Ajotaidottoman u-käännös ja VAHTAAJAT - hävetkää

Anonyymi-ap

Yksi Laihian oikein erikoispiirteistä on nämä tajuttomat u-käännökset vailla järkeä ja sitten nämä onnettomuuspaikan vahtaajat ja kuvaajat jotka tukkii hälytysajoneuvojenkin pääsyn onnettomuuspaikalle

Varhain perjantai-iltapäivällä Vaasantiellä Laihialla sattuneessa kolarissa kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa toisen autoista tehdessä U-käännöstä.

"Varhain perjantai-iltapäivällä Vaasantiellä Laihialla sattuneessa kolarissa kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa toisen autoista tehdessä U-käännöstä. . Kylkikolarissa toinen henkilöauto oli pysähtyneenä linja-autopysäkille, josta se lähti tekemään U-käännöstä takaisin Vaasantielle. Auton kuljettaja ei ollut havainnut Vaasantiellä ohittamassa ollutta toista henkilöautoa ja osui tätä kylkeen, Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksen yleisjohtaja Pauli Latvanen kertoo. Hänen mukaansa toinen autoista lensi kolarin seurauksena viereiselle pellolle, toinen jäi Vaasantielle.

Ohittamassa olleessa autossa oli kuljettajan lisäksi kyydissä yksi matkustaja. U-käännöstä tehneessä autossa oli vain kuljettaja, kerrotaan Laihian paloasemalta. Vakavia henkilövahinkoja ei onnettomuudessa sattunut. Kolariin joutuneesta kolmesta henkilöstä yksi lähti tilanteen jäljiltä sairaalaan jatkotutkimuksiin, kaksi muuta jatkoivat omin neuvoin eteenpäin. Molemmat henkilöautot menivät kolarissa ajokelvottomiksi, Laihian paloasemalta kerrotaan.
Onnettomuuspaikalle saapui kolme pelastuslaitoksen yksikköä Laihian paloasemalta. Kokonaisuudessaan pelastuslaitoksen tehtävä kesti noin tunnin. Tehtävän ajaksi toinen ajokaista suljettiin onnettomuuspaikan kohdalta, mikä aiheutti hieman liikenneruuhkaa.

Onnettomuuspaikalle saapui myös poliisi. Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo, että U-käännöstä tehnyttä kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Latvanen kertoo, että lisäonnettomuuksiakin oli kolarin jälkeen sattua. – Onnettomuuspaikalla oli pari läheltä-piti-tilannetta, kun ihmiset alkoivat valokuvata, pysähtyä ja ihmetellä näitä kolariautoja, hän sanoo. – Poliisi muistuttaa taas siitä, ettei mitään äkkijarrutuksia tule tehdä liikenteessä, eikä jarrutuksia kolaripaikoilla, Latvanen jatkaa."

ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja-onnettomuudet/u-k%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6s-vaasantiell%C3%A4-johti-kylkikolariin-yksi-sairaalaan-laihian-kolarissa

4

821

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noita tapahtuu yllättävän paljon,ei nyt u-käännöksiä mutta ihmiset on parkissa bussipysäkillä ja lähtee vaan ihan hirveesti katsomatta taakseen juurikin tuollaisella väylällä missä nopeudetkin on keskustaa pikkuisen korkeammat

      • Anonyymi

        Muutama vuosi takaperin oli todistamassa tapahtumaa jossa ruokaravintolasta ulos heitetty aiheutti paikallisen liikennekatastrofin kun VAHTAAJAT puuroutti keskustan liikenteen täysin eikä ambulanssiakaan meinattu päästää tekemään työtänsä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama vuosi takaperin oli todistamassa tapahtumaa jossa ruokaravintolasta ulos heitetty aiheutti paikallisen liikennekatastrofin kun VAHTAAJAT puuroutti keskustan liikenteen täysin eikä ambulanssiakaan meinattu päästää tekemään työtänsä

        Väkilukuun nähden taitaa etelä-pohjanmaa kuitenkin ainakin kohta vetää KOMIASTI kärkipaikan


      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        ❤️ ­­­N­y­­m­f­­­o­­­m­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17962600D

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe