Löysin Kalastuksenvalvojien sivulta tämmösen jutun.
TAPAHTUMAT
06.06 - 19.06 KALASTUKSEN TEHOVALVONTAVIIKOT
Suomen rannikon kalastuksenvalvojat ry:n, Finska kustens fiskeövervakare rf:n jäsenistöön kuuluvat Suomen rannikon kalastusalueiden kalastuksenvalvojat järjestävät viikoilla 23 ja 24 eli 6 - 19 päivinä kesäkuuta välisenä aikana Suomen rannikkovesillä tehovalvontaviikot. Kaikkia rannikkomme kalastusalueiden kalastuksenvalvojia kehotetaan tänä aikana erityisesti pitämään kalastuksen valvonnan painopiste kuhan kalastuksen valvonnassa, kalastajien yleisessä kalastusmääräysten opastamisessa ja ohjauksessa sekä kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin: - rauhoituspiirien valvontaan, - kalastusvälineiden valvontaan, - kuhan alamittojen valvontaan, sekä - kalastuslupien valvontaan. Kalastuksenvalvojat katsovat tarpeelliseksi järjestää tällaisen tehovalvonnan kesäkuun alkupuolelle eli varsinaisen kalastuskauden alkuun, koska tehovalvonnan yhtenä tarkoituksena on myös muistuttaa kalastajia tarvittavien kalastuslupien lunastamisen tärkeydestä ennen kalastamisen aloittamista sekä, että kalastajat selvittäisivät itselleen kalastukseen liittyvät lain määräykset

Vastaukset 1
Vanhimmat
aion kytätä tuon ajan yötäpäivää jotta ssan nuo laittomat särjenonkijat kuriin, saanhan käyttää pamppua ja pippurisuihketta.