Oisko syytä poistaa netti-ilmoitus torikamerasta? Tänään 2 viikkoa ja 1 päivää ollu pimeenä. Kamerassa ei vikaa, vaan serverissä. Onkohan maksamattomia laskuja?
Lovarin torikamera
Anonyymi-ap
391020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ei ole ihan eka kerta kun kamera pimenee.
Katsojia on ollut vaikka kuinka paljon, kuitenkaan ei kiirettä korjata.
Onko näin
Tais Henriksonin mukaan mennä taito päivittää kamera! Mahtaa Holströmmiä vituttaa!
Ne vois kysyä muilta miten niitten kamera toimii jatkuvasti. Pian 3 viikkoa pimeänä.
Lovari on jo aika ohut, pitääkö nettiversiotakin ohentaa.
Voisiko torikameran tilalle laittaa edes sanaristikon?
Lehteen kelpaavat vain ohuesti totuuteen nojaavat ja kaupungin päättäjien kannalta positiiviset jutut.
Kuinka kauan lehdessä vielä asuntomessujen jälkeenkin jatketaan asuntomessuihin liittyvien positiivisten juttujen ilotulitusta?
Juttu lupsakasta aluevalvojasta on melkeinpä huvittava.
Esimerkiksi aallonmurtajan ja kelluvan sillan rakentamisessa ei ole noudatettu kaupungin omia suunnitelmia eikä myöskään Aluehallintoviraston lupamääräyksiä. Tutkiva journalisti kiinnostuisi asiasta ja pyytäisi kaupungilta aluevalvojan valvontaraportit.
Ma van luulla et niitä ei ole. Voisi kysy mikä on valvojan raport diaaria? Pitää järjestä veikkaus siit montako raport olemas? Minä aloittaa ja sanoa nolla!
Kontrollrapporter går inte heller att hitta från miljö- och byggnadskontrollen?
Regiondirektörskandidaten är ytterst ansvarig för allt!
Lukihäiriö Luttinen is back. Ei kannataa muitten kiusaus kuin oma osamine ollet pieleen.
Mi kust sun muro...
anteksi muta ne olla sine omaa muuro
Lopettakaa jo nyt. Molemmat! Ei nätä jaksa lukea edes piru kännissäkään.
Onko täällä jotain mitä joku oikeasti jaksaa lukea? :D
Parempia juttuja ja enemmän asiaa täällä on kuin Lovarissa.
No ei ole. On pääasiassa yhden tyypin monologia ja toisen kuittailua näihin.
Huomenna kolme viikkoa pimeänä, suomen ennätys! Hyvä Keskisuomen Media!!
En löytänyt Suomi24 Keskisuomalaisen asikaspalvelu tai palaute yhteystietoja. Oletko nyt varma että tämä on oikea paikka nillittää ja onko täällä itkemällä mikään harmittava asia edennyt? Voisiko joskus myös itseltään vaatia järkevää toimintaa toisten haukkisen sijaan?
Kovasti vaikuttaa sinua lehden saama negatiivinen julkisuus harmittavan. Palaute lehteen menisi takuulla
suoraan ö-mappiin.
Älä nillitä, vaan anna sinä puolestasi positiivista palautetta lehdestä ja sen journalistisesta linjasta.
Niin, lopulta kysymys kuuluu, haluatko vain löytää valitettavaa jostakin joka ei ole mieleesi ja todelliset motiivisi on pyrkiä auheuttamaan sille mahdollisimman paljon haittaa. Sinun motiiveja palvelee paremmin se ettei ongelmat ratkea, kuten tämän torikameran tapauksessa. Näin sinulla riittää polttoainetta elämäntyöhösi. Valitat kun asiat tehdään huonosti, väärin jne. mutta itse hoidat asiat kuin Ihmisen irvikuva.
Melkoinen ja suorastaan sekapäinen vuodatus, jonka todelliset motiivit jäävät hämärän peittoon. Ihmiset tuovat esille, ettei torikamera toimi ja muuta he eivät voi asiassa tehdä. Ilmeisesti heidän pitäisi myös korjata kamera. Samoin lehden sisältöä ei saisi arvostella, vaan perusteltua arvostelua esittävien tulisi itse perustaa oma parempi lehti.
Mihin sulta unohtui esittää positiivista palautetta lehden sisällöstä? Ilmeisesti et pysty sitä esittämään ja kykysi rajoittuvat vain muiden kirjoittajien haukkumiseen ja mielikuvituksellisten väitteiden esittämiseen muista mielipiteiden esittäjistä.
Tai sitten tarkoitti että asiaa etenee paremmin oikeaan osoitteeseen valittamalla. Mene ja tiedä?
Hehee, aina kun joku osuu täysin naulankantaa tulee sama vastaus. Sekopäinen on muutenkin osuva kuvaamaan sinua ja siinä ei motiivit jää minkään peittoon. Jos ihmiset ei osaa olla yhteydessä palveluntarjoajaan ongelmatilanteissa niin menköön paikan päälle muita tirkistelemään. Suosittelen tosin ihan omiin asioihin keskittymistä.
Osuva analyysi sinusta itsestäsi.
Loviisassa on ihan turha nillittää mistään. Ylhäiset ei kuuntele alhaisten näkemyksiä edes turvallisuudesta.
Tänään synttärit, kolme viikkoa täytti pimeä torikamera.
Asuntomessujen aikana ennustettiin keskustan olevan täynnä messuvieraita ja liikennekaaos. Torin piti vilistä myyntikojuja ja messuvieraita. Mikään näistä hehkutuksista ei toteutunut. Keskustassa ja torilla oli varsin hiljaista. Siten ei ollut tarkoituksenmukaista näyttää livenä tätä täydellistä elinkeinopoliitista floppia. Torikameraan tulikin sopivasti tekninen häiriö...
Eikö lehti ole tiedottanut, mikä kameraa vaivaa?
Jostain luin Arton kommentti että kamera toimii, mutta You Tube potkii ulos. Muilla kylläkin toimii.
Pian neljä viikkoa pimeenä! Oisko joku toinen rahakas firma joka voisi hoitaa kameran kuntoon kun lovari ei pysty? Esm. Hewy-Lift, Ryynäsen veljekset, Tikanderi, Arton Rengas tai Tallbergin kirppis!
Mutta sinua se semmoinen pikkutauko taisi harmittaa vieläkin enemmän
Ei loviisassa haluta asiakkaita torimarkkinoille kun eivät viitsi mainostaa edes kameranäkymällä että siellä joku myy jotakin.
Älä huoli, nyt ihan laikki tietää kun kerroit. Kauppa käy ja ihmisillä on mukavaa, voi kumpa oisit voinnut olla mukanaa. :D
😝
Turha änkeä diivojen sekaan.
Joo joo, sä oot niitä jotka tykkää vaan katella. Ehkä kuitenkin Kotkan kirpukseltä joku vanha jääskrapa tarttuu mukaan jos on maksalaatikko ollu Citymarketissa halvennuksessa?
Olen ihan livenä tavannut köyhien pilkkaajia tässä kylässä joten ilkkumisesi ei tuota enää mitään yllätystä.
Mutta tiedän että tuho tulee kaikille ylvästelijöille oli ne sitten suuria metropoleja tai pieniä sisäpiiriharrastuskyliä kuten Loviisa.
Joten jätetään tämä aihe. Pääset takaisin ilkkumaan vanhoja aiheitanne.
Köyhä ja juntti on ihan eri asia, juntti.