Mitä järkeä on koiranäyttelyissä

Olet hakoteillä🙈

Juurikin vältetään liian suurta sukusiitosprostenntia, sairaudet lisääntyy silloin.

Jos koiralla on näyttelystä vaikka H ja serti, kumpi tuomareista on oikeassa?

Jos näyttelyiden alkuperäinen tarkoitus on ollut palvella jalostusta ja terveiden, rodunomaisten koirien kasvatusta, niin miksi nykyinen järjestelmä palkitsee usein koiria, joilla on rakenteellisia ongelmia?
Käytännössä rotumääritelmiä tulkitaan tuomareiden mielipiteiden kautta, ei mitattavin kriteerein. Ja kun jokainen tuomari tulkitsee niitä eri tavalla, tulos ei kerro rodun terveydestä vaan yksittäisen ihmisen subjektiivisesta mieltymyksestä.

Näyttelyiden puolustajat vetoavat aina siihen, että “tää pohjautuu rotumääritelmään”. Mutta jos se rotumääritelmä on alun perin tehty ulkonäkö edellä eikä terveys edellä, niin silloin koko perustelu on virheellinen.
Monissa roduissa ne “ihannepiirteet”, joita määritelmät kuvaavat, on sellaisia, jotka altistaa koirat sairauksille: liian lyhyt kuono → hengitysvaikeudet, liioitellut kulmaukset → nivelongelmat, liiallinen turkki → lämpöhalvausriski.
Eli näyttelyt ei suojele rotuja, vaan ylläpitää niitä ongelmia, jotka on jalostettu sisään järjestelmän omilla säännöillä.

Kysytään usein, miksi koiraa pitää viedä näyttelyyn monta kertaa, jos se kerran on jo todettu “rotumääritelmän mukaiseksi”.
Vastaus on yksinkertainen: ei siksi, että koiran jalostuksellinen arvo paranisi, vaan siksi, että näyttelyt on muuttuneet kilpailuksi, jossa haetaan ihmiselle statusta, ei rodulle hyötyä.
Mitä enemmän ruusukkeita ja titteleitä, sitä enemmän kasvattaja tai omistaja hyötyy — mainetta, kysyntää, pentujen arvo nousee.
Se on bisnes, ei jalostus.

Ja mitä tulee siihen, että “sukusiitosta vältetään”, niin joo — teoriassa se on totta. Käytännössä se ei muuta sitä, että jalostus perustuu liian suppeaan geenipooliin, koska samoja suosittuja uroksia käytetään jatkuvasti uudestaan. Tämä aiheuttaa sen, että tietyt piirteet ja sairaudet leviävät rodussa laajasti, vaikka yksittäisillä yhdistelmillä ei olisikaan korkea sukusiitosprosentti.
Geenipohjan kaventuminen on todellinen ongelma, ja se on suora seuraus näyttelyiden luomasta ihannekuvasta: vain tietyn näköiset yksilöt palkitaan, joten niitä käytetään myös jalostukseen.

Monet sanovat, että näyttelyt on “jalostuksen työkalu”.
Mutta jos sen työkalun käyttö perustuu virheelliseen ihannekuvaan ja epäjohdonmukaiseen tuomarointiin, niin se ei ole enää työkalu vaan ongelman ydin.
Ei kukaan korjaa vuotavaa kattoa vasaralla, jolla on lyöty reiät siihen.

Ja lopuksi — jos koiranäyttelyt todella tukisivat rodun terveyttä, silloin siellä palkittaisiin terveimmät yksilöt. Mutta todellisuus on toinen: on täysin normaalia, että koira, jolla on selkeä rakennevirhe tai terveysriski, voittaa kehän, koska se “vastaa paremmin ihannetta”.
Se kertoo kaiken: järjestelmä palkitsee ulkonäköä, ei elämänlaatua.

Tää on just se ristiriita, minkä takia moni, joka pysähtyy oikeasti miettimään asiaa, alkaa kyseenalaistaa koko touhun.
Koska niin kauan kuin koiran arvo mitataan ruusukkeilla eikä sen hyvinvoinnilla, niin näyttelyt ei palvele koiria — ne palvelee ihmisiä. Ihmisten egoa ja turhamaisuutta, nimimerkillä näyttelyissä käynyt ja menestynyt, joka osas avata silmänsä ja alko ajattelemaan omilla aivoillaan. Paljon on valtaa ihan muuhun kun johdonmukasuuteen ja terveys aidosti edellä menevään asenteeseen tai asennettomuuteen sekä johdonmukasuumattomuuteen nähden mielivaltaan perustuvalla tuomaripelillä, jossa vastuuta ei ole ja sekin selitetään pois mielipide-eroilla, taiteenlajilla tai millälie milloinkin.