Purra ja Orpo voisivat jo vihdoin lopettaa paniikinlietsomisensa,

Anonyymi-ap

jolla he yrittävät oikeuttaa katastrofaaliset leikkauksensa.
Hallituksen talouslinjassa on enemmän katastrofin aineksia
kuin Suomen talousjamassa.

Suomen talouden tila on haastava, muttei katastrofaalinen.
Vain kourallisella maailman maista on yhtä hyvä saati parempi
luottoluokitus kuin Suomen valtion AA+.
Fitch, joka on luottoluokituksen viime kuussa vahvistanut,
luonnehtii Suomen talousnäkymiä vakaiksi, ei suinkaan kehnoiksi eikä
varsinkaan katastrofaalisiksi.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009785813.html

56

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muun muassa Yhdysvallat ja Euroopan Unionin maat ottivat koronan
      aikaan velkaa.

      Koronavelat oli otettava, muuten globaali kansainvälinen talous, joka on vallitseva talousmuoto kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Koreassa, olisi ajautunut pitkään ja synkkään lamaan, mitä ei mikään valtio, eikä mikään puolue, eikä kukaan ihminen
      ei missään maassa halunnut, huolimatta erilaisista kitinöistä, pulinoista ja kritiikistä mitä eri maiden oppositiot esittivät.

      • Anonyymi

        Joopa joo. Ruotsissa ja venäjällä ei tehty mitään velanottoja eikä yhteiskunnan kulkurajoitteita.
        Sanna möhli koko homman totaalisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo. Ruotsissa ja venäjällä ei tehty mitään velanottoja eikä yhteiskunnan kulkurajoitteita.
        Sanna möhli koko homman totaalisesti.

        Venäjällä kuoli järjettömän paljon väkeä ja kaikki kyykkäsi. Myös Ruotsissa kuolema niitti paljon väkeä. Suora vertailu ei oikein toimi kun tilanteet ja olosuhteet vaihtelee paljonkin eri maissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo. Ruotsissa ja venäjällä ei tehty mitään velanottoja eikä yhteiskunnan kulkurajoitteita.
        Sanna möhli koko homman totaalisesti.

        Sannaa kehuttiin maailmalla hyvin hoidetusta pandemista, höpöpersu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä kuoli järjettömän paljon väkeä ja kaikki kyykkäsi. Myös Ruotsissa kuolema niitti paljon väkeä. Suora vertailu ei oikein toimi kun tilanteet ja olosuhteet vaihtelee paljonkin eri maissa.

        Valetta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannaa kehuttiin maailmalla hyvin hoidetusta pandemista, höpöpersu.

        Kantaruotsalaisia ei kuollut nimeksikkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo. Ruotsissa ja venäjällä ei tehty mitään velanottoja eikä yhteiskunnan kulkurajoitteita.
        Sanna möhli koko homman totaalisesti.

        Ruotsissa pandemian hoito meni ihan poskelleen. Lähes 20 000 kuollutta.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa joo. Ruotsissa ja venäjällä ei tehty mitään velanottoja eikä yhteiskunnan kulkurajoitteita.
        Sanna möhli koko homman totaalisesti.

        Ruotsi on ehkä Suomea varakkaampi maa. Kai sekin velkaa otti.
        Venäjää ei verrata kuin Pohjois-Koreaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantaruotsalaisia ei kuollut nimeksikkään.

        Jotain rajaa persu, sinunkin typeryydellesi !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on ehkä Suomea varakkaampi maa. Kai sekin velkaa otti.
        Venäjää ei verrata kuin Pohjois-Koreaan.

        Suomessa hallitus otti lainaa koronan hoitoon 5263€ per kansalainen.

        Ruotsissa vastaava luku oli 1670€/asukas
        Viro, 2448€/asukas
        Saksa, 5252€/asukas
        Belgia, 8246€/asukas

        Venäjä, suositeltiin lisää votkaa.


    • Anonyymi

      Purran ja Orpon valheitten tarkoitus on vain sosialisoida valtion
      varallisuutta yksityissektorille.


      "Katsauksessaan VM:n kansantalousosasto arvelee Suomen talouden jo sivuuttaneen viime talven energiakriisistä, inflaatiosta ja korkojen noususta aiheutuneen nollakasvujakson ja alkaneen vähitellen toipua varovaiseen kasvuun.

      Tällaisin arvioin Suomi näyttää tällä kertaa säästyvän esimerkiksi Saksaa ja Ruotsia koettelevalta taantumalta eli kansantalouden supistumiselta, taantumaakin pahemmasta lamasta puhumattakaan."

      • Anonyymi

        Oletko elävässä elämässä samanlainen typerys ??
        Suolikaksnelosella voi munata itsensä nimettömänä, mukavaa, vai mitä ??


      • Anonyymi

        Aivan oikein päätelty. Näin tapahtuu silmiemme edessä emmekä kai mitään mahda ?


      • Anonyymi

        "Suuri puhallus on menossa".

        Purran ja Orpon valheitten tarkoitus on vain sosialisoida valtion
        varallisuutta yksityissektorille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Suuri puhallus on menossa".

        Purran ja Orpon valheitten tarkoitus on vain sosialisoida valtion
        varallisuutta yksityissektorille.

        Ottaisit hassulainen ensin selvää, mitä sosialisoiminen tarkoittaa, ettet nolaisi itseäsi vielä enemmän.


    • Anonyymi

      Muilla keinoin ei köyhiä saada riittävästi kyykkyyn, joten otetaan mallia Trumpin keinoista, eli valehtelusta. Kokoomushan tässä on vahvoilla, mutta persuparat tulevat kohtaamaan kurjan kohtalon, heillä kun on runsaasti kannattajia juuri niiden joukossa joilta leikataan. Joukossa tyhmyys tiivistyy, se on hyvin nähtävissä persuissa.

    • Anonyymi

      Suuri osa syksyllä lakkoilevista duunareista on niitä, jotka äänestivät persuja.
      Tulevia entisiä PS:n kannattajia.

    • Anonyymi

      Oppositio lietsoo paniikkia ja pyrkii lyömään yritystoiminnan maassa alas.
      Lopettakaa kauhukuvien lietsonta!

    • Anonyymi

      Purra lietsoo edelleen paniikkia. Se on paniikissa jos RKP hajottaa hallituksen
      eikä rasistinen PS voi enää jatkaa natsitustaan.

    • Anonyymi

      Tehkää työnne ministerit, koska itse ministeriksi hinguitte ja saatte siitä
      korkean palkkion älkääkä valittako ja syyttäkö muita vähintään joka
      viikko.

    • Anonyymi

      Purran tarkoitus on, että keskiluokka eli työssäkäyvät maan elättäjät vaurastuvat eivätkä saa missään nimessä PUDOTA KÖYHYYTEEN, koska osaajia tarvitaan vaurastumiseen

      Marin nosti raakalaismaisesti kokonaisveroastetta eli keskituloisten menoja

      Nyt veroa lasketaan 2024 eli tulot nousevat työssäkäyvälle keskiluokalle

      Köyhät ovat köyhiä jos eivät mene töihin heidän määränsä ei kasva. Jos menevät töihin hekin vaurastuvat, ehkä nousevat keskiluokkaan

      Köyhistä pahin porukka on maahanmuuttajat jotka puutteellisilla taidoillaan eivät kelpaa palkkatöihin. Niille sitten pannaan jotain alv- veroa lisää ettei ainakaan tukirahoja riitä lähetettäväksi kotikehitysmaahan tai vielä parempi jos ne lähtisivät esim. Ruotsiin tms. lihapatojen ja tila-autojen kanssa

    • Anonyymi

      Purra ajaa rikkaitten etuja. Keskiluokkaa ja sitä pienituloisempia
      ei VELKAMINISTERI Purra eikä Orpokaan ajattele.

      Keskituloisille on PAKKO antaa hiukan myös veroalea muodon vuoksi,
      kun Purra rikkaille haluaa antaa ISOn veroalen.

    • Anonyymi

      Hallituksen valehtelu alkaa todella kyllästyttää.

    • Anonyymi

      Hyvä merkki on, ettää ne valehtelee jo toisilleenkin 🤣

    • Anonyymi

      Kun luottamus hallituksen sisällä murenee se on lopun alkua.

    • Anonyymi

      Kauhukabinettihallitus ei pysty mihinkään Suomen hyväksi.
      Se yrittää veretseisauttavilla uhkauksillaan vain saada yhteisiä
      verovaroja siirretyksi varakkaille.
      PS:n kannattajat on menneet halpaan.
      He ainoana uskovat kaiken mitä riikkapetterit suustaan suoltavat.

    • Anonyymi

      Ei se lopu ennenkuin hallituksen korttitalo kaatuu.

      • Anonyymi

        Lähellä on.


    • Anonyymi

      Hallituksen valehtelu alkaa todella kyllästyttää, mutta hyvä merkki on,
      että ne valehtelee jo toisilleenkin 🤣

      • Anonyymi

        Toivottavasti ne ovat kohta ilmiriidassa keskenään.


    • Anonyymi

      Kehysriihi on menossa. Siitä seuraa aina riita, mutta nyt hallituspuolueet ovat
      niin yksimielisiä, että leikataan, leikataan, leikataan.
      Riita voi tulla vain siitä mistä leikataan.

    • Anonyymi

      Meidän on aika väistyä. Tehdään isot asiat hiljaisuudessa ilman ulkopuolisia korvia.

    • Anonyymi

      Hiljaisuutta tulee riittämään.

    • Anonyymi

      Nyt ne leikkaa hoiva- ja kotitaloustuesta.

      • Anonyymi

        Pienituloinen heikkokuntoinen ei voi saada enää mistään apua.


      • Anonyymi

        Ei ole mitään liian järjetöntä mitä hallitus ei tekisi.


    • Anonyymi

      Rikkaat on jo tehneet kotiremonttinsa ja saaneet isot kotitalousvähennykset.

      Apua tarvitsevien ei tarvitse saada hoiva- ja kotitalousapua.
      Hallitus päätti niin.

    • Anonyymi

      Tänään on kuulut monta kertaa, ettei leikkaukset Suomea suosta nosta,
      mutta hallituksen tavoite onkin pitää Suomi ja kansa suossa,
      kun rikkaat voivat paksusti ja Purraa lykkää niille lisää rahaa.

      • Anonyymi

        ''Maakravut ohjaavat valtiolaivaa kummastellen mikä lastia vaivaa....''

        (Juice Leskinen)


    • Anonyymi

      Onko tämä sitä pelolla johtamista.😱

      • Anonyymi

        Pelolla ja uhkailulla "johtamista". Samaa teki Sipilä-Orpo-Soini-hallitus.
        Kauhea kaahotus päällä, ettei kukaan saisi tilaisuutta kyseenalaistaa
        koko tämän "hulluntouhun".
        On muitakin tapoja tasapainottaa valtion taloutta kuin sadismi pienituloisia
        ja köyhiä kohtaan,
        mutta Lapanen ja Hikinaama eivät osaa ja lisäksi niitten on toteltava EK:ta.


    • Anonyymi

      Paniikinlietsonta jatkuu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kokoomuksen suunnitelmana oli viedä läpi kovat päätökset, kuten työmarkkina­uudistukset, heti vaalikauden alussa sillä riskillä, että hallitus ei pysy pystyssä neljää vuotta.

      • Anonyymi

        Kovat päätökset syöksi Suomen jo ikilamaan.
        Tästä ei nousta enää millään.


    • Anonyymi

      Mulla on kyllä sellainen käsitys ettei ole mitään turhaa lietsontaa vaan täyttä totta. Sota on lähempänä ja suurempana uhkana kuin tiedämmekään. Se voi olla yhdestä vahingonlaukauksesta kiinni ja sitten jysähtää. Eikö se viime sotakin alkanut vähän vahingossa Mainilasta.

    • Anonyymi

      Kansan pelottelu toteen näyttämättömillä uhkilla ei ehkä ole valtiopetos, mutta kansanpetos se on. Meitä kusetetaan.

    • Anonyymi

      Pelolla ja uhkailulla "johtamista". Samaa teki Sipilä-Orpo-Soini-hallitus.
      Kauhea kaahotus päällä, ettei kukaan saisi tilaisuutta kyseenalaistaa
      koko tämän "hulluntouhun".
      On muitakin tapoja tasapainottaa valtion taloutta kuin sadismi pienituloisia
      ja köyhiä kohtaan,
      mutta Lapanen ja Hikinaama eivät osaa ja lisäksi niitten on toteltava EK:ta.

    • Anonyymi

      Kaikki on perustunut kuestukseen.

    • Anonyymi

      Suomi on jo tuhon oma, koko vuosikymmen on jo menetetty, ei tule talouskasvua, eikä mylskään 2030 luvullakaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei oo ei tuu. Ei tällä persuhallituksen tulevaisuuden pohjustuksella.


    • Anonyymi
      UUSI

      Puolet kansasta ei uskalla kuluttaa ja toinen puoli kansasta on työttöminä eikä ole varaa kuluttaa

    • Anonyymi
      UUSI

      Työttömistä on suuri määrä ulkomaalaisia, matuja pörrää kauppakeskuksissa tyhjän panttina, laahustavat ympäriinsä kaakattaen.
      Kelan piikkiin.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2793
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      262
      2449
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1162
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1123
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      992
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      896
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      864
    Aihe