Polyuretaanivaahto, voiko rikkoa rakenteita?

Hieman spesiaali tilanne jossa pitäisi mennä sieltä missä aita on matalempi.

Mekkaloiva viemärikanava.

Pihatason asunto jossa kaksi kerrosta yläpuolella. Yläkertojen suihkujen ja vessojen viemärilinjat tulevat välipohjasta (katosta) läpi keittiön katosta ja menevät katon tuntumassa kantavan seinän läpi makkarin puolelle.

Linjat koteloitu jostain noin 10 cm paksusta punatiilestä, slammattu, maalattu ja tapetoitu. Keittiön puolella kotelo ulottuu katosta alas päin 53 cm ja on 56 cm leveä ja n. 13 cm korkea / paksu. Makkarisn puolella muurattu kotelointi katosta lattiaan.

Se, että keittiön puolella kotelo ulottuu katosta tuon 53 cm alaspäin viitannee siihen, että seinän läpimeno kotelon sisällä saattaa olla turhankin suuri ja kotelo sitä piilottamassa.

Sitten se homman pihvi.

Ajattelin porata ensin keittiön koteloon muutaman reiän ja ruiskuttaa polyuretaania koteloon sisälle, purkin tai kaksi, toivoen kohtuullista äânieristystä.

Tästä tullaan otsikkoon. Mikäli vaahdolla ei olisikaan riittävästi laajentumistilaa (varsin epätodennäköistä toki), niin voisiko se rikkoa rakennetta, vaikka viemäriputken?

Kotelon edes osittaiseen purkuun ja / tai aukipiikkaamiseen en ole lähdössä. Kunnolla tehden tulisi aloittaa ensin keittiön puolen kotelon avaamisella ja katsoa miten homman voisi oikeaoppisemmin toteuttaa.

- https://www.k-rauta.fi/tuote/polyuretaanivaahto-tytan-b1-std-palopilli-750ml/5907516998294

ps. Tässä paikassa voi toimia aikas vapaasti,, mutta ei siitä sen enempää,
1240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

🍒 ­N­­­y­m­­f­­o­­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17972334q

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hieman spesiaali tilanne jossa pitäisi mennä sieltä missä aita on matalempi.

Mekkaloiva viemärikanava.

Pihatason asunto jossa kaksi kerrosta yläpuolella. Yläkertojen suihkujen ja vessojen viemärilinjat tulevat välipohjasta (katosta) läpi keittiön katosta ja menevät katon tuntumassa kantavan seinän läpi makkarin puolelle.

Linjat koteloitu jostain noin 10 cm paksusta punatiilestä, slammattu, maalattu ja tapetoitu. Keittiön puolella kotelo ulottuu katosta alas päin 53 cm ja on 56 cm leveä ja n. 13 cm korkea / paksu. Makkarisn puolella muurattu kotelointi katosta lattiaan.

Se, että keittiön puolella kotelo ulottuu katosta tuon 53 cm alaspäin viitannee siihen, että seinän läpimeno kotelon sisällä saattaa olla turhankin suuri ja kotelo sitä piilottamassa.

Sitten se homman pihvi.

Ajattelin porata ensin keittiön koteloon muutaman reiän ja ruiskuttaa polyuretaania koteloon sisälle, purkin tai kaksi, toivoen kohtuullista äânieristystä.

Tästä tullaan otsikkoon. Mikäli vaahdolla ei olisikaan riittävästi laajentumistilaa (varsin epätodennäköistä toki), niin voisiko se rikkoa rakennetta, vaikka viemäriputken?

Kotelon edes osittaiseen purkuun ja / tai aukipiikkaamiseen en ole lähdössä. Kunnolla tehden tulisi aloittaa ensin keittiön puolen kotelon avaamisella ja katsoa miten homman voisi oikeaoppisemmin toteuttaa.

- https://www.k-rauta.fi/tuote/polyuretaanivaahto-tytan-b1-std-palopilli-750ml/5907516998294

ps. Tässä paikassa voi toimia aikas vapaasti,, mutta ei siitä sen enempää,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu