Vuokrafirmat

Ihmettelen kyllä näiden vuokrafirmojen toimintaa. Kun lähettää hakemuksen niin ei saa minkäänlaista vastausta. Olisi kyllä mielestäni asiallista vastata jotain ettei jätä vastaamatta. Tamperelainen Kaiku hr on pahin kaikista.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei sitä vastausta saa muutenkaan vaikka hakee töitä suoraan firmoista. Kannattaa myös soittaa eikä jättää pelkkää hakemusta, silloin katsovat että olet oikeasti kiinnostunut.
Itse jo varttuneempana sain pitkäaikaisen työn vuokrafirman kautta kun ilmoituksen nähtyäni ensin soitin ja kysyin heti suoraan että onko se sellaista työtä mitä tän ikäinen voisi tehdä. Hetken aikaa rekrytoijan kanssa juteltiin ja hän pyysi käymään toimistolla tekemässä hakemuksen. Sitten olinkin jo muutaman päivän päästä firmassa johon työntekijää haettiin ja työ aluksi muutaman kuukauden pätkiä ja sitten yhtäjaksoisesti peräti kolmatta vuotta..

Nykyään kun työttömät joutuu rustaamaan enemmän hakemuksia kuin ennen niin varmasti myös vuokrafirmoillekin tulee pilvin pimein ns turhia hakemuksia sellaisilta joita se työ ei kiinnosta yhtään mut pakko hakee. Siksi jos ihan tosissasi olet kiinnostunut niin myös soittoa vuokrafirmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmettelen kyllä näiden vuokrafirmojen toimintaa. Kun lähettää hakemuksen niin ei saa minkäänlaista vastausta. Olisi kyllä mielestäni asiallista vastata jotain ettei jätä vastaamatta. Tamperelainen Kaiku hr on pahin kaikista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu