Spiritistir ovat laittaneet maailmaan voimakkaan aivopesusysteemin: kummitustarinat, sielunkuolemattomuusooppi eri uskonnoissa, jopa monissa ktristillisissä seurakunnissa, meediotilaisuudet yms. Toiset tekevät näin tietämättään, toiset taas tahallaan, tietäen kenenkä työtä tekevät. Jopa pienille lapsille tungetaan näitä kummitusjuttuja ja -satuja.
Tosi pelottavaa on, että kummituksia todellakin on maailmassa, saattaa olla vaikka tosi paljonkin.... mutta, ne eivät ole kuolleita ihmisiä......vaan yli 6000 vuotta sitten Taivaasta karkotettuja kapinallisia enkeleitä, johtajanaan itse saatana, jotka saivat ensimmäisen ihmisparin Aadamin ja Eevan lankeamaan syntiin ja menettämään ikuisen elämän, ja jotka nyt tekevät eksyttävää ja tuhoavaa työtä maailmassamme. Tästä on varoitus Raamatussa. Monessa kohtaa Raamattu selvästi kertoo, että kuolleet eivät tiedä mitään, eivätkä ne voi millään tavalla enää tässä maailmanajassa palata maanpäälle. Myöskin Raamatussa varoitetaan hyvin jyrkästi pitämästä yhteyttä näihin "vainajahenkiin" eli kuolleiksi ihmisiksi itseään väittäviin henkiin. Syynä se, että nämä vainajahenget ovat pahoja henkiä, juuri näitä Taivaasta karkotettuja kapinallisia enkeleitä, jotka muinoin siellä yrittivät vallankumousta saatana-lusiferin johdolla. Niihin ei saa pitää yhteyttä. Ne ovat myös läpeensä pahoja, joiden kanssa on hengenvaarallista olla yhteydessä. Monet spiritismiin, elikä vainajahenkiyhteyksiin lähteneet, ovat jautuneet lopilta rikollisuuteen, saatanan palvontaan, itsemurhiin, syvään epätoivoiseen masennukseen yms. ikäviin asioihin.
KUMMITUKSET OVAT PAHOJA HENKIÄ, EI KUOLLEITA IHMISIÄ
3
398
Vastaukset
- Anonyymi
Pahat henget on housuissas!
- Anonyymi
Jumala on rakkaudella luonut myös pahat henget meidän seuraksemme meille tietoa antamaan :)
- Anonyymi
Demonit ovat näitä langenneita enkeleitä Luziferin kapinan ajoilta. He pyrkivät ihmisen mieleen, voidakseen nauttia uhrinsa kautta, ohjaamalla häntä ovelasti Luziferin nääräämään suuntaan. Kokenut kristitty huomaa näitten vaikutuksen riivatussa ihmisessä. Koska uskon alussa olevia nämä pimeyden voimat yrittävät tuhota orastavan uskon. Kyllä ne käyvät kokeneenkin kristityn kimppuun, kun huomaavat otollisen tilaisuuden. Mutta minua usein jo huvittaa, kun herään yöllä
ja pimeä hahmo lähestyy minua, seisahtuu ja kääntää irvokkaat, äärimmäisen pahuuden vääristämät kasvonsa ja vihan täyttämäät silmänsä minuun silmiini. Käytän Jeesuksen sanan miekkaa ja käsken hänet pois lopullisesti kodistani Jeesuksen Kristuksen nimeen. Yksikään ei ole palannut, mutta onnensa onkijoita riittää. Ilkeimmillään he käyvät ateisti omaisten, tai muiden Jumalan pilkkaajien kautta tässä lihallisessa maailmassa tekemään pahojaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045