Elämää netsässä

Mieleni tekee kysyä, kuinka moni tuntee amerikkalaisen kirjailija-filosofin, H. Thoreaun kirjan "Elämää metsässä"? Vaikka kirja on kirjoitettu 1800-luvulla, siinä on hämmästyttävän paljon nykyajan ihmistä puhuttelevaa.
Kirjan lähtökohta oli se, että Thoreau ihmetteli, miten New Yorkin työläiset tekivät epäinhimillisen pitkää työpäivää, kykenemättä edes hankkimaan tuloillaan omaa asuntoa koko elinaikanaan. Silti metsässä elävät intiaanit pystyivät siihen, ilman 16 tunnin raadantaa.
Hän päätti kokeilla, onko raataminen välttämättömyys. Hän muutti metsään ja kertoo kokeilustaan kirjassa. En kerro yksityiskohtia,
mutta tulos oli, että 2 tuntia työtä päivässä riittää. Lopun ajan voi käyttää kirjoittamiseen, lukemiseen tai muuhun vastaavaan. Suosittelen.

Vielä mielenkiintoisempaa olisi, jos joku ekovihreä; tai mielummin joku kirjoituskykyinen ajattelija, filosofi, tekisi saman kokeen uudestaan, tämän hetken oloissa.
Itse olen taipuvainen uskomaan, että tulokset eivät juuri muuttuisi. Kokeiluun ei edes tarvittaisi valtion maata, kuten Amerikassa, koska kylmileen jätettyjä tiloja on yllinkyllin.
Tässä kaikessa onkin kysymys arvoista, siitä, mitä ihminen todella tarvitsee.
8687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo, Thoreau - "Elämää metsässä", tuo Massachusettsin nero! Lueskelin pari kuukautta sitten hänen matkakirjaansa "Cape Cod", (1865)

En yhdistäisi Thoreauta kuitenkaan "ekovihreisiin"; - - - - - ajatus ei pysty yhdistämään; Thoreau vaikuttaa enemmänkin olevan "hengen mies". Pyrkikö hän todistamaan jotain elintavallaan? Eiköhän hän vain nauttinut yksin olemisesta.

Vihreät vaikuttaa olevan enemmän politisoituneita. Thoreaun tyyppiseen kokeiluun tarvitaan itsenäinen henki, harvalla sellaista on.

Äänestä

minäkin luulen, että Suomen "ekovihreät" ovat liian vieraantuneita luonnosta halutakseen tai edes kyetäkseen elämään siellä.
Se vaatii enemmän ajattelijaa, joka kykenee sekä ottamaan huomioon luonnon että elämään siitä.
- Silti, kokeilu elämästä luonnon ehdoin olisi kiinnostava.

Äänestä
  • ..niitä sitten ollut? Pentti Linkola palasi luontäidin helmaan; ja muistaakseni Jorma Rotko perheineen Velkualle, mutta muuttivat sitten Viroon.

    Jonkinlainen viherpipertäjien ashramiko on mielessä? Musta tuntuu että luonnosta nauttiminen vaatii rahaa: ainakin Lappi ja saaristo avautuu rahamiehelle. Jos on mökki, niin voi tietysti mennä sinne.. Eeva Kilvellä taisi olla se kirja "Häätanhu" tästä aiheesta, ja siiten Arto Paasilinnan Vatanen(Jäniksen vuosi). Joel Lehtosen "Lintukoto".

    Äänestä

  • Pilgrim_2005 kirjoitti:

    ..niitä sitten ollut? Pentti Linkola palasi luontäidin helmaan; ja muistaakseni Jorma Rotko perheineen Velkualle, mutta muuttivat sitten Viroon.

    Jonkinlainen viherpipertäjien ashramiko on mielessä? Musta tuntuu että luonnosta nauttiminen vaatii rahaa: ainakin Lappi ja saaristo avautuu rahamiehelle. Jos on mökki, niin voi tietysti mennä sinne.. Eeva Kilvellä taisi olla se kirja "Häätanhu" tästä aiheesta, ja siiten Arto Paasilinnan Vatanen(Jäniksen vuosi). Joel Lehtosen "Lintukoto".

    Eeva Kilpi:
    http://www.vihrearouva.net/kirjallisuus/kilpi.html

    Äänestä

Netsässä :-)

Äänestä
  • Sillä ellei ole tarkkana,
    mielessänsä metsä,
    niinkuin pieni porkkana,
    vikaa huomaa etsä.
    Euro sull´on markkana
    ja metsänäsi netsä!

    Äänestä

  • tem. kirjoitti:

    Sillä ellei ole tarkkana,
    mielessänsä metsä,
    niinkuin pieni porkkana,
    vikaa huomaa etsä.
    Euro sull´on markkana
    ja metsänäsi netsä!

    Niin sitä pitääkin!

    Äänestä

  • tem. kirjoitti:

    Sillä ellei ole tarkkana,
    mielessänsä metsä,
    niinkuin pieni porkkana,
    vikaa huomaa etsä.
    Euro sull´on markkana
    ja metsänäsi netsä!

    Siis koska pidän metsästä ja netistä(kin), joiden molempien luonteeseen liittyy tietty paikan (täsmällinen)määrittelemättömyys jne. Netsä niputti nuo viehättävästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saka12 kirjoitti:

Mieleni tekee kysyä, kuinka moni tuntee amerikkalaisen kirjailija-filosofin, H. Thoreaun kirjan "Elämää metsässä"? Vaikka kirja on kirjoitettu 1800-luvulla, siinä on hämmästyttävän paljon nykyajan ihmistä puhuttelevaa.
Kirjan lähtökohta oli se, että Thoreau ihmetteli, miten New Yorkin työläiset tekivät epäinhimillisen pitkää työpäivää, kykenemättä edes hankkimaan tuloillaan omaa asuntoa koko elinaikanaan. Silti metsässä elävät intiaanit pystyivät siihen, ilman 16 tunnin raadantaa.
Hän päätti kokeilla, onko raataminen välttämättömyys. Hän muutti metsään ja kertoo kokeilustaan kirjassa. En kerro yksityiskohtia,
mutta tulos oli, että 2 tuntia työtä päivässä riittää. Lopun ajan voi käyttää kirjoittamiseen, lukemiseen tai muuhun vastaavaan. Suosittelen.

Vielä mielenkiintoisempaa olisi, jos joku ekovihreä; tai mielummin joku kirjoituskykyinen ajattelija, filosofi, tekisi saman kokeen uudestaan, tämän hetken oloissa.
Itse olen taipuvainen uskomaan, että tulokset eivät juuri muuttuisi. Kokeiluun ei edes tarvittaisi valtion maata, kuten Amerikassa, koska kylmileen jätettyjä tiloja on yllinkyllin.
Tässä kaikessa onkin kysymys arvoista, siitä, mitä ihminen todella tarvitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu