Käärijä muraali

Anonyymi-ap

Jos tahtoisi ylistää Käärijä lisää, niin sen saisi esitettyä paremmin kuvallisesti.
Kyseinen Käärijä ylistys ei tunnu hohdokkaalta.
Tietenkin kyse siitä kuinka paljon tahtoo ylistää jotakuta.
Ylistämisessä taidehistoria on voittamaton alkaen Zeuksen ylistämisestä.

Nykyaikaa vaivaakin välinpitämättömyys, keskeneräisyys, mitäänsanomattomuus.

Ei se tietokoneluonnos sekään ollut paras teknisesti. Kädet outoja.

Yksi toistuva virhe, mietin, on piirtää yli isoja hahmoja.
Seinäpinta on iso, mutta yhdenkin seinän pitää istua ympäristöön.
Mittasuhde vääristymä tuo mielipuolisuuden tuntua.
Esimerkiksi kun maalaa pienen eliön jättimäiseksi kooltaan.
Sellaista ei kannata tehdä ilman painavaa syytä
koska se ei istu hyvin ympäristöön ja luo outouksia.
Elinympäristön pitää olla sopusoinnussa, harmoninen, mukavaa, että viihtyy.
Elinympäristön ei pidä ärsyttää tai kuvottaa tai hämmentää negatiivisesti.

Suomen taidekentältä puuttuu moraalinen, taitava kuraattori, joka näkee kokonaisuutta, eikä yritä iskeä oman makunsa kaikkialle.
Kuraattorin pitää tuntea yhteiskunta nähdäkseen kokonaisuuksia eikä pelkästään taideteoksen.
Taideteos on osa yhteiskuntaa ja taideteoksen on palveltava yhteiskuntaa,
eikä olla ristiriidassa.

Hyvä maku ei ole helppo asia.

Muu mikä ärsyttää muraalitaidetta ovat kirkkaat värit.
Paitsi liian iso koko, niin liian kirkkaat värit toisinaan.

Muraali taide ei ole uusi ilmuiö, mutta vanha ja sillä on niin sanotusti kanonisoidut säännöt.
Suomessa ei ole sellaista taiteen lajia olemassakaan traditioiden osalta.
Ehkä rippeitä olisi voinut olla joskus.
Siksi muraali on outo.

Monumentaalinen taide on nimike, jota käytetään urbaanin ympäristön taiteesta.
Wienissä oli hienoa kaupunkitilataidetta 1900 aikana.

Käärijä muraali on iso pintaalaltaan, mutta Käärijä hahmon ohella siinä ei ole paljon muutakaan.
Miksi jättää arvokkaassa muraalissa tyhjiää seinäpintaa?
Kenelle tyhjä keltainen pinta on tarkoitettu?

Aiheena ei ole ajateltu loppuun.
Eikä puoliristin muotoinen maalauspohja ole otettu arvokkaasti huomioon.
Seinän muodosta olisi voinut rakentaa esittävämpi kuvakompositio.

Kuvassa ei saa olla tyhjiä kohtia, mutta jopa vähäeleisissä kohdissa jokainen senttimetri pitää olla mietitty, varsinkin julkisessa taiteessa.

5

553

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan järkky, säälin niitä onnettomia jotka joutuvat sitä katselemaan joka päivä, jopa 10 tai 15 vuoden ajan.

      • Anonyymi

        Viedään muraali sinne missä on paljon mamuja saavat ilon aiheita. Hihhh


    • Anonyymi

      Näin on,ei viitsi kävellä ohitse,kun tämä ymäpäristöä pilaava teos on niin kookas
      Olis läntännyt sen muraalinsa kaupungintalon seinään.
      Olis parempi paikka siinä ollut.
      Sais kaupungin politrukit ihailla taide teosta.

    • Anonyymi

      Kuka tuonne haluaa muuttaa, homolandia

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe