Pedagoginen informaatikko

Mistä ihmeestä nyt ja kenen toiveista kuntaamme sikiää tällaisia täysin turhia uusua virkoja junan tuomille, yhteistä leipäämme syömään, kovalla palkalla istumaan kirjastoon lukkojen takana ?!?
12696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Patologisia valehtelijoita meillä jo on, joten vaihteluahan tälläinen on.

Äänestä
  • "Patologisia valehtelijoita meillä jo on"
    Luottamustehtävissä ja viranhaltijoissa, ennen ja nyt. Ei siis ihme mihin jamaan kunnan asiat ovat ajautuneet.

    Äänestä

Kuka tämän viran on kuntaan keksinyt, suorittanut salassa, kaikessa hiljaisuudessa hakuprosessin, ketkä sen ovat siunanneet ja kuka teki tämän valinnan ? Veikkaus on koulun rehtori jolla tuntuu olevan kunnassa aivan ylimaallinen, itsevaltiaan valta ja virka kouluja purkaa ja rakentaa, valita mieleisensä opettajat ohi pätevämpien palkkiona koulun purun ajamisesta valtuustoon. Kunnassa kun voi lukea vaikka opettajaksi työajalla kun varma virka on jo ennalta kähmitty. Mitä näille asioille tekee hallitus tai valtuusto, kunnan johtajasta puhumattakaan ?!! Ei sitten yhtään mitään.

Äänestä
  • Tämä kirjoitus paljasta joidenkin kirjoitusten totuuspohjattomuuden ja kirjoittajien tyhmyyden aika selkeästi. Asioista ei oteta yhtään selvää, ja omia vääriä olettamuksia huudellaan suurena totuutena, ja omat pielipiteet ovat lähtökohtaisesti hyvin asenteellisia.

    Kunnanhallituksen päätökset tässä asiassa ovat ihan julkisia. Käykää verkkosivuilla lukemassa kunnanhallituksen päätökset.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä kirjoitus paljasta joidenkin kirjoitusten totuuspohjattomuuden ja kirjoittajien tyhmyyden aika selkeästi. Asioista ei oteta yhtään selvää, ja omia vääriä olettamuksia huudellaan suurena totuutena, ja omat pielipiteet ovat lähtökohtaisesti hyvin asenteellisia.

    Kunnanhallituksen päätökset tässä asiassa ovat ihan julkisia. Käykää verkkosivuilla lukemassa kunnanhallituksen päätökset.

    Niin että se oli taas siinä. Nätisti paketoituna ja suljettuna voidaan laittaa asia hyllylle. Mennnään nyt jo eteenpäin, niinkö taas. Ai niin, ei kun menkää nettiin, se on aina käypä neuvo mahdollisen keskustelun alas ampumiseksi, lopettamiseksi ja tappamiseksi.

    Äänestä

Ihan hiton hyvä, jos saadaan lapsiyksilöitä lukemaan / ajattelemaan!

Äänestä
  • Kenen varoilla ?

    Äänestä

  • Eikö vanhemmilla ole siis mitään vastuuta jälki-kasvunsa kasvattamisesta ? Niin nykyaikaa, itsekkäät ”omaa aikaa hamuavat” aikuiset tyrkkäävät oman kasvatus-vastuunsa viranomaisille; valtiolle, kunnalle, opettajalle, kirjastolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikö vanhemmilla ole siis mitään vastuuta jälki-kasvunsa kasvattamisesta ? Niin nykyaikaa, itsekkäät ”omaa aikaa hamuavat” aikuiset tyrkkäävät oman kasvatus-vastuunsa viranomaisille; valtiolle, kunnalle, opettajalle, kirjastolle.

    Olisikohan jollakulla menneet nyt puurot ja vellit sekaisin?

    Äänestä

Aikaisemmin pystyttiin kirjastoon työllistämään paikallisia työttömiä, nykyisin on hallintosääntöä myöten vaatimustaso pilviä hipovaa. Kasvavat palkkakulut ovat pois aineistojen hankkimisesta.

Äänestä

Ei paljon vaadita, kunhan osaa käyttää tiktokkia ja lipoa per,,,,ä.

Äänestä

Lukemaan kannustaisi jos kirjaston ovet olisi silloin auki kun virkailija on paikalla, ihmisiä käy ovea nykimässä ja virkailija istuu tiskin takana. En tiedä mitä virkailijat tekee kun lainaukset hoidetaan itse automaatilla ja netissä. Toista oli Koskisen Sohvin aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mistä ihmeestä nyt ja kenen toiveista kuntaamme sikiää tällaisia täysin turhia uusua virkoja junan tuomille, yhteistä leipäämme syömään, kovalla palkalla istumaan kirjastoon lukkojen takana ?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu