TIE TYHJYYTEEN
Olipa kerran poika nimeltään Eino. Eino oli 12 vuotta vanha ja asui ilkeän ja lapsia vihaavan tätinsä Monican luona. Einon äiti kuoli synnyttäessään Einoa. Einon isä taas jätti Einon Monican luo kun Sinikka eli Einon äiti kuoli.
Einolla on kirkkaan siniset silmät ja tumman ruskeat hiukset. Monica, Einon täti oli musta hiuksinen ja hänellä oli vihreät kissan silmät.
Einolla oli kuitenkin taikavoimia, hän oli velho. Einon isä ja äiti olivat velho ja noita, mutta Monica ei ollut noita, hän ei tiennyt, että Einon isä Tapani ja Einon äiti Sinikka olivat “taikavoimaisia”. Eikä muuten Einokaan tiennyt olevansa velho…
Mutta nyt alkakoon meidän jännittävä seikkailumme.
Oli taas tavallinen sunnuntai aamu kun Monica huusi “Senkin sotkeve siskontappaja aamupala on valmista!!!” Eino sai kuulla tuon saman lauseen joka aamu mutta hän ei enää välittänyt siitä.
Eino astui keittiöön. Keittiön seinät olivat vanhanaikaisen tumman vihreät ja keittiössä oli kuvottava kaalin tuoksu. Monica oli täysissä pukeissa ja hän oli jo meikannut. “Minä olen menossa Adolfin luokse iltapäivä teelle joten sinä saat olla täällä yksinäsi syntiesi kanssa.” Monica sanoi. Eino otti mehu lasin ja puurolautasen. “Minulla on huomenna syntymäpäivät” Eino kertoi “Aijaha ja mitä siitä?! Se on myös Sinikan kuolinpäivä joten en olisi kyllä mitenkään iloinen murhapäivästäsi.” Monica katsoi halveksivasti Einoa. Eino alkoi syödä hitaasti ja luki samanaikaisesti mustanaamiota. Puurossa oli inhottavia klimppejä ja Eino kirosi “menkää pois kiusankappaleet!” yht´äkkiä puurossa ei ollut yhtäkään klimppiä. “mitä hittoa!”
“lopeta tuo kiroaminen! Minä lähden nyt. Hei ´hei murhaaja!” “Voi kun hän voisi olla hetkenkin sanomatta minua murhaajaksi” Eino sanoi hiljaisella äänellä.
Kello oli jo melkein kolme kun Monica tuli “Hei Eino! Mites täällä on mennyt syntien kanssa?” Mitä?! Eino ajatteli Monica ei sanonut minua murhaajaksi… nyt on jokin pielessä. “Monica miksi et sano minua murhaajaksi niinkuin ennen?”Eino sanoi pelokkaasti Monicalle. Monica katsoi Einoa halveksuen ja poistui. Eino mietti ja mietti eikö Monica inhonnutkaan häntä?
Ovikello soi keskellä yötä ja Eino säpsähti hereille. Yht´äkkiä Eino kuuli Monican huutavan “samperi kun ihmiset häiritsevät keskellä yötäkin” Eino hiipi porraskäytävään ja katsoi kuinka Monica avasi oven. Oven takana oli pitkä tumma hahmo. Einoa pelotti entä jos tumma henkilö olisi joku murhaaja siis oikea murhaaja ei sellainen kuin Monica Einoa kutsui eli siskontappajaksi. Monica näytti pelästyneeltä, vihaiselta ja hämmentyneeltä samanaikaisesti. Eino kuuli Monican hiljaiset sanat “Mitä sinä täällä teet niin monen vuoden jälkeen?” Miehen ääni kuului “Tulen hakemaan sen joka minulle kuuluu” sillä hetkellä Eino pyörtyi.
Oli taas aamu ja Einon päätä särki. Hän makasi sängyssään ja näki, että joku katsoi häntä, mutta Eino oli vielä niin unenpöpperössä ettei nähnyt kasvoja kunnolla. Pian Eino näki taas normaalisti ja hän näki kuinka Tumma vähän Einon näköinen mies istui Einon sängyn vieressä. Eino säpsähti ja sanoi värisevällä äänellä “ku-kuka sinä olet?” Mies lähestyi Einon naamaa miehen kirkkaan siniset silmät kiilsivät aivan niinkuin Einonkin. “Olen odottanut että voisin tavata sinut.” Mies sanoi. Eino meni kauemmas miehen kasvoista. “mi-minä en tiedä kuka olet… miksi olet halunnut tavata minut?” “sinä kyllä muistutat vähän äitiäsi mutta enemmän isääsi.” Mies sanoi. “Tunsitko sinä vanhempani?” Eino kuulosti jo varmemmalta. “Kyllä tosi hyvin ja toinen vanhemmistasi istuu avian lähelläsi” Eino pelästyi ja ilahtui samanaikaisesti. “O-oletko si-sinä I-isäni?” Eino änkytti. Mies huomasi, että Einoa pelotti. “Olen isäsi ja haluan kertoa sinulle salaisuuden jota Monica ei tiedä.”
Eino lähestyi isäänsä ja sanoi paljon varmemmalle äänellä “liittyykö se äitiini ja sinuun?” “ennen kaikkea se liittyy sinuun poikaseni. Sinä olet paljon suurempaa kuin luulet olevasi. Sinä olet velho” Eino perääntyi isästään. “Mitä?! Minä olen vain siskontappaja en mitään muuta.” “Ehei poikani sinä olet paljon enemmän kuin Monica. Monica on vain ilkeä akka joka ei tajua, että sinulla olisi voimia vaikka tappaa hänet.”
Monica istui keittiössä ja luki tänpäiväistä lehteä ja kirosi kuinka maailmassa on niin paljon pahaa ja kakaroita! Eino katsoi Monicaa vakavasti ja sanoi “Minä lähden Tapanin, isäni mukaan” Monica tiputti lehden ja alkoi nauraa ivallista naurua “sinä lähdet melkein tuntemattoman ihmisen mukaan joka jätti sinut 12 vuotta sitten minun luokse koska ei kestänyt sinua! Sinä lähdet vain minun kuolleen ruumiini yli!!!” Einoa suututti ja alkoi huutaa “Ja minähän lähden!!! Sinä et voi pakottaa minua jäämään tänne hullujen huoneeseen!” Monica katsoi Einoa murhaavasti ja sanoi tyynellä äänellä “mina olen hoitanut sinua vauvasta saakka ja tämä on kiitoksesi.” “Sinä et poika pieni lähde minnekkään ilman minua, koska lupasin siskolleni, että pidän sinusta huolta joten minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla mukaan.”
Vettä satoi kaatamalla, aivan kuin jumalat olisivat itkeneet. Einoa ainakin itketti, hän luuli, että pääsisi Monicasta eroon, mutta ei hän änkesi mukaan. He olivat ajaneet autolla jo 5,5 tuntia ja vielä 5,5 tuntia jäljellä he olivat menossa sellaisseen paikkan mistä Eino ei ollut koskaan kuullut. Sen paikan nimi oli: Övandel. Isä, Tapani sanoi Einolle, että nyt alkaisi uusi elämä. Uusi koulu nimelttään Övandelin koulu jossa Tapanikin oli käynyt koulunsa. Monica ihmetteli ja kysyi: “jaa… en ole koskaan kuullut sellaisesta paikasta varmasti mahtava paikka kun sinustakaan ei tullut mitään ammattimiestä. Meidän koulumme ovat paremmat. Katso nyt minustakin tuli pankinjohtaja.” Tapani kääntyi Monicaa pain ja sanoi “me olemme suurempia ja mahtavempia kuin sinä uskallatkaan arvella. Sinikka vasta mahtava olikin.” “Hah! Sinikasta ei tullut mitään hänkin kävi jotain kamala koulua ja oli kyllä aikaheiveröinen kun kuoli tuollaisen kukkakepin synnyttämisestä.” Monica nauroi ivallista naurua mutta ei kauan Tapani katsoi Monicaa hyytävästi ja sanoi jonkun sanan hiljaa ja yht´äkkiä Monica oli avian hiljaa. Aivan niinkuin Monica olisi yrittänyt sanoa jotakin mutta ei pystynyt. “Mitä sinä sanoit isä, koska Monica ei sano enää sanaakaan?” Eino kysyi “Pienen loitsun vain. Enkestänyt enää, että hän haukkui Sinikkaa.” Tapani vastasi “Kerro se loitsu jonka sanoit” Eino intti “muista että tätä loitsua et sitten sano kaikille joita et enää jaksa kuunnella” “joo joo mutta kerro se!!” Einosta oli tulossa kärsimätön. “siusjaksakuuellasuski” “siis siusjaksakuuellasuski” Eino kysyi “aivan niin poikani, aivan niin.”
Nyt he olivat perillä, he olivan Övandelissä. Siellä oli paljon puita ja ruohikkoa. Einon edessä oli iso linna. Pihalla leikki lapsia. Aivan linnan vieressä oli pieniä punaisia mökkejä. “vau onko tämä kouluni?” Eino kysyi Tapanilta “kyllä vain poikani.” Einon luokse tuli vanha harmaa hiuksinen ja harmaa partainen mies. “Sinä taidatkin olla Eino.” Vanha mies kysyi Einolta “joo kyllä mä oon Eino” Eino vastasi varmalla äänellä. “minä olen tämän kuolun rehtori Zarkos. Tulen opettamaan sinua aivan niinkuin opetin isääsi ja äitiäsi.” “Tuleeko minusta velho?” Eino kysyi. “voi poikaseni, Sinä olet jo sydämmessäsi velho.”
Eino oli ollut Övandelissa jo viikon. Hän oli saanut yhden ystävän, Maija-Riikan. Maija-Riikkaa sanottiin Maijaksi ja Maijuksi, mutta Eino sanoi häntä Marjukaksi. Marjukalla oli pitkät vaaleat hiukset jotka hän laittoi aina palmikolle. Marjukalla oli myös hammasraudat. Hänen silmänsä olivat kuin tuikkivat tähdet eli ne loistivat sinisyyttään aivan niinkuin Einonkin silmät.
Oli loitsutunti ja Eino istui Marjukan vieressä. He opettelivat tekemään parannusrohtoja. Eino laittoi vuohenkarvaa ja yksisarvisen sarven sammakonmäti keitton. Eino tiputti aineet mätiin ja yht´äkkiä kuului hirveä pamaus. harmaa hiuksinen opettaja Hildenbrau säntäsi Einon luo vihaisen näköisenä. “ja enkös mina kieltänyt laittamasta kokonaista yksisarvisen sarvea!!! Vain puoli yksisarvisen sarvea!!!” Hildebrau katsoi Eino erittäin vihaisena. Eino uskaltautui vihdoin sanoa jotain “a-a-anteeksi. Mu-mutta ei kai se pilalle mennyt” Hildebrau katsoi Einoa ja alkoi taas huutaa “jos olisit juonut tota et todellakaan olisi parantunut!!!” Marjakka katsoi Einoa vähän moittivasti. “Mitä?!” Eino karjahti “Ei mitään. Olisi kannattanut kuunnella opettaja Hildebrauta.” Marjukka sanoi moittivalla äänellä. “vielä tästä puuttui, että ystävät alkavat moittia juuri kuin tuo harakka Hildebrau karjui.” Eino sanoi hiljaisella äänellä, mutta ei tarpeeksi hiljaisella. Hildebrau oli tullut katsomaan miten Marjukka ja Eino edistyivät ja kuuli kaiken mitä Eino oli sanonut. “Sinä poikaseni olet jälki-istunnossa. Tule klo: 17 rehtori Zarkosin kanslian eteen.” Einon sydän hypähti kurkkuun. Mitäköhän nyt isä ajattelisi hänestä tai Zarkos. Isä oli ollut oikea mallioppilas koulussa.
Kello oli varttia vailla viisi Eino istui vielä pienessä mökissään. Jokaisella koululaisella oli oma pieni punainen mökki. Einolla ja Marjukalla oli yhteinen mökki. Tapani eli Einon isä asuu Monican talossa Monican kanssa. Monica asuu yli 10 tunnin päässä Övandelista.
Einoa hermostutti, mitäköhän Zarkos sanoisi? Entä jos hänet erotetaan koulusta? Ei ei minua voida erottaa koulusta vai voidaanko? Eino pohti koko ajan kysymyksiä mielessään.
Kello oli 16.55. Eino otti takin henkarista ja laittoi takin päälleen. Ulkona oli tuulinen ja sateinen sää. Taivaalta tuli salamoita hirveästi, Einoa alkoi jo pelottaa ihan niinkuin jossain kauhukirjassa tai leffassa. Eino alkoi tarpoa linnaa päin. Eino avasi linnan ison oven jossa oli iso yksisarvisen kuva. Einon edessä oli isot portaat. Jokaisessa portaassa oli yksisarvisen kuva. Eino alkoi nousta portaita ylös. Portaiden yläpäässä oli iso ovi jossa oli yksisarvisen kuva. Eino lähestyi ovea. Eino odotti oven edessä. Yht´äkkiä alkoi kuulua korkokenkien kopsetta. Opettaja Hildebrau käveli Einoa päin. “Rehtori odottaa meitä huoneessaan, tule.” Eino käveli opettaja Hildebraun perässä rehtori Zarkosin huoneeseen. Hildebrau koputti Zarkosin oveen ja meni sisään. Zarkos näytti vihaiselta. Eino pelotti koska hän kunnioitti Zarkosia eikä halunnut pettää hänen luottamusta. “Voit lähteä Hildebrau. Minä jatkan tästä.” Zarkos sanoi Hildebraulle. “Hei Eino! Sinä varmaan muistat miksi olet täällä minunlaisen vanhuksen puhuttelussa, vai?” “ky-kyllä m-minä muistan” Eino änkytti “Ei sinun kumminkaan tarvitse pelätä. Mutta nyt kumminkin asiaan. Minä vien sinut kohta paikkaan jossa on paljon “petoja” siellä sinä saat etsiä yksisarvisen ja irrottaa tältä sarven. Sen jälkeen saat minulta sammakonmätia ja vuohenkarvaa, että voit tehdä parannusrohdon. En kerro sinulle mitään määriä, eli joudut tekemään sen aivan yksin.” Zarkos selitti. “Mitä?! Mutta metsässähän on kaiken maailman petoja kuten ihmissusia.” Eino sanoi “tiedän tiedän, mutta sinun täytyy saada ragaistus. Minä olen kumminkin yksi parhaimmista velhoita joten ei huolta.” Zarkosin sant saivat Einon mielen kohentumaan siis ne sanat jotka kertoivat että hän (Zarkos) on yksi parhaimmista velhoista.
Eino ja Zarkos olivat menossa metsää päin. Eino kuuli kuinka ihmissusi ulvoi. Einoa pelotti, mutta nyt pelko oli jo kauhua. “no niin poikaseni. Olemme perillä.” Zarkos sanoi Einolle. “mutta pari juttua sinun tarvitsee tietää kun menet tuonne mestään. Yksi. Kuten näyt edessämme on iso tie, sen nimi on tyhjyyden tie. siihen tiehn et saa astua jalallesikaan.” Zarkos kertoi “Miksi en?” “koska jos astut tuohon tieheen sinulle tapahtuu jotain paljon pahempaa kuin kuolema. Sinä et voi tehdä mitään sinä olet vaan. Eikä kukaan auta sinua vaikka haluaisit huutaa koska sinusta ei lähde ääntä.” Zarkos selitti Einoa alkoi nyt jo vähän enemmän pelottaa. Eino lähti metsään, hän katsoi vielä taakse ja näki Zarkosin vilkuttavan hänelle. Eino mietti ja mietti mietten saisi yksisarvisen sarven? Alkoi kuulua hevosenkavioiden kopsetta. Eino näki jonkun vaalean tulevan häntä päin. Se pysähtyi Einon eteen, se oli todella kaunis yksisarvinen. Eino katsoi yksisarvisen silmiin ja sanoi tälle “sa-saisinkko sarvesi?” yksisarvinen katsoi Einoa ja Einon yllätykseksi yksisarvinen osasi puhua “minun nimeni on Isabellé. Minulla on yksi pyyntö sinulle. Lähde pois täältä! Täällä ei ole turvallista, sinä luotat siihen johon ei kannattaisi luottaa…” “Ei täällä ole muita kuin minä ja Zarkos.” Eino sanoi “niin juuri varo johtajaa hän on paha…” ja Isabellé juoksi pois. Hitsi Eino sanoi mielessään Isabellé unohti antaa sarven. “Eino missä sinä olet?” kuului Zarkosin ääni. “täällä tyhjyyden tien vieressä” Eino huusi. “Zarkos mine sinä menit?” Eino ei kuullut vastausta. Hän kuuli jossain kuului rapinaa. Yht´äkkiä joku tönäisi Einon tyhjyyden tiehen. Eino kuuli sanat “no niin poikaseni, nyt pääsin eroon sinusta! En kestänyt isääsi joten en kestä sinuakaan!” Eino tunnisti puhujan se oli Zarkos!!! Eino yritti puhua ja liikkua, mutta ei pystynyt. Hän huusi ja huusi, mutta ääntä ei kuulunut. Kukaan ei kuulisi häntä. Zarkos kertoisi, että Eino hävisi. Eino yritti nousta mutta ei pystynyt. Matoja alkoi mennä Einon suuhun ja korviin. Eino huusi minkä pystyi mutta ei ääntäkään. Hän oli kuollut sisältä mutta ei mielestä…
Olipa kerran poika nimeltään Eino. Eino oli 12 vuotta vanha ja asui ilkeän ja lapsia vihaavan tätinsä Monican luona. Einon äiti kuoli synnyttäessään Einoa. Einon isä taas jätti Einon Monican luo kun Sinikka eli Einon äiti kuoli.
Einolla on kirkkaan siniset silmät ja tumman ruskeat hiukset. Monica, Einon täti oli musta hiuksinen ja hänellä oli vihreät kissan silmät.
Einolla oli kuitenkin taikavoimia, hän oli velho. Einon isä ja äiti olivat velho ja noita, mutta Monica ei ollut noita, hän ei tiennyt, että Einon isä Tapani ja Einon äiti Sinikka olivat “taikavoimaisia”. Eikä muuten Einokaan tiennyt olevansa velho…
Mutta nyt alkakoon meidän jännittävä seikkailumme.
Oli taas tavallinen sunnuntai aamu kun Monica huusi “Senkin sotkeve siskontappaja aamupala on valmista!!!” Eino sai kuulla tuon saman lauseen joka aamu mutta hän ei enää välittänyt siitä.
Eino astui keittiöön. Keittiön seinät olivat vanhanaikaisen tumman vihreät ja keittiössä oli kuvottava kaalin tuoksu. Monica oli täysissä pukeissa ja hän oli jo meikannut. “Minä olen menossa Adolfin luokse iltapäivä teelle joten sinä saat olla täällä yksinäsi syntiesi kanssa.” Monica sanoi. Eino otti mehu lasin ja puurolautasen. “Minulla on huomenna syntymäpäivät” Eino kertoi “Aijaha ja mitä siitä?! Se on myös Sinikan kuolinpäivä joten en olisi kyllä mitenkään iloinen murhapäivästäsi.” Monica katsoi halveksivasti Einoa. Eino alkoi syödä hitaasti ja luki samanaikaisesti mustanaamiota. Puurossa oli inhottavia klimppejä ja Eino kirosi “menkää pois kiusankappaleet!” yht´äkkiä puurossa ei ollut yhtäkään klimppiä. “mitä hittoa!”
“lopeta tuo kiroaminen! Minä lähden nyt. Hei ´hei murhaaja!” “Voi kun hän voisi olla hetkenkin sanomatta minua murhaajaksi” Eino sanoi hiljaisella äänellä.
Kello oli jo melkein kolme kun Monica tuli “Hei Eino! Mites täällä on mennyt syntien kanssa?” Mitä?! Eino ajatteli Monica ei sanonut minua murhaajaksi… nyt on jokin pielessä. “Monica miksi et sano minua murhaajaksi niinkuin ennen?”Eino sanoi pelokkaasti Monicalle. Monica katsoi Einoa halveksuen ja poistui. Eino mietti ja mietti eikö Monica inhonnutkaan häntä?
Ovikello soi keskellä yötä ja Eino säpsähti hereille. Yht´äkkiä Eino kuuli Monican huutavan “samperi kun ihmiset häiritsevät keskellä yötäkin” Eino hiipi porraskäytävään ja katsoi kuinka Monica avasi oven. Oven takana oli pitkä tumma hahmo. Einoa pelotti entä jos tumma henkilö olisi joku murhaaja siis oikea murhaaja ei sellainen kuin Monica Einoa kutsui eli siskontappajaksi. Monica näytti pelästyneeltä, vihaiselta ja hämmentyneeltä samanaikaisesti. Eino kuuli Monican hiljaiset sanat “Mitä sinä täällä teet niin monen vuoden jälkeen?” Miehen ääni kuului “Tulen hakemaan sen joka minulle kuuluu” sillä hetkellä Eino pyörtyi.
Oli taas aamu ja Einon päätä särki. Hän makasi sängyssään ja näki, että joku katsoi häntä, mutta Eino oli vielä niin unenpöpperössä ettei nähnyt kasvoja kunnolla. Pian Eino näki taas normaalisti ja hän näki kuinka Tumma vähän Einon näköinen mies istui Einon sängyn vieressä. Eino säpsähti ja sanoi värisevällä äänellä “ku-kuka sinä olet?” Mies lähestyi Einon naamaa miehen kirkkaan siniset silmät kiilsivät aivan niinkuin Einonkin. “Olen odottanut että voisin tavata sinut.” Mies sanoi. Eino meni kauemmas miehen kasvoista. “mi-minä en tiedä kuka olet… miksi olet halunnut tavata minut?” “sinä kyllä muistutat vähän äitiäsi mutta enemmän isääsi.” Mies sanoi. “Tunsitko sinä vanhempani?” Eino kuulosti jo varmemmalta. “Kyllä tosi hyvin ja toinen vanhemmistasi istuu avian lähelläsi” Eino pelästyi ja ilahtui samanaikaisesti. “O-oletko si-sinä I-isäni?” Eino änkytti. Mies huomasi, että Einoa pelotti. “Olen isäsi ja haluan kertoa sinulle salaisuuden jota Monica ei tiedä.”
Eino lähestyi isäänsä ja sanoi paljon varmemmalle äänellä “liittyykö se äitiini ja sinuun?” “ennen kaikkea se liittyy sinuun poikaseni. Sinä olet paljon suurempaa kuin luulet olevasi. Sinä olet velho” Eino perääntyi isästään. “Mitä?! Minä olen vain siskontappaja en mitään muuta.” “Ehei poikani sinä olet paljon enemmän kuin Monica. Monica on vain ilkeä akka joka ei tajua, että sinulla olisi voimia vaikka tappaa hänet.”
Monica istui keittiössä ja luki tänpäiväistä lehteä ja kirosi kuinka maailmassa on niin paljon pahaa ja kakaroita! Eino katsoi Monicaa vakavasti ja sanoi “Minä lähden Tapanin, isäni mukaan” Monica tiputti lehden ja alkoi nauraa ivallista naurua “sinä lähdet melkein tuntemattoman ihmisen mukaan joka jätti sinut 12 vuotta sitten minun luokse koska ei kestänyt sinua! Sinä lähdet vain minun kuolleen ruumiini yli!!!” Einoa suututti ja alkoi huutaa “Ja minähän lähden!!! Sinä et voi pakottaa minua jäämään tänne hullujen huoneeseen!” Monica katsoi Einoa murhaavasti ja sanoi tyynellä äänellä “mina olen hoitanut sinua vauvasta saakka ja tämä on kiitoksesi.” “Sinä et poika pieni lähde minnekkään ilman minua, koska lupasin siskolleni, että pidän sinusta huolta joten minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla mukaan.”
Vettä satoi kaatamalla, aivan kuin jumalat olisivat itkeneet. Einoa ainakin itketti, hän luuli, että pääsisi Monicasta eroon, mutta ei hän änkesi mukaan. He olivat ajaneet autolla jo 5,5 tuntia ja vielä 5,5 tuntia jäljellä he olivat menossa sellaisseen paikkan mistä Eino ei ollut koskaan kuullut. Sen paikan nimi oli: Övandel. Isä, Tapani sanoi Einolle, että nyt alkaisi uusi elämä. Uusi koulu nimelttään Övandelin koulu jossa Tapanikin oli käynyt koulunsa. Monica ihmetteli ja kysyi: “jaa… en ole koskaan kuullut sellaisesta paikasta varmasti mahtava paikka kun sinustakaan ei tullut mitään ammattimiestä. Meidän koulumme ovat paremmat. Katso nyt minustakin tuli pankinjohtaja.” Tapani kääntyi Monicaa pain ja sanoi “me olemme suurempia ja mahtavempia kuin sinä uskallatkaan arvella. Sinikka vasta mahtava olikin.” “Hah! Sinikasta ei tullut mitään hänkin kävi jotain kamala koulua ja oli kyllä aikaheiveröinen kun kuoli tuollaisen kukkakepin synnyttämisestä.” Monica nauroi ivallista naurua mutta ei kauan Tapani katsoi Monicaa hyytävästi ja sanoi jonkun sanan hiljaa ja yht´äkkiä Monica oli avian hiljaa. Aivan niinkuin Monica olisi yrittänyt sanoa jotakin mutta ei pystynyt. “Mitä sinä sanoit isä, koska Monica ei sano enää sanaakaan?” Eino kysyi “Pienen loitsun vain. Enkestänyt enää, että hän haukkui Sinikkaa.” Tapani vastasi “Kerro se loitsu jonka sanoit” Eino intti “muista että tätä loitsua et sitten sano kaikille joita et enää jaksa kuunnella” “joo joo mutta kerro se!!” Einosta oli tulossa kärsimätön. “siusjaksakuuellasuski” “siis siusjaksakuuellasuski” Eino kysyi “aivan niin poikani, aivan niin.”
Nyt he olivat perillä, he olivan Övandelissä. Siellä oli paljon puita ja ruohikkoa. Einon edessä oli iso linna. Pihalla leikki lapsia. Aivan linnan vieressä oli pieniä punaisia mökkejä. “vau onko tämä kouluni?” Eino kysyi Tapanilta “kyllä vain poikani.” Einon luokse tuli vanha harmaa hiuksinen ja harmaa partainen mies. “Sinä taidatkin olla Eino.” Vanha mies kysyi Einolta “joo kyllä mä oon Eino” Eino vastasi varmalla äänellä. “minä olen tämän kuolun rehtori Zarkos. Tulen opettamaan sinua aivan niinkuin opetin isääsi ja äitiäsi.” “Tuleeko minusta velho?” Eino kysyi. “voi poikaseni, Sinä olet jo sydämmessäsi velho.”
Eino oli ollut Övandelissa jo viikon. Hän oli saanut yhden ystävän, Maija-Riikan. Maija-Riikkaa sanottiin Maijaksi ja Maijuksi, mutta Eino sanoi häntä Marjukaksi. Marjukalla oli pitkät vaaleat hiukset jotka hän laittoi aina palmikolle. Marjukalla oli myös hammasraudat. Hänen silmänsä olivat kuin tuikkivat tähdet eli ne loistivat sinisyyttään aivan niinkuin Einonkin silmät.
Oli loitsutunti ja Eino istui Marjukan vieressä. He opettelivat tekemään parannusrohtoja. Eino laittoi vuohenkarvaa ja yksisarvisen sarven sammakonmäti keitton. Eino tiputti aineet mätiin ja yht´äkkiä kuului hirveä pamaus. harmaa hiuksinen opettaja Hildenbrau säntäsi Einon luo vihaisen näköisenä. “ja enkös mina kieltänyt laittamasta kokonaista yksisarvisen sarvea!!! Vain puoli yksisarvisen sarvea!!!” Hildebrau katsoi Eino erittäin vihaisena. Eino uskaltautui vihdoin sanoa jotain “a-a-anteeksi. Mu-mutta ei kai se pilalle mennyt” Hildebrau katsoi Einoa ja alkoi taas huutaa “jos olisit juonut tota et todellakaan olisi parantunut!!!” Marjakka katsoi Einoa vähän moittivasti. “Mitä?!” Eino karjahti “Ei mitään. Olisi kannattanut kuunnella opettaja Hildebrauta.” Marjukka sanoi moittivalla äänellä. “vielä tästä puuttui, että ystävät alkavat moittia juuri kuin tuo harakka Hildebrau karjui.” Eino sanoi hiljaisella äänellä, mutta ei tarpeeksi hiljaisella. Hildebrau oli tullut katsomaan miten Marjukka ja Eino edistyivät ja kuuli kaiken mitä Eino oli sanonut. “Sinä poikaseni olet jälki-istunnossa. Tule klo: 17 rehtori Zarkosin kanslian eteen.” Einon sydän hypähti kurkkuun. Mitäköhän nyt isä ajattelisi hänestä tai Zarkos. Isä oli ollut oikea mallioppilas koulussa.
Kello oli varttia vailla viisi Eino istui vielä pienessä mökissään. Jokaisella koululaisella oli oma pieni punainen mökki. Einolla ja Marjukalla oli yhteinen mökki. Tapani eli Einon isä asuu Monican talossa Monican kanssa. Monica asuu yli 10 tunnin päässä Övandelista.
Einoa hermostutti, mitäköhän Zarkos sanoisi? Entä jos hänet erotetaan koulusta? Ei ei minua voida erottaa koulusta vai voidaanko? Eino pohti koko ajan kysymyksiä mielessään.
Kello oli 16.55. Eino otti takin henkarista ja laittoi takin päälleen. Ulkona oli tuulinen ja sateinen sää. Taivaalta tuli salamoita hirveästi, Einoa alkoi jo pelottaa ihan niinkuin jossain kauhukirjassa tai leffassa. Eino alkoi tarpoa linnaa päin. Eino avasi linnan ison oven jossa oli iso yksisarvisen kuva. Einon edessä oli isot portaat. Jokaisessa portaassa oli yksisarvisen kuva. Eino alkoi nousta portaita ylös. Portaiden yläpäässä oli iso ovi jossa oli yksisarvisen kuva. Eino lähestyi ovea. Eino odotti oven edessä. Yht´äkkiä alkoi kuulua korkokenkien kopsetta. Opettaja Hildebrau käveli Einoa päin. “Rehtori odottaa meitä huoneessaan, tule.” Eino käveli opettaja Hildebraun perässä rehtori Zarkosin huoneeseen. Hildebrau koputti Zarkosin oveen ja meni sisään. Zarkos näytti vihaiselta. Eino pelotti koska hän kunnioitti Zarkosia eikä halunnut pettää hänen luottamusta. “Voit lähteä Hildebrau. Minä jatkan tästä.” Zarkos sanoi Hildebraulle. “Hei Eino! Sinä varmaan muistat miksi olet täällä minunlaisen vanhuksen puhuttelussa, vai?” “ky-kyllä m-minä muistan” Eino änkytti “Ei sinun kumminkaan tarvitse pelätä. Mutta nyt kumminkin asiaan. Minä vien sinut kohta paikkaan jossa on paljon “petoja” siellä sinä saat etsiä yksisarvisen ja irrottaa tältä sarven. Sen jälkeen saat minulta sammakonmätia ja vuohenkarvaa, että voit tehdä parannusrohdon. En kerro sinulle mitään määriä, eli joudut tekemään sen aivan yksin.” Zarkos selitti. “Mitä?! Mutta metsässähän on kaiken maailman petoja kuten ihmissusia.” Eino sanoi “tiedän tiedän, mutta sinun täytyy saada ragaistus. Minä olen kumminkin yksi parhaimmista velhoita joten ei huolta.” Zarkosin sant saivat Einon mielen kohentumaan siis ne sanat jotka kertoivat että hän (Zarkos) on yksi parhaimmista velhoista.
Eino ja Zarkos olivat menossa metsää päin. Eino kuuli kuinka ihmissusi ulvoi. Einoa pelotti, mutta nyt pelko oli jo kauhua. “no niin poikaseni. Olemme perillä.” Zarkos sanoi Einolle. “mutta pari juttua sinun tarvitsee tietää kun menet tuonne mestään. Yksi. Kuten näyt edessämme on iso tie, sen nimi on tyhjyyden tie. siihen tiehn et saa astua jalallesikaan.” Zarkos kertoi “Miksi en?” “koska jos astut tuohon tieheen sinulle tapahtuu jotain paljon pahempaa kuin kuolema. Sinä et voi tehdä mitään sinä olet vaan. Eikä kukaan auta sinua vaikka haluaisit huutaa koska sinusta ei lähde ääntä.” Zarkos selitti Einoa alkoi nyt jo vähän enemmän pelottaa. Eino lähti metsään, hän katsoi vielä taakse ja näki Zarkosin vilkuttavan hänelle. Eino mietti ja mietti mietten saisi yksisarvisen sarven? Alkoi kuulua hevosenkavioiden kopsetta. Eino näki jonkun vaalean tulevan häntä päin. Se pysähtyi Einon eteen, se oli todella kaunis yksisarvinen. Eino katsoi yksisarvisen silmiin ja sanoi tälle “sa-saisinkko sarvesi?” yksisarvinen katsoi Einoa ja Einon yllätykseksi yksisarvinen osasi puhua “minun nimeni on Isabellé. Minulla on yksi pyyntö sinulle. Lähde pois täältä! Täällä ei ole turvallista, sinä luotat siihen johon ei kannattaisi luottaa…” “Ei täällä ole muita kuin minä ja Zarkos.” Eino sanoi “niin juuri varo johtajaa hän on paha…” ja Isabellé juoksi pois. Hitsi Eino sanoi mielessään Isabellé unohti antaa sarven. “Eino missä sinä olet?” kuului Zarkosin ääni. “täällä tyhjyyden tien vieressä” Eino huusi. “Zarkos mine sinä menit?” Eino ei kuullut vastausta. Hän kuuli jossain kuului rapinaa. Yht´äkkiä joku tönäisi Einon tyhjyyden tiehen. Eino kuuli sanat “no niin poikaseni, nyt pääsin eroon sinusta! En kestänyt isääsi joten en kestä sinuakaan!” Eino tunnisti puhujan se oli Zarkos!!! Eino yritti puhua ja liikkua, mutta ei pystynyt. Hän huusi ja huusi, mutta ääntä ei kuulunut. Kukaan ei kuulisi häntä. Zarkos kertoisi, että Eino hävisi. Eino yritti nousta mutta ei pystynyt. Matoja alkoi mennä Einon suuhun ja korviin. Eino huusi minkä pystyi mutta ei ääntäkään. Hän oli kuollut sisältä mutta ei mielestä…
Vastaukset 2
Vanhimmat
just hyvä tarina! siin kerrotaan niin paljon nuorten ongelmista mutta ehkä tarinan lopetus hyvään suuntaan olis parempi tai nojaa...
sori toi äskönen viesti piti mennä toiseen juttuun mut mielipide täst: tosi hyvä! 9- siis arvosanana