Harva selvisi Suomesta !

Anonyymi-ap

Olen huomannut tilastollisesti, että aika harva selvisi Suomesta yleensä ulkomaille asumaan. Puhutaan rehellisesti ja jokainen ja aivan jokainen ymmärtää varmasti paremman elämän päälle. Parempi elämä tarkoittaa juuri hyvää toimeentuloa, lämmintä säätä, monipuolisia asioita ja ihmisiä ja ennen kaikkea vapautta elää ja asua ja olla.

Palstalla on selvästi käynyt ilmi, että juuri puhuttiin Thaimaan ihmisten velkaantumisesta. Tämä tieto on ihan takuu varmasti peräisin jostain Thaimaan Suomi lehdestä. En minä sitä moiti, että on kiinnostunut Thaimaasta niin paljon, että lukee perustietoja ja uutisia Thaimaasta. Hyvähän se vain on se yleistietoa.

Minua itseäni kiinnostaa tietää oikeasti ihmisten elämästä täällä hymyjen maassa. En halua lukea rikos päivityksiä ja sen semmoista. Ne on tarkoitettu ihan muuta asiaa varten. Ihmisiä täällä on miljoonia ja varmasti on erilaista elämää. No, se on jokaisen oma asia millaisessa seurassa liikkuu. Suurin osa ihmisistä maailmassa on 98%;sti hyviä ihmisiä ja tämä on fakta.

Itse olen selvinnyt Suomesta ja aika kova tuloksen olen tehnyt. 5 lasta olen saanut ja nekin on kaksi kielisiä ruotsin ja ranskan. Olen velaton ja olen matkustanut Thaimaahan ainakin sen 40 kertaa ja monessa monessa maassa olen käynyt ja Kiinassa myös joku 10 kertaa. Joo, hoidin itseni TK-eläkkeelle ja muutin heti, heti, heti pois Suomesta. Myin irtaimiston ja vähän muuta, kyllä olen ostanut aina liki 30 vuotta antiikki ja sun muuta varallisuutta oli millä iskeä. Jäljellä on isäni ja veljeni perintö ( maa-omaisuutta, jota ei kait koskaan jaeta .. siskot on vienyt asian oikeuteen... No, ulosotto mies voi ratkaista asian, isälläni oli testatamentti ja se on vahvistettu, vaikka asia ratkeaa, niin yksi sisko ainakin estää sen kuolleen ruumiinsa yli ). Perinnönjako on kyllä jo tehty ihan käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimesta. Pääsääntöisesti juttu on kahden siskon välinen. Yritän pitää itseni ulkona oikeudenkäynti kuluista sun muista kuluista.

On tietysti helpompi muuttaa ulkomaille, kun on käynyt Thaimaassa ja maailmalla monessa maassa. Tykkäään myös olla yksinäni ja kaiken suomi tiedon saan netistä ja sen mitä muistan sieltä. Elämä täällä Kambodzassa on ihan Ok. Ei minulta puutu mitään. Kunhan terveys säilyy hyvänä ja saa nauttia elämästä täällä auringon ja palmun alla. Eilen maksoin vuokran ja sähkön himpun alle 200 Dollaria. Ei ole sitäkään huolta enää ja eläke saapuu huomenna tänne Kambodzan pankkiin. ( ABA Bank ). Joo, minulla on tili myös Thaimaassa ja Unkarissa myös, kun siellä ravasin myös.

Aasiassa täällä ei kyllä koskaan juuri tunne yksinäisyyttä. Jos siltä tuntuu, niin menee tyttö-baariin, vaikka soodalle, niin saa höpöttää.

110

1153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hua Hinin Saaritelkkä on ratkaissut yksinäisyyden keksimällä itselleen mielikuvituskaverin Senssun ja mielikuvitusvaimon, joka otti asumuseron.

      Saarisotka etsii tarinoita, joissa joku kuolee, vammautuu, sairastuu, köyhtyy ja mielellään joutuu vielä vankilaan. Sillä tavoin Saarikuikka tuntee itsensä huippukoulutetuksi menestyjäksi.

      Sekä "lehtimies" Keronen että Saarikoppelo ovat perusnegatiivisia katkeria luusereita, jotka salaa nautiskelee jos jollakin menee huonosti. Sitä he eivät uutisoi, jos jollakin menee taas hyvin.

      Keronen on lahjaton helppoheikki.

      Niinkuin aiemmin olen maininnut, se on hyvä jos olet onnesi löytänyt, mutta sinun täytyy ymmärtää se että kaikilla ei ole samanlaiset toiveet elämässään.

      Se on varmaan jotakin 95% suomalaisista, jotka eivät haluaisi muuttaa Kaakkois-Aasiaan asumaan, eikä varsinkaan yksikseen.

      Tuossa 95% on niitä mukana myös, jotka eivät käytännön syistä voi muuttaa. Esim ne jotka joutuvat käymään seurannoissa terveydellisistä syistä tai joilla on kallis lääkitys. Suurin syy on kuitenkin se että on juurtunut Suomeen.

      Jos minulla ei olisi vaimoa ja perhettä sun muuta, asuisin edelleen puolet vuodesta Suomessa, ehkä kokonaankin. Vanhoja kavereita usein ikävä, järvisuomea, havumetsiä, Lappia, raikasta ilmaa, vuodenaikoja jne.

      Tällä visiitillä Suomessa olen Lahdessa ja moikkaan lasten lisäksi kavereita ja vähän työasioitakin käyn vilkaisemassa.

      2010

      • Anonyymi

        Väitätkö, ette raha ja perseaukisuus ei olisi syynä. Toi prosentti ei pidä paikkaansa, koska yli puoli miljoonaa ulosotossa. Köyhyysrajan alapuolella elää toinen puoli.

        Puhutaan rehellisesti. . . Kyllä, olen nähnyt, ketkä ovat näit suomalaisia ja kantavat leijonan kuvia. Ei rikkaat niitä kantele. Ne on 99%:sti vajaita, syrjäytyneitä, köyhiä, rikollisia( väkivalta rikollisia 80 %)

        Vain vajaa nimeää itsensä suomalaiseksi, koska on vajaa ja muuta ei ole ja muuta ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkailla on vain ja ainoastaan oma suku ja omat sukujuhlat ja omat sukuseurat. Ei ne mitään suomalaista kansan nimeä tunnusta.

        Sinun rinnalla Tapsa kaikki ovat rikkaita. Suomessa on 2,54 miljoonaa ihmistä töissä, 3,5 miljoonaa luottokelpoista aikuista. Miesten keskipalkka Suomessa on 4100 euroa. Sillä rahalla viedään vaikka koko perhe asumaan Thaimaahan.

        Sen vuoksihan sinäkin Kamputseassa asut, että siellä on halvempaa eläminen. Älä hyvä mies nyt ala väittämään että siihen asumiseen siellä tarvitaan suuria varallisuuksia. Jo tonnin eläkkeellä elää siellä missä sinä olet.

        Kyllä siellä on köyhiä ulosotossa ihan riittävästi. Osa taitaa tehdä jopa 8 euroa päivässä. 600 tuhatta ilmiantoa kelaan vuodessa... Kovin ovat varakkaita.

        Kodittomien määrä on, kait prosenteissa sama, kuin USA:ssa. Kovin on punalaput kiinnostavia kaupoissa, kun tarvitsee tunti notkua kaupassa. Miten Myllypuron jonot ja Hursti.

        Kyllä Thaimaahan olisi tulijoita ja samoin Kambodzaan jos niillä kurjilla olisi rahaa. Leijonan kuvia ne siellä kovin kantava ja se tarkoittaa mitä... Luuletko, että olen nähnyt rikkaita huuhuilemassa leijonan ja lippujen kanssa kylillä... Kyllä niillä ja minulla oli ihan muuta tekemistä.

        Vuokra taitaa olla Stadissa ja PK- seudulla jo semmoisissa lukemissa, että ei taida ilman KELAa onnistua oli palkka mitä oli. Mitä muualla sitten on no, eiköhän ne ole juuri niitä juntteja ja vajaita. Eihän he ole kyennyt muuhun. Kyllä viisaat ja lukeneet on sieltä lähteneet. Tämäkin on tosi. Joopa joo osta sitten talo joka tilillä jos semmoisia saat. . Niitä myydään aika halvalla, taitaa olla paljon halvemmalla, kuin Kambodzassa... Katsoppa Huutokaupat.xxx ja ulostusotto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun rinnalla Tapsa kaikki ovat rikkaita. Suomessa on 2,54 miljoonaa ihmistä töissä, 3,5 miljoonaa luottokelpoista aikuista. Miesten keskipalkka Suomessa on 4100 euroa. Sillä rahalla viedään vaikka koko perhe asumaan Thaimaahan.

        Sen vuoksihan sinäkin Kamputseassa asut, että siellä on halvempaa eläminen. Älä hyvä mies nyt ala väittämään että siihen asumiseen siellä tarvitaan suuria varallisuuksia. Jo tonnin eläkkeellä elää siellä missä sinä olet.

        "Miesten keskipalkka Suomessa on 4100 euroa. Sillä rahalla viedään vaikka koko perhe asumaan Thaimaahan." mitens sinä tienaat thaimaassa tuon 4100 euroa, että viet perheesi tänne asumaan.. Sinulla pelle on ihan ufojuttuja... se että sinulla on suomessa 4100 euron tulot ei tarkoita että thaimaassa on samat, tiedätkö että kun jäät eläkkeelle tuosta 4100 euron palkasta, eläkkeesi on pitkälti alle 2000 euroa, ja lentolippu on edelleenkin vain lentolippu.

        Minä olen aika montaa konkurssipesää ollut tyhjentämässä ja tiedän tasan tarkkaan minkäänlaista siellä oikeasti on. Onko siellä jo maailman vanhin autokanta... No, lähellä on. Maailman toiseksi korkein kokonaisveroaste. Kyllä vaihtoehtoja pitäisi löytyä aika helposti parempaan elämään. Sitten siellä taitaa olla rasistinen puolue ihan maan hallituksessa nykyään. Eikö elämä olekkaan ruusuilla siellä tanssimista vai?

        Rikosten ja rikosilmoitusten määrä on, kait maailman huippua. Eikä edes Kambodza tai saatikka Thaimaa yllä samalle tasolle. Kovin on turvatonta. Eikä ihme jos puolet porukasta on ulostusotossa. Raukat meinasivat keikata jopa eläkkeitä ja ihmisiä on pakkotyössä ja kansalaiseläkeläisiä estetään poistumasta maasta yli puoleksi vuodeksi syystä, että paratiisi ja kommunistisen maa ei kiinnosta vai? Älä viitsi.

        Lue tuo vielä kertaalleen.

        "Kyllä siellä on köyhiä ulosotossa ihan riittävästi. Osa taitaa tehdä jopa 8 euroa päivässä. 600 tuhatta ilmiantoa kelaan vuodessa... Kovin ovat varakkaita.

        Kodittomien määrä on, kait prosenteissa sama, kuin USA:ssa. Kovin on punalaput kiinnostavia kaupoissa, kun tarvitsee tunti notkua kaupassa. Miten Myllypuron jonot ja Hursti.

        Kyllä Thaimaahan olisi tulijoita ja samoin Kambodzaan jos niillä kurjilla olisi rahaa. Leijonan kuvia ne siellä kovin kantava ja se tarkoittaa mitä... Luuletko, että olen nähnyt rikkaita huuhuilemassa leijonan ja lippujen kanssa kylillä... Kyllä niillä ja minulla oli ihan muuta tekemistä.

        Vuokra taitaa olla Stadissa ja PK- seudulla jo semmoisissa lukemissa, että ei taida ilman KELAa onnistua oli palkka mitä oli. Mitä muualla sitten on no, eiköhän ne ole juuri niitä juntteja ja vajaita. Eihän he ole kyennyt muuhun. Kyllä viisaat ja lukeneet on sieltä lähteneet. Tämäkin on tosi. Joopa joo osta sitten talo joka tilillä jos semmoisia saat. . Niitä myydään aika halvalla, taitaa olla paljon halvemmalla, kuin Kambodzassa... Katsoppa Huutokaupat.xxx ja ulostusotto. "

        Samat sairaat jutut Tapsalla ja Pasasella. Alkaa epäillyttää. Pistähän Tapsa tuoretta kuvaa sieltä paratiisistasi, kun näyttää siltä että oot Pasasen hahmoja.

        Mikähän tuossa minun kirjoituksessa oli väärin, vai oliko niin, että kuulut samaan PA porukkaan, kenellä ei ole rahaa muuttaa edes Kambodzaan tai puhumattakaan Thaimaasta. Miksi valehtelet ja mielistelet valheita ja kierrät totuutta.

        Minä sanon suoraan, niin kuin asia on minun näkemykseni mukaan ja perustelen sen myös. Kannatko vielä leijonan ja lipun kuvia.. joo varmaan rikkaat niin tekee vai olisiko ne vajaita ja rikollisia( väkivalta 80%). Olisiko niiden kohdalla, että muuta niillä ei ole ja muuta niille ei tule.

        Yksi pasasen lisähahmo taas. Elää elämäänsä pelkästään netissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän tuossa minun kirjoituksessa oli väärin, vai oliko niin, että kuulut samaan PA porukkaan, kenellä ei ole rahaa muuttaa edes Kambodzaan tai puhumattakaan Thaimaasta. Miksi valehtelet ja mielistelet valheita ja kierrät totuutta.

        Minä sanon suoraan, niin kuin asia on minun näkemykseni mukaan ja perustelen sen myös. Kannatko vielä leijonan ja lipun kuvia.. joo varmaan rikkaat niin tekee vai olisiko ne vajaita ja rikollisia( väkivalta 80%). Olisiko niiden kohdalla, että muuta niillä ei ole ja muuta niille ei tule.

        Minä asun Suomessa, eläkkeellä, 300 neliön omakotitalossa. On kesämökki, kaksi autoa, moottoripyörä. Pari kertaa vuodessa pari viikkoa ulkomailla, koira kennelissä hoidossa (250e/viikko). Eikä kertaakaan ole tarvinnut suolivyötä kiristellen odotella seuraavaa eläkkeenmaksupäivää kuten sinun, rahaa jää säästöönkin. Ja kyllä, on minulla leijonapaitojakin, ja äänestän persuja.

        No sepä onkin hienoa että kerrot varallisuutesi täällä pattaya palstalla, jotenkin nimenomaan tälle palstalle on kertynyt koko suomen eliitti, on omaisuutta ettei paskalle taivu, koiraakin menee enemmän rahaa kuin suomessa on takuueläke,

        miten uskottavaa tälläinen on, ja totuuden mukaista,

        vaiko Tapsan kertoma, jokainen voi tarkastaan tilastokeskuksesta paljonko ihmisiä elää alle 1000 eurolla kuukaudessa, paljonko ulosottossa on asiakkaita, kuinka pitkät on leipäjonot, ja kummassa on enemmän vieraita, köyhien vai rikkaiden linnanjuhlissa, paljonko suomessa on erittäin heikosti pärjääviä yksihuoltajia.

        Vaikka en oikein aina pääse jyvälle mitä Tapsa milloinkin tarkoittaa, hänen kertomansa on huomattavasti totuuden mukaisempaa...

        Pyydän huomaamaan että suomen keskieläkkeet on 1700 euroa bruttona, miehellä hieman enemmän, naisilla vähemmän, ei siinä kulutusjuhlia maailmalla vietetä, missään vaiheessa... kun ainoa omaisuus on asunto.

        By NumBall HHN 62v.

        Isäs talossa asut junteissa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isäs talossa asut junteissa...

        Eiköhän nämä ole enemmänkin selvää laitoskamaa,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sepä onkin hienoa että kerrot varallisuutesi täällä pattaya palstalla, jotenkin nimenomaan tälle palstalle on kertynyt koko suomen eliitti, on omaisuutta ettei paskalle taivu, koiraakin menee enemmän rahaa kuin suomessa on takuueläke,

        miten uskottavaa tälläinen on, ja totuuden mukaista,

        vaiko Tapsan kertoma, jokainen voi tarkastaan tilastokeskuksesta paljonko ihmisiä elää alle 1000 eurolla kuukaudessa, paljonko ulosottossa on asiakkaita, kuinka pitkät on leipäjonot, ja kummassa on enemmän vieraita, köyhien vai rikkaiden linnanjuhlissa, paljonko suomessa on erittäin heikosti pärjääviä yksihuoltajia.

        Vaikka en oikein aina pääse jyvälle mitä Tapsa milloinkin tarkoittaa, hänen kertomansa on huomattavasti totuuden mukaisempaa...

        Pyydän huomaamaan että suomen keskieläkkeet on 1700 euroa bruttona, miehellä hieman enemmän, naisilla vähemmän, ei siinä kulutusjuhlia maailmalla vietetä, missään vaiheessa... kun ainoa omaisuus on asunto.

        By NumBall HHN 62v.

        Vaan kun kaikki eivät elä millään keskieläkkeellä, ainakaan jos on ylimmässä 10% tuloluokassa eläkekertymänsä tienannut. Johan meillä vaimolla on huomattavasti isompi bruttoeläke kuin toi sinun keskieläkkeesi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan kun kaikki eivät elä millään keskieläkkeellä, ainakaan jos on ylimmässä 10% tuloluokassa eläkekertymänsä tienannut. Johan meillä vaimolla on huomattavasti isompi bruttoeläke kuin toi sinun keskieläkkeesi!

        Ja ihan varmasti on, kuinka ollakaan juuri tälle palstalle olet päätynyt, kertomaan nyt jo vaimosi eläkkeistä, ja jos et tiedä mitä keskieläke tarkoittaa katso eläketurvakeskuksen sivulta. Jos on ylimmässä 10% tuloluokassa tuskin on siitä täällä kertomassa, ei 10%tuloluokka ole edes saavutus sehän on vain 1/10 jos olet promille luokassa silloin on aihetta ylpeyteen... tuo 10% on eläketasoltaan 3000 euron vaiheilla.

        Köyhää harmittaa, varsinkin kun menee yli tuon sun kolmentonnin, kimpassa liki kuusi ;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun rinnalla Tapsa kaikki ovat rikkaita. Suomessa on 2,54 miljoonaa ihmistä töissä, 3,5 miljoonaa luottokelpoista aikuista. Miesten keskipalkka Suomessa on 4100 euroa. Sillä rahalla viedään vaikka koko perhe asumaan Thaimaahan.

        Sen vuoksihan sinäkin Kamputseassa asut, että siellä on halvempaa eläminen. Älä hyvä mies nyt ala väittämään että siihen asumiseen siellä tarvitaan suuria varallisuuksia. Jo tonnin eläkkeellä elää siellä missä sinä olet.

        Kamputsea - nimistä valtiota ei ole ollut olemassa vuoden 1979 jälkeen. Tuskin sinne monikaan suomalainen olisi halunnut asumaan vaikka eläminen olikin halvempaa.

        Jopa niinkin paljon halvempaa, ettei raha ollut käytössä laisinkaan. Se olisi toisaalta kelapummin unelma - mikään ei maksa mitään!

        Ei nimi valtiota pahenna:
        Kamputsean kansantasavalta 1979–1989
        Kambodžan valtio 1989–1993
        Kambodžan kuningaskunta 1993–

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamputsea - nimistä valtiota ei ole ollut olemassa vuoden 1979 jälkeen. Tuskin sinne monikaan suomalainen olisi halunnut asumaan vaikka eläminen olikin halvempaa.

        Jopa niinkin paljon halvempaa, ettei raha ollut käytössä laisinkaan. Se olisi toisaalta kelapummin unelma - mikään ei maksa mitään!

        Liekkö noilla omaa rahaa vieläkään, kun ei sitä ulos saa viedä, ja Tapsakin hintoja luettelee milloin euroina, milloin dollareina ja milloin paateroina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liekkö noilla omaa rahaa vieläkään, kun ei sitä ulos saa viedä, ja Tapsakin hintoja luettelee milloin euroina, milloin dollareina ja milloin paateroina.

        Ehkä olen kiinnostunut hinnoista. .

      • Anonyymi

        Yritän Tässä kohtaa kirjoittaa, että joudun pitämään hautajaiset kohdallani Suomi,24:ssä, en hallitse enää taitoa lähettää vaatimattomia ilmaisujani, mainosta vaan pukkaa ja jumittaa koko laitteen.

    • Anonyymi

      "Kyllä siellä on köyhiä ulosotossa ihan riittävästi. Osa taitaa tehdä jopa 8 euroa päivässä. 600 tuhatta ilmiantoa kelaan vuodessa... Kovin ovat varakkaita.
      Kodittomien määrä on, kait prosenteissa sama, kuin USA:ssa. Kovin on punalaput kiinnostavia kaupoissa, kun tarvitsee tunti notkua kaupassa. Miten Myllypuron jonot ja Hursti"

      Sanoo Tapsa ja Pasanen kuin yhdestä suusta puhuen aina vaan köyhistä suomalaisista, unohtaen sen että 4/5 osaa suomalaisista eivät ole köyhiä. Varallisuudesta se siis ei ole kiinni se Kaakkois-Aasiaan muutto.
      Miksi köyhät kaipaisivat pois Suomesta sen enempää kuin varakkaat? Mikä kumman logiikka tuossa on? Köyhän on hyvä olla tukiverkossa Suomessa.

      Tuo mainittu keskiansio 4100€ / kk on mediaani, eli tarkoittaa sitä että vajaat puolet tienaa sitä enemmän. Siitä kertyy jo komeat säästöt, jos säästämisestä tykkää. Ei ole homma eikä mikään olla 400 tonnia - miljoona fyrkkaa / omaisuutta kuuskymppisenä ihan tavallisella suomalaisella keskipalkkaisella tai siitä ylöspäin.
      Miltsi euroja taskussa kun kävelet sinne Tapsan Cambodiaan, niin elo on vähän toisenlaista kuin miettiä oluttuopin hintoja tai paljonko juustoa laittaa leivän päälle tässä kuussa. Siitä summasta kertyy myös komeat eläkkeet tai työkyvyttömyyseläkkeet.

      Vähissä on kuitenkin sinne muuttajat, joten kyse on ihan muusta kuin varallisuuden puutteesta. Suomen rikkailla on hyvä olla Suomessa. Heillä on hienot talot, huvilat ja autot ja he voi lomailla ihan milloin vaan missä vaan. Ei tarvi lähteä yksinään jonnekin kuumaan hökkeliin laskemaan pennejään.

      • Anonyymi

        Ei ne leipäjonot oikein vahvista olettamuksiasi.

      • Anonyymi

        Juurikin noin. Kurinalaista tolkun elämää elelemällä ja töissä käymällä on sitten liitua millä piirtää myöhemmin, eikä tarvi elämänlaadusta tinkiä matkankaan varrella. Hieman vielä jos on tuuria matkassa, niin vielä parempi. Exän serkun perhe on hyvä esimerkki, jossa tavallisista duunareista tuli rikkaita.
        Äijä oli nörtti jo penskana ja kävi koulut puhelinasentajaksi. Vaimonsa opiskeli matalapalkkaiselle hoitolalalle kunnalle töihin virkasuhteeseen. Tekniikka kehittyi ja mies kurssitti itseään sitä mukaan ja pysyi telealan huippuosaajien tahdissa vuodesta toiseen ja on sitä edelleen ja on nyt Telian inssien tiimiveturina jossa sai itse määrätä palkan, joka on jotakin 12000 euroa kuussa ja lisäksi tulee vuosibonuksia.
        Vaimonsa ollut samassa virassa yli 30 vuotta, on ikälisät, pitkät lomat yms ja liksa 3500 euron luokkaa brutto.

        Vaimollaan kävi nuorena vielä munkki, kun joku kummitäti osti hälle rippilahjaksi Nokian osakkeita. Kun he sitten alkoivat perustaa perhettä 90-luvun puolivälissä ja rakensivat talon, niin osakkeiden arvo oli 600 000 markkaa jolla he saivat hienon tiilitalon pystyyn, jossa asuvat tänäkin päivänä. Talon arvo on nyt jotakin 350 000 euroa ja se on velaton.
        Pihalla seisoo kaksi isoa Volvoa, poika opiskeli Jenkeissä ja tyttö Saksassa, ovat jo lentäneet pesästä.

        Mies on lätkäfani ja lentelee Jenkkeihin tämän tästä katsomaan änäriä. He viettävät pitkiä lomia sekä kesällä että talvella milloin missäkin, sukumailla kiva kesämökki ja vene.
        Tilillään on satojatuhansia käyttörahaa, ei tule itku jos hajoaa pesukone. Työn puolesta on miehellä paljon matkoja jotka ovat lähinnä virkistysmatkoja täydellä ylläpidolla ja liksalla päivärahoineen.

        Miksi ihmeessä tuollaisen pariskunnan pitäisi muuttaa Aasiaan asustelemaan? Heillä on jo lapsenlapsiakin. Jos sanoisin heille että hommasin teille asunnon tropiikista niin he sanoisivat että ihan kiva kiitos, mutta saat pitää sen itselläsi sillä me emme sitä tarvitse.

    • Anonyymi

      Jännä juttu sinänsä vertailla miten suomessa on kovin köyhiä ihmisiä ja monella ulosottoja, ihmiset ostaa alennettua ruokaa..

      Samalla kun asuu itse Kambodzassa. Onko suomessa yhtään niin köyhää ihmistä kuin kambodzan köyhimmät vaikkapa 10 % ihmisistä?

      Siksi toisekseen, ei kaikki alennustuotteita ostavat suomessa ole köyhiä. Oikeastaan yksikään koska oikeasti köyhällä ei olisi rahaa niitä(kään) ostaa!

      Kannattaa sitä paitsi ajatella niin päin että jos ostaa esim 20 eurolla alennustuotteita s-ryhmän kaupasta ennen sulkemisaikaa, saa 50 euron tuotteet pienellä vaivannäöllä. Jos tunnissa tai puolessakin kiertää useamman kaupan ja ostaa esim alennuslihaa ym pakkaseen saa jo olla aika hyväpalkkainen leipätyö että siitä tuon verran saa verojen jälkeen käteen per tunti.

      Mutta eihän ne asiat näin mene, kun suomi on kommunistimaa ja täällä kaikki on huonosti ja köyhiä ja kambodzassa sitä vastoin usealla on 2000 dollarin mopo tai prätkä ja 200 dollarilla maksaa vuokran.

    • Anonyymi

      Kambodzassa on aina kesä ja lämmintä. Elämä on luonnon läheistä ja stressitöntä, kuten Thaimaassa. Tämä on ensimmäinen asia mikä on tärkeää. Toinen on toki eurooppalainen keskieläke millä saa rauhallisen ja hyvän ja jopa yltäkylläisen toimeentulon. Kolmanneksi elämä täällä on enemmän ihmisläheisempää ja olemuksia ei tarvitse olla. Se on myös jännää, että monista maista ihmiset ovat toisilleen hyvin ystävällisiä ja tunnet tasavertaisuutta ihmisten kanssa mikä tekee hyvän mielen ihmisten keskuudessa.

      Suomi on saatanan peräreikä ja jokainen joka ihannoi sitä Suomi paskaa. Sieltä ei ole tullut mitään muuta, kuin pahuutta ja kaikkea saastaa mitä maa päällä kantaa. Minulla on kyllä rahaa ja jopa oma talo mihin voisin siellä muuttaa. Mutta kyllä asia on niin, että maat ja metsät laitan rahaksi. Rahat siirretään välittömästi ulkomaille, jotta kommunistinen Suomi ei niistä hyödy enää paskan vertaa... Lippusi saat vetää peräreiäxxx kautta alas joko vesi vessasta tai ulkohuussin reiästä. Minun kuoltua minun ruumista ei pidä myöskään viedä Suomeen on annettu ohjeeksi lapsilleni. En ole polttanut mitään siltoja, koska minulla on hyvät sillat minun sukulaisiin ja lapsiini. Keneen minä olisin polttanut sillat. Suomalaisista nahkapäistä en oikein ole innostunut ja lippuja en oikein kanna jo siitä syystä, että olen kristitty. Rasisti ja rotu ihminen en ole ja kommunistien poliittisia johtajia en kumartele enkä muutakaan poliittista paskaa. Vapaus on minulle rakas ja tasa-arvo ihmisten keskuudessa ja ihmisarvot. Suomi nyt ei vain edusta minun arvoja.

      Kuten näette kirjoituksessani on konkreettisesti osoitettu asiat ja asian kohteet. Minä olen myös vapautunut Suomi paskan propagandasta ja luokittelen asiat asioina omiin lokeroihin. Se meissä on se ero. Sinä elät psykoosissa mikä on sinulle Suomi mediassa päähäsi lapioitu. Minä olen avannut silmäni monilla monilla matkoilla ja ajattelen asioita asioina. Osaan nauttia myös elämästä ja luonnosta.

      Tiedoksi, että kyllä Kambodzassa on rikkaita ja on hienoja autoja myös. On nättejä kauppoja ja palveluita ja puhumattakaan lähellä olevista maailman metropoleista. Kela eläkkeellä on kielletty jopa ylittämästä rajaa ja medianne valtiossanne kertoo vaaroista muissa maissa ja valokuvista jopa värit haalistuu YLEn dokumenteissa. Hei kenelle se media on suunnattu... Minulla oli myös valokuvaus studio ja opiskelin valokuvausta. .. käy vain silmään ja kuinka vajaana ne pitää lukijoita ja katselijoita.

      Propaganda ja mainpuloinnin erottaa aina siitä esim. Kun kerrotaan luku mutta ei kerrota mistä luvusta luku on.... No, tämä menee Raamattuun myös ihan pedon sellaisena.

      • Anonyymi

        Jossain asioissa olen kanssasi samaa mieltä, osassa en, olen asunut 10 vuotta thaimaassa, joten minulla on erittäin paljon kokemusta täällä olosta, tämä maa on ihan asiallinen, mutta sinulla pitää ehdottomasti ottaa erittäin hyvä vakuutus, minulla on parempi eläke kuin sinulla, eikä sekään riitä jos joudut itseäsi hoidattamaan paljon sairaalassa, vakuutuksissa on se ongelma että kun sinulla on jokin sairaus, vakuutus maksaa yhden vuoden kulujasi, tämän jälkeen he ilmoittavat että eivät jatka vakuutusta, koska olet tullut heille kalliiksi, etkä saa uutta vakuutusta enää, olemassa olevaa sairautta kattamaan... thaimaassa on kaksoishinnoittelu, lähes kaikessa jopa yhteiskunnansairaaloissa, saat toki hoidon mutta maksat sen itse, olin yhden vuorokauden sairaalassa se maksoi 7500 bahtia, joka on liikaan eläkkeeni tasoon nähden, ei se haittaa jos olet päivän tai toisen silloin sen kyllä pystyy maksamaan, mutta jos joudut olemaan vaikkapa kaksiviikkoa, kulut ylittävät eläkkeeni... tai ainakin veisi valtaosan tuloistani, silloin ollaan vaikeuksissa, ja pahoissa.

        Ja ainakin kun ikää tulee, ainakaan sairaudet eivät vähene, ja todennäköisesti tulee sairauspäiviä lisää ja paljon... ainakin ikäiseni suomessa on paljon sairaaloissa...

        tämä on ehdottomasti suurin ongelma, ikääntyessä, thaimaassa asumiseen... tämä on erittäin tärkeä asia ymmärtää, että kyllä tänne voi tulla mutta riskit on kovat, ja ei niitä vakuutuksilla voi kattaa kuin vuodeksi, krooniset sairaudet on itse kustannettava joka tapauksessa... pidemmän päälle.

        Toinen huomioitava asia on se että yleensäkään vakuutukset on hankalia, alkavat aina vinkumaan että eivät korvaa... ja keksivät jonkin syyn, kuten vaimolleni kävi, hänellä epäiltiin syöpää, vakuutusyhtiö ilmoitti että eivät maksa mitään ennen kuin on kulunut 9 kk, vakuutuksen alkamisesta, koska vakuutus oli otettu kolmea kuukautta ennen kuin syöpä epäily tuli, tosin maksoivat sitten kaikki kulut, yhdeksän kuukauden kuluttua kerralla, eikä ollut syöpää... mutta irtisanoivat kuitenkin vakuutuksen varmuuden vuoksi...

        "ainakin ikäiseni suomessa on paljon sairaaloissa..."

        -ja paskanmarjat. Ikäisesi löytää lenkkipoluilta, töistä tai marjametsästä.

        PS: Olet asunut Thaimaassa kymmenen vuotta ensi vuonna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ainakin ikäiseni suomessa on paljon sairaaloissa..."

        -ja paskanmarjat. Ikäisesi löytää lenkkipoluilta, töistä tai marjametsästä.

        Hienoa kun kerrot, 60 ikävuoden jälkeen sairaudet alkavat lisääntymään, kävit sitten lenkkipoluilla tai marjametsällä, jokunen saattaa olla vielä töissäkin, se on totta, eläkeikäraja on 63,3 vuotta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa kun kerrot, 60 ikävuoden jälkeen sairaudet alkavat lisääntymään, kävit sitten lenkkipoluilla tai marjametsällä, jokunen saattaa olla vielä töissäkin, se on totta, eläkeikäraja on 63,3 vuotta...

        Esitit vanhusta jo vuonna 2015 tällä palstalla ollessasi 55 vuotias. Keksit jatkuvasti tekosyitä sille että et saa mitään aikaiseksi. Onneksi sinulle tuli selkärankareuma palvelemaan tätä tarkoitusta, jos sekään on totta. Mukavaa vaan olla oleskellen?
        Mutta kunto on silti kova ilman treenaamista. Se on lääketieteellinen ihme.

        Edelleenkin minulle riittää kuntomittariksi se että kiipeän hua hin sairaalan portaita viisi kerrosta kolmen kuukauden välein, pysähtymättä ja huilaamatta, eikä portaissa ole ilmastointilaitteita... ja lämmintä on 40 astetta varjossa.
        Selkarankareuma ei tule kenellekään onneksi, myös isäni ja hänen veljensä ovat siitä joutuneet kärsimään, joten ota reppana rauhallisesti... ja huolehdi omasta terveydestäsi.

      • Anonyymi

        Olet maailman ainoa ihminen joka on kovassa kunnossa kiipeämällä neljä kertaa vuodessa sairaalan rappusia ylös.

        Rappusia noustaan, eikä suinkaan kiipeillä. Kiipeilyssä käytetään myös käsiä eikä kuntoa mitata sillä että pääseekö nousemaan rappuset ylös vai ei. Kuntoa voitaisiin mitata rappusissa siten että vertaillaan nousuaikoja ja sykkeen palautumista normaaliin tasoon sen jälkeen, mutta pelkkä rappusten nouseminen ei kerro yhtään mitään kunnosta.

        Selkärankareumaa hoidetaan pääasiassa liikunnalla.

        Mitäs luulet reppana, minulla on sairaudesta liki 30 vuoden kokemus, sinulla google, mitä jos kuitenkin keskittyisit itsellesi olennaisempaan, etkä jauhaisi paskaa täällä tietämättä asiasta tuon taivaallista.

        Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä, vuodesta toiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs luulet reppana, minulla on sairaudesta liki 30 vuoden kokemus, sinulla google, mitä jos kuitenkin keskittyisit itsellesi olennaisempaan, etkä jauhaisi paskaa täällä tietämättä asiasta tuon taivaallista.

        Sait sairaudesta helvetin hyvän tekosyyn olla tekemättä mitää vaikka todellinen syy on että olet niin helvetin tyhmä ettet osaa tehdä mitään etkä opi mitään. Sairaus on sinulle niin tärkeä ettet halua siihen edes helpotusta vaan kutsut sitä kokemukseksi.
        Kysy sadalta lääkäriltä mikä on parasta reumalle niin sata lääkäriä vastaa sinulle että liikunta ja terveelliset elämäntavat. Mutta sinä poika se keksit itsellesi tarvittaessa vaikka ikärajan puistoon.

        Luuletko jumalauta kakara olevasi viisaampi minua sairaudestani jota on hoitanut ainakin 100 lääkäriä, osa maailmanhuippuja, varsinkin Pekka Hannonen, emeritusprofessori jyväskylästä, ehkä maailman kovin reuma-asiantuntija, jo eläkkeellä, olin hänen yksityispotilaansa vuosia, kunnes jäi eläkkeelle, ja vielä senkin jälkeen...

        Minä tiedän tästä sairaudesta todella paljon, enemmän kuin mistään googlaamalla saat tietoa, ymmärrätkö idiootti olen elänyt sen kanssa jo yli 30 vuotta, minulla on hyvin ja huonoja kausia, voi mennä kaksi vuotta hyvin, sitten taas romahtaa... milloin pumppu, milloin jokin nivel, viimeisenä pienet facilitt nivelet rintakehässä... tulehtuivat, kipu oli saatanallinen, aivan kuin sydänkohtaus, jona sitä sitten hoidettiinkiin... kunnes huomattiin että ei ole olekaan nivelet vaan sepelvaltimospasmi, joka on erittäin vaarallinen, tai on siellä fasilitt nivelissä ongelmia, kaikki suoria liitännäissairauksia reumaan, joten mene nyt pelle muualle pätemään...

        Epävarma diagnoosi on Prinzmetal angina, joka on eräs versio sepelvaltimotaudista, tosin erittäin harvinainen, ja vaikea asettaa diagnoosi, yleensä sepelvaltimotaudissa on suoni tukossa, joka rajoittaa verenkulkua suonessa, minulla suonet on hieman ahtautuneet, mutta elivät kauheasti, jokin laukaisee suonenvedon sepelvaltimossa, joka supistaa niitä suonia, ja estää näinollen verenkiertoa, ja aiheuttaa oireita, lääkäri ei uskonut että kävelen viidenteen kerrokseen, ja lähti mukaan kannettavalla holterlaitteella, eli otti ekg:tä kokoajan,ei hapenpuutetta, taas yöllä särki perkeleesti rintaa kaksi viikkoa sitten, nitroa suoneen, särky katosi heti... aamulla suonet kuvattiin ei hapanpuutetta, taas yöllä sairaalaan ekg selvä hapenpuute, nitroa, kivut helpotti... uusilääke kuukausi nitroa tabuina... ja kivut katosivat, tästä on aikaa kaksi viikkoa... joten jos en olisi kävellyt kolmen kuukauden välein, ja muuten kardiologi sanoi että tuo rappusten kävely on erittäin hyvä kuntotesti, koska se kertoo erittäin hyvin sydämmen rasituskestävyyden, joten tietosi tästäkin alueesta on täyttä huuhaata.

        Suositteliko emeritusprofessori sinulle suklaata, lakritsia, kokista, paahtoleipää, hilloa ja ranskalaisia ketsupilla?

        Sepelvaltimotaudin syntyä voidaan tehokkaimmin ehkäistä hyvillä elintavoilla eli tupakoimattomuudella, liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla.
        Kaikki vaivasi ovat seurausta huonoista elintavoistasi. Mutta sinä poika se et hoida syitä, vaan ainoastaan seurauksia.

        Minä olin satakiloinen ja olen 176 senttiä pitkä. Kun alkoi diabetes oireilemaan samaan aikaan flimmerin kanssa ja verenpainetauti diagnosoitiin samalla, niin joka ikinen lääkäri sanoi ihan ensimmäiseksi että minun pitää laihduttaa, alkaa liikkumaan ja lopettaa tupakointi. Samaa toitotti sairaanhoitajat ja diabeteshoitajat. Tiesin sen että olin lihava, mutta heräsin vasta siihen kun siitä alkoi ammatti-ihmiset muistuttamaan.

        Vaihdoin röökin sähkötupakkaan ja nikotiinipusseihin. Aloittelin liikkumaan joka toinen päivä tunnin kävelyllä metsäpoluilla, vähensin makkaran ja leivän syöntiä ja pienensin ruoka-annoksia. 7 kuukaudessa lähti 15 kiloa ja seuraavassa puolessa vuodessa 10 kiloa lisää. Insuliinit sai heittää roskikseen 2 kuukauden päästä elämäntapamuutoksesta ja verenpainelääkkeet vuoden päästä. Paino on nyt 75 kiloa eli olen normaalipainoinen.

        Ulkonäkö muuttui siinä määrin että joutuu hätistelemään rumempia naisia ympäriltä pois.
        Virtaa on niin että ei tule mieleenkään päiväunet ja kun ateriakoot on pienempiä, ei tarvi ruokalepoa kuten ennen. Kannattaa uskoa lääkäreitä. Lääkkeillä hoidetaan vain seurauksia, ei syytä. Paskat geenit on vain tekosyy liikkumattomuudelle.

        Sinäkö täällä kerroit meridiaani palkasta, 4100 euroa se meni hieman pieleen se on todellisuudessa 3000 euroa, yleisin maksettu palkkaluokka on 2500 euroa, mitä taas tulee terveyteeni, reumalla ja liikkumisella ei ole yhteyttä toisiinsa... ainoastaan sillä on havaittu olevan välillinen yhteys kipuhin liikunnan tuottaman endojen takia, mutta senkin antama helpotus ei ole kovinkaan pitkäikäinen, lääkärit eivät ole koskaan kieltäneet mitään ruoka-ainetta, cokista juon zeroa, ketsuppia joskus, ranskalaisia harvoin, paahtis ainoastaan monivilja leipää... sinullahan on olllut homma menemässä päin persettä, vai oikein insuliinia... ilmeisesti puhut taas paskaa, kun on kerran aloittanut insuliinin, se lopettaminen on hyvin vaikeaa kun haima ei sitä enää tuota, ihan sama asia kun peukaloinen otta testoa piikistä, elimistö pysäyttää oman tuotannon...

        Reuma on atoimuunisairaus, joka on erittäi perinnöllinen, se hyökkää elimistön omia kudoksia vastaan, kudokset voivat olla nivelet, sydän, aivot, silmät, tai parmmin silmän päällä olevat kalvot, keuhkot, luut, rustot, kynnet jopa iho psoriaasisnon yleinen... tosin ei minulla, reuma sairaudet on tunnettu ainakin 5000 vuotta ja elintavoilla ei ole asiaan juurikaan vaikutusta.

        Puhut höpöjä diabeteksesta. Ei haiman tarvi olla toimimaton vaikka olisi insuliinihoidolla. Insuliinilla hoidetaan korkea sokeri alas ja muutetaan ruokavaliota ja aloitetaan suun kautta lääkitys samalla. Insuliinista voi luopua jos lääkkeet riittää ja lääkkeistä voi luopua jos haima alkaa taas skulaa ja et syö enää sokeri ja vehnäpaskaa.
        Useimmat saa diabeteksen pois pelkällä painonpudotuksella, ruokavaliolla ja liikunnalla.
        2-tyypin Diabetes on häiriö sokeriaineenvaihdunnassa ja sen suurin aiheuttaja on ylipaino ja liikunnan puute.

        Kaikkiin sinun vaivoihisi auttaa painon pudotus ja liikunta. Helpottaa ainakin oloa mutta identiteettisi taitaa olla hautaan saakka jääräpäinen paskatynnyri.

        Meridiaanin löydät karttapallosta, et tilinauhasta!

        Oletko yksinäinen kun vietät kaiket päivät täällä palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut höpöjä diabeteksesta. Ei haiman tarvi olla toimimaton vaikka olisi insuliinihoidolla. Insuliinilla hoidetaan korkea sokeri alas ja muutetaan ruokavaliota ja aloitetaan suun kautta lääkitys samalla. Insuliinista voi luopua jos lääkkeet riittää ja lääkkeistä voi luopua jos haima alkaa taas skulaa ja et syö enää sokeri ja vehnäpaskaa.
        Useimmat saa diabeteksen pois pelkällä painonpudotuksella, ruokavaliolla ja liikunnalla.
        2-tyypin Diabetes on häiriö sokeriaineenvaihdunnassa ja sen suurin aiheuttaja on ylipaino ja liikunnan puute.

        Kaikkiin sinun vaivoihisi auttaa painon pudotus ja liikunta. Helpottaa ainakin oloa mutta identiteettisi taitaa olla hautaan saakka jääräpäinen paskatynnyri.

        Huuhaa ukko olet, ja melkoinen jeesustelija, vai olet joutunut käyttämään insuliinia diabeteksen hoidossa, se on sairauden viime sijainen hoitomuoto, kun ruokavalio ja lärvin kautta tabulla ei saavuteta riittävää hoitovastetta, siis jos pitkäaikaisokerit on 7.0 tai yli... alkaa insuliinihoito, joka aiheuttaa ongelmia haiman insuliinintuotannossa, yleensä jopa pysäyttää sen, se käynnistyykö se uudelleen, on satunnaista ja jos olet pitkää ottanut piikkeistä, elimistö pysäyttää haiman insuliinin tuotannon, minun sokerit on 6.5 eli esidiabetes, ilman lääkitystä.. jos se nousee tuohon seiskaan, aloitetaan metforming... vielä vuonna 2019 pitkäaikaissokeri oli 5,5 ja sitten 5.8... nyt se on ollut kolme vuotta... 6.5...

        Taidat olla se heepo joka kertoi asiasta aikaisemmin, ja diabeteskokeistasi, mutta kun ainoa merkittävä sokeri on pitkäaikaissellainen... sokerihemoglobiini tai jotain siihen suuntaan, tämä tarkastetaan kolmen kuukauden välein mitään muuta ei tarvita, ei juoteta mitää sokerilitkuja...

        Taidat olla melkoinen paskatynnyri kuten kerroit...

      • Anonyymi

        Taidat olla hieman tietämätön kuinka ollakaan...
        Sokerihemoglobiini HbA1c -koetta käytetään diabeteksen diagnoosiin ja sokeritasapainon seurantaan. Veren punasolut syntyvät luuytimessä ja kiertävät veressä noin 120 vuorokautta, minkä jälkeen maksa tai perna poistaa ne. Mitä korkeampi verensokerin taso on, sitä enemmän sokeria kiinnittyy punasolun hemoglobiiniin sen elinaikana. Punasolujen hemoglobiinin sokeroitumista mitataan sokerihemoglobiini eli HbA1c verikokeella. Se kuvastaa verensokerin tasoa noin kahdelta mittausta edeltäneeltä kuukaudelta. Sokerihemoglobiinin yksikkö on mmol/mol (millimoolia moolissa) ja viitearvo ilman diabetesta 20–42 mmol/mol1.

        Voin vakuuttaa että veren sokeri mitataan prosenteissa.

        Sinä laiffila vakuutat vain avohoitopotilaalle, palstan heikoin lenkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla hieman tietämätön kuinka ollakaan...
        Sokerihemoglobiini HbA1c -koetta käytetään diabeteksen diagnoosiin ja sokeritasapainon seurantaan. Veren punasolut syntyvät luuytimessä ja kiertävät veressä noin 120 vuorokautta, minkä jälkeen maksa tai perna poistaa ne. Mitä korkeampi verensokerin taso on, sitä enemmän sokeria kiinnittyy punasolun hemoglobiiniin sen elinaikana. Punasolujen hemoglobiinin sokeroitumista mitataan sokerihemoglobiini eli HbA1c verikokeella. Se kuvastaa verensokerin tasoa noin kahdelta mittausta edeltäneeltä kuukaudelta. Sokerihemoglobiinin yksikkö on mmol/mol (millimoolia moolissa) ja viitearvo ilman diabetesta 20–42 mmol/mol1.

        Sinunhan piti olla perusterve ja kovakuntoinen Pasanen, eikä sinulla pitänyt olla mitään muuta lääkkeitä kuin Burana ja kortisoni selkärankareumaan. Pikkuhiljaa sieltä paljastuu lisää ja lisää näitä vaivoja, sydänongelmia, sepelvaltimotautia, diabetesta, hengitystievaivoja, korkeaa verenpainetta sun muuta ja on seurantalaitteetkin käytössä ja säännölliset kontrollit sairaalassa jota sinä kutsut liikunnaksi, kun könyät sairaalan rappusissa neljä kertaa vuodessa.

        Lukemia joita luettelet diabeteksesta, ei niillä lukemilla saa vielä mitään diagnoosia eikä lääkitystä. Pitää olla pitkässä seurannassa jatkuvasti yli kymmenen, niin sitten harkitaan lääkitystä. Haima voi monesta syystä tilapäisestikin reistailla ja myös maksa saattaa jostakin syystä luovuttaa sokeriaan verenkiertoon. Insuliini on joskus ensisijainen keino laittaa sokerit noin kympin lukemiin ja sitten tulee seurannat joissa katsotaan jatkotarve.
        Kuten tuossa heppu kertoi, 2-tyypin diabeteksesta pääsee useimmat eroon aloittamalla liikunnan harrastamisen ja laihtumisen. Sinullehan se ei tietenkään ole vaihtoehto, kun et omasta mielestäsi ole lihava posso.

        Sotket kaksi asiaa oma mittauksen tulos alle 10 kaksi tuntia ruokailusta, ja HbA1c mittaus labrassa 6.5 esidiabetes, alle kuusi, ei diabetestä. Kaikki oireeni johtuvat suoraan reuman aiheuttamista muutoksista elimistössä... lisäksi thaimaassa on eri mittayksiköt kuin suomessa, diabeteksen määrittelyssä.. tärkein on tuo sokerihemoglobiini, että pysyisi alle 6,

        vuonna 2010 luovuttiin prosenttien käyttämistä HbA1c mittauksissa ja yksikkö vaihtui mmol/L tai mg/dL kansainvälisen käytännön mukaisesti,

    • Anonyymi

      Onpas vaatimaton Herrasmies!

    • Anonyymi

      Oletteko arvoisat Thaimaan ystävät huomanneet yhtä asiaa? Tapsa kertoilee täällä elämästään Kambodzassa omaan tyyliinsä ja sanoo elämän olevan mallillaan.
      Se on hieno asia ja toivotan hänelle onnea elämäänsä!

      Se mikä on outoa on ettei Pasanen & Tosipasanen ole kertaakaan epäillyt Tapsan juttuja, olinpaikkaa, eikä vaatinut Tapsalta minkäänlaisia todisteita olemassaolostaan.
      Sama homma "sensein" kanssa. Pasanen ei ole koskaan vaatinut mitään todisteita sensein olemassaolosta, mutta kaikilta muilta tivannut jo vuosia kaikenlaisia ihmeellisiäkin todisteita.

      Kumpikaan, Tapsa eikä "sensei" ole laittanut yhtäkään kuvaa Thaimaasta eikä Kambodzasta. Ei tietenkään tarvitsekaan, mutta miksei Pasasta kiinnosta näissä tapauksissa ne kuuluisat todisteet?

      • Anonyymi

        Joo ARVOISAT invahomottelijat, olemme huomanneet asian, että yksikään rakas ei kertaakaan ole epäillyt Tyttö 2010:n täysin päättömiä babloja, eikä muuttuvia elämänkertoja.

        Anonyymin kuvia olisi mukava katsella, esimerkiksi Hukkapalan haaveilluusiomatkastaan Pattayalle.

        Tarkoittaako tuo sitä että sinä olet Chiang Maissa asuva perheellinen hetero karatemestari jolla on upea ajoneuvo, merenrantahuvila ja jahtikokoelma ympäri maailmaa ja vastaat kolmessa minuutissa aamuyöllä esitettyyn kysymykseen?
        Kymppi on toimittanut kaikki todisteet, kuvat, dokumentit ja todistanut myös tiedoillaan olevansa selvillä Thaimaan asioista.

        Tarkoittaa että olen aivoissasi pysyvä ajatus koska olet aivopesty ja Kymppisi lipittäjä.

    • Anonyymi

      Joku alkaa polttaa päreitä kirjassa Suomessa. Niin talvikin on tulossa ja viimevuoden toppatakki alkaa olemaan aika aika kehnossa kunnossa.

      Mitä jos menisit siellä Suomessa yksityiselle lääkärille se toppatakki kourassa ja sanot, että viimeinen mani menee nyt tähän käyntiin ja olen lukenut, että kaverit asuu lämpimässä ja eivät tarvitse tällaista toppatakkia. Miksi minulla ei ole rahaa ja eläkettä päästä pois Suomesta. En tahdo ja en halua asua enää kolhoosissa. Haluan pois ja pillerit auttaa vain vähän aikaa. Auta minua armon tohtori auta auta...

      Sosiaali täti sanoo, että älä katso sitä nettiä, siellä on valheellisia uutisia. Ei Thaimaassa ole edes lämmintä ja siellä sataa ja ihmiset kärsivät ja ryöstävät ja monella ei ole edes toppatakkia. Myyvät lapsia pedofiiloille ja naiset on orjuutettuja ja moni moni yrittää päästä tänne keräämään edes marjoja. . . Säkin voit mennä marjoja keräämään.

    • Anonyymi

      Tuossa on mun pärrä ja talo on betonia... Ei bambua .. tuolit oma terassi ja takana näkyy naapurin terassia.
      https://aijaa.com/z2NbT7

      Tämä on siis Kambodzassa ja Kampot.

      • Anonyymi

        Kuva on palanen vanhaa Facebook- kuvaa ja tallennettu sieltä. Ei kerro Tapsasta mitään.

    • Anonyymi

      Tulossa on kuva pihalta: https://aijaa.com/keF34H
      Sopii siinä verrata 40 m2 ja keittiöt on terassilla ja sisällä. Tietysti on jääkaappi, tuuletin, ilmastointi ja joitakin kalusteita. Vessa ja suihku on myös tietysti. Vuokra on 150 Dollaria+sähkö kuussa, kyllä sopii vertailla.

      Kyllä suomalainen kommunisti on jäänyt sanattomaksi ja yrittää raukka kehua valtiotaan erikoissairaanhoidolla, johon nyt kuitenkin harva sairastuu ja yleensä pääsee. Perusterveydenhuolto täällä on halvempaa ja saatavuus on helppoa ja hyvää. Lääkärissä käynti maksaa vähemmän, kun Suomessa 15 - 30 dollaria. Siihen sisältyy jo labraan ja lääkkeitä jo.

      Onhan se selvää, että en minä täältä ole mihinkään Suomen Kolhoosiin haluamassa eikä siinä olisi mitään järkeä itseään kurjistaa. No, siinä sitä voi verrata. Viisumin saa rahalla vuodeksi 290 dollaria ja puoleksi vuodeksi 180 Dollaria... Sopii siinä vertailla... Parturiin aioin just lähteä ja se maksaa 4 dollaria... Annan kyllä tippiä vähän. Kaveri maksaa 2 dollaria parturista ja minä käytän parasta parturia... Pitää osata leikata hyvin.

      • Anonyymi

        Ihan mukavan näköinen asuinalue sekä moperi, mikäs merkkinen tuollaista en ole täällä nähnyt koskaan, enkä kampikäynnisteistä, halvimmissakin täällä on sähköstartit, automaatit hieman kalliimmissa, mulla on honda pcx vaimolala ja mulla yamaha aerox...

      • Anonyymi

        Sairaalaturistit Pasanen ja Tapsanen internetmatkalla. Hyvä kuva kuitenkin Tapsalta!
        Mopeti näyttää olevan Kawasaki Rouser 135, noin mallia 2013, myydään myös Pulsar nimellä Intiassa ja Euroopassa.

        Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä,
        Namusia naisia katsastan, moottoripyörällä ratsastan.
        Eikä mua vaivaa konokokki, enkä oo eunukki,
        Ei pyöräni oo kartanon kehräävä rukki.
        Kun moottori käyntiin hyrähtää niin istumalihaksiin jyrähtää
        Ja hekumanhiukkaset päässäsi pyrähtää.

        He he eunukki, peukaloinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He he eunukki, peukaloinen.

        Tuohan on Mika-vainaan laulu! Sanat hieman eri järjestyksessä kuin orginaalissa.

    • Anonyymi

      Täällä me asutaan … missä te poijat?
      Paratiisi on paratiisi ja sillä hyvä.

      • Anonyymi

        Ketkä "me" asutaan täällä? Siis missä? Onko Pasasella uusi "me" kaveri ja oletteko hylänneet Senssun?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tapsa taitaa olla todellinen, vaan missä on Chiang Main ultimate warriorin kuvat?

    • Just käytiin juntit söimässä aimon kanssa vähän parempaa laatu ruokaa chiang main keskustassa, kun sattui olemaan nälkä. Aimo otti ranskikset, vettä ja varmaan puol litraa kedsuppia. Minä otin tupla kedsupit, suola sirottimen ja tapasko pullon. Laitoin ne ruuan jälkeen käsi laukkuun ja söitiin kotona sitten ne ja naurettiin tyhmille junteille... https://aijaa.com/52FN4S

    • Anonyymi

      Noilla sairaskertomuksilla on kohta taas pari kylmää kellumassa Siaminlahdella, kynttilä anustappina ohjaamassa laivoja ohi esteiden.

    • Anonyymi

      "vaan missä on Chiang Main ultimate warriorin kuvat?"

      Kirjoitat väärin - se on Senssu Chlang Mai. Noin niinkuin hienommin... :-)

    • Anonyymi

      Tapsa asuu hyvin! Ja halvalla. Tukeva bungalow on hyvä.

      Sopis mullekin kun olen herkkä metelille ja Thaimaan hotelleissa on sitä koko ajan.

      • Anonyymi

        Aikamoinen yleistys, kun tuskinpa olet kaikissa Thaimaan hotelleissa käynyt.

        Minä olen ollut ehkä noin 75 eri hotellissa Thaimaassa ja vain yhden meluisan hotellin muistan. Se oli intialaisten hinaajien hotelli, josta vahingossa varasin kahdeksi yöksi huoneen.
        Ritarit tulivat yöllä baarikierrokselta ja alkoivat tappelemaan käytävillä, sitten alkoi eroottinen vaihe ja aamulla neuvottelivat siivoojien kanssa siitä kuka maksaa paskotut sängyt ja tapetit.
        Eihän se tarvi kuin seinänaapurin, joka pitää meteliä ja sitä ei voi oikein etukäteen tietää.

        Ennätys eri hotelleista oli kun saman loman aikana olin 14 eri hotellissa ympäri Thaimaata. Joskus olen ollut ainoa asiakas kesäaikaan.

    • Anonyymi

      Kambodzan hintatasoa vuokraukselle löytyy Thaimaastakin kaikkialta. Rantahuvilaa sillä rahalla ei saa, mutta kaikenlaista condoa ja rivarikämppää saa erittäin huokeasti.
      Sisämaasta 40-70 neliön kaksio 3500 bahtia keskihinta kuukausivuokralle, 8000 bahtilla saa jo luksusta. Omakotitalot plus 100m2 alkaen 8000 bahtia.

      • Anonyymi

        Kyllä varmaan löytyy... Monen moista asuntoa ja paikkaa myös Thaimaasta. Sehän on myös tuurista ja ajankohdasta riippuen.

        Pitkät sopparit on yleensä parhaita ja halvempia. Minä olen kyllä ollut tyytyväinen tähän paikkaan ja minulla oli kyllä Siem Reapissa halvempi ja isompi asunto ja oli näyttävä myös ihan 140 Dollaria kuussa. .. Voin laittaa kuvia myöhemmin tai laitan heti jos löydän.

    • Anonyymi

      Tuommoinen oli 140 Dollaria Siem Reapissa. Se oli vähän enemmän nuoriso mesta ja ei oikein ollut vanhemmalle veijarille mitään. Kampot on vanhempien ihmisten mesta. Siem Reapissa oli sitä Helvetxxx teknoa, jota ei pää kestä kuunnella...

      https://aijaa.com/m1mw90

      • Anonyymi

        Mitens tuo paikallinen palkkataso on siellä päin maailmaa, jos kuukausi palkka on 300 usd kuukaudessa eikö silloin 140 euron vuokra ole varsin paljon, saatikka jos vuokrataso on thaimaassa 10.000 bahtia, mutta palkka on vain 12.000-16.000 bahtia kuukaudessa... jos taas suomessa perinteinen palkkataso on 3000 euroa ja siitä vuokrataso 800 euroa, eikö olekin totta että suomessa asunnot on selvästi kampuraa ja thaimaata halvempia.

        Osalla on rahaa ja osalla ei.
        Kyllä täällä on Mersuja ja Porscheja ja hienoja taloja, joten luulen kyllä, että ei ihan virallisia lukuja. Tuskin täällä kukaan ilmoittelee mitä tienaa.

        Tuk tuk kaveri naapurissa tienaa noin 40 - 50 dollaria päivässä. Näin hän kertoo ja miksi ei. Mutta ajaa, kuin hullu. Niin, kyllä keikka Keppiin ja takaisin on 20 dollaria esim. Menee pari tuntia noin. Voi olla allekin päiviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitens tuo paikallinen palkkataso on siellä päin maailmaa, jos kuukausi palkka on 300 usd kuukaudessa eikö silloin 140 euron vuokra ole varsin paljon, saatikka jos vuokrataso on thaimaassa 10.000 bahtia, mutta palkka on vain 12.000-16.000 bahtia kuukaudessa... jos taas suomessa perinteinen palkkataso on 3000 euroa ja siitä vuokrataso 800 euroa, eikö olekin totta että suomessa asunnot on selvästi kampuraa ja thaimaata halvempia.

        Tämä ei ole kommunistinen maa ja luvut on mitä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei ole kommunistinen maa ja luvut on mitä on.

        No jaa kaiketi jokaisessa maassa on rikkaita
        Tuoltahan sen voi tarkastaa https://www.globalis.fi/Tilastot/bkt-per-asukas suomessa palkkataso on noin 50.000 ja thaimaassa alle 7.000 euroa, niin kyllähän suomen vuokrataso on selvästi edellisempi kun se suhteutetaan palkkatasoon.

        Eipä se silloin koske meitä jos sinulla on kohtuullinen työeläke suomesta, tai jonkinlainen busineksen poikanen joka tuottaa jotain, mutta tekemätön paikka jos joudut elämään thaimaan palkkatasolla, ja maksaa farangin kulut... kaksoishintajärjestelmän takia... hyvinkin nopeasti paluu suomeen on joka tapauksessa edessä. Tapoja on monia joku myy viinaa, toinen korjaa autoja, kolmas toimii asiantuntijatehtävissä... mutta jos olet thaimaan palkkaustasolla olet vaikeuksessa.

        Eiköhän nämä asiat ole ihan henkilökohtaisia... Joku vuolee rahaa ja toinen ei. Kyllä minäkin tein rahaa Suomessa ja ei sitä mihinkään rekisteröity.

        Täällä Aasiassa ei ole kassakoneita ja mitään ihme kuitteja. Palkka maksetaan käteen jos aina maksetaan.

        Sama se on Thaimaassa poliisxx sielläkin kerää rahaa. Suomessa valtio kerää ja varastaa ja kiristää rahaa. Lisäksi tietysti se poliittinen paska Suomessa. Toki ne sanoo, että asiat on huonosti muualla vai sanooko ne koskaan, että jossakin olisi paremmin ... Ei tähän päivään saakka. Olenko väärässä vai ?

        Minä en tajua, että mikä niissä valtioissa kiihottaa.... Eihän niistä mitään saa. Kyllä Kambodzassa on rikkaita ja joku tekee rahaa ja toinen ei. Näin se on aina maailmassa.

        Toki jonkinlainen poliittinen järjestelmä on aina. Ihmisten on elettävä vapaana tai orjina. Kaikki ne yrittää käyttää ihmisiä hyväksi. Se on se Raamatun peto.

        Se ken näkee, niin ymmärtää ja vajaa ei näe eikä tajua.

        Eihän bkt laskenta perustu yksittäisen ihmisen tuloihin, vaan kokonaistarjonta = kokonaiskysyntä.. joten tulokset kertovat aika tarkkaan, toki ihmiset tekevät työtä pimeänä tai pimeässä mutta se ei kuulu tähän, sitä pidetään niin suomessa kuin thaimaassa rikoksena.

        Voit olla aivan varma, että koko Aasiassa sitä ei tiedä kukaan tarkalleen se voi olla jokin arvio.

        Ei täällä ole veroja tai kukaan laske mitä joku tienaa tai ei. Kiinassa on jopa polkupyörän päällä myymälä ja näin on koko Aasiassa.

        Tajua jo.. älä tinkaa.. sinun pitäisi olla joku humanoidi, noita tai suomalainen, jotta voisit uskoa näihin lukuihin. Ne, on tarkoitettu jotain muuta tarkoitusta varten. Kambodzassa on jopa kahta valuuttaa. Kierrossa olevan rahan määrän perusteella voidaan arvioida jotain.

    • Anonyymi

      En ymmärrä mikä tarve on Saarikärsimyksellä aina höpöttää paikallisten palkkatasosta suhteutettuna hintoihin ja vuokriin yms.

      Siihen kun ei voi farangi vaikuttaa. Jos jakaisin laupiaana samarialaisena kaikki käteisvarani thaimaalaisille tasaisesti , se tekisi jotakin kolme senttiä per thaimaalainen.

      Tulisiko he siitä onnelliseksi? Enpä usko. Saisinko mitalin? En usko enkä tarvi. Minä ja perheeni tultaisiin vaan onnettomiksi vähäksi aikaa.

      Siispä rahojen riittäminen farangin tapauksessa koskee vain farangin rahojen riittävyyttä ja hintalaatu- suhteita. Paikalliset hoitaa omat asiansa omalla tyylillään.

      Buriramin keskustassa pieni condokämppä ilmastoinnilla maksaa keskimäärin 3000-4000 bahtia kuukaudessa. Buriramissa on hyvä työllisyys ja kaikenlaista toimintaa, ahkeraa kansaa. Käytännössä jokaisella thaimaalaisella on varaa asua tuollaisessa hintaluokassa.

      Jos ei ole varaa huudattaa ilmastointia niin sitten sitä ei huudateta.

      Kun siirrytään keskimääräiseen farangin- asumisen tasoon, niin se tarkoittaa meilläpäin omaa omakotitaloa vaimon kanssa, jonka vuokrahinta olisi noin 12000-20000 bahtia kuukaudessa, jos se olisi vuokratalo.

      Hankintahinta keskimääräiseen taloon Buriramissa on 2 miljoonaa bahtia. Saa halvemmallakin. Lahtelaisen lähiöyksiön hinta siis noin.

      Kuten olen kertonut, vaimoni rakennutti talon itselleen ja äidilleen ennen minua 11000 eurolla. Nätti 100 neliön elementtitalo laadukkailla materiaaleilla ja hyvin tehtynä. Omille maille tosin, että siitä ei koitunut kuluja.

      2010

      • Anonyymi

        Aijaamasi kuva talosta ei ole elementtitalo, sekä aivan turha bablata kymppitonnin kämpästä vaikka talkoilla ja materiaalilahjoilla, huuhaa sun juttus myös kympin uima-altaastas siis siitä hotellin altaasta, mutta jatka juttuas kun siitä kerran nautit, ei siitä kenellekään ole harmia.

      • Anonyymi

        Oletko sinä dingdong, totta helvetissa vuokratasoa pitää verrata maksukykyyn, jos taikun maksukyky on 15-20 % suomalaisen vastaavasta, niin tietenkin pitää olla halvempi tapa, asua... hua hinistä löytyy 2000 bahtilla, perusthaikku asunto, siis niitä jossa on makkari rakennettu asunnon sisälle... tiedät varmaan mitä tarkoitan, ja wc ovaalireikä lattiassa...
        vai oletko laiffila, palstan varmin.

        Varmaan 2010 olet tietoinen miksi makkari thaimaassa rakennetaan sinne olohuoneen ja keittiön väliin, niin että makkarin ikkuna ei aukea ulos vaan olohuoneeseen, siis makkarissa ei ole lainkaan ikkunaa ulos, yleensä se huoneiston pohjakuva on meille farangeille vähintäänkin omalaatuinen, ulko-ovi, olohuone makkari, keittiö... joskus noita makkareita kaksi peräkkäin, joskus jopa kolme, ja sitten keittiö... huoneiden edessä kulkee käytävä, olohuoneesta makkari, makkari, ja keittiö, ja noiden makkarien ikkunat aukeavat tuohon käytävälle... ulos en makkarista nää lainkaan... miksi on rakennettu näin...

    • Anonyymi

      Omituisin asia minulle Thaimaassa ja muissa Aasian maissa, on helvetin liukkaat ja peili kiiltävät laatta lattiat!

      Rumat ja hengen vaaralliset! Etenkin sukkasillaan ja kun ovat kosteat.

      Usein näkee samaa pa*kaa vedetyn talon patiolta kadulle saakka yli jalkakäytävien tontin kohdalla!

      2010 - laatta ammattilainen; Miksi on noin?

      • Anonyymi

        En ole 2010 mutta vastaan kuitenkin oman arvioni;

        - helppo pitää puhtaana tasainen kaakelipinta

        - kun kaakelit on kiiltävän puhtaat, torakat yms otukset eivät viihdy niin hyvin

        - eivät kulu juuri ollenkaan eli pitkäikäinen materiaali joka kestää kosteankin ilman

        voi hiton hitto, se on halvin materiaali...

    • Anonyymi

      Huomenta poijat se on aamiainen syöty ja suihku käyty ja uusi päivä täällä Kambodzassa... Vielä pitää odottaa, että kakka tulee. Se tulee ylleensä aamiaisesta puoli tai tunti... Joskus sekin myöhästelee eikä pysy ajassa.

      Siellä Suomessa alkaa kohta olemaan kylmä ja siellä ei kait kakka pysy edes aikataulussa kovinkaan hyvin. Muistaakseni kylmä kangistaa ja ravinnon kulutus on paljon kiinni lämpötiloista ja sen eroista.

      On hyvä lähteä ulos ja ulkoileen ja kylille persx tyhjänä.

    • Anonyymi

      Tänään se tuli etuajassa... Ei paljon, mutta vähän.
      Löysin hyvän videon ja onhan noita useita tubella.
      https://youtube.com/watch?v=hBFe6sNjtCY&feature=share

      Jos nyt saadaan kommunisti johtajilta KELAlta selvyys, että riittää käydä kerran puolessa vuodessa Suomessa. Mikäli asia on näin, kuten oletan, niin minä olen auttanut tuhansia ihmisiä. Moni voi vielä vaatia korvauksia, mikäli asia on näin ja häntä on väärin kohdeltu, eikä ole ollut tietoinen tällaisesta ilmoitusvelvollisuudesta Kelaan.

      Muutahan se laki ei voi tarkoittaa, koska mielivaltaisesti ei voida ketään tuomita. Lisäksi kyseessä olisi eläkkeellä kiristäminen. Koskettaisi myös yksityisen ihmisen vapaata olemista ja vapaata elämäntapaa. Kyseessä olisi myös ihmisoikeudelliset loukkaukset eriarvoisuudesta lähtien. Koska kysyin myös Aurinkomatkojen ryhmä matkaan osallistumisoikeudesta kuuden kuukauden ulkomailla oleskelun jälkeen.

      Mutta luulen, että valtion vatipäät ei vastaa, koska kaikki he palvovat Suomi paskaa.

      • Anonyymi

        Kukahan se vatipää on? Verottaja noudattaa ihan samaa päivien laskentaa kuin Kelakin. Vatipää Latvalalla ei tarpeeksi kuitteja ulkomailla olosta, niin on verottajalle miljoonan velkaa. Ja te vatipäät kuvittelette, että riittää kunhan käy lentoasemalla kääntymässä, niin Kela- ja sossutukiaiset pysyy voimassa, vaikka laki sanoo, että puolet vuodesta pitää olla täällä.

        Missä sanotaan, että puolet vuodesta pitää olla Suomessa ... Näytä se kohta.

        5 §
        Suomessa asuminen

        Asumisperusteista etuuslainsäädäntöä sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä.
        6 §
        Oleskelu ulkomailla

        Henkilöä pidetään edelleen Suomessa asuvana, jos hän asuu vakinaisesti Suomessa, mutta oleskelee tilapäisesti ulkomailla enintään kuuden kuukauden ajan.

        Henkilöllä, joka toistuvasti oleskelee ulkomailla siten, ettei yhtäjaksoinen oleskelu ylitä kuutta kuukautta, pidetään edelleen Suomessa asuvana, jos hänen vakinainen asuinpaikkansa säilyy Suomessa.

        EU-lainsäädäntöä soveltavissa maissa oleskelua arvioidaan EU-asetuksessa 883/2004 ja EU-asetuksessa 987/2009 tarkoitetulla tavalla.

        Näihin se vatipää Latvalakin kömmähti, kun ei ottanut huomioon, että lainsäätäjän tulkinnan mukaan sekä lähtö- että tulopäivä katsottiin Suomessa maleskeluksi, ei tullut 182 päivää ulkomailla täyteen, asuinpaikka ja verottaja Suomi.
        Ja teillä vatipäillä juurikin päinvastoin.

        Laki 6§ ensimmäinen momentti...

        Tuohan tarkoittaisi, että henkilöllä ei olisi oikeutta lähteä Aurinkomatkojen ryhmä matkalle kuuden kuukauden ulkomailla oleskelun jälkeen seuraavaan puoleen vuoteen. Ei edes käväistä kansainvälisessä tilassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5 §
        Suomessa asuminen

        Asumisperusteista etuuslainsäädäntöä sovellettaessa Suomessa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä.
        6 §
        Oleskelu ulkomailla

        Henkilöä pidetään edelleen Suomessa asuvana, jos hän asuu vakinaisesti Suomessa, mutta oleskelee tilapäisesti ulkomailla enintään kuuden kuukauden ajan.

        Henkilöllä, joka toistuvasti oleskelee ulkomailla siten, ettei yhtäjaksoinen oleskelu ylitä kuutta kuukautta, pidetään edelleen Suomessa asuvana, jos hänen vakinainen asuinpaikkansa säilyy Suomessa.

        EU-lainsäädäntöä soveltavissa maissa oleskelua arvioidaan EU-asetuksessa 883/2004 ja EU-asetuksessa 987/2009 tarkoitetulla tavalla.

        Näihin se vatipää Latvalakin kömmähti, kun ei ottanut huomioon, että lainsäätäjän tulkinnan mukaan sekä lähtö- että tulopäivä katsottiin Suomessa maleskeluksi, ei tullut 182 päivää ulkomailla täyteen, asuinpaikka ja verottaja Suomi.
        Ja teillä vatipäillä juurikin päinvastoin.

        Sorry... Tässähän sanotaan, että voi käydä lentokentällä kääntymässä ja taas lähteä.. jos on osoite Suomessa...

        "Henkilöllä, joka toistuvasti oleskelee ulkomailla siten, ettei yhtäjaksoinen oleskelu ylitä kuutta kuukautta, pidetään edelleen Suomessa asuvana, jos hänen vakinainen asuinpaikkansa säilyy Suomessa."

        Ja vakinainen asuinpaikka "Suomessa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä."

        Ei henkilö, joka pääasiassa jatkuvasti oleskelee ulkomailla.

    • Anonyymi

      Heipä hei! Selvisin taas Suomesta Thaimaahan, matka meni mukavasti nukkuessa busineksessa, 2250 euroa yhteen suuntaan.

      Kevyesti savustettua kirjolohta, haudutettua tattaria, paahdettua kukkakaalia
      ja neulapapuja เรนโบว์เทราต์รมควัน สตูว์บัควีท ดอกกะหลํ าาและถัวแขกย่าง
      oli pääruokana.

      Otin välipalaksi jätskiä ja mansikoita, pari lasia shampanjaa.

      Aamiaiseksi munakokkelia, voipapuja, pinaattia, röstiperunoita, leikkeleitä, jogurttia ja tuoreita hedelmiä ไข่กวน ถั่วอบเนย ผักโขม แฮชบราวร์ โคลด์คัท โยเกิร์ต และผลไม้สด

      Bangkokista hain pari tuliaista ja vielä kotimatkalla kaverin kyydillä.

      2010

      PS: Mites Saarikohmelon viikonloppu? Palstalla?

      • Anonyymi

        Meinasi unohtua todisteelliset todisteet, anteeksi https://ibb.co/WtbJhL6
        Koska ilman todisteellisia todisteita ei voi Pattayan poika matkustaa 8)

        2010

      • Anonyymi

        Muutenkin tuo sinun kirjoituksesi on kovasti omalaatuista, mennessä suomeen kerroit mitä söit, tullessa sama juttu, ihan kun se olisi jotenkin hienoa, että syö tuollaisia ruokia, muutenkin tuossa sinun kirjoitusasussa thaikuiksi on hieman ongelmia kaikki "thaikkusanat" kirjoitetaan yhteen pötköön... Luulisi että aikuinen mies kertoisi mitä osti perheelleen tuliaisia, sinä raasu kerrot mitä ruokaa vedit naamaasi... ei ole Senssun teoriat kaukana.

        Mutta asiaa, kun aikeisemmin kuului alakerrasta melkoinen pamaus, ihmettelin että mistä se ääni tuli, vaimoni siivosi kaappia, ja pudotti ostamani iittalan lämpölasi "maljakosta" kuului ihan suomeksi perkele, mutta ei se rikki mennyt, olet sinä poju melkoinen veijari juttuinesi.

        Pasanen rikkonut kännipäissään kiinalaisen juomalasin ja keksi sen olevan Iittalan lasia.
        Koeta jo ymmärtää että se hörökorvainen vanha sairas lauta ei asu enää kanssasi samassa osoitteessa. Hän laittoi sinut asumuseroon silloin kun mummon kanssa vaihdoit talot päikseen ja näet häntä vain julkisilla paikoilla perheväkivallan uhan vuoksi.
        Kymppi härnää sinua, koska sinun piti puheittesi mukaan olla upporikas nanan miljoonacondoineen, titaani-amexeineen ja avustajasi sensukka on superrikas seitsemän miljoonajahdin omistaja.

        Mutta jostakin syystä vain Kymppi esittelee bisnesluokan lippuja, kun sinä esittelet pakasteruokia ja tennispalloa. Oli muuten kaikkien aikojen pohjanoteeraus, kun kerroit raiskarin olevan samanlainen rikollinen kansaneläkeläisen kanssa. Tämä tullaan muistamaan.

        ja sinä laiffila esittelit , en muista mitä pohjettasi, palstan heikoin lenkki...

    • Anonyymi

      Se että niin "harva selvisi Suomesta ulkomaille" lienee jälkipyykkiä 60- ja 70-lukujen muuttoliikehdinnästä.

      Suomalaiset on sosialisoitu lähtökyvyttömiksi. Valtion pelko väestökadosta paremman elämän perässä lienee ollut suuri, ja käytetyt keinot sen ehkäisemiseksi liian tehokkaita, sillä lopputulos on nyt käsissämme.

      Kansa, joka rakentaa elämänsä tukien ja etuuksien varaan. Riskinottokyky lähes nollissa, kuten myös aloitekyky ja maassa pysyvä, valtion ylläpitämä suurtyöttömyys.

      • Anonyymi

        Jos suomalaiset rikastuisi ja kaikista töistä maksettaisi kunnon palkka, vain toimeentulotuen varassa elävät äänestäisi vasemmistopuolueita. Vasemmistopuolueiden etu on tukien varassa elävät ja siirtolaiset, koska heiltä he saavat äänensä. Se on lyhytnäköinen ajatusmalli, sillä se edellyttää työtä tekevän kansan kurittamista ja jos se työtätekevä kansa siirtyy kortistoon, niin kukas ne tuet sitten maksaa?

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1881
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      148
      1837
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1572
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      169
      1410
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1385
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      153
      1353
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1065
    Aihe