"HS: Rasismikohut ovat muuttaneet suomalaisten käsitystä perussuomalaisista ja kokoomuksesta"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3c82041a-df32-4ed4-849f-3ef6ce562c80
Kuinka alas Kokoomuksen kannatuksen pitää pudota, jotta Orpo ja Kokoomus heräävät rasismin koomastaan, jota erinomaisella hallitusohjelmalla puolustetaan? Viime gallupissa lähti -2,3 %-yksikköä, lähteeköhän jo seuraavassa vielä enemmän ja Kokoomus tipahtaa persujen taakse kolmanneksi? Eroa kun ei ollut Kokoomuksen hyväksi persuihin kuin 0,7 % ja kun persujen kannatus ei putoa kannatuksen säilyessä rasistisen kannattajakuntansa voimin, niin todennäköistä on Kokoomuksen putoaminen kolmossijalle. Ja Orpo se vaan mussutti hölmöläisen jargoniaan selitellessään, ettei se pudotus nyt niin dramaattinen ollut ja hallitusvastuu kun alkoi painamaan. Orpohan on siis joko kuurosokea tai sitten täysi infantiili.
Edellisen, vaaleissa pahasti parjatun pääministeri Marinin voidaan sanoa sanan varsinaisella painoarvolla puhuen kantaneen sitä hallitusvastuuta vetäessään liki kolme ja puoli vuotta isänmaatamme läpi kriisien ja kannatus säilyi tappiin asti. Nyt Orpo on "kantanut vastuuta", selitellyt persujen rasistisia töräytyksiä paremminpäin ja lomaillut. Seurauksena yhdessä kuukaudessa suunnilleen samanlainen kannatuspudotus, kuin Keskustalla tuli vuosien 2019-2023 välillä. Samaan aikaan SDP:n kannatus raketoi 22,8 %:iin. Lieneeköhän äänestäjissä alkanut syntymään katumusta Marinia kohtaan esitetystä parjauksesta, sillä hänhän ennen vaaleja totesi, ette SDP lähde hallitusyhteistyöhön rasistisen PS:n kanssa? No nyt se on käynyt koko kansalle selväksi, ettei Marin puhunutkaan palturia PS:n rasistisuudesta. Vaan Orpo ja Kokoomus otti riskin ja nyt sen hintalappu alkaa muodostumaan. Orpon ja Kokoomuksen kannalta ei mitenkään mairittelevalla tavalla.
Jos hallitus kaatuu, joutuuko Kokoomus menemään lakki kourassa SDP:n pakeille? Onko Orposta siihen? Muistetaan, kuin Mykkänen totesi vaalien aikaan, että SDP:n olisi syytä nöyrtyä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää?
Orpon rasismille kumartelu vetää Kokoomuksen PS:n perässä samaan poliittiseen likakaivoon?
8
163
Vastaukset
- Anonyymi
Perunakuopan pohja petti ja alla odotti maanalainen järvi täynnä sitä ihteään.
- Anonyymi
Orpo on tekemässä "sipilät" Kokoomukselle.
- Anonyymi
Orpo nuolee persuja että EK saa tavoitteensa.
- Anonyymi
Matala odottaa pääsyä sateeseen, munasateeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matala odottaa pääsyä sateeseen, munasateeseen.
Orpo ja Kokoomus ovat toimineet erittäin vastuuttomasti arvokysymyksissä ja saaneet aikaan pahan kahtiajakautumisen aikana, jolloin kansan yhtenäisyyttä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Oman poliittisen agendan ajaminen rasismilla ratsastaen on uusi todella synkkä luku Kokoomuksen historiankirjoituksessa. Tämä on kuin toistoa 1930-luvulta Kokoomuksen kumarrellessa IKL:lle. Erittäin ruman asiasta tekee vielä se, että Orpon hallitus kurittaa vähävaraisia suomalaisia ja samanaikaisesti tarjoilee vauraalle väestönosalle verohelpotuksia hallitusohjelmallaan.
Miten Kokoomuksen liberaalisiipi voi katsella hiljaa tätä puolueen konservatiivisiiven täysin epäinhimillistä touhua? Eritoten, kun Kokoomus on samalla leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta esim. lakkauttamalla valtioneuvoston tutkimusosaston? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo ja Kokoomus ovat toimineet erittäin vastuuttomasti arvokysymyksissä ja saaneet aikaan pahan kahtiajakautumisen aikana, jolloin kansan yhtenäisyyttä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Oman poliittisen agendan ajaminen rasismilla ratsastaen on uusi todella synkkä luku Kokoomuksen historiankirjoituksessa. Tämä on kuin toistoa 1930-luvulta Kokoomuksen kumarrellessa IKL:lle. Erittäin ruman asiasta tekee vielä se, että Orpon hallitus kurittaa vähävaraisia suomalaisia ja samanaikaisesti tarjoilee vauraalle väestönosalle verohelpotuksia hallitusohjelmallaan.
Miten Kokoomuksen liberaalisiipi voi katsella hiljaa tätä puolueen konservatiivisiiven täysin epäinhimillistä touhua? Eritoten, kun Kokoomus on samalla leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta esim. lakkauttamalla valtioneuvoston tutkimusosaston?Lisäisin vielä, että mahtaa Kokoomuksen sivistysporvarikonkarit katsella kauhulla kannattamansa puolueen todellista mahalaskua, sillä tästä on enää vaikea pistää pahemmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäisin vielä, että mahtaa Kokoomuksen sivistysporvarikonkarit katsella kauhulla kannattamansa puolueen todellista mahalaskua, sillä tästä on enää vaikea pistää pahemmaksi.
Syytä olisi, kun lukee, mitä rivikansalaiset on mieltä perussuomalaisista ja miten tämä roskaporvarijoukko vastaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17964567/persut-kieltaa-mediaa-kirjoittamasta-heidan-entisista-sanomistaan-ja-tekemisistaan#comment-122416610
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1851485RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek271207Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3131143- 1441084
En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.98967Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje131928Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.228922Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi100915- 60886
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok86875