Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimolle hyvää

Joskus yhdeksänkymmentä luvulla ennen nettiä ja kun olimme itsekkin nuoria meillä oli hieno viikonloppu. Olimme tulleet viikonlopuksi Tampereelle ja ajattelimme viettää elokuisen illan tanssien ravintolassa ja muuten vaan nauttien. Kävimme syömässä ja illalla menimme johonkin keskustan paikalliseen ravintolaan. En enää muista ravintolan nimiä , mutta siinä keskustassa se sijaitsi. Tanssimme ja nautimme drinkkejä ensin kahdestaan , mutta illan kuluessa pöytäämme istui kaksi mieskaverusta ja rupesimme juttelemaan heidän kanssaan. Vaimo innokkaampana tanssijana kävi molempien kanssa vuoron perään ja tykkäsi kun sai tanssia kunnolla. Miehet olivat aika paljon meitä vanhempia ,varmaan yli kuusikymppisiä ja vaikka ise olimme vähän yli kolmikymppisiä ei se haitannut. Juttu luisti hyvin ja kaikilla oli hyvä fiilis. Ilta läheni loppuaan ja toinen miehistä ehdotti jatkoja hänen kotonaan joka sijaitsi siinä suhteellisen lähellä omakotialueella. Tuumimme hetken ja kaikki vaikutti hyvältä päätimme lähteä mukaan. Tilasimme taksin ja ajoimme miehen kotiin. Kaveri teki drinkkejä ja juttu luisti tosi hyvin. Miehet ja vaimoni polttivat tupakkia kaikki ja kävivät aina välillä tupakalla takapihalla. Jossain vaiheessa ehdotti talon isäntä jos laitettaisiin sauna lämpiämään , eikä kellään ollut mitään vastaan. Yöt olivat jo pimeitä ja tunnelma oli korkealla. Isäntä meni laittamaan saunaa päälle ja toinen miehistä meni vessaan. Vaimo istui syliin ja sanoi saako tulla meidän kanssa saunaan. Kysyin että tohditko ja vastasi siihen että eiköhän. Vaimolla oli pitkä kukkamekko päällä ja sukkahousut jalassa eikä pikkareita , koska tykkäsi kesäisin liikkua sillä tavalla. Nousi seisomaan ja sanoi minulle että koetappa mekon alta. Miehiä ei näkynyt vielä ja laitoin käden mekon alle. Heti käden laitettuani tunsin reisien olevan ihan märät polviin asti ja koetettuani pillun kohdalle totesin sukkahousujen olevan revitty auki . Vaimo hymyili ja kuiskasi olevansa tosi kiimainen. Hymyilin takaisin ja sanoin että kaikki käy mitä haluat. Miehet tulivat takaisin ja isäntä sanoi saunassa menevän noin tunnin ja teki uudet paukut. Jonkin ajan kuluttua menivät taas tupakalle ja itse menin kuselle. Tulin takaisin ja istuskelin yksin ja rupesin ihmettelemään kun tupakkitauko kesti niin pitkään. Kävelin takaovelle ja ihmettelin kun takavalo ei ollut päällä, mutta ajattelin että jos lamppu oli hajalla. Kurkistin ikkunasta ja katuvalo loisti sen verran että pihalle näki. Vaimo oli polvillaan ja imi isännän kyrpää ja toinen kaveri runkkaus vaimon pillua takaapäin sormilla. Menin hiljaa istumaan olohuoneeseen ja pian he tulivat. Vaimo oli ihan punainen kasvoiltaan ,mutta juttu jatkui niin kuin ennenkin. Pian oli sauna valmis ja isäntä etsi meille pyyhkeet ja lähdettiin saunomaan. Kaikki istuimme hämärässä saunassa ja olimme kun kaikki olisi ihan tavallista. Pian vaimo sanoi ettei jaksa löylyjä enempää ja menee pesulle. Isäntä sanoi tulevansa kanssa ja jäimme toisen kaverin kanssa saunaan kahdestaan. Suihkun äänet kuuluivat ja naurua ja puhetta ja pian pesuhuone en ovi meni kiinni. Lähdimme toisen kaverin kanssa myös pesulle ja suihkuun. Pesin ensin ja otin pyyhkeen ja menin olohuoneeseen. Siellä isäntä nussi takaapäin vaimoa jonka isot rinnat heiluivat ja hän ulisi aika äänellä. Isäntä vähän säikähti ja sanoi saaneensa luvan . Minä nauroin ja sanoin kaiken olevan ok. Pudotin pyyhkeen ja laitoin seisovan kyrpäni vaimon suuhun. Toinenkin miehistä tuli saunasta ja syöksyi kyrpä pystyssä vaimon rintojen kimppuun. Jatkoimme jonkun aikaa kun isäntä sanoi jos menisimme sänkyyn kaikki . Isäntä meni selälleen ja me toisen kaverin kanssa takaapäin hieromaan. Pian vaimo kysyi olisiko jotain rasvaa kun haluaisi kerrankin molempiin reikiin ja kolmatta suihin. Jokin rasvapullo löytyi ja annoin toisen kaverin voidella pyllyreiän. Hän kävi kuumana ja joko saako hän tosiaankin panna pyllyyn. Menin etupuolelle ja kyrpäni emännän suuhun ja kysyin miltä tuntuu. Vaimo sanoi ihanaa ja kerrankin saa joka reikään. Kauaa ei mennyt kun takapuolen kaveri laukesi huutaen ja pian myös alla oleva isäntä purkautui pilluun. Vaimo nosi kullin päältä pois ja pöyräytin hänet ympäri ja survaisin kalun suoraan vittuun. Jokin aikaa nussittuani tunsin että minultakin tulee ja vedin kalun pois ja roiskautin majalle ja rinnoille aika satsin. Pojat olivat katselleet ja molemmilla kyrvät taas pystyssä ja isäntä melkein pukkasi minut päältä ja survoi kurpänsä taas sisään. Kauaa ei tarvinnut nytkään lykkiä kun sperma lähti liikkeele. Isäntä kierähti vierelle voipuneena ja toinen miehistä käänsi emännän ympäri ja nussi takaapäin . Pian hänkin laukesi ja kaikki maattiin voipuneena sängyssä. Puhuimme että levätään jonkin aikaa ja jatketaan sitten myöhemmin. Kuinka ollakaan kaikki nukahtivat ja aamu hämärti kun heräsin sängyn natinaan. Vieraileva mies nussi emäntää lähetyssaarnaaja asennossa ja vaimo uikutti kun viimeistä päivää. Me molemmat miehet heräilimme ja katsoimme toimitusta vieressä
13423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

❤️ ­­­N­­­y­m­f­­o­m­­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17975127X

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu