Kreationismi ja radiohiiliajoitus

Koska ufokeskusteluihin on vahvasti sotkeutunut mukaan uskonnot ja uskonnolliset uskomukset, niin katsotaanpa hieman tätä uutista.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a18a190c-62e2-439f-9cfd-f2f4307c15a6

"Ranskassa tutkijat ovat löytäneet 45 000 vuotta vanhan pikkulapsen luun, joka ei sovi yhteen neandertalinihmisen eikä nykyihmisen kanssa.

Lonkkaluu löyty 11 neandertalilaisen jäänteiden yhteydessä Grotte du Rennen luolasta, mikä viittaa siihen, että lapsi eli rinnakkain nyt sukupuuttoon kuolleen ihmislajin kanssa. Tutkijoiden mukaan lapsi saattaa edustaa aiemmin tuntematonta Homo sapiensin varhaista sukulinjaa"

Kirjaimellisesti Raamatun tulkintoihin uskovien kreationistien mukaan maapallo on 6000 vuotta vanha ja luotiin kuudessa päivässä.

No, maalaisjärkikin sen jo kertoo ettei asia voi olla näin. Evoluutiosta on valtaisat todisteet ja kuten tässä uutisessa, uutta löydetään aina vaan lisää. Vanhimmat löydökset ovat dinosaurusten aikakaudelta, sen kauemma ei fossiilit juurikaan säily missään oloissa.

99% Kaikista Maassa eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon ennen ihmistä.

Joku tivasi minulta että mistä tiedetään mukamas luolamaalausten ikä, kun kyse oli japanilaisesta luolasta löytyneestä ufomaalauksesta.

Se tiedetään radiohiiliajoitusta käyttäen menetelmänä.
"Eliön kuollessa radiohiilen saanti ilmakehästä tyrehtyy. Hiili-14:n puoliintumisaika on noin 5 700 vuotta, minkä vuoksi eliön kuoltua puolet siinä olleista radiohiiliatomeista hajoaa noin 5 700 vuodessa, jäljellä olevista puolet taas seuraavissa noin 5 700 vuodessa ja niin edelleen. Niinpä mittaamalla näytteessä jäljellä olevan radiohiilen osuus kaikesta hiilestä voidaan arvioida esineen ikä"

"Radiohiiliajoitusta käytetään muun muassa paleontologiassa ja arkeologiassa. Kymmenen puoliintumisajan jälkeen, noin 60 000 vuoden kohdalla, radiohiiltä on hyvin vähän jäljellä, eikä sitä vanhempia näytteitä voida määrittää tällä menetelmällä"

Luolamaalauksissa käytettiin usein eloperäistä ainesta, kuten verta, kasveja, marjoja jne kaikkea mistä saatiin värejä ja niiden sekoituksia.

Hyvin kaukaisten fossiilien ja asutusten ikää voidaan arvioida maakerroksista melkoisen tarkkaan, sillä jokainen vuosi, jokainen mullistus ja jokainen muutos maaperässä näkyy maakerroksissa ja myös jääkairauksissa napaseuduilla.

Niistä nähdään hiilidioksidin määrät, lämpötilat ja monta muuta silloin vallinnutta olosuhdetta.

En muista lukeneeni, että mitä mieltä kreationistit ovat dinosaurusten fossiileista? Se teoria olisi mukavaan kuulla, jos jollakulla on siihen selitys!

13

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Veikkaan että ainakin kalibraatiomies kertoo saurusten olevan demonien salajuoni ihmisten hämäämiseksi pois Jeesuksen vaikutuspiiristä tai että ne fossiilit on veistetty puusta.

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä niin kertoisi?

      • Anonyymi

        ihan itettö mietit tuon? 🤪

    • Anonyymi

      >>Kirjaimellisesti Raamatun tulkintoihin uskovien kreationistien mukaan maapallo on 6000 vuotta vanha ja luotiin kuudessa päivässä.

      No, maalaisjärkikin sen jo kertoo ettei asia voi olla näin. Evoluutiosta on valtaisat todisteet ja kuten tässä uutisessa, uutta löydetään aina vaan lisää. Vanhimmat löydökset ovat dinosaurusten aikakaudelta, sen kauemma ei fossiilit juurikaan säily missään oloissa<<

      Miksiköhän nyt vielä tuonkin otit täällä ufo-palstalla aiheeksi? Sopisi paremmin kreationismi palstalle. Tuolla tavoin(6000 vuotta vanha maapallo) uskoo kuitenkin vain pieni vähemmistö kristityistäkin.

      >>Koska ufokeskusteluihin on vahvasti sotkeutunut mukaan uskonnot ja uskonnolliset uskomukset...<<

      On kyllä ja onhan siihen perusteensakin. Taivaallisten ilmestysten yhteydessä on havaittu valoufoja taivaalla ja mitä siitä sitten voitaisiin päätellä? Ainakin se, että hyvinkin vanhojen uskonnollisten kirjoitusten ilmestyskertomuksissa on jotain todellisuuteen perustuvaa.

      Niin en kuitenkaan ajattelisi, että taivaalliset ilmestykset olisivat jonkin et-sivilisaation harhautusta. Ei, kyllä niiden takana selvästikin ovat aidosti taivaalliset(korkeimpien ulottuvuuksien ja korkeimpien maailmojen) olennot ja voimat. Tämän asian ymmärtäminen ja hyväksyminen tekee mielestäni ufo-ilmiöstä hyvin mielenkiintoisen ja samalla myös monipuolisen.

      • HeIIäkoukku

        Otin siksi, koska täällä ufopalstalla on fundamentalistisia uskovaisia, jotka ovat ilmaisseet olevansa myös kreationisteja ja keksivät ufoilmiölle näistä näkökulmista sitten selityksiä.

        Taivas, helvetti, enkelit, Jumalat, Taivaan pojat, tulivaunut jne ovat terminologiaa ja kielikuvia, jotka ovat aikalaisten käyttämistä termeistä muokkaantuneet ja vielä kielikäännökset siihen päälle.

        Nimityksiä käytetään hyvin laajalti monella tapaa, mikä kullekin ja millekin kulttuurille tai kokijalle merkitsee. Sotaa kutsutaan helvetiksi ja sitä se varmaan useimpien mielestä on.

        Taivas on taas se jossa on äärimmäisen hyvä olla.

        Joku voi kutsua auttajaansa enkeliksi ja ruokaa taivaalliseksi. Joku voi palvoa jotakin jalkapalloilijaa kuin Jumalaa, keräilee kuvia, nimikirjoituksia, pelipaitoja, keräilykortteja jne koettaa bongata idolinsa.

        Ufothan ovat kirjaimellisesti taivaallisia ilmestyksiä, tunnistamattomia sellaisia. Teorioita voidaan esittää vaikka miljoona, mutta virallisesti se valtateoria puuttuu edelleen.

        Koska ufoilmiö on niin monipuolinen ja laaja, en usko että mahdolliset kaikki eri lajit olisivat samaa mieltä kaikesta ja samoilla asioilla.

        Mielestäni niissä selvästi teknologisissa laitteissa, joiden tekniikkaa jo ymmärretään jonkin verran, ei voida puhua korkeammista maailmoista, vaan ainoastaan kehittyneemmästä sivilisaatiosta ja teknologiasta, oli se tekniikka sitten miten paljon tahansa meitä edellä.

        Osa voi olla meidän näkökulmastamme taianomaisen mystisiä ja outoja, fysiikan lakeja uhmaavia, mutta sikäli mikäli ne ovat olemassa ja joskus maailmassa tiedossa mitä ja keitä ovat, niin se mystiikka katoaa.

        Me ihmiset ollaan varmaan joidenkin eläimien mielestä korkeampi voima, koska he eivät ymmärrä meitä. On myös sellaisia eläimiä jotka pitää ainakin joitakin meistä halveksittavina olentoina, eivätkä suostu ikinä alistumaan tahtoomme. Väkivallalla alistaminen ei ole sama asia kuin tietoinen alistuminen.

        Esimerkiksi norsu ei koskaan unohda niitä jotka ovat olleet heille pahoja, eikä niitä jotka ovat olleet hyviä. Seeprasta et saa hevosta etkä työkalua, se ei vaan suostu.

        Siihen olen taipuvainen uskomaan, jonka monet havainnoitsijat ovat kokeneet, että jotkut itse alukset vaikuttavat olevan eläviä ja kommunikoivat ympäristön kanssa. Mikäpä muu selittäisi älykkäässä ohjauksessa lentävän valopallon tai kiekot, kuten Porin tapauksessa?

        Itse en usko yhteenkään Jumalaan, joka vaatisi pokkuroimaan ja kumartelemaan itseään. Sehän olisi sairaan narsistinen Jumala se sellainen. Virsien hoilaamiset menee samaan kategoriaan eli mielenterveysongelmiin.

        Symboliikan ymmärrän ja henkiseen kasvuun sekä rauhaan tähtäävät rituaalit, yhdessäolon, hiljaiset hetket, rukoukset jne, kun niillä tähdätään itsensä ja asioiden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

        Ketään satukirjan hahmoa en ala pokkuroimaan. Suurempia voimia varmasti on, mutta uskon että suuremmat voimat eivät väkivalloin tuputtele itseään jumaliksi, vaan ovat vaan yksinkertaisesti kaiken takana oleva elämän voima.

        Panspermiaan uskon myös ja siihen että meitä on tunattu ja opastettu, mutta se on tehty hyvin hellävaraisesti pitkällä aikavälillä ja annettu meidän pääpiirteittäin kehittyä itsenäisesti.

        Syytä olisi kyllä puuttua niiden voimien tähän nykymenoon, jossa kaikki käännetään ylösalaisin järjen vastaisesti yksi asia kerrallaan.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Niinhän se on ettei perheen isäkään ala lapsilleen pullistelemaan että "Ooh katsokaa minua, ihailkaa minua ja palvokaa minua, koska minä olen teidät tähän maailmaan siittänyt pyhällä peenikselläni suuressa viisaudessani, tehkää minusta ylistäviä virsiä ja pitäkää isäinpalvomus sunnuntaisin anteeksipyydellen omaa vajavaisuuttanne, alamaiseni, muistakaa myös suudella jalkojani ja ruoskikaa itseänne, sillä minä olen isä teidän herranne"

        Ei taitaisi olla kovinkaan suosittu faija.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Otin siksi, koska täällä ufopalstalla on fundamentalistisia uskovaisia, jotka ovat ilmaisseet olevansa myös kreationisteja ja keksivät ufoilmiölle näistä näkökulmista sitten selityksiä.

        Taivas, helvetti, enkelit, Jumalat, Taivaan pojat, tulivaunut jne ovat terminologiaa ja kielikuvia, jotka ovat aikalaisten käyttämistä termeistä muokkaantuneet ja vielä kielikäännökset siihen päälle.

        Nimityksiä käytetään hyvin laajalti monella tapaa, mikä kullekin ja millekin kulttuurille tai kokijalle merkitsee. Sotaa kutsutaan helvetiksi ja sitä se varmaan useimpien mielestä on.

        Taivas on taas se jossa on äärimmäisen hyvä olla.

        Joku voi kutsua auttajaansa enkeliksi ja ruokaa taivaalliseksi. Joku voi palvoa jotakin jalkapalloilijaa kuin Jumalaa, keräilee kuvia, nimikirjoituksia, pelipaitoja, keräilykortteja jne koettaa bongata idolinsa.

        Ufothan ovat kirjaimellisesti taivaallisia ilmestyksiä, tunnistamattomia sellaisia. Teorioita voidaan esittää vaikka miljoona, mutta virallisesti se valtateoria puuttuu edelleen.

        Koska ufoilmiö on niin monipuolinen ja laaja, en usko että mahdolliset kaikki eri lajit olisivat samaa mieltä kaikesta ja samoilla asioilla.

        Mielestäni niissä selvästi teknologisissa laitteissa, joiden tekniikkaa jo ymmärretään jonkin verran, ei voida puhua korkeammista maailmoista, vaan ainoastaan kehittyneemmästä sivilisaatiosta ja teknologiasta, oli se tekniikka sitten miten paljon tahansa meitä edellä.

        Osa voi olla meidän näkökulmastamme taianomaisen mystisiä ja outoja, fysiikan lakeja uhmaavia, mutta sikäli mikäli ne ovat olemassa ja joskus maailmassa tiedossa mitä ja keitä ovat, niin se mystiikka katoaa.

        Me ihmiset ollaan varmaan joidenkin eläimien mielestä korkeampi voima, koska he eivät ymmärrä meitä. On myös sellaisia eläimiä jotka pitää ainakin joitakin meistä halveksittavina olentoina, eivätkä suostu ikinä alistumaan tahtoomme. Väkivallalla alistaminen ei ole sama asia kuin tietoinen alistuminen.

        Esimerkiksi norsu ei koskaan unohda niitä jotka ovat olleet heille pahoja, eikä niitä jotka ovat olleet hyviä. Seeprasta et saa hevosta etkä työkalua, se ei vaan suostu.

        Siihen olen taipuvainen uskomaan, jonka monet havainnoitsijat ovat kokeneet, että jotkut itse alukset vaikuttavat olevan eläviä ja kommunikoivat ympäristön kanssa. Mikäpä muu selittäisi älykkäässä ohjauksessa lentävän valopallon tai kiekot, kuten Porin tapauksessa?

        Itse en usko yhteenkään Jumalaan, joka vaatisi pokkuroimaan ja kumartelemaan itseään. Sehän olisi sairaan narsistinen Jumala se sellainen. Virsien hoilaamiset menee samaan kategoriaan eli mielenterveysongelmiin.

        Symboliikan ymmärrän ja henkiseen kasvuun sekä rauhaan tähtäävät rituaalit, yhdessäolon, hiljaiset hetket, rukoukset jne, kun niillä tähdätään itsensä ja asioiden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

        Ketään satukirjan hahmoa en ala pokkuroimaan. Suurempia voimia varmasti on, mutta uskon että suuremmat voimat eivät väkivalloin tuputtele itseään jumaliksi, vaan ovat vaan yksinkertaisesti kaiken takana oleva elämän voima.

        Panspermiaan uskon myös ja siihen että meitä on tunattu ja opastettu, mutta se on tehty hyvin hellävaraisesti pitkällä aikavälillä ja annettu meidän pääpiirteittäin kehittyä itsenäisesti.

        Syytä olisi kyllä puuttua niiden voimien tähän nykymenoon, jossa kaikki käännetään ylösalaisin järjen vastaisesti yksi asia kerrallaan.

        Ymmärrän kritiikkiäsi ahdasmielistä uskonnollisuutta kohtaan, mutta sitä en ymmärrä, että miksi ufo-ilmiön ja uskonnollisten uskomusten suhdetta ei voisi tarkastella asiapohjalta?

        Kardashian, joka oli avaruusasioihin perehtynyt tiedemies, on hahmotellut sivilisaatioita niiden kehitysasteen mukaisesti ja erilaisia kehitysasteita on hänellä viisi. Luonnollisesti alemmallla kehtystasolla saatetaan pitää jumalina korkeammin kehittyneitä, mutta onko kaukaa haettua se, että jokin sivilisaatio olisi saavuttanut niin korkean tason, että heillä on kyky luoda jopa galakseja ja maailmankaikkeuksia? Tuollaiset olennot voisivat olla siten jonkinlaisen universumihallinnon huipullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen käsityksiäsi siitä että maailmankaikkeudella olisi yksi hallinnollinen organisaatio, jossa ylemmär tasot käskyttävät alempia - jos sellaista ajatusta tarjoat.

    • Anonyymi

      > No, maalaisjärkikin sen jo kertoo ettei asia voi olla näin. Evoluutiosta on valtaisat todisteet ja kuten tässä uutisessa, uutta löydetään aina vaan lisää.

      Jos niin uskoo. Itse en usko noita ajoituksia ja ajatus siitä, että lonkkaluun perusteella voidaan määritellä uusi laji on koominen.

      • Anonyymi

        No mitenkäs ne muut "toiset" lajit on sitten määritelty, jos ei luiden / muiden jäänteiden perusteella? Onhan tämä nykyihminenkin määritelty hyvin tarkkaan että minne saakka historiamme ulottuu. Miksi todisteet homo sapiensista kelpaa sinulle, mutta ei muista?
        Tiedemiehet, arkeologit ja antropologit ovat hieman pidemmällä tutkimuksessa kuin että seisovat luu kädessä ja toteaisivat sen olevan "koominen".

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miten niin sotkeutuneet uskonnot? Samaa yhtähän ne ovat, oli kyseessä alieenit, jeesukset tai vaikka koraani. Kovaa uskoa, yhtä kaikki,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe