läksyjen tekoon jos niin paljo kiinnostaa.
- Anonyymi
Sekö tarkottaa huonoa tulevaisuutta jos vietät koulun jälkeen sosiaalista elämää ja näät ihmisiä? Mielestäsikö pitää ehdottomasti eristäytyä kotiin neljän seinän sisälle? Sinäkö olet niin tehnyt ja loistat elämälläsi? Kerroppa toki. Ylimielisyys sinusta ainakin loistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö tarkottaa huonoa tulevaisuutta jos vietät koulun jälkeen sosiaalista elämää ja näät ihmisiä? Mielestäsikö pitää ehdottomasti eristäytyä kotiin neljän seinän sisälle? Sinäkö olet niin tehnyt ja loistat elämälläsi? Kerroppa toki. Ylimielisyys sinusta ainakin loistaa.
Uu, älä ragee. Muista verenpaineesi.
Sitä voi muutoinkin viettää sosiaalista elämää kuin notkua kauppoissa, kun ei kerran osta mitään. Ja häiritä maksavia asiakkaita. Nuokkari on sitä varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene itse häätämään kaikki kylällä notkuvat penikat koiteihinsa läksyjen tekoon jos niin paljo kiinnostaa.
Niin meninkin. Vein jokaisen kotiin äitin helmoihin. Mutta äiti siihen, että ei sitä tänne tarvi tuoda. Ei hän halua sitä täällä kotona katsoa. Vie kylille toisten riesaksi.
- Anonyymi
Entinen marketpäällikkö niitä ajelu pois varsin reippaasti.
Nykyinen ei uskalla . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene itse häätämään kaikki kylällä notkuvat penikat koiteihinsa läksyjen tekoon jos niin paljo kiinnostaa.
Kyllä ne läksyt pitäsi tehä jos meinoo piästä elämässään muuhunnii kun vuan persuksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne läksyt pitäsi tehä jos meinoo piästä elämässään muuhunnii kun vuan persuksi.
Ehottomasti pitää opiskella jotta osaa kaikki mahdolliset yhteiskunnan tuet hyödyntää täysmääräisesti ja välttää työnteon ilman sanktioita, jos nyt kaiken opiskelunkin jälkeen on jostain asiasta epävarmuutta niin neuvoa voi kysyä Vasemmistoliiton puoluetoimistosta, samat tiedot löytyvät myös netistä Vasemmistoliiton puolueohjelmasta.
- Anonyymi
Korjaus, maleksimasta.
- Anonyymi
Jos vanhemmilla kiinnostaa mitä jälkikasvu tekee
hyvä olisi katsoa perään.
vaatia käytöstavat kiitoksen saa vanhemmat lapse voi hyvin.- Anonyymi
Tullessani tänäiltana työmatkalta Oulusta näin jäniksen kyröntiellä,yleensä näkyy poroja tai hirviä.onko jo jäniksetkin levinneet sinne asti? Kai johtuu ilmastonmuutoksesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tullessani tänäiltana työmatkalta Oulusta näin jäniksen kyröntiellä,yleensä näkyy poroja tai hirviä.onko jo jäniksetkin levinneet sinne asti? Kai johtuu ilmastonmuutoksesta?
Jos se oli menossa S-marketiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se oli menossa S-marketiin?
Siellä on kuulema lihatiskillä töissä. Nahan heittää naulakkoon sosiaalisissa tiloissa ja parilna kautta männöö makkoomaan lasitiskiin päivän aijaksi. Sama jänis ollunna siinä hommassa jo uusseemma vuojen.
- Anonyymi
Se jonottaa, joka viimeksi ja myöhässä tulee!!
- Anonyymi
ennen vanhaan oli s-marketissa paljon myyjiä ja kassoja aina sen verran ettei tarvinnut pitkään jonotella. Nykyään on jo melkonen outtelu jos sattuu joku toinen yhtä aikaa kaoppaan
- Anonyymi
Kaikkiin kauppoihin ei riitä hoksottimilla varustettuja. Mut jotkut nopeat sit taas tympääntyneisyyttään sortuvat huolimattomiksi, eivät huomioi tarjouslappuja lainkaan.
- Anonyymi
No voi voi oletko kiireinen Nokian pääjohtaja
- Anonyymi
MIKSI Kauppaan on laitettu neljä kassaa ,kun niihin ei näytä riittävän
henkilökuntaa.ILMEISESTI halutaan asiakkaiden jonottavan hyllyjen
välissä jotka nekin on laitettu liian lähelle kassoja.Jonot jatkuvat
pikälle hyllyjen väliin.- Anonyymi
Työvoimapulahan se tässähhii näkkyy niin selevästi, eikä siitä päästä parempaan ellei myö kaikki torjuta rassiismia.
Ei pijä kuunnella nuorten poikiin rotupuhheita, kun käet taskussa syleksii ja lateloo n-sannoo hormonipäisään. Pitää rohkeesti lähtee seuroomaan kehittyneempiin paikkakuntiin kehityspolokua ja ottoo asummaan ja töihin toisen värisiä ja tapasia immeisiä.
Ei niihen kaikkiin S-Marketin kassoin tarvii olla tsasounassa kävijöitä. Pittää oppia näkemmään kulttuurit luajempana kokemuksena.
- Anonyymi
Rasismistahan se jonottaminen johtuo. Jos olisi S-marketti vuan palakannu sinne hihnan tuakse muutammiakkii rippeitä muhanmuuttajia niihe kelemeihen valakosen aatteen evustajien sijjaan, niin kyllä hommat sujus toiseen malliin.
Suattaa myös olla, että mon satteenkuar immeinen on jätetty palakkaamati kun haluttu ottoa tilalle suora ja hetero. Se on tuommosella pienellä paikkakunnalla heleppo tehä, kun kaikki tietää toistesa assiit.
Niinku kaikki tietää nyt jo Ainostaki minkä tek, vaikka sitäki muka yritettiin salata, ettei ole virallisesti kerrottu kuolinsyytä, vaikka se tievossa on ollut.- Anonyymi
Selkokielellä kiitos.
- Anonyymi
Johtuukohan siitä, että S-Marketissa käy enemmän asiakkaita? Kun vierailen muissa kylän kaupoissa, ei siellä ole kuin 2 kassaa käytössä eikä ole jonoa! Muutkin sanovat samaa.
- Anonyymi
Porvaririistokauppa säästää palkkakustannuksista henkilökunnan terveyden kustannuksella, rahat pois vaikka ihmisiä kuolisi ahneuden takia, miksei henkilökunta lakkoile ja asiakkaat boikotoi, ei saa antaa asioiden mennä liian pitkälle, ei ole Kyllönenkään ottanut mitään kantaa asiaan, ei kai vaan ole asiakasomistaja ?
- Anonyymi
Euroakaan en anna nuille lahtareille !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroakaan en anna nuille lahtareille !
Eipä ole kommareille enää E-Osuusliikettä, jossa pääsisi käymään punapääomaa kartuttamassa!
Ähäskutti vaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole kommareille enää E-Osuusliikettä, jossa pääsisi käymään punapääomaa kartuttamassa!
Ähäskutti vaan!"Osuuskunta Eka-yhtymä ajautui yrityssaneeraukseen vuonna 1993. Elannon johto näki ilmassa vaaran merkit ja sai päärahoittajaltaan Kansallis-Osake-Pankilta lupauksen, että pankki vastaisi osuusliikkeen rahoituksesta myös siinä tapauksessa, että asiakasomistajat kävisivät levottomiksi ja säästökassatalletukset alkaisivat huveta."
Wikipedia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euroakaan en anna nuille lahtareille !
Kylläpä on herkkä. Tiedätkös mikä on "lahtari"?
Se on kommunistien sanonta. Ei kuulu enää tähän aikaan, termiä käyttää enää vaan yksinkertaiset ihmiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä on herkkä. Tiedätkös mikä on "lahtari"?
Se on kommunistien sanonta. Ei kuulu enää tähän aikaan, termiä käyttää enää vaan yksinkertaiset ihmiset.Lahtari on lahtari oli aika mikä hyvejää !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole kommareille enää E-Osuusliikettä, jossa pääsisi käymään punapääomaa kartuttamassa!
Ähäskutti vaan!Kantakaa roponne kapitalisteille, turha sitten itkeä.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915