Media ja oppositiovoimat jauhaa rasismista Suomessa. Rasismin olennaisimmat piirteet on poistettu Suomesta aika päiviä sitten. Suomessa pitäisi enemmän kiinnittää huomio rasismiin maailmalla. Suomessa on joku joskus kirjoitellut rasistisia kommentteja tai jos kansalaisista jotkut onnettomimmat ovat joskus syyllistyneet rasistisiin tekoihin, en ainakaan tänä vuonna Orpon hallituksen piirissä ole huomioinut rasistisia piirteitä. Ennemminkin kaivelisin entisten kommunistien ja nykyisten vasemmistolaisten piiristä rasistisia puheenvuoroja ja anarkistisia kommentteja ja tekoja entisiltä ajoilta. Li Andersson esimerkiksi on myötämielisesti kommentoinut niitä nuoria anarkisteja, jotka nakkelivat pyörätelineitä näyteikkunoihin, kun Suomessa oli itsenäisyyspäivä. Kommunisti Kontula on harrastanut lattomia toimia Israelin ja Palestiinan alueella. Ollaan kaiken lisäksi niin vihreitä niin vihreitä ja matkustellaan pitkin maailmaa laittomien tekojen parissa vieraassa maassa. Myöskin Arhinmäen toimissa on esiintynyt anarkistisia piirteitä. Rasismia on mielestäni ollut myös vasemmistolaisten suhtautuminen esim. pienyrittäjyyteen. Eräs vasemmistopoliitikko seutukunnalta oli kommentoinut yrittäjäksi ryhtyneelle ammattimiehelle: "Nyt sinustakin sitten tulee riistäjä". Tällaiset kommentit ovat mielestäni rasismia jos mikä.
Rasismi Äkellä
Anonyymi-ap
6
522
Vastaukset
- Anonyymi
Äki on sisäänpäin lämpiävä tuppukylä
- Anonyymi
ootko sää se hiekkamontun vartija hä?
- Anonyymi
????????????????? ????????? ??????????????
- Anonyymi
???? ????? ????????
- Anonyymi
Kakkosluokan kansalaisten puheita ei yleensä lehdet kommentoi...hups... olikohan liian rasistisesti sanottu... voi voi minua.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6062436Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4131945Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231780Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641458JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191426- 651301
- 1221194
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22960Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16948Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66853