Yhtäläisyyksiä Intian kastijakoon.

Intiassa ei käytetä rasistista kieltä, kastiajako on historiaan ulottuva se on vain hyväksytty josta on vaikea päästä eroon.

Suomessa rasismi on tuore ilmiö jota puolue on ruokkinu blogi kirjoittajan päästyä valtaan, siirettyään nais'puolue johtajalle, puolueen johto on rasistinen jonka pääministeri hyväksynyt ottamalla hallitus kumppaniksi.

Maahanmuuttajat alistettu kastijakoon vaikka olet korkeasti koulutettu, puhumattakaan joka paikan työläismuuttajasta lisättynä ihonväri, uskonto.

Suurin ongelma niin intialaisten asenteeseen kuin suomessa nyt vallitsevaan, kansaa kahtia jakavaan rasismiin saadaanko kansa yksimieliseksi emme tarvitse vihaa keskuudessamme. Tarvitsemme hyvinvointimme takia kaikenlaista maahanmuuttoa joka kasvattaa valtiolle verotuloja.
Puhe islamista tai pienestä määrästä pakolaisia saa jatkua oikeilla sanoilla, ei vihaa lietsovalla, miltä kuulostai suomi joka olisi vapaa tästä.

82

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PS, kokoomus ja KD ei edes halua kitkeä rasismia. Kunhan lämpimikseen
      lässyttelevät tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, etteivät loukkaisi PS:ää 🤣

    • Anonyymi

      Kuinkahan mones aloitus samasta aiheesta?

      • Parempi kun ei kuulisi ikinä puhetta rasismista, vaan taitaa olla ettei hevin lopu.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Parempi kun ei kuulisi ikinä puhetta rasismista, vaan taitaa olla ettei hevin lopu.

        Outo kommentti sinulta, kun kuitenkin teit uuden aloituksen aiheesta. Vanhojakin aloituksia olisi ollut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Outo kommentti sinulta, kun kuitenkin teit uuden aloituksen aiheesta. Vanhojakin aloituksia olisi ollut.

        Kyse millä loppuisi rasismi keskustelu.


    • Anonyymi

      Konko on suora toiminta maa siellä vastust ajat syödäänsuihin vii rakossa

    • Anonyymi

      Suomessa on noin 600000 aivopestävää, jotka eivät osaa itse ajatella.
      Pesulan nimi on PS.

      • Anonyymi

        Pesulasta tulee "puhtaita rasisteja" aivopesun tuloksena.


      • Anonyymi

        Levy jäänyt pomppimaan. Ei tule mitään järkevää pihalle, kuin toistoa toiston perään. Eikö älyllinen osaaminen riitä muuhun?


    • Anonyymi

      Maahanmuuttovastaisuus aiheuttaa rasismia, vaikeaa heille kun kannatus perustuu siihen.

      • Anonyymi

        Ei aiheuta. Voi olla täysin valtion verovaroja syövää maahanmuuttoa vastaan, olematta yhtään rasistinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei aiheuta. Voi olla täysin valtion verovaroja syövää maahanmuuttoa vastaan, olematta yhtään rasistinen.

        Lopettakaa maahanmuuton vastustaminen, lieveilmötä on mutta tehän teette sillä politiikkaa.
        Tarvitaanko noin iso puolue vastustamaan pientä määrää haitta maahanmuuttajia, lisäksi vastustatte ilmasto politiikkaa ja EU:a politiikkanne perustuu vastustamiseen.
        Sehän on pelottelu ja vihan kylvämistä eli rasismin luomista.

        Kesän vellonut kuohunta johtuu persuista, vai väitätteö ettei johdu niin mistä johtuu.

        Perussuomalaiset olette aiheuttaneet itselle ongelman josta ette selviä kunnialla.
        Eikä se siihen jää olette aiheuttaneet Orpon johtamalle hallitukselle kaaoksen jonka taival saattaa päättyä teidän syyksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopettakaa maahanmuuton vastustaminen, lieveilmötä on mutta tehän teette sillä politiikkaa.
        Tarvitaanko noin iso puolue vastustamaan pientä määrää haitta maahanmuuttajia, lisäksi vastustatte ilmasto politiikkaa ja EU:a politiikkanne perustuu vastustamiseen.
        Sehän on pelottelu ja vihan kylvämistä eli rasismin luomista.

        Kesän vellonut kuohunta johtuu persuista, vai väitätteö ettei johdu niin mistä johtuu.

        Perussuomalaiset olette aiheuttaneet itselle ongelman josta ette selviä kunnialla.
        Eikä se siihen jää olette aiheuttaneet Orpon johtamalle hallitukselle kaaoksen jonka taival saattaa päättyä teidän syyksi.

        En tee mitään politiikkaa. En ole politiikassa mukana


    • Anonyymi

      Kaikki eriarvoinen kohtelu ei kuitenkaan ole rasismia. Ihan kaikkea ei voi syyttää rasismiksi.

      • Nimimerkki jäi


      • Pertikki kirjoitti:

        Nimimerkki jäi

        Tämä nimerkki oli tarkoitettu klo 14.55


    • Anonyymi

      Sinun kynänjälkesi tunnetaan jo eka riviltä.

    • Anonyymi

      Aloittajalta pääsi unohtumaan (eli ei tiedä!) että Intiassa on jo vuosikymmeniä pyritty irti pahimmasta kastijaosta. Se ei tietenkään merkitse esim. sitä että suuret köyhien massat yks kaks ponnahtaisivat pois köyhyydestä tms. mutta se tarkoittaa että ihminen ei välttämättä jo syntyessään saa määräystä vaikka olla koko elämänsä toisten jätteiden siivooja tms.

      • Anonyymi

        Suomessahan halutaan nyt halpatyövoimaan hoitamaan "huonommat" työt.


    • Anonyymi

      Intian kastijärjestelmä perustuu ainakin 3 000 vuotta vanhaan perinteeseen,
      jonka juuret ovat hindulaisuuden opeissa. Kastien keskeisiä ajatuksia ovat eri ihmisryhmien rituaaliset puhtausvelvoitteet, työnjako sekä sosiaalinen nokkimisjärjestys.
      Hindu ei pääse kastistaan eroon.

      Kastilaitos on järjestelmä, jossa yhteiskunnan jäsenen aseman, toimintamahdollisuudet ja kulttuurin määrittää hänen syntyperänsä

      • Anonyymi

        Kastijärjestelmän mukaan ihminen syntyy tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Tämä tarkoitta sitä, että vanhempien kasti määrää lapsenkin elämän tulevaisuuden, kuten aseman ja työn. Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat ne lapset, jotka syntyvät perheeseen, jotka eivät kuulu edes alimpaan kastiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastijärjestelmän mukaan ihminen syntyy tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Tämä tarkoitta sitä, että vanhempien kasti määrää lapsenkin elämän tulevaisuuden, kuten aseman ja työn. Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat ne lapset, jotka syntyvät perheeseen, jotka eivät kuulu edes alimpaan kastiin.

        Yrittäkää nyt ymmärtää että Intiassa on pyritty irti koko hemmetin kastisysteemistä jo kymmeniä vuosia.
        Asiat eivät tietenkään hetkessä tapahdu ja kohene mutta asia on siellä tiedostettu ja siitä pyritään eroon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäkää nyt ymmärtää että Intiassa on pyritty irti koko hemmetin kastisysteemistä jo kymmeniä vuosia.
        Asiat eivät tietenkään hetkessä tapahdu ja kohene mutta asia on siellä tiedostettu ja siitä pyritään eroon!

        Höpö höpö juttuja sulla, siellä mitään pyritä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö juttuja sulla, siellä mitään pyritä.

        Pitänee paikkansa, intiassa lehmätkin päässeet ihmisen asemaan ja siitä parempaankin asemaan.


    • Anonyymi

      Rasistit pitävät yllä Suomessa omaa "kastijärjestelmäänsä",
      joissa ihmiset ovat eriarvoisia.

      • Anonyymi

        Yritykset haluavat halvempaa ulkomaista työvoimaa. Ovatko yritykset sitten rasistisia?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritykset haluavat halvempaa ulkomaista työvoimaa. Ovatko yritykset sitten rasistisia?

        Työehtosopimukset, sovittu palkkataso.


    • Anonyymi

      Sosdemlehmillä on yhtäläiset Intian kahtiajaot lehmiin ja sonneihin

    • Puolue syyttää maahanmuuttoa syylliseksi, samaan vetoon nykyisin eduskunnanpuhemies aloitti vihan lietsonnan parikymmentä vuotta sitten maahanmuuttoa vastaan, tässä sitten ollaan. Nyt äärioikeisto suomessa kuin muissakin maissa käyttää samaa taktiikkaa jolla hitler nousi valtaan.

      Tapahtumeelle ei voi enään mitään, kysymys voiko puolue muuttua tavallisten kaltaiseksi, eihän puole ole puuttunut maahanmuuton ongelmiin oikealla tavalla vaikka kotoutukseen.
      Suomi ei ole niin syrjäinen maat että välttyisimme siltä mitä muut maat kokeneet maahanmuutosta, me olemme vähiten kokeneet.

      Vellooko rasismi keskustelu loputtomiin, nyt tämä puhe rasismista on koko suomen mielessä, onko tavoite saavutettu jonka hän aloitti.

    • Anonyymi

      PS ei muutu. Erään toisenkin puolueen ja sen jphtohahmon Saksassa
      1930-luvulla luultiin rauhoittuvan, mutta kävi täysin päinvastoin,
      kun se sai lisää valtaa.

      Orpo on historiaa tuntematon kevyen sarjan poliitikko,
      joka teki suuren arviointivirheen itseriittoisuudesssaan.

      Saksassa kaikki alkoi näin kuin Suomessa nyt, natsit otti vähä vähältä
      yhteiskunnan otteeseensa.

      Mm. Rantanen (PS) haaveili kuntapoliitikkona 2015 vaalien jälkeen,
      että "kunhan saadaan ministeriöt täyteen meikäläisiä,
      meno muuttuu"

      Aluevaaleissa persut on jo aikaisemmin soluttautuneet kuntien päättäviin
      elimiin.
      Nyt ne ovat korkeammalla tasolla, ministeriöissäkin.

      2015 mestari haaveili suuresta vaalivoitosta ja PVL pohjoismaisesta
      fasistisesta vallankumouksesta.

      Simon Elo toteaa kirjassaan, että Hala-laho johtaa koko Suomen
      äärioikeistoa.

    • Anonyymi
    • Samaan aikaan kun yritys/elikeinoelämä politikot huolissaan työvoiman saatavuuden kanssa toinen puoluetaho yrittää rakentaa vastakkain asettelua, esteitä ettei maahan tulisi ihmisiä asumaan.
      Kehittyneissä maissa parempi osaiset tarvitsevat alempi arvoisten työpanosta, hyvin kouluttautuneet tai ammatti osaajat ei suostu tekemään paska hommia, kun paska hommia on pilvin pimein ja niitä i ei voi jättää tekemättä niitä yritetään haalia mistä tahansa.
      Pakolaiset on nähtävä työvoimana kun niitä on jonkun verran, paperittomat ilman lupaa maassa tekevät pimeitä hommia pysyäkseen kuviossa mukana. Pakolaisia suomessa sen verran vähän etteivät riitä Orpon havittelevaa 100 000 työpaikan täyttämiseen, Orpo ei saa tuota määrää suomalaisista vaikka veisi kaikki tuet pois, siinä tapauksessa kyllä veisi heidä risusavottaan.

      Hyvin kouluttautuneet osaajat maahanmuuttaneet kokevat syrjintää toisen luokan kansalaisia, pelkkä outo nimi ulkonäkö tuo esteitä joka paikassa.
      PS Suureksi puolueeksi kasvanut maahanmuuttajien avulla ja millä konstein kyllä mua myötä hävettää ne heitä äänestäneet mitä heidän päässä liikkuu. Eikö puolueella ole muuta osaamista kuin jahdata niitä jota yritys/elinkeinoelämä tarvitsee että hyvinvointi kasvaisi.

      • Anonyymi

        Orpolla ei ole mitään näyttöä, ei mitään tutkimustietoa, miten hänen
        leikkauksensa työllisyyttä parantaisivat. Ne on hatusta heitetty,
        että oikeisto pääsee kahminaan itselleen veronalennusrahaa.


    • Anonyymi

      Intiassa lehmät paremmassa asemassa kuin ihmiset, Suomessa matut paremmassa asemassa kuin kantasuomalaiset.

      • Sulla riittää tuota huumoria.

        Orpon hallitus joutuu perumaan yhteiskuntaa herjaavia tavoitteita, tuskin saa lakialotteita lävitse. Toivottavasti kansa älähtää sen verran rajusti että tämä hallitus häipyy korvat luimussa huus'vittuun kiusaamasta kansalaisia.


      • Anonyymi

        Älä laita asioita vastakkain.
        Eikös sinulla ole ollut koko elämäsi ajan mahdollisuus pyrkiä siihen ” parempaan asemaan”
        Puhut asioista missä et tiedä mitään, kuulopuheita on tavallisesti tapana paisua kun niille perustaa elämänsä .


      • Anonyymi

        Tottahan tuo on.Ei kanta suomalaiselle anneta kaikkea noin vaan, itse pitää työllään rahoittaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä laita asioita vastakkain.
        Eikös sinulla ole ollut koko elämäsi ajan mahdollisuus pyrkiä siihen ” parempaan asemaan”
        Puhut asioista missä et tiedä mitään, kuulopuheita on tavallisesti tapana paisua kun niille perustaa elämänsä .

        Etkö ole huomannu, tuskin olla huomaamatta kansa on kahtiajakautunut. Aina ollut vastakkain asettelua mutta näin räikeästi johtuu politiikasta, samoja piirteitä mistä Sipilän aikana kansa nosti äläkän.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Sulla riittää tuota huumoria.

        Orpon hallitus joutuu perumaan yhteiskuntaa herjaavia tavoitteita, tuskin saa lakialotteita lävitse. Toivottavasti kansa älähtää sen verran rajusti että tämä hallitus häipyy korvat luimussa huus'vittuun kiusaamasta kansalaisia.

        Hihhulidemari painukuun itse huus'vittuun kiusaamasta.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Sulla riittää tuota huumoria.

        Orpon hallitus joutuu perumaan yhteiskuntaa herjaavia tavoitteita, tuskin saa lakialotteita lävitse. Toivottavasti kansa älähtää sen verran rajusti että tämä hallitus häipyy korvat luimussa huus'vittuun kiusaamasta kansalaisia.

        Kyllä näin on, Orpon olisi paras perua leikkauksiaan.
        Niitten seuraukset vasta tulevatkin maksamaan.
        Orpolla ei ole mitään näyttöä, ei mitään tutkimustietoa, miten hänen
        leikkauksensa työllisyyttä parantaisivat. Kaikki on hatusta vedetty,
        että oikeisto pääsee kahminaan itselleen veronalennusrahaa.


      • Anonyymi

        Suomalainen kantakirjalehmä pönttövuoren tunnelin takaa JYRÄHTI.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen kantakirjalehmä pönttövuoren tunnelin takaa JYRÄHTI.

        PERSU jyrähti. Matua arvostetaan enemmän kuin häntä 🤣
        Persu UH-RIU-TUU. Persumarttyri nyyhkyttää nyyh, nyyh, nyyh. 😂


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Etkö ole huomannu, tuskin olla huomaamatta kansa on kahtiajakautunut. Aina ollut vastakkain asettelua mutta näin räikeästi johtuu politiikasta, samoja piirteitä mistä Sipilän aikana kansa nosti äläkän.

        Marin heitti löylyä rasismilauteille.
        Siitä voidaan Marinia kiittää suomalaisten kahtiajaosta.
        Turha on jälkeen päin rutista kun tuli heitettyä väärää tietoa.
        Marin on kaiken pahan alku ja juuri rasismikeskusteluissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen kantakirjalehmä pönttövuoren tunnelin takaa JYRÄHTI.

        SE pönttövuoren tunnelin takaista lehmää hinkkeineen voi etsiä sieltä pääkaupunkiseudulta.
        HinkkiMarin, sillä on nykyään mekkona vaan mummon virkatut verhot.


    • Anonyymi

      Intiassa rasismi on todellisuutta yli miljardille ihmiselle, täällä Suomessa rasismia on ainoastaan parin hihhuli-demarin korvien väliin jääneessä tyhjiössä josta se purkautuu tänne palstalle.

      • Saattaa olla demareita, demareitten kannatus nousussa tulevia vaaleja odotellessa ei tämä hallitus tee kauan rasmia köyhyttämisen lisäsi.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Saattaa olla demareita, demareitten kannatus nousussa tulevia vaaleja odotellessa ei tämä hallitus tee kauan rasmia köyhyttämisen lisäsi.

        Älä Jaksa pauhaa Jaskaa.


    • Anonyymi
      • Palkatkaa vapaalla oleva Mika Niikko, Mikalla kokemusta bisnes maailmalla etenkin kiinassa, nykyään kaikki toimii sähköllä tupakkakin, seuraavaksi vedyllä.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Palkatkaa vapaalla oleva Mika Niikko, Mikalla kokemusta bisnes maailmalla etenkin kiinassa, nykyään kaikki toimii sähköllä tupakkakin, seuraavaksi vedyllä.

        Palkatkaa? Täällä palstallako niitä palkkaajia on?

        Mieti vähän mitä kirjoitat.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Intia ei ikinä ollut oma- aloitteisesti höyrytekniikkamaa!
        Tekniikan eli lähinnä rautatien sinne vei omia etukaan palvelemaan siirtomaaisäntä, mikä se oli?


    • Anonyymi

      Totta kai mutta se oli aikansa huipputekniikkaa. Höyry loi teollisen vallankumouksen

      Esimerkiksi sosdemit ovat höyrypäitä höyryveturajalta
      ja niiden aivot on keitetty solisaliratissa

      ja siellä liuenneet eli pitää osata käyttää höyrytekniikkaa kuin Intiassa

      Intia on siis tulossa maailman kolmanneksi suurimmaksi talousmaaksi USA KIINA ja INTIA
      ja Kiina on boikotissa ja

      tähän Purra iskee nyt
      https://riikkapurra.net/2023/08/04/kaksi-vuotta/#comment-6262
      Intian on määrä ohittaa Saksa ja Japani ja tulla kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi tämän vuosikymmenen loppuun menness

    • Halla-aho täysin uuno talousasioissa, se on todistettu, Purra muka parempi opettajaansa, siitä ei mitään näyttöä, latteuksia voi päästää suustaan kopiomalla talousviisaitten lähteistä.

      • Anonyymi

        Kai tämäkin hallitus käyttää asiantuntijoita. Olihan edelliselläkin hallituksella pieni armeija niitä asiantuntijoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai tämäkin hallitus käyttää asiantuntijoita. Olihan edelliselläkin hallituksella pieni armeija niitä asiantuntijoita.

        demariukolle ei kannata vastailla lehmänpaska lahoaa itsekseen


    • Anonyymi

      Kansa haluaa Halla-ahon ohjaamaan ulkosuhteita ja siten ulkomaankauppaa
      Ei enää mitään saastaista halospuuhaa putinin kädestä pitäen
      vaan
      nyt tehdään ulkomaan avauksesta homma isän kädestä Halla-ahon malliin

      Kuka seuraavista tulisi mielestäsi valita tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen vuonna 2024?
      tulos

      49%
      Halla-aho
      21%
      Haavisto
      17%
      Rehn
      13%
      Aaltola

      • Anonyymi

        En tiedä mistä johtuu, mutta minua kiinnosta kuulla Halla-ahon kommentit.
        En ole persuja äänestänyt. Siitä huolimatta Halla-ahon kommentit osuvat usein naulan kantaan.


    • Anonyymi

      Kyllä mä uskon, että maamme yrityksillä on parhaat "tuntosarvet" mistä ja millaisia markkinarakoja maailmalta löytyy. Suomi on pieni ja köyhä maa. Siksi kannattaa panosta ja luoda edelltyksiä, että nämä "tuntosarvet" toimivat koordinoidusti. Menestyvä maailmankauppa on kaikkien suomalaisten etu. On, niin kuin joku on joskus sanonut: ei me hyvin pärjätä toinen toistemme paitoja pesemällä.
      Mutta onko maallamme malttia vaurasua. Kekkonan kai aikanaan tuota kyseli. Vaikka kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus yrittää, siitä huolimatta yrittäjien ja toiselle palkalla työtä tekevän väestön välillä on turhamaista skismaa. Kaikki ajavat omia etujaan. Kateutta on niin kilpailevien yrittäjien kuin yrittäjien ja niiden tyntekijöiden välillä. Kuka milloinkin on jäänyt jälkeen tai pudonnut peräti kuoppaan. Kun menee hyvin, eletään kuin viimeistä päivää. Pistetään visa-kortti vinkumaan ja ostetaan paljon turhaakin. Lennetään ukomaille ja viedään viimeisetkin rahat sinne. Sitten ollaan taas persaukisia ja kateellisia, kun toisilla näyttää menevän hyvin. Valtion pitäisi olla "rokkefeller" ja pitää ressukoista huoli.
      Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin, että yritysten myyntihenkilöt maailmalla saavat kauppoja syntymään. Siten maamme herättää kiinnostusta. Suomessa on työtä tarjolla. Maailmalla pärjää laadukkaalla ja huokealla tavaralla sekä luotettavana toimijana. Sanokoon EU mitä tahansa, olisi viisata kuitenkin pyrkiä siihen, että yritysten myyntiorganisaatiot saavat riittävästi tukea lähetystöistämme ulkomailla.

      • Anonyymi

        Noh, nythän meillä on paras hallitus, joka toimii tähän suuntaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, nythän meillä on paras hallitus, joka toimii tähän suuntaan.

        Niinpä tietenkin, jos tämä hallitus vain pääsee toimimaan, kun edellisen hallituksen taustavoimat vain mussuttavat, mussutamisesta päästyäänkin rasisteista ja natseista.
        Tunteilla pelataan kuin itsenäisyysvapauttamme luotaessa. Vanhoilla asioilla pelataan, kuin ne olisivat nykypäivää. Ihmisten kaikinpuoliseen kasvuun vuosien varrella ja jopa vanhojen hirtehisluotoisten lausumien anteeksipyyntöohin ei luoteta.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tampereen putkat on persuja täynnä kohta.


    • Anonyymi

      Pertikki ei huomaa kuinka persuja kohdellaan vähempiarvoisina, toisen luokan kansalisina. Hän itse syyllistyy tähän ajatteluun eniten. Kyse on täysivaltaisista suomen kansalaisista joilla on myös mielipiteen ja ajattelun vapaus.

      • Jokakainen saa ansionsa mukaan maan päällä kuin taivaassa.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Jokakainen saa ansionsa mukaan maan päällä kuin taivaassa.

        Väitätkö että kaikki perus-suomalaiset ovat alaempiarvoisia kuin sinä?
        Taidat olla rasisti.
        Entä jos mamu liittyy persuihin, heitäkin on??
        Huomio, EN OLE PERSU, mutta olen kyllästynyt jankkaamiseesi suomen kansalaisten häpäisyyn.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Jokakainen saa ansionsa mukaan maan päällä kuin taivaassa.

        Ei ole ihmiselle mitään taivaspaikkoja, atomeiksi mätänee ja se siitä.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Jokakainen saa ansionsa mukaan maan päällä kuin taivaassa.

        Ansion mukaisen määrittää maan politiikkaa ja muut ihmiset.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maharadža Orpo tekee uuden kastijaon Purran kanssa.

    • Anonyymi

      Höpiskää te tietämättömät paskaa kastilaitoksesta ja rasismista yms.
      Totuus on kuitenkin, että Intia on nouseva talousmaa.
      Kaikki suuret firmat katsovat toisin silmin Intiaa.
      Kiinasta katse jo siirtynyt Intiaan, uusia mahdollisuuksia täynnä.

      • Joo tämä on ollut selviö kaiken aikaa, intia tuottaa osaajia ja sillä on valtavasti halpaa työvoimaa pitkäksi aikaa toisin kuin kiinalla. Kummatkin väkirikkaita valtioita, kiinan väkiluku kääntynyt laskuun. Pakolillinen yhden lapsen politiikka muuttunut vapaaehtoiseksi juuri koulutuksen parantumisella, koulutus toimii syntyvyyden jarruna kaikkialla. Suomi on tän suhteen varoittava esimerkki kun syntyvyys laskee liian nopeasti, syntyy turhan iso hoidettavien vanhusten määrä.

        Niin tuosta intialaisista, he ovat indoeurooppalaisista kansaa, ulkonäöltään eroaa siinä missä suomalainen etelä-euroopalaisista, lisäksi ovat ahkeria miksei käytetä heitä hyväksi työvoima pulaan. Ulkolaisen kotoutus koskee osaamistasosta huolimatta, kielitaidon oppiminen vie aikansa mikä tahansa vie oman aikansa.


    • Anonyymi

      Pertikki 4v kirjoittanut

      • Anonyymi

        Näyttäisi alle neljävuotiaalta ellei olisi vanha ukko


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      INtia on tulevaisuuden mahtimaa, Kaikki kiirehtii sinne businesta tekemään.
      Lapseni on töissä kansainvälisissä firmoissa ja kaikki työmatkat suuntautuvat nykyään Intiaan.

      • Anonyymi

        Kiina on; Intian ÄO ei riitää vastaavaan. Intiaa voi hyödyntää vain kuten Kiinaa, mitä tulee halpatyövoimaan. Intia on toisisn iso maa, että tasoakin sieltä löytyy, mutta se on poikkeusta.


      • Anonyymi

        Liikaa väkeä kyseisessä maassa.


    • Anonyymi

      Mamuissa kyse on 70-80 ÄO:sta keskimäärin Afrikasta ja Lähi-Aasiasta ja muualtakin. Se korreloi eettisen ja taloudellisen aseman kanssa. Kaikkiaan heikentäen edystyneemmän maan tasoa. Isoja ongelmia sen sallineissa maissa.

      Aikaa myöten, USA:n mustien ÄO nyt 87-luokkaa, ja latinoiden 93-luokkaa; sama 93 on noin UK:n mustien ÄO ja korkeakoulutettujen afrikkalaisten ÄO. Ehkä emme halua noita korkeakoulutettuja ja vie useamman sata vuotta, että taso nousee noin 15 pistettä (joka vielä 5-15p alle maan tason), ja tilanne silti heikko jenkeissä, joissa 90% vankiloissa ei-valkoisia - vastaava lukema Suomessa on jo nyt 50%, ja olemme 10v jäljessä Ruotsista, ja toisaalta Saksasta, kun taas Ranska on ollut auki ranskaa osaaville Afrikasta jo näitä ennen.

      Kaikki on tilastotietoa. Ruotsissa on rikostilastoissa ainakin raiskaukset Etelä-Afrikan tasoa, jossa ne ovat planeetan korkeimmat (sallivat lait ja myös homoilun suhteen, ja jokainen vankilaan laitettu raiskataan jo ennen tuomiota. Muu Afrikka on kovempi lailtaan ainakin homoilun suhteen, ja hyvä niin siellä), ja Ruotsin osalta yritetään selitellä tiukempi lakeja kyseisessä, joka ei aivan vakuuta kun tuntee paljon tilastoja. Suomessakin on suostumuslaki.

      Kastijako on melko paljon kaikkialla planeetalla; vain eri nimillä; asenteiden ollen samat, ja mahdollisesti paremmat mahikset uralla muualla planeetalla kuin Intiassa, mutta sekin on vähintään osin kyseenalaista. Kastijako on nykyään enää pinnan alla Intiassa, vastaten muiden maiden asenteita. Työllistymisessä, asumisessa on melko absoluuttiset kastijaot suurimmassa osassa planeettaa ja hyvin vahvat Suomessa, jossa ainoa poikkeus on, jos on asunnoton, niin saattaa saada etusijaa kaupungin asuntoihin, jolta osin on kuitenkin vain promille vapaina suhteessa hakijoihin, ja firmat yleisesti riistää ja juuri köyhimpiä.

      Politiikka ei takaa mitään etusijaa syrjäytyneille ja niihin suhtaudutaan kolmannen luokan kansalaisina kaikkialla. Sama kuten kakkoset ja ykköset jne, ja jenkeissä on ihan tulorajatkin siitä, mihin luokkaan kuulut. Intissa on sentään mahis kouluttautua, jolla saa etusijaa ja oppisopimus on hyvin yleistä (myös Saksassa ja Norjassa - Norjassa työttömyys 4% ja mamut valitaan pakolaisia lukuunottamatta), jolla saa työkokemusta, kun taas Suomessa koulutus ei auta; ei saa töitä siitä huolimatta, ja on ylipäätään turha kouluttautua kuin esim. terveydenhoitoalalle, koska ilman työkokemusta ei saa työtä, ja se koskee erityisesti aikuiskoulutettuja, oli muu työhistoria hyvä tai ei. Jos on relevanttia työkokemusta, niin aikuiskoulutettu tosin vie nuoten työpaikan, joka jää pitkäaikaistyöttömäksi, paitsi jos saa halpa- tai ilmaistyön, jossa työharjoitelun suhteen on asetettu minimipalkka EU-laissa, mutta muulla saralla edelleen ristetään. Ei myöskään kerrota kunnolla tai ollenkaan työllistymismahiksista kun hakee koulutukseen, joka on liiketoimintaa aikuiskoulutuksessa varsinkin.

      Suomen politiikka on sen verran perseestä, että täältä kannattaa muuttaa pois, ja samalla ei jälkipolvien tarvii opiskella rikollista pakkoruotsia ja kärsiä kaikista maan haitoista. Suomella ei ole edes ydinasepuolustusta, joka on välttämätön erityisesti Suomessa. Nato ei siihen tulee apuun, koska eivät halua kuolla, ja joku Ranska ei edes suojelisi sillä itseään, koska ei halua kuolla.

      Politiikka ei tule muuttumaan, sen ollen demokratiaa, että sen suhteen voi valita vain maansa ja muodon vuoksi äänestää oikein, muiden äänestäen yleensä väärin ja kansan ymmärrys on puutteellista Siinä ei kannata odottaa parannuksia ja maailman tutkiminen on osa kaikkea, ja paljon turhempaan pistetään rahaa, esim. urheiluun, kulttuuriin ja tavallansa sotaan. Turhaa koulutusta samaten. Riistotaloutta. Maan tuhokin mahdollista, ja sen suhteen muiden pallojen asuttaminen on järkevä investointi, vaikka taitaa johtaa eri maiden sotiin keskenään niilläkin, mutta parempi kuin ei mitään ja jos toinen sivilisaatio, saadan yhteys, siitäkin voi olla apua ja jos saadaan edistynyttä tietoa jonnekin säilöttyä, jos ne katoaa tältä planeetalta, joita tosin on man allakin.

      Ja sitä tietoa ei tuota demokratia vaan ihan toiset henkilöt; muiden pelaten demokratiapeliä jossa puolet asioista on aina väärin, ja vain sattumatla paremmin joissain maissa, joihin kannattaa muuttaa, jos talous kunnossa; jenkeissä voi saada terveydenhoitoalalla sen verran isoa palkkaa, että se on hyvin etusijalla, kunhan valitsee osavaltionsa ja sitten mahdollisuus aikaisempaan eläkkeeseen halvemmassa massa tai osalvatiossa. Norja on toinen hyvä maa, ja toki on useita parempia maita kuin Suomi.

      Niinku ilmainen koulutus Suomesta, se on osalle kohtuukompensaatio ja sitten maasta muutto, ja enkku kun käytännössä pakollinen ja globaali, ja on maita joissa se on äikkä, niin se hoituu sivussa; korkkarin voi joutua käymään toisessa maassa B1-tason ruottin vaateen vuoksi, jos ei vapauteta heikosta lähtötasosta johtuen, jota tieduteltava, mutta tuilla ja lainalla voi opiskella toisessakin maassa.

      • Anonyymi

        Osmalaleista ei ole paikallista tilastoa lukutaidottomuudesta
        mutta
        pakolaissomalien arvion mukaan neljä viidestä somaliaikuisesta on LUKUJAKIRJOITUSTAIDOTON

        eli aika lähellä savolaisukkoa tällä palstalla

        jolta myös koneinsinöritodistus on jäänyt savoon

        https://ear.jrs.net/en/story/80-of-somalis-are-illiterate-what-is-jrs-doing/

        eli kannattaa kuunnella lukukirjoitustaidottomien puheita niistä saa parhaiten tiedon
        maailman asioista kun ne eivät erota faktaa saappaankärjestään

        Did you know that, according to some locals, 80% of somalis are considered to be illiterate?
        Despite no oficial data is available, talking to some Somali refugees and clan leaders, they estimate that about 80% of Somali people is not able to read nor write.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe