Olen keskimmäinen kolmesta lapsesta, ja sisarukseni ja minä olemme jo keski-ikäisiä. Isoveljeni on poika, pikkusiskoni tyttö. Koen, että siskoni syntymän jälkeen ikäänkuin katosin taka-alalle. Korkeintaan äitini muistutti minua siitä, kuinka vähän osallistun siskoni hoitoon. Lähdin kotoa 18-vuotiaana ja palasin ulkomailta usean vuosikymmenen jälkeen. Edelleen äidilläni on tapana lannistaa minua; jos kerron onnistumisistani, saan mitäänsanomatonta palautetta, lopuksi vielä jonkun tokaisun, josta käy epäsuorasti ilmi, että en kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä tai välttämättä lopulta onnistukaan. Äitini on jo vanha, ja vaikka asia edelleen satuttaakin, mietin, onko tässä vaiheessa enää tarpeen tehdä numeroa asiasta. Koko elämäni olen kuitenkin selviytynyt isoistakin haasteista, ja todistanut, että kyllä minäkin osaan ja voin.
Äiti-tytär suhde
Anonyymi-ap
3196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä sure sitä. Jos saat kolme lasta, esikoinen on ainutkertainen ja on yksin sen ajan kun vanhemmat opettelevat olemaan vanhempia. Toinen on kertausta ja mietitään,miten esikoinen pärjää. Kolmas on nuorin, jota otetaan huomioon, 'anna nyt sen katsoa sitä lelua, kun se on niin pieni'.
Et ole ainoa. Keskimmäisillä (ehkä?) on suurempi tarve osoittaa jotain. Ei paha tässä maailmassa.
Aikuisena ollaan omillamme. Uskon, että vanhemmat välittävät kaikista lapsistaan.
Jotenkin näin ajattelenkin. Myös se, että kun äidille on jo koittanut elämän syksy, niin turhahan sitä on tässä vaiheessa välejä alkaa tulehduttamaan enempää. Tapansa hänkin on jostain oppinut, itse en ole omiin lapsiini siirtänyt, joten asian kanssa pystyn kyllä elämään. Kiva kun selvensit tätä asiaa minulle.
Täällä keskimmäinen myös ja tutun kuuloista tarinaa. Itse joskus otin asian puheeksi äitini kanssa ja hän ihan vilpittömän oloisena vakuutteli ettei ollut itse ymmärtänyt miten kommenttinsa oli vaikuttanut minuun. Hän taas oli pitänyt minun hyväksynnän hakemista ja saavutuksista kertomista vähän leuhkimisena ja varmaan sen takia suhtautui niihin vähän ynseästi.
Hyvä keskustelu oli ja osaan nyt ottaa hänen kommenttinsa ehkä vähän eri lailla kun ymmärrän hänen tarkoitusperät. Eli jos välit ok ja äitisi on ihan tasapainoinen, niin kannatan puhumista.