Ollaan tässä sukupolvenvaihdos tehty ja hommat ovat sujuneet ihan kiitettävästi. Muutama asia vaan ihmetyttää ja suututtaa nuorta emäntää...tiedä onko se tämä kulttuurishokki vai mikä? Olenko mä aivan niuho vai pitäiskö avata suunsa? Mitä ajatuksia teissä herättää esim. seuraavat pikkujutut?
-että meidän pihaa ja tilan painepesuria käytetään autonpesuvarikkona, joskus kysytään lupaa, toisinaan ei. Sitten meillä on piha ravassa ja saippuassa...ja oma auto me pestään pesulassa. Meille myös tulla tupsahdetaan "kyläilemään" ennalta ilmoittamatta, usein juuri navetta-aikaan, vaikka siipan sukulaiset kyllä tietää mikä on aikataulu. ja kun toisillaan käyvät niin aina varmistetaan että sopii...
-kun ollaan poissa kotoa ja vanha isäntä ja emäntä (asuvat siis luojan kiitos vakinaisesti muualla) lomittavat navettaa ja asuvat meillä sen aikaa, niin kutsuvat meille sitten poissa ollessamme sisarukset kahvittelemaan, katsomaan dvd:ta tai pesemään niitä riivatun autojaan.
-karjan kanssa tietysti tulee sotaa siitä, mitä lehmiä pidetään, mitä ei, miten ja koska lääkitään, miten ruokitaan jne...ja voin vakuuttaa että meillä molemmilla, sekä miehelläni että minulla, piisaa tieto-taitoa hoitaa elukat parhaalla mahdollisella tavalla.
-Pihan hoidosta annetaan jatkuvasti ohjeistusta; mihin voi istuttaa mitäkin, mihin anoppi haluaisi perunaa , koska ruoho pitää leikata ja aidat siistiä, ja sitten kaivellaan aikaisemmin istutettuja kasveja maasta ja roudataan niitä uuteen kotiin. ja mä tyhmä kun luulin että ostettiin tila irtaimistoineen...
Onko teillä muilla uusilla viljelijöillä ollut vastaavaa "luopumisen tuskaa" ja rajan vetoa vai onko tämä tavallista anoppi/appi- tuskailua?
-että meidän pihaa ja tilan painepesuria käytetään autonpesuvarikkona, joskus kysytään lupaa, toisinaan ei. Sitten meillä on piha ravassa ja saippuassa...ja oma auto me pestään pesulassa. Meille myös tulla tupsahdetaan "kyläilemään" ennalta ilmoittamatta, usein juuri navetta-aikaan, vaikka siipan sukulaiset kyllä tietää mikä on aikataulu. ja kun toisillaan käyvät niin aina varmistetaan että sopii...
-kun ollaan poissa kotoa ja vanha isäntä ja emäntä (asuvat siis luojan kiitos vakinaisesti muualla) lomittavat navettaa ja asuvat meillä sen aikaa, niin kutsuvat meille sitten poissa ollessamme sisarukset kahvittelemaan, katsomaan dvd:ta tai pesemään niitä riivatun autojaan.
-karjan kanssa tietysti tulee sotaa siitä, mitä lehmiä pidetään, mitä ei, miten ja koska lääkitään, miten ruokitaan jne...ja voin vakuuttaa että meillä molemmilla, sekä miehelläni että minulla, piisaa tieto-taitoa hoitaa elukat parhaalla mahdollisella tavalla.
-Pihan hoidosta annetaan jatkuvasti ohjeistusta; mihin voi istuttaa mitäkin, mihin anoppi haluaisi perunaa , koska ruoho pitää leikata ja aidat siistiä, ja sitten kaivellaan aikaisemmin istutettuja kasveja maasta ja roudataan niitä uuteen kotiin. ja mä tyhmä kun luulin että ostettiin tila irtaimistoineen...
Onko teillä muilla uusilla viljelijöillä ollut vastaavaa "luopumisen tuskaa" ja rajan vetoa vai onko tämä tavallista anoppi/appi- tuskailua?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Keskustele miehesi kanssa ja ottakaa molemmat tiukka linja, että tilakaupat on tehty, ja tämä on nyt teidän koti ja yritys, muut kunnioittakoon sitä. Jos lomitus aikana menee ranttaliksi, ottakaa kunnanlomittaja, saa olla koti rauhassa. Pärjäilkää!
Tutulta kuulostaa. otimme tilan 70-luvulla.
Vanha pari jäi tilalle. En edes viitsi kuvailla
sitä v... määrää millä elämäämme mykytettiin.
Mitä helpompi sukupolvenvaihdos on luopujille,
niin sitä vaikeampaa jatkajille. Meillä sukulais-
ten turha rumba kesti niin kauan kuin vanhukset
elivät. Siihen se vasta katkesi. Vie ensin painepesuri lukkojen taakse tai pistä osat pois.
Linjanmuutos alkaa vähästä. Meille tuotiin autoista osia tunkiolle ja tavaraa varastoitiin nurkkiin aivan surutta. Tämä näyttää olevan maaseudun ikuinen ongelma. Kaikki eivät osaa
luopua.
kuuluu perinteisiin joillekin.
Meillä on justiinsa sama juttu, kaiketi kaupungissa nukutaan ensin puoleen päivään saakka sitten lähdetää maalle kyttäämään jos emäntä laittais pöydän koreaksi heille kaiken kiireen keskellä ja tietenkin klo 15 - 16 tullaan norkoilemaan.
Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa kärsijä. Osasinhan minä jotakin tällaista olettaakin, mutta luulin myös, että saan suuni auki hankalissa tilanteissa ja saan sanottua mikä risoo. Hirveän vaikea vaan on kieltää kun kauniisti kysytään...ja vielä hankalampi on mennä ojentamaan kun se auto on jo pesty ja kukat kaiveltu...Minäkin itse asiassa siirsin nämä autonpesutamineet varastoon muualle, mutta kyllähän ne sieltäkin löytyivät kun kauniisti kysyttiin...Ja muutenkin olen yrittänyt mahdollisimman nihkeästi ilmaista että "no jos tämän kerran...kaitpa se sitten sopii"...vaan kun ei tahdo sosiaaliset tuntosarvet eräillä riittää että hoksaisivat aisan laidan.
Mies ei saa sekään sanaa suustaan, ajattelee vielä fiksuna eteenpäin, että jos jossain välissä tarvii apua pyytää tms...eikä häntä varmasti asiat samalla tavalla vaivaakaan kuin minua, tämähän on hänelle varmaan ihan luonnollinen juttu; hänen sisaruksensa, hänen vanhempansa, hänen kotitilansa.
Tämän lomitushomman kanssa olen kyllä visusti päättänyt, etten hievahdakaan täältä mihinkään, ennenkuin lomittaja saadaan majoitettua muualle, tai sitten on tyydyttävä kunnalliseen. En enää kertaakaan halua tulla kotiin reissusta niin, että täällä on kunnon vastaanottokomitea keittiön pöydän ääressä kahvittelemassa...
Ehkä tilanne osaltaan myös muuttuisi, jos rakentaisimme kokonaan uuden talon; nyt kun tuntuu että "vanhat omat kaapit" ovat vieläkin omia. Mä olen vaan suu auki katsonut kun anoppi koluaa kaapeista jotakin tarvitsemaansa!!! Tämä on niin absurdia ettei meikäläisen kaupunkilaistaustalla voi tätä edes käsittää!
Aiempi kirjoitus 25 vuotta kestäneestä spv:sta rohkaisi minua kertomaan omasta suvustani.
Isäni vanhemmat olivat 72-vuotiaita myydessään tilansa isälleni. Kyykyttivät ensin vuokraviljelinä vuosikaudet. Myydessä iskikin paniikki. Kaupunkilaistuneet hulttiosisarukset tarvitsevat kottikärrykaupalla rahaa. Pieniä metsänpalasia muistoksi, ehkä vähän peltoakin. Hulluin kommentti mielestäni oli isoäitini lausahdus: "ei nää eläkkeet niin varmoja ole, jos tulee huonot ajat, me joutuu taas viljelemään"
Olisihan se hienoa katsella kuinka nämä nyt 80-vuotiaat miljonäärit jaksaisivat viljellä...
Isäni itse on tarjoutunut jäämään aikaisin eläkkeelle. Tosin samalla tulkitsin tämän lupauksen myös lupaukseksi melkein ilmaisesta maatalouskonsultoinnista. Siitä ilosta ja kunniasta ei sitten sovi kieltäytyä kun vanhemmat rupeavat elämään lastensa puolesta.
Saas nähdä miten käy.
Kehottamatta varsinaisesti riitoihin, niin kyllä
on lähdettävä siitä, että mies saa luvan erota perheestään ja vaimo äidistään. Aviolitto ei
kestä sitä, että poika on vieläkin perheensä
vaikutuspiirissä. Meillä avioliitto koski sekä
appivanhempia ja vaimoa. Appiukko ei ollut maan
paras viljelijä kuin muistoissaan ja omat viat
unohtuivat nopeasti. Voit olla varma siitä, että kaltaisiasi kohtaloita on tässä maassa ja osalla
vielä pahempina. Mielestäni teidän ongelmat ovat
lastenleikkiä kaikella myötätunnolla sanoen.
Kerranki appi soitti poliisille ja vaati niitä käymään pelkästään sen perusteella, että sanoin asiat halki. Sosiaalitoimiston virkailija tuli käymään, kun eläkehuoneen muutos oli kesken
ja lupaprosessi kesken viranomaisilla. Mikä tahansa oli mahdollista. Koeta kestää et taatusti ole yksin. Maaseutu on ylläpitänyt mahdottomia ja käsittämättömiä asenteita, joista
jatkajat kärsivät eniten.
Virhe jos vanhapari jää samalle tontille asumaan.
Meillä asiat hoidettiin toisin eli eläkeläisille ostettiin omatalo sopivan matkan päästä.Välit on pysyny kunnossa.
Vähemmästä tultaisiin hulluksi! Varsinaisesti murheeni koskevat näitä "entisessä omassa talossa" vierailuja, eli siis sitä että mennään kaapeille, lainaillaan tavaroita (pesureita, , hitsiä, kukkasia...), siivotaan kuin omassa kodissa, paukahdetaan käymään milloin sattuu ja hiivitään suoraan sisään, säädetään noista piha-asioista jne. Eihän kukaan tee sellaista jos ymmärtää todella että kyseessä on toisen KOTI - vai tehdäänkö maalla niin ihan yleisesti? Navetan asioista osataan pääasiassa pysyä erillään, jos sinne ei yksinkertaisesti ole asiaa. Lomittaessa tilanne taas repeää ja kritiikkiä tosissaan kuuluu.
Näitä juttuja lueskellessani ajattelin että nämä meidän murheet on todella pienimmmästä päästä. Mihinkään riitaan kun tässä ei olla ajauduttu, vain harmistukseen - ja vain minä:) ja mun appivanhemmat taitavat olla poikkeuksellisen uudismielisiä, kun ilmoittivat heti kärkeen, että päivääkään ei saman katon alla tulla asumaan:)
Mutta mikä riivattu siinä sitten on, että tilakaupat/spv on jotain sellaista että kaikille sukulaisille kuuluu jonkinlainen oikeus ja sanavalta maahan ja irtaimistoon, vaikka pankin kanssahan me tässä naimisissa ollaan? Eihän kenenkään muuankaan tarvitse lainailla omaan elikeinoonsa/ammattiinsa liittyviä koneita tms. kenellekään, eikä sitä kukaan edes kehtaisi odottaa..."lainaatko mulle kuule firman kannettavaa ja puhelintas kotia että voisin surfailla, tai voinko käydä ottaa sun lompsalta pari euroa?" Tankkimaidonkin käytöstä oli meinaan alkuunsa puhetta, mutta silloin nurja ilmeeni onneksi paljasti ettei sovi.
Mä taidan olla muutenkin aivan skitso joidenkin asioiden suhteen; en voi esimerkiksi sietää että vieras alkaa imuroimaan tai siivoamaan keittiötä, vaikka nämä tekevätkin sen varmasti hyvää hyvyyttään ja auttaakseen. Tässä on varmaan aika suuri kulttuurinen ero, ei kaupungissa kukaan tule sisälle ilman ovikelloa saati tartu ekana imuriin tai tiskiharjaan kun menee kylään. Mua pidettiin varmaan aikoinaan hirvittävänä vellip:nä, kun en tykännyt kokkailla koko talolle ruokaa, vaikka käskettiin. Yksi ei halunnut valkosipulia, toinen ei mitään mausteita, kolmas halusi seittemän kiloa suolaa ja neljäs sitä tai tätä...tee siinä sitten jotain maukasta jäisestä jauhelihasta vierailla vehkeillä...En varmaan täyttänyt hyvän emännän kriteerejä. Mieluummin tein vaikka konehommia.
Mä en tiedä kamalampaa kuin huseerata toisen kyökissä, ja vielä hirveämpää se on jos joku huushollaan meillä. Argh.
Mutta mikä riivattu siinä sitten on, että tilakaupat/spv on jotain sellaista että kaikille sukulaisille kuuluu jonkinlainen oikeus ja sanavalta maahan ja irtaimistoon.
Joo kyllä se on niin että ainakin mä tein heti selväksi ettei täällä aleta ketään passaamaan.
Vaikka ei eläimiä olekaan niin erikoiskasvit työllistää kyllä tarpeeksi.Vaarin hautajaisissa mulle sanottiin että älä sitten vaan myy meidän tilaa niin siihen totesin että kenen meidän kun kauppakirjoissa on vaan mun nimi.
Sen jälkeen on joulukortit vähentyny...
että on ollut tukka pystyssä sukulaisilla tuon kommentin jälkeen...:) Mutta tuo kuvaa niin hyvin sen asenteen, kun tila on ajatuksissa ja asenteissä loppupeleissä kuitenkin "meidän".
Kuinkas ollakaan, tässä hetki sitten saatiin taas ehkä hippusen verran terotettua näitä pelisääntöjä. Appivanhemmat menivät tuossa lainaamaan tilan työkaluja sukulaiselle kysymättä meiltä (emmekä lupaa olisi lainaamiseen antaneetkaan) ja tämä poloinen lainaaja sai kyllä kuulla...
Nyt sai silti mieskin sanan suustaan kun vähän yllytin:)
Ja juuri kun marisin että hiivitään sisään taloon kuin omaan konsanaan...taas oli talonväki vaivihkaa kasvanut parilla jäsenellä kun itse tässä kirjoittelin viestejäni kaikessa rauhassa...edes koira ei herännyt. Siis ei edes ovelta voi moikkaa huhuilla ??? plaah. Olen unelmoinut varashälyttimistä, jotka herättävät koko tienoon...
Lukkojenvaihto liian radikaalitoimenpide? Ovikello seinään tietysti ja ovipuhelin...
No en yllytä. Täällä on vielä vanhat lukot kun ei ole tuollaista ongelmaa ollut.No jos kuistin tekis uusiksi nyt kesällä niin sitten kai olis uudessa ovessa uus lukkokin.
ajatuksissa on ollut tuokin vaihtoehto:)
Yritä ymmärtää että tila on sentään vanhan isännän ja emännän koti vuosikymmenten ajalta. Tilaan on uhrattu suunnaton työmäärä ja vaikka siitä on luovuttukin niin ei elämäntyöstä voi koskaan luopua kokonaan. Yritä ajatella itsesi vastaavaan tilanteeseen.
Toki ymmärrän että olet puolisosi kanssa rakentamassa omanlaistanne kotia. Mielestäni kannattaa yrittää viimeiseen asti sinnitellä ja tasapainoilla jotta sopu säilyy. Vanhukset eivät varmasti tarkoita mitään pahaa.
Sopua ei kannata pilata pikkujuttujen takia, se vaikeuttaa kaikkien elämää paljon enemmän kuin ko. tilanne. Jos jostakin asiasta pitää vääntää kättä niin varmaankin olisi parempi jos miehesi tekisi sen. Riidat sovitaan paljon helpommin verisukulaisten välillä!
Ajan myötä vanhukset varmasti tottuvat uuteen oloonsa ja "vierottuvat" tilasta.
Tsemppiä!
jos olisivat myyneet tilan vieraalle? Pitäisköhän niidenkin hyväksyä, että entinen omistaja kävelee sisään kuin omaansa? terv, yx miniä
Mutta jossain se raja kulkee minullakin. kyllähän mä sen ymmärrän että suurin sopeutuminen tässä on varmasti ollut luopujilla, mutta kyllähän sitä nyt yleisiä käytöstapoja pitää noudattaa, ja tajuta että vähintäänkin talon sisäpuoli on nyt meidän perheen koti ja sitä pitää osata kunnioittaa ja antaa tilaa. Ei kukaan voi lampsia toisen kotiin ja huseerata sielä mitä huvittaa! Ei edes maalla, eikä millään verukkeella.
Ja sehän tässä osaksi korpeaa, kun mies kykene antamaan kriitiikkiä omille sukulaisilleen, ei edes sisaruksilleen. Hänen hommansa se on, ei todellakaan minun - ja juuri mainitsemastasi syystä.
Toisaalta esim. mun vanhemmille ja sisarelle mieheni osaa sanoa aisat halki, poikki ja pinoon, eikä tee edes tuskaa:) Eikä siitä ole kukaan koskiin hirveästi edes loukkaantunut:) Mutta minun suvussani onkin toisaalta totuttu siihen että asioista voidaan puhua kun taas täällä pitäisi olla niin hajuton ja mauton ja kaikille mieliksi ja aina läpeensä diplomaattinen. Ja sitten kun yritetään olla hissuksiin ja sietää kaikki, niin asiat paisuu mielessä ja harmitus vaan kasvaa.
ja pointtinsa on kyllä tuossa miniänkin viestissä - kyllähän monesti tänäpäivänä tila myydään ulkopuolisille kun jatkajaa ei perheessä ole. Olisi se aika erikoista että vanha pariskunta sanelisi kaiken alkaen vihersuunnittelusta ja jalostussuunnitelmista astiakaappien sisältöön ja tapettien väriin saakka. Tai kuka vieras viitsisi pitää yllä varastoa vanhoille huonekaluille ja matoille, jotka ei uuteen kotiin mahtuneet, pitää yllä konevuokraamoa ja autopesulaa...ja antaa pihansa toimia sieltä täältä poimittujen viheristukkaiden reservaattina?
Meillä spv on tehty jo pari vuotta siten, mutta meillä ei edelleenkään ole mitään asiaa tilalle. Vanhapari isännöi siellä edelleen ja me asumme kaupungissa. Mieheni käy tekemässä tilan työt silloin kun on pakko.
Appivanhemmat keksivät kaikkea pahaa minusta ja yrittävät joka käynnillä myrkyttää miestäni minua vastaan. Suoraan ovat sanoneet, että mitään asiaa sinne ei ole.
Ovat jopa ehdottaneet, että ostaisivat tilan takaisin, jos meille ei eroa tule.
Kaikki asiat tutkitaan, postia availlaan ja soitellaan sukulaiset läpi, kuinka uusi miniä vain haluaa heidän kuolevan tai heitä yritetään häätää kodistaan..
Huh huh.. vähitellen alan luovuttaa, enkä edes halua mennä sinne tilalle. Tilanne on kuitenkin se, ettei muista sisaruksista ole jatkajaksi ja tila on ollut suvulla jo kolmesataa vuotta.
Että onpa tosi kivaa.
Kait tässä sitten vaan täytyy erota..