Siihen on monta syytä, miksi vähintäänkin olet läheinen senssun kanssa. Aloitetaan vaikkapa sikariharrastuksesta. -Molemmat tupruttelee ylpeänä Hofnareita, vaikka lääkäri on siitä kumpaakin varoitellut.
Lisää:
-Bumba sanoo ettei hänellä ole syytä epäillä senssun kertomuksia, eikä senssulla Bumban.
-Ette koskaan hauku toisianne, mutta te molemmat haukutte kaikkia muita.
-Ette koskaan epäile toisianne, mutta te molemmat epäilette kaikkia muita.
-Ette koskaan arvostele toisianne, mutta arvostelette kaikkia muita.
-Teillä ei koskaan käy toisianne kateeksi, mutta kaikkia muita kyllä.
-Ette koskaan keksi tarinoita toisistanne, mutta kaikista muista keksitte kyllä.
-Kerrotte samat muistihäiriöiset versiot toisten elämästä eikä ne oikene millään.
-Ette koskaan pyydä toisiltanne todisteita, mutta kaikilta muilta kyllä.
-Teillä on samat mielipiteet Pattayasta ja "Pattayan pojista"
-Teillä molemmilla on kiinnostusta amerikkalaiseen elämäntyyliin.
-Teillä molemmilla on kukkatarhat, tai siis tarinoissanne oli.
-Teillä molemmilla on ollut hyvin erikoisia bisneksiä, joista keksitte aivan ihmeellisiä tarinoita joissa ei ole päätä eikä häntää.
-Kumpikin takerrutte epäolennaisiin asioihin pakkomielteisesti ja vihoissanne.
-Teitä kumpaakin naurattaa sellaiset asiat, jotka ei ketään muuta naurata.
-Te kumpikin ihmettelette ihan arkisia asioita, ja paisuttelette ne mielessänne eriskummallisiksi.
-Molemmat puhutte aivan höpöjä Thaimaasta, asenteista ja narsismeista.
-Kumpaakin kiinnostaa vanhat autot isoilla moottoreilla.
-Kumpikin puhutte vespojen tekniikasta ja ajo-ominaisuuksista innokkaasti, vaikka tällä toisella on fantasioissaan mahtava prätkäkokoelma.
-Teillä kummallakaan ei ole suhteellisuudentajua eikä matikkapäätä.
-Senssu komppaa sinua kaikessa, mutta hänellä itsellään ei ole mitään kerrottavaa.
-Senssu ihailee kuviasi ja elää hengessä mukana että siitäs saivat Pattayan pojat, mutta hän ei koskaan laita yhtäkään omaa kuvaa.
-Ilmestytte aina samaan aikaan palstalle ja juttelette vuorotahtiin heittäen vettä myllyyn.
-Aina kun Bumba joutuu ahtaaseen tilanteeseen, jää kiinni valehtelusta ja menee sanattomaksi, niin Senssu jatkaa siitä toimien henkivartijana.
-Kumpikin esitätte hurskasta rauhan miestä, mutta suuttuessanne uhoatte elokuvista tutuilla termeillä kuin suoraan action-elokuvien tähtien suusta.
-Kummallakin on addiktio vaimoonsa ja vaimo on molemmilla se jolla on rahaa ja taitoja, vaimo ajaa autoa, lentää lentokoneella ja uimahyppää taitavasti.
-Kummallakin on omituinen ajatus naisista, pelkoa, katkeruutta ja inhoa, mutta kuitenkin riippuvaisuutta.
-Kumpikin koette että ette ole saaneet vaimolta rakkautta tarpeeksi, vaan että thainaiset on petollisia ja jättää kenet vaan koska vaan ja vie rahat.
-Molemmille meri, saaristo ja jahdit ovat intohimon kohteita, mutta kummallakaan ei ole rahaa ollut toteuttaa näitä intohimoja.
-Molemmat ihailette Ladoja, mutta kutsutte uusia japanilaisia autoja riisikipoiksi.
-Molemmat vaihtelette mielipiteitä mielialan mukaan, välillä rakkaanne on flösö kun taas toisinaan riisikeppi.
-Molemmat pelkäätte liikennettä ja pidätte aivan hulluna ajatusta ajaa itse Thaimaassa.
-Kumpikaan ette tunne Thaimaasta mitään paikkoja, ette edes kotinurkiltanne.
-Kumpikin keksitte itsellenne huikentelevia juttuja, kuten sinulla titaani-amex kortti ja senssulla miljoonajahdit ja useat merenrantahuvilat.
-Kummankin vaimot omistaa taloja, kookospuistoja, kiinteistöjä, saaria yms
suurta ja mahtavaa. Kun se rikas vaimo sitten tienaa donitseilla tuhat bahtia, niin se on kummankin mielestä mieletön bisnes. Vaimo tuntee politiikan ja riisinviljelyksen salat.
Näitä yhtäläisyyksiä olisi valtavasti lisää, mutta todettakoon vielä se tärkein syy miksi olette sama henkilö tyhmyyden lisäksi: -Jos olisitte eri henkilö, olisitte toistenne kimpussa kuin kissa ja koira jatkuvasti, riitelisitte ja kadehtisitte toisenne henkihieveriin, uhoaisitte, nauraisitte ja epäilisitte toisianne, ette uskoisi sanaakaan toistenne jutuista.
Miksikö Pasanen on sama kuin Pikkupasanen?
41
323
Vastaukset
- Anonyymi
Se kaikkein tärkein jäi tuostakin pois: -Sensukan olemassaolosta ei ole minkäänlaista todistetta. Ei kuvaa, ei dokumenttia, ei paikkatuntemusta, ei mitään. On vain kuksa ja nuudelipussi.
- Anonyymi
Pasasen mielenterveyden kunto hämmästyttää.
Edes elokuvahistoriasta ei löydy moista sekobåltsia. Järjettömiä pakkomielteistä, ahdistusta, sivupersoonia... Super-bipo riivaa, jossa mielialat heittää Rooman keisarista roskisdyykkariin ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeintä hänelle on yrittää esittää parempaa, viisaampaa ja kokenempaa miestä jokaisessa asiassa ja jos ei muuta keksi, kopioi kirjoituksia joita itse ihmettelee vaikkei asiassa olisi yhtään mitään ihmeteltävää. On todennäköistä että hänellä on aidosti nämä sivupersoonat ja demonit, jotka riivaa stressitilanteissa ja ohittavat pääartistin hallinnan.
DID on usein traumaperäinen ja juontuu lapsuudesta. Jo silloin on paettu stressitilanteissa sivupersoonaan, joka on ärhäkämpi ja puolustaa päähahmoa.
Alitajuisesti Pasanen tajuaa että hän on sekaisin, mutta silti jaksaa uskoa tuohon
mielikuvituksensa luomukseen. Kovasti käytät aikaa ja vaivaa, joten sanoisinko .... no sanon ... HAUSKAA.
Jatka ihmeessä harrastustasi.- Anonyymi
Aina kun Saaristopurolla hauskaa, siitä ilmoittaa sisäinen sihteerinsä Senssu Einstein.
Ehdottomasti vuoden parasta antia tähän mennessä oli kun romantiikan ajan säveltäjä Pjotr Tšaikovski Saaritulppa ilmoittautui entiseksi tähtivalokuvaajaksi ja googlasi muutaman avainsanan possotietämyksen rinnalle.
Lisättäköön tähtivalokuvaus ja tietämys hänen jo muutenkin niin massiiviseen CV- luetteloon.
Valitettavasti mainitsemansa TAL-1 putki ei sovellu tähtikuvaukseen, jos ei puhuta omasta auringostamme, vaan se on lähinnä kuun ja aurinkokunnan planeettojen vaatimattomaan tarkasteluun oleva lasten tötterö.
2010 Anonyymi kirjoitti:

2010En tiedä mitään aiheesta eikä kiinnostakaa, se Jippojuttu oli vastine sun pätemiselles aikanaan.
Mutta rakas tyttö neitinen 2010, onhan se hyvä että maailmassa on yksi henkilö joka tietää kaikesta kaiken.
Ne sun passileimas ei muuten olisi synkronissa viereisen sivun ja selityksiesi kanssa, siksi sensuroit vasemman sivun.
Multilla ei voi ... no antaas olla ja moottoripyöräily tottakai on voimailulaji.
Muutaman tunnin veneilyä opetellut veneilijä, hauskaa todellakin.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
En tiedä mitään aiheesta eikä kiinnostakaa, se Jippojuttu oli vastine sun pätemiselles aikanaan.
Mutta rakas tyttö neitinen 2010, onhan se hyvä että maailmassa on yksi henkilö joka tietää kaikesta kaiken.
Ne sun passileimas ei muuten olisi synkronissa viereisen sivun ja selityksiesi kanssa, siksi sensuroit vasemman sivun.
Multilla ei voi ... no antaas olla ja moottoripyöräily tottakai on voimailulaji.
Muutaman tunnin veneilyä opetellut veneilijä, hauskaa todellakin.Laitoinkin tähtihommista noston ketjuun kommentteineen, joka kertoo sinun jälleen kerran puhuneen aivan täyttä saariskeidaa ja et tiedä siitä mitään.
Minä nimenomaan korostin, että en ole tähtitieteilijä, en edes tähtiharrastaja ja vanha putkeni on pölyttynyt tallin nurkassa. En tunnista kuin yleisimmät tähtikuviot ja se hieman harmittaa, pitäisi opiskella hieman ihan lastenkin yleissivistyksen vuoksi.
Moottoriurheilua harrastavat ovat huippukunnossa. Bottas juoksi Cooperin- testissä 3550 metriä. Meikäläisen paras jäi armeija-aikaan 3150m. Pitkät pojat ei pitkillä matkoilla pärjää, kun massaa on helposti 30-50% enemmän kuin pitkänmatkanjuoksijoilla.
Se viereinen sivu passissa on tyhjä. Voin toki kuvata uudelleen, jos sinua alkoi taas kiinnostaa noin kovasti kuvani, vaikka kerroit ettei ne kiinnosta pätkääkään?
Veneilyy hommattiin pelit ja vehkeet, mutta vain kokemus veneilystä tuo veneilykokemusta. Mitään laivurin papereita ei tarvitse hommata, samaten kuin prätkäilyssä paras opetus on prätkäily, eikä suinkaan kurssit.
Perstuntuma tulee vain kokemuksesta.
Totean sinulle taas kerran että en ole minkään lajin mestari ollut koskaan, olen vaan harrastellut muutamia lajeja lähinnä seuratasolla. Polveni ei koskaan kestänyt kovia matseja Muay Thaissa ja siksi ne jäi vähiin.
Minulla ei ole mitään ennätyksiä missään lajissa enkä ole tunnettu mistään lajista. Ne nimet jäi sinne 90- luvun puoliväliin omalta osaltani. Muay Thain harrastamisesta jäin kokonaan pois 2006 ja siitäkin on jo 17 vuotta aikaa.
Niin että missä kohtaa olen sanonut olevani kaikkitietävä? Kyllähän selvät paskapuheet on helppoa oikaista, mutta ei se ole kaikkitietävyyttä. Suosittelen sinullekin hieman opintoja netissä, ennenkuin alat viisastelemaan.
2010
PS: Haluatko passileimoista uuden kuvan siis vai etkö halua? Voin laittaa vanhan passin siihen alle niin näet samalla että passit ovat minun, kuten myös lentolippuni. Kait tallensit ne lentoliput että huomaat päiväyksien täsmäävän? (02-11.08.2023) Anonyymi kirjoitti:
Laitoinkin tähtihommista noston ketjuun kommentteineen, joka kertoo sinun jälleen kerran puhuneen aivan täyttä saariskeidaa ja et tiedä siitä mitään.
Minä nimenomaan korostin, että en ole tähtitieteilijä, en edes tähtiharrastaja ja vanha putkeni on pölyttynyt tallin nurkassa. En tunnista kuin yleisimmät tähtikuviot ja se hieman harmittaa, pitäisi opiskella hieman ihan lastenkin yleissivistyksen vuoksi.
Moottoriurheilua harrastavat ovat huippukunnossa. Bottas juoksi Cooperin- testissä 3550 metriä. Meikäläisen paras jäi armeija-aikaan 3150m. Pitkät pojat ei pitkillä matkoilla pärjää, kun massaa on helposti 30-50% enemmän kuin pitkänmatkanjuoksijoilla.
Se viereinen sivu passissa on tyhjä. Voin toki kuvata uudelleen, jos sinua alkoi taas kiinnostaa noin kovasti kuvani, vaikka kerroit ettei ne kiinnosta pätkääkään?
Veneilyy hommattiin pelit ja vehkeet, mutta vain kokemus veneilystä tuo veneilykokemusta. Mitään laivurin papereita ei tarvitse hommata, samaten kuin prätkäilyssä paras opetus on prätkäily, eikä suinkaan kurssit.
Perstuntuma tulee vain kokemuksesta.
Totean sinulle taas kerran että en ole minkään lajin mestari ollut koskaan, olen vaan harrastellut muutamia lajeja lähinnä seuratasolla. Polveni ei koskaan kestänyt kovia matseja Muay Thaissa ja siksi ne jäi vähiin.
Minulla ei ole mitään ennätyksiä missään lajissa enkä ole tunnettu mistään lajista. Ne nimet jäi sinne 90- luvun puoliväliin omalta osaltani. Muay Thain harrastamisesta jäin kokonaan pois 2006 ja siitäkin on jo 17 vuotta aikaa.
Niin että missä kohtaa olen sanonut olevani kaikkitietävä? Kyllähän selvät paskapuheet on helppoa oikaista, mutta ei se ole kaikkitietävyyttä. Suosittelen sinullekin hieman opintoja netissä, ennenkuin alat viisastelemaan.
2010
PS: Haluatko passileimoista uuden kuvan siis vai etkö halua? Voin laittaa vanhan passin siihen alle niin näet samalla että passit ovat minun, kuten myös lentolippuni. Kait tallensit ne lentoliput että huomaat päiväyksien täsmäävän? (02-11.08.2023)Höpöhöpö sun muut juttus mutta veneilytarinasi asenteesi kanssa osoittaa täydellistä tumpeluutta.
Kyllä joo paras opetus on prätkäilyssä prätkäily, mutta vahingossa kun hoksaa että sarvet on ohjaamista varten, eikä pätkän vertaa kiinnosta harjoittelut liikenteen ulkopuolella, sekä kaikelle on selityksenä vain että ennakoi, niin kuten sanonut .... Esson baarissa sulla on kuuntelijoita.
Muuhun en ota kantaa, koska ei liity aiheeseen.SENSSU kirjoitti:
Höpöhöpö sun muut juttus mutta veneilytarinasi asenteesi kanssa osoittaa täydellistä tumpeluutta.
Kyllä joo paras opetus on prätkäilyssä prätkäily, mutta vahingossa kun hoksaa että sarvet on ohjaamista varten, eikä pätkän vertaa kiinnosta harjoittelut liikenteen ulkopuolella, sekä kaikelle on selityksenä vain että ennakoi, niin kuten sanonut .... Esson baarissa sulla on kuuntelijoita.
Muuhun en ota kantaa, koska ei liity aiheeseen.Ai niin tosin leimasi.
Joo jos tosiaan tahdot leimojasi esitellä, niin mene siellä eedenissäs sen hotellin uima-altaan reunalle niin että pidät leimojasi napasi korkeudella taustalla ollen 450 neliötä tolppataloa, se palvelee samalla selittelyjäsi, että olet ihan fitnespeppuinen ja käsivarsiesikin lihakset on alkanut näkymään.
Hauskaa.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Ai niin tosin leimasi.

Hauskaa.Kyselet siis sittenkin kuvia jotka ei kiinnosta? https://ibb.co/k1w8BrX
Jokos stemmaa viereisen sivun kanssa?
Minun ei tarvi mitään selitellä ja lisävaatimuksesi on jo tiedossa ennenkuin edellinen kuva on postitettu.
Oletkos Saarituhnun sihteeripoika ikinä matkustellut busineksessa? Annas kun isi vastaa: -Et ole. https://ibb.co/Jq63cPF
Sinun ensimmäistä kuvaa edelleen odotellessa... Alkaa käymään aika pitkäksi. Kahdeksan vuotta, eikä muita kuvia kuin kuksa, silakkalaatikko, nuudelipussi ja youtube- linkki.
Ai niin anteeksi. Muutamia kuvia olet ottanut näytöltä, kun et uskalla mennä ulkosalle eikä ole rahaa matkustaa.
2010 - Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Ai niin tosin leimasi.
Joo jos tosiaan tahdot leimojasi esitellä, niin mene siellä eedenissäs sen hotellin uima-altaan reunalle niin että pidät leimojasi napasi korkeudella taustalla ollen 450 neliötä tolppataloa, se palvelee samalla selittelyjäsi, että olet ihan fitnespeppuinen ja käsivarsiesikin lihakset on alkanut näkymään.
Hauskaa.Kahta noin tyhmää miestä ei ole maailmassa. Kenties ei koko universumissa. Molemmat kadehditte ja kyselette kuvia ja todisteita, kunnes sitten molemmat väitätte ettei ne kuvat kiinnosta ja isopasanen kertoi jopa ettei koskaan ole kysellyt todisteita. Paitsi jatkuvasti.
Sama pieruidiootti te olette. Anonyymi kirjoitti:
Kyselet siis sittenkin kuvia jotka ei kiinnosta? https://ibb.co/k1w8BrX
Jokos stemmaa viereisen sivun kanssa?
Minun ei tarvi mitään selitellä ja lisävaatimuksesi on jo tiedossa ennenkuin edellinen kuva on postitettu.
Oletkos Saarituhnun sihteeripoika ikinä matkustellut busineksessa? Annas kun isi vastaa: -Et ole. https://ibb.co/Jq63cPF
Sinun ensimmäistä kuvaa edelleen odotellessa... Alkaa käymään aika pitkäksi. Kahdeksan vuotta, eikä muita kuvia kuin kuksa, silakkalaatikko, nuudelipussi ja youtube- linkki.
Ai niin anteeksi. Muutamia kuvia olet ottanut näytöltä, kun et uskalla mennä ulkosalle eikä ole rahaa matkustaa.
2010Kuules kerron sulle vähän tositarinaa.
Tollasia sun kaltaisia itseään täynnä olevia kirpunkikkareita on muitakin täällä thaimaassa.
Asuvat erittäin halvalla vaatimattomissa vuokratiloissa ja elvistelevät haaveitaan ympäristöönsä kuten sinäkin.
Mulle kuules on täysin yhdentekevää vaikka sua kiusaankin sun mahdolliset matkustelut sun muuta, sä oot eedenis lanseerannu ..... ja lihaksesikin on alkanu näkymään.
Hullu sä oot, et mitään muuta.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kuules kerron sulle vähän tositarinaa.
Tollasia sun kaltaisia itseään täynnä olevia kirpunkikkareita on muitakin täällä thaimaassa.
Asuvat erittäin halvalla vaatimattomissa vuokratiloissa ja elvistelevät haaveitaan ympäristöönsä kuten sinäkin.
Mulle kuules on täysin yhdentekevää vaikka sua kiusaankin sun mahdolliset matkustelut sun muuta, sä oot eedenis lanseerannu ..... ja lihaksesikin on alkanu näkymään.
Hullu sä oot, et mitään muuta.Kateus vie sensukalta järjen ja Kymppi taputteli sinut taas tatamiin raivokohtauksen partaalle. Tunnet voimakasta ahdistusta ja alemmuudentuntoa.
Kuules kun yksikään halvoissa vuokratiloissa ei matkustele bisnesluokassa Suomen pikku visiiteillään sillä se maksaa jotakin 5000 euroa edestakaisin. Sinä et ole Thaimaassa kirpunkikkare, et ole ollut tällä etkä viime vuosikymmenellä.
Kuten tuossa jo mainittua, sinulla ei ole minkäänlaista omaa kuvaa Thaimaasta. Sinunlaisiasi kateellisia katkeria pikku paskiaisia on paljon, mutta kukaan heistä ei ole noin tyhmä ja sekaisin kuin sinä. Kymppi on pärjännyt hienosti elämässä ja Thaimaassa. Sinä et ole koskaan pärjännyt missään ja nyt olet savolaista laitoskamaa lopun elämääsi. Aamen. - Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kuules kerron sulle vähän tositarinaa.
Tollasia sun kaltaisia itseään täynnä olevia kirpunkikkareita on muitakin täällä thaimaassa.
Asuvat erittäin halvalla vaatimattomissa vuokratiloissa ja elvistelevät haaveitaan ympäristöönsä kuten sinäkin.
Mulle kuules on täysin yhdentekevää vaikka sua kiusaankin sun mahdolliset matkustelut sun muuta, sä oot eedenis lanseerannu ..... ja lihaksesikin on alkanu näkymään.
Hullu sä oot, et mitään muuta.Miksi haukut huahinin miehen asumismuotoa? Hän on asunut halvoissa vuokraluukuissa, mutta nyt palaa savoon kun meni terveys ja pelottaa.
Anonyymi kirjoitti:
Kateus vie sensukalta järjen ja Kymppi taputteli sinut taas tatamiin raivokohtauksen partaalle. Tunnet voimakasta ahdistusta ja alemmuudentuntoa.
Kuules kun yksikään halvoissa vuokratiloissa ei matkustele bisnesluokassa Suomen pikku visiiteillään sillä se maksaa jotakin 5000 euroa edestakaisin. Sinä et ole Thaimaassa kirpunkikkare, et ole ollut tällä etkä viime vuosikymmenellä.
Kuten tuossa jo mainittua, sinulla ei ole minkäänlaista omaa kuvaa Thaimaasta. Sinunlaisiasi kateellisia katkeria pikku paskiaisia on paljon, mutta kukaan heistä ei ole noin tyhmä ja sekaisin kuin sinä. Kymppi on pärjännyt hienosti elämässä ja Thaimaassa. Sinä et ole koskaan pärjännyt missään ja nyt olet savolaista laitoskamaa lopun elämääsi. Aamen.Vain hullu maksaa 5000 euroa lennoistaan viikon tripille elvistellen valokuvilla mitä syönyt.
Hyvin pärjännyt Kymppisi tarvitsee 24/7 vertaistukea ja sinähän sitä taasen annoit.
Ei tule eedenkuvaa, ei hauiskuvaa.
HAUSKAA.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Vain hullu maksaa 5000 euroa lennoistaan viikon tripille elvistellen valokuvilla mitä syönyt.
Hyvin pärjännyt Kymppisi tarvitsee 24/7 vertaistukea ja sinähän sitä taasen annoit.
Ei tule eedenkuvaa, ei hauiskuvaa.
HAUSKAA.Hulluilla näyttää olevan millä pullistella siinä tapauksessa. Todellisuudessa hullut ja köyhät löytyy Suomesta, eikä edes turistiluokasta vaan ihan kotoisasti kotoa, tukiasunnoista tai laitoksista.
Raivoisasti puolustelet olemassaoloasi mutta valitettavasti mikään tosiasia tai seikka ei tue sitä, koska sinulla on pyöreät nolla todistetta mistään muusta kuin että olet katkeroitunut kuspää. Anonyymi kirjoitti:
Hulluilla näyttää olevan millä pullistella siinä tapauksessa. Todellisuudessa hullut ja köyhät löytyy Suomesta, eikä edes turistiluokasta vaan ihan kotoisasti kotoa, tukiasunnoista tai laitoksista.
Raivoisasti puolustelet olemassaoloasi mutta valitettavasti mikään tosiasia tai seikka ei tue sitä, koska sinulla on pyöreät nolla todistetta mistään muusta kuin että olet katkeroitunut kuspää.Ai että jaha ja jassoo, että todisteita anonyymille ja vallan katkeroitunut, on se niin väärin, niin väärin.
Ei tule fotoo tyttöhauiksista joihin piikitetty mieshormoonia.
HUPAISAA
- Anonyymi
BKK - HEL - BKK Business lippu skyscanner'in mukaan maksaa:
FINNAIR Total price $ 2,801 eli n 2700 egee.
Eli ei siinä paljoa 2010n tarvitse kaivaa taskusta Thaimaa Kultaa!
Haluaa vain maximoida kateuden ja lypsää fanitusta :-)
Ja Uunothan tekee niin.- Anonyymi
Sensukka-Pasanen sen räkyttämisellään ja kadehtimisellaan on ansainnut. Sensukka kun ei uskonut Kympin lentolippujen olevan aitoja, vaan vaati passileimoja. Kun ne sai, alkoi esittää lisätoiveita. Kun ne sai, alkoi kutsumaan hulluksi. Niinhän ne luuserit on aina kutsuneet rikkaita hulluiksi ja uunoiksi, vaan ovatko miettineet koskaan sitä, että miten rikkaiden pitäisi ne rahansa sitten käyttää? Lahjoittamalla työnvieroksujille vaiko pakoloisille? Se olisi kommunismia ja se ei ole koskaan toiminut missään. Parasta mitä voi markkinataloudessa porvari tehdä, on laittaa raha kiertoon, ostaa palveluita, tavaraa sun muuta, jotta markkinakoneisto pysyy käynnissä. Ilman sitä koneistoa ei voi elättää Pasasia.

Rikkaat ei aijaa valokuvia ruoka-annoksistaan eikä maksa osamaksuja, eikä olosuhteistaan selittele haaveilluusioelämäänsä todeksi PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE, eikä tarvitse kloonia vertaistuekseen fanittamaan.
Kyse on bimbosta.
Kuten Senssu maininnut, ei tule valokuvaa eedenin uima-altaalta taustalla tolppatalo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaat ei aijaa valokuvia ruoka-annoksistaan eikä maksa osamaksuja, eikä olosuhteistaan selittele haaveilluusioelämäänsä todeksi PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE, eikä tarvitse kloonia vertaistuekseen fanittamaan.
Kyse on bimbosta.
Kuten Senssu maininnut, ei tule valokuvaa eedenin uima-altaalta taustalla tolppatalo.Huomenta vaan oletan että olet Senssu, mutta en ole varma... tuolla pellenaamalla on pahoja ongelmia itsensä kanssa kun arvostuksensa itsestään lähtee siitä lentääkö busineksessä ja mitä se maksaa, ja mitä siellä tarjoillaan ruokana, hienolle itseään paremmalle ihmiselle, varmaan ihan normikamaa, minua tuollainen kauhistuttaa, mikä on saanut pienen pojan noin heikkoon itsetuntoon, että pitää joka päivä kertoa pattaya palstalla miten rikas, komea, hyvin varusteltu on, ja taustana on ainoastaan mattomies, joka ei nyt ole ihan ykkösammatti edes rakennusalalla, heikkoon itsetuntoon on aina syynsä, mikähän tämän hemmon perimmäinen syy on, taloudellinen romahdus, koulukiusaaminen, köyhä lapsuus... kun on tarpeen kokoajan nostaa itsensä jalustalle, pattaya palstalla... tässä miehessä on jotain pahasti pielessä, en tiedä mitä mutta ei hyvälle vaikuta, lisäksi tuo kateus on jotenkin häiritsevää... vaimollani on ihan ok, kultasormus siihenkin tämä pellenaama kiinnitti huomiota vaikka en ole moista edes huomannut kun kuvan hänestä otin, outo heppu... vaimoni on kyllä sormuksensa ansainnut ostin sen hänelle muutama vuosi sitten hääpäivänämme... niitä on jo takana kohta 24...
By NumBall HHN 62v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomenta vaan oletan että olet Senssu, mutta en ole varma... tuolla pellenaamalla on pahoja ongelmia itsensä kanssa kun arvostuksensa itsestään lähtee siitä lentääkö busineksessä ja mitä se maksaa, ja mitä siellä tarjoillaan ruokana, hienolle itseään paremmalle ihmiselle, varmaan ihan normikamaa, minua tuollainen kauhistuttaa, mikä on saanut pienen pojan noin heikkoon itsetuntoon, että pitää joka päivä kertoa pattaya palstalla miten rikas, komea, hyvin varusteltu on, ja taustana on ainoastaan mattomies, joka ei nyt ole ihan ykkösammatti edes rakennusalalla, heikkoon itsetuntoon on aina syynsä, mikähän tämän hemmon perimmäinen syy on, taloudellinen romahdus, koulukiusaaminen, köyhä lapsuus... kun on tarpeen kokoajan nostaa itsensä jalustalle, pattaya palstalla... tässä miehessä on jotain pahasti pielessä, en tiedä mitä mutta ei hyvälle vaikuta, lisäksi tuo kateus on jotenkin häiritsevää... vaimollani on ihan ok, kultasormus siihenkin tämä pellenaama kiinnitti huomiota vaikka en ole moista edes huomannut kun kuvan hänestä otin, outo heppu... vaimoni on kyllä sormuksensa ansainnut ostin sen hänelle muutama vuosi sitten hääpäivänämme... niitä on jo takana kohta 24...
By NumBall HHN 62v.Vahvistat joka ikisellä itkunsekaisella tuherruksellasi, että Senssu on sinun sairaassa päässäsi luotu mielikuvituskaveri.
Puhutte toistenne suulla koko ajan ja kun sinä olet hermostunut, Senssu huutaa kahden minuutin viiveellä jälkeesi.
Olet sairaalloisin kateellisin ihminen kenet tiedän, ja tyhmin kenen juttuja olen ikinä lukenut. Myös patologisin valehtelija ja dementoitunut satusetä.
Olet keksinyt itsellesi noin kymmenen eri historiaa, joka pursuaa munatonta pullistelua ja valheita.
Koelentäjä, insinöörimajuri, Jyväskylän proffa, Microsoftin ja IBM:n kantapeikko, keksijä, NASAn rakettiohjelman pelastaja, Helsingin nuorisotoimen johtaja, Suomen ensimmäisten tietokonekauppojen perustaja 3kpl...
Sotilaskouluttaja, lentokapteeni, Rolls Roycien tunaaja, titaaniamexin omistaja, Vaisalan patentinhaltija, 80 miljoonan euron osakesalkun omistaja, nanan miljoonacondon omistaja, suurlähetystön kunniavieras, kiinteistösijoittaja, sukelluksen opettaja, lääkäreiden kehuma kuntoihme, saarien omistaja...
Vaimosi veljillä kolme kauppaa "pohjoisessa" aivan kuten Senssulla kolme menestysravintolaa, 8000 kirjaa kirjahyllyssä, erittäin hyvä eläke...
Vaimo omistaa talon jossa olet vuokralla ja omistaa kookospuiston, on rikas kuin peijooni mutta huutelee että on nälkä eikä ole edes bussirahaa...
Mielikuvituskaverisi on vielä 10 x rikkaampi, lukemattomia miljoonajahteja, rantahuviloita ja arvokkaita ajoneuvoja, saaria mammuttihirsihuviloineen, vaimo omistaa rantatontin Cha amista johon tulee hotelli ja ostari, yhden kerroksen hän jättää perheelleen...
..Ja sinä kutsut minua mahtailijaksi ja pullistelijaksi? Minulla ei edelleenkään ole Thaimaassa kuin stadilaisen kaksion hintainen talo, Pattayalla käytetyn auton hintainen talo. Maat on vuokralla, yksi maksettu tavallinen auto ja "osamaksu"-mersu.
Lentoliput esittelin ystävällisesti pyynnöstäsi. Kun ne eivät riittäneet vaan vaadit leimat todisteeksi, niin laitoin nekin. Ateriat kuvasin siksi että näet millaiset safkat siellä on. Niissä ei paljoa kehuttavaa ole, paitsi jos vertaa turistiluokkaan niin sitten on.
Minä olen tehnyt monen ihmisen duunit elämäni aikana, kokenut ilot ja surut, burn outit ja konkurssit, avioerot ja masennukset, pari vuotta oli aikaa jolloin täytin alkoholismin tunnusmerkit..
Niistä on noustu hammasta purren ja kun se onnistui, niin jokainen sentti on ansaittu ja siitä saa nauttia ja laittaa raha kiertoon.
Elätän yli kymmentä ihmistä paraikaakin tavalla jos toisella. Työllistän alihankintana noin kymmentä ja pistän rahaa kiertoon ja koetan saada sen samalla tuottamaan.
Suomen tileillä on edelleen liikaa rahaa ottaen huomioon Euroopan tilanteen. Jos Nordea menisi konkurssiin niin ei jäisi kuin talletussuoja jäljelle. Myös euron romahtaminen pelottaa, koska EU elää kuplassa joka perustuu Brysselin herrain ja pankkiirien juonitteluun.
Se on Saaripölhö vähän eri asia sinulla ja minulla, jos euro romahtaa 30%. Sinä menetät 300 euroa ja minä menetän 500.000 euroa.
2010 Anonyymi kirjoitti:
Vahvistat joka ikisellä itkunsekaisella tuherruksellasi, että Senssu on sinun sairaassa päässäsi luotu mielikuvituskaveri.

2010Hei rakas tyttö neitinen 2010.
Minä olen erittäin samaa mieltä Numban kanssa susta.
Ensinnäkin se että pidät meitä samana henkilönä on ainoastaan sinun ja faniesi ongelma, ei minun ja Numban, sekä tuon kaltainen näkökanta ainakin mua vain huvittaa, mutta jatka toki linjallasi yhdistellen henkilöitä maustaen tarinoillasi, koska siitä nautintoa saat.
Tosin olet jo aiheesta tuhansia sanoja naputellut nakkisormillasi, joten sen sijaan voisit kyllä mikäli olisi miestä, räps ja räps, jolloin lunastat lippusi toteamaan että kirjoituksesi aiheistasi minuun muuttuisi.
Mutta koska et kykene, niin jatka sinä naismainen juntti juttujasi tavallasi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vahvistat joka ikisellä itkunsekaisella tuherruksellasi, että Senssu on sinun sairaassa päässäsi luotu mielikuvituskaveri.
Puhutte toistenne suulla koko ajan ja kun sinä olet hermostunut, Senssu huutaa kahden minuutin viiveellä jälkeesi.
Olet sairaalloisin kateellisin ihminen kenet tiedän, ja tyhmin kenen juttuja olen ikinä lukenut. Myös patologisin valehtelija ja dementoitunut satusetä.
Olet keksinyt itsellesi noin kymmenen eri historiaa, joka pursuaa munatonta pullistelua ja valheita.
Koelentäjä, insinöörimajuri, Jyväskylän proffa, Microsoftin ja IBM:n kantapeikko, keksijä, NASAn rakettiohjelman pelastaja, Helsingin nuorisotoimen johtaja, Suomen ensimmäisten tietokonekauppojen perustaja 3kpl...
Sotilaskouluttaja, lentokapteeni, Rolls Roycien tunaaja, titaaniamexin omistaja, Vaisalan patentinhaltija, 80 miljoonan euron osakesalkun omistaja, nanan miljoonacondon omistaja, suurlähetystön kunniavieras, kiinteistösijoittaja, sukelluksen opettaja, lääkäreiden kehuma kuntoihme, saarien omistaja...
Vaimosi veljillä kolme kauppaa "pohjoisessa" aivan kuten Senssulla kolme menestysravintolaa, 8000 kirjaa kirjahyllyssä, erittäin hyvä eläke...
Vaimo omistaa talon jossa olet vuokralla ja omistaa kookospuiston, on rikas kuin peijooni mutta huutelee että on nälkä eikä ole edes bussirahaa...
Mielikuvituskaverisi on vielä 10 x rikkaampi, lukemattomia miljoonajahteja, rantahuviloita ja arvokkaita ajoneuvoja, saaria mammuttihirsihuviloineen, vaimo omistaa rantatontin Cha amista johon tulee hotelli ja ostari, yhden kerroksen hän jättää perheelleen...
..Ja sinä kutsut minua mahtailijaksi ja pullistelijaksi? Minulla ei edelleenkään ole Thaimaassa kuin stadilaisen kaksion hintainen talo, Pattayalla käytetyn auton hintainen talo. Maat on vuokralla, yksi maksettu tavallinen auto ja "osamaksu"-mersu.
Lentoliput esittelin ystävällisesti pyynnöstäsi. Kun ne eivät riittäneet vaan vaadit leimat todisteeksi, niin laitoin nekin. Ateriat kuvasin siksi että näet millaiset safkat siellä on. Niissä ei paljoa kehuttavaa ole, paitsi jos vertaa turistiluokkaan niin sitten on.
Minä olen tehnyt monen ihmisen duunit elämäni aikana, kokenut ilot ja surut, burn outit ja konkurssit, avioerot ja masennukset, pari vuotta oli aikaa jolloin täytin alkoholismin tunnusmerkit..
Niistä on noustu hammasta purren ja kun se onnistui, niin jokainen sentti on ansaittu ja siitä saa nauttia ja laittaa raha kiertoon.
Elätän yli kymmentä ihmistä paraikaakin tavalla jos toisella. Työllistän alihankintana noin kymmentä ja pistän rahaa kiertoon ja koetan saada sen samalla tuottamaan.
Suomen tileillä on edelleen liikaa rahaa ottaen huomioon Euroopan tilanteen. Jos Nordea menisi konkurssiin niin ei jäisi kuin talletussuoja jäljelle. Myös euron romahtaminen pelottaa, koska EU elää kuplassa joka perustuu Brysselin herrain ja pankkiirien juonitteluun.
Se on Saaripölhö vähän eri asia sinulla ja minulla, jos euro romahtaa 30%. Sinä menetät 300 euroa ja minä menetän 500.000 euroa.
2010Voi resukka sinua en minä ole sinulta mitään lentolippuja pyydellyt koskaan, itse olet niitä aijaillut... esitän väitteen että aivan terve ihminen ei aijaile mitä syö safkaa, lentokoneessa, minulle kyllä riittää ihan turistiluokka, ei siinä mitään, sinulle ei riitä... olen useasti ihmetellyt täällä mikä sinussa on mennyt vituilleen, elämässäsi, että sinulla on noin helvetin huono itsetunto, ihan olematon, syitä on monia, konkurssit, koulu kiusaaminen, tuhoisat parisuhteet, vankilat on täynnä suomessa elämässään pärjääjiä, ainakin omasta mielestään, mitä nyt tulee tuomioita milloin mistäkin.... Minä sinuna kiinnittäisin erittäin paljon tarpeeseesi, purata pätemisen tarvetta... joka päivä jokaisessa kirjoittamassasi viestissä.
bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko...
Mutta täytyy kuitenkin sanoa että sinä et ole vielä palstan hulluin sinulla on vielä toivoa, jota ei osaava psykiatri pysy vaurioitasi korjaamaan, kunhan vain haet apua itsellesi, laifilan tilanne on huomattavasti sinua vakavampi, jos et nyt sitten ole tämä laiffila. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi resukka sinua en minä ole sinulta mitään lentolippuja pyydellyt koskaan, itse olet niitä aijaillut... esitän väitteen että aivan terve ihminen ei aijaile mitä syö safkaa, lentokoneessa, minulle kyllä riittää ihan turistiluokka, ei siinä mitään, sinulle ei riitä... olen useasti ihmetellyt täällä mikä sinussa on mennyt vituilleen, elämässäsi, että sinulla on noin helvetin huono itsetunto, ihan olematon, syitä on monia, konkurssit, koulu kiusaaminen, tuhoisat parisuhteet, vankilat on täynnä suomessa elämässään pärjääjiä, ainakin omasta mielestään, mitä nyt tulee tuomioita milloin mistäkin.... Minä sinuna kiinnittäisin erittäin paljon tarpeeseesi, purata pätemisen tarvetta... joka päivä jokaisessa kirjoittamassasi viestissä.
bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko...
Mutta täytyy kuitenkin sanoa että sinä et ole vielä palstan hulluin sinulla on vielä toivoa, jota ei osaava psykiatri pysy vaurioitasi korjaamaan, kunhan vain haet apua itsellesi, laifilan tilanne on huomattavasti sinua vakavampi, jos et nyt sitten ole tämä laiffila.Kuntouttavaan työtoimintaan pakotetulla ladamiehellä ei ole edelleenkään edes 126.000 markan BMW:tä ja ensin sinä puhuit markoista mutta huomasit että ei saatana puhuin taas paskaa ja nyt koitit korjata tilanteen.
Tilanne on edelleen se että ladamiehillä ei ole koskaan ollut BMW:tä, koska se edustaa kapitalismia ja sitä kommunistit eivät voi sietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi resukka sinua en minä ole sinulta mitään lentolippuja pyydellyt koskaan, itse olet niitä aijaillut... esitän väitteen että aivan terve ihminen ei aijaile mitä syö safkaa, lentokoneessa, minulle kyllä riittää ihan turistiluokka, ei siinä mitään, sinulle ei riitä... olen useasti ihmetellyt täällä mikä sinussa on mennyt vituilleen, elämässäsi, että sinulla on noin helvetin huono itsetunto, ihan olematon, syitä on monia, konkurssit, koulu kiusaaminen, tuhoisat parisuhteet, vankilat on täynnä suomessa elämässään pärjääjiä, ainakin omasta mielestään, mitä nyt tulee tuomioita milloin mistäkin.... Minä sinuna kiinnittäisin erittäin paljon tarpeeseesi, purata pätemisen tarvetta... joka päivä jokaisessa kirjoittamassasi viestissä.
bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko...
Mutta täytyy kuitenkin sanoa että sinä et ole vielä palstan hulluin sinulla on vielä toivoa, jota ei osaava psykiatri pysy vaurioitasi korjaamaan, kunhan vain haet apua itsellesi, laifilan tilanne on huomattavasti sinua vakavampi, jos et nyt sitten ole tämä laiffila."bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko..."
Höpönlöpöä. Olin kohtuullisen varakas kavereihin verrattuna 1994 vuonna, meillä oli hieno talo, moottoripyörä ja MI16 Peugeot, joka herätti kavereissa runsaasti kateutta.
Kyseinen Pösö maksoi kuitenkin vain 76.000 markkaa ja se oli kuitenkin maksimi mihin meillä riitti käteinen.
Sinä et kuuna päivänä ole ostanut 1985 vuonna 126.000 markan bemaria ja se on aivan saatanan varma asia. Silloin keskiluokka ajeli 15.000 markan autoilla ja sinä et ole koskaan kuulunut edes keskiluokkaan, vaan olet aina ollut mutasarjassa.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi resukka sinua en minä ole sinulta mitään lentolippuja pyydellyt koskaan, itse olet niitä aijaillut... esitän väitteen että aivan terve ihminen ei aijaile mitä syö safkaa, lentokoneessa, minulle kyllä riittää ihan turistiluokka, ei siinä mitään, sinulle ei riitä... olen useasti ihmetellyt täällä mikä sinussa on mennyt vituilleen, elämässäsi, että sinulla on noin helvetin huono itsetunto, ihan olematon, syitä on monia, konkurssit, koulu kiusaaminen, tuhoisat parisuhteet, vankilat on täynnä suomessa elämässään pärjääjiä, ainakin omasta mielestään, mitä nyt tulee tuomioita milloin mistäkin.... Minä sinuna kiinnittäisin erittäin paljon tarpeeseesi, purata pätemisen tarvetta... joka päivä jokaisessa kirjoittamassasi viestissä.
bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko...
Mutta täytyy kuitenkin sanoa että sinä et ole vielä palstan hulluin sinulla on vielä toivoa, jota ei osaava psykiatri pysy vaurioitasi korjaamaan, kunhan vain haet apua itsellesi, laifilan tilanne on huomattavasti sinua vakavampi, jos et nyt sitten ole tämä laiffila."minulle kyllä riittää ihan turistiluokka"
Johtuu siitä että se on sinulle ainoa vaihtoehto, ja siinäkään sinulla ei ole varaa lentää kuin kerran viidessä vuodessa.
Viimeksi kun jouduit Suomeen sairaalaan 2019, matkaan meni kaikki rahat, sitten jäi vuokrat maksamatta ja tuli häätö. Silloin keksit tarinan että "vaihdoit mummon kanssa talot päikseen"
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko..."
Höpönlöpöä. Olin kohtuullisen varakas kavereihin verrattuna 1994 vuonna, meillä oli hieno talo, moottoripyörä ja MI16 Peugeot, joka herätti kavereissa runsaasti kateutta.
Kyseinen Pösö maksoi kuitenkin vain 76.000 markkaa ja se oli kuitenkin maksimi mihin meillä riitti käteinen.
Sinä et kuuna päivänä ole ostanut 1985 vuonna 126.000 markan bemaria ja se on aivan saatanan varma asia. Silloin keskiluokka ajeli 15.000 markan autoilla ja sinä et ole koskaan kuulunut edes keskiluokkaan, vaan olet aina ollut mutasarjassa.
2010MI16 Pösöä oli ihan turha kadehtia, sen verran rahaa paloi sen korjauksiin. Eikä toi 607 näytä sen parempi olevan, ainoot toimivat Pösöt on ne karvalakkimallit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"bemari 520i maksoi vuonna 1985 kun sellaisen ostin muistaakseni 126.000 mk, eli noin 20.000 euroa, tai en ostanut, vaihdoin mitsu lancerin siihen, uudehko..."
Höpönlöpöä. Olin kohtuullisen varakas kavereihin verrattuna 1994 vuonna, meillä oli hieno talo, moottoripyörä ja MI16 Peugeot, joka herätti kavereissa runsaasti kateutta.
Kyseinen Pösö maksoi kuitenkin vain 76.000 markkaa ja se oli kuitenkin maksimi mihin meillä riitti käteinen.
Sinä et kuuna päivänä ole ostanut 1985 vuonna 126.000 markan bemaria ja se on aivan saatanan varma asia. Silloin keskiluokka ajeli 15.000 markan autoilla ja sinä et ole koskaan kuulunut edes keskiluokkaan, vaan olet aina ollut mutasarjassa.
2010Kyllä minä ostin, olin silloin jo hyvissä hommissa, tiedätkö poika minulla on myös ollut poso Mi16 sekä 205GTI 1.9L tosin eri aikaan, näissä pösön koneissa oli yksi iso ongelma, siis mi ja gti malleissa, jos sinulla on tuo mi16 ollut tiedät sen varmasti se liittyy moottoriin ja oli hyvin hankala mikä se oli, siis ongelma.
En viitsi ottaa kantaa tuohon sinun itse tehostukseesi, millään muotoa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä ostin, olin silloin jo hyvissä hommissa, tiedätkö poika minulla on myös ollut poso Mi16 sekä 205GTI 1.9L tosin eri aikaan, näissä pösön koneissa oli yksi iso ongelma, siis mi ja gti malleissa, jos sinulla on tuo mi16 ollut tiedät sen varmasti se liittyy moottoriin ja oli hyvin hankala mikä se oli, siis ongelma.
En viitsi ottaa kantaa tuohon sinun itse tehostukseesi, millään muotoa...Edelleenkään sinulla ei koskaan ole ollut 126.000 markan Bemaria. Minä en suinkaan kehu Pösöllä, mutta siihen aikaan se oli parempi ja nopeampi auto kuin mitä esim keskiluokalla oli.
Sinä sen sijaan kehut olemattomalla Bemarilla. On selvää että sinulla ei koskaan ole ollut paljoa rahaa, koska sinulla ei ole ollut edes omistusasuntoa eikä ole vieläkään.
Köyhyydestäsi kertoo se että sinulla ei ole edes autoa ja että vaimosi valittaa jatkuvasti nälkäänsä somessa. Rahapula on syynä siihen että joudut muuttamaan Savoon.
MI16 Pösössä oli eri moottori kuin 405 pösöissä, eikä ainakaan minun Pösössä ollut mitään vikaa. Kuppipenkit, urheilullinen alusta, hiljainen sisältä, kulki hyvin sen aikaiseksi autoksi.
Vähän wikiä:
405 Mi16:n nelisylinterisen 16-venttiilisen 1905 cm³ rivimoottorin suurin teho on 116 kW /6500 r/min (DIN, 160 hv) ja suurin vääntömomentti 177 Nm /5000 r/min DIN. Sylinterin mitat ovat 83,0 × 88,0 mm. Vaihteita on 5. Auto painaa 1170 kiloa.
Tekniikan Maailma 20/1988 mittasi Peugeot 405 Mi16:n kiihtyvyydeksi 0-50 km/h 3,2 sekuntia, 0-80 km/h 6,0 sekuntia, 0-100 km/h 8,7 sekuntia, 0-120 km/h 12,2 sekuntia, 0-140 km/h 16,6 sekuntia ja 0-160 km/h 23,7 sekuntia. Huippunopeus on valmistajan mukaan 220 km/h
Minulla on ko. Pösöstä kuviakin, mutta sinulla ei ole siitä Bemarista, ei siksi että se olisi mikään ökyauto ollut silloinkaan, mutta sinä olit ladamies ja senkin Kaalihaukan sinulle osti appiukko, kun sinulla ei ollut siihenkään varaa.
Jollakin naapurillasi ollut Bemu, josta keksit että se on sinun. Kaikki tarinasi on aina valhetta, ja niin on tämäkin.
2010
PS: Päivän työt tehty ja nyt shoppailemaan ja sitten syömään. Mukavaa palstapäivää tähtivalokuvaajalle Saariköntsälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään sinulla ei koskaan ole ollut 126.000 markan Bemaria. Minä en suinkaan kehu Pösöllä, mutta siihen aikaan se oli parempi ja nopeampi auto kuin mitä esim keskiluokalla oli.
Sinä sen sijaan kehut olemattomalla Bemarilla. On selvää että sinulla ei koskaan ole ollut paljoa rahaa, koska sinulla ei ole ollut edes omistusasuntoa eikä ole vieläkään.
Köyhyydestäsi kertoo se että sinulla ei ole edes autoa ja että vaimosi valittaa jatkuvasti nälkäänsä somessa. Rahapula on syynä siihen että joudut muuttamaan Savoon.
MI16 Pösössä oli eri moottori kuin 405 pösöissä, eikä ainakaan minun Pösössä ollut mitään vikaa. Kuppipenkit, urheilullinen alusta, hiljainen sisältä, kulki hyvin sen aikaiseksi autoksi.
Vähän wikiä:
405 Mi16:n nelisylinterisen 16-venttiilisen 1905 cm³ rivimoottorin suurin teho on 116 kW /6500 r/min (DIN, 160 hv) ja suurin vääntömomentti 177 Nm /5000 r/min DIN. Sylinterin mitat ovat 83,0 × 88,0 mm. Vaihteita on 5. Auto painaa 1170 kiloa.
Tekniikan Maailma 20/1988 mittasi Peugeot 405 Mi16:n kiihtyvyydeksi 0-50 km/h 3,2 sekuntia, 0-80 km/h 6,0 sekuntia, 0-100 km/h 8,7 sekuntia, 0-120 km/h 12,2 sekuntia, 0-140 km/h 16,6 sekuntia ja 0-160 km/h 23,7 sekuntia. Huippunopeus on valmistajan mukaan 220 km/h
Minulla on ko. Pösöstä kuviakin, mutta sinulla ei ole siitä Bemarista, ei siksi että se olisi mikään ökyauto ollut silloinkaan, mutta sinä olit ladamies ja senkin Kaalihaukan sinulle osti appiukko, kun sinulla ei ollut siihenkään varaa.
Jollakin naapurillasi ollut Bemu, josta keksit että se on sinun. Kaikki tarinasi on aina valhetta, ja niin on tämäkin.
2010
PS: Päivän työt tehty ja nyt shoppailemaan ja sitten syömään. Mukavaa palstapäivää tähtivalokuvaajalle Saariköntsälle.Niinkö kyllä niissä molemmissa pösöissä on samat ongelmat , no tiedätkö tietysti et, joten kerron, kummassakin mallissa menee huohotinputki pakkasella tukkoon, ja heittää öljyt pihalle mittatikun reiästä, se on hankala korjata, kummassakin mallissa... erityisesti pidin tuosta 205GTI se on hyvä ajaa, erittäin hyvä...
On minulla ollut ainakin neljä bemaria, 518, 520, 320, ja pisimmän aikaan 316i... ei mulla varmaan ole niistä koskaan edes otettu kuvia... aika vähän kuvasin mitään, kanarialta joskus ostin olympuksen yhdistelmä kameran, sitä käytin ns. tähtivalokuvaukseen, mutta se oli niin helvetin kallista, kun siinä oli perinteinen filmi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö kyllä niissä molemmissa pösöissä on samat ongelmat , no tiedätkö tietysti et, joten kerron, kummassakin mallissa menee huohotinputki pakkasella tukkoon, ja heittää öljyt pihalle mittatikun reiästä, se on hankala korjata, kummassakin mallissa... erityisesti pidin tuosta 205GTI se on hyvä ajaa, erittäin hyvä...
On minulla ollut ainakin neljä bemaria, 518, 520, 320, ja pisimmän aikaan 316i... ei mulla varmaan ole niistä koskaan edes otettu kuvia... aika vähän kuvasin mitään, kanarialta joskus ostin olympuksen yhdistelmä kameran, sitä käytin ns. tähtivalokuvaukseen, mutta se oli niin helvetin kallista, kun siinä oli perinteinen filmi.Kertoisitko Pasanen miksi sinulle aina on kaikki "helvetin kallista"???
Johtuisiko vaan siitä että sinulla on vähän rahaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko Pasanen miksi sinulle aina on kaikki "helvetin kallista"???
Johtuisiko vaan siitä että sinulla on vähän rahaa?Kertoisitko sinä miksi kaltaisesi kaikin puolin järkevä henkilö jauhaa pasasta tällä palstalla 24/7?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko Pasanen miksi sinulle aina on kaikki "helvetin kallista"???
Johtuisiko vaan siitä että sinulla on vähän rahaa?Pasanen on valehdellut alunperin vaimolleen ummet lammet kuinka hän on aivan uskomaton sankari ja salaperäinen liikemies kuin Howard Hughes konsanaan, rahaa on tulossa kohta kun projektit valmistuu ja sitä tulee paljon, sillä välin me vaimo kulta pärjätään kyllä hyvin näillä sairaseläkkeillä.
Sitten Pasanen on kertonut vaimolle että Thaimaassa ja Suomessa on kaikki köyhiä ja että me ollaan sieltä rikkaimmasta päästä. Vaimo sitä hieman ihmetellyt, kun monella muulla on ruokaa kotona pöydässä, paremmat autot ja asunnot, mutta meillä vaan kaalia ja velliä.
Siihen Pasanen on tokaissut että ne on ottaneet velkaa ja niille tulee ihan kohta kusiset paikat.
Nyt kun 23 vuotta on kulunut, tutuilla on edelleen asiat kunnossa mutta Pasasten pöydässä on edelleen vain kaalia ja velliä, niin valheilta katoaa lopullisesti pohja.
Ei ole tulossa rikkauksia, ei kirjallisuuspalkintoa suomikaksneloselta eikä royalteja vaisalalta. Pasasen lupaukset on kuin myrskytuuleen huutaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasanen on valehdellut alunperin vaimolleen ummet lammet kuinka hän on aivan uskomaton sankari ja salaperäinen liikemies kuin Howard Hughes konsanaan, rahaa on tulossa kohta kun projektit valmistuu ja sitä tulee paljon, sillä välin me vaimo kulta pärjätään kyllä hyvin näillä sairaseläkkeillä.
Sitten Pasanen on kertonut vaimolle että Thaimaassa ja Suomessa on kaikki köyhiä ja että me ollaan sieltä rikkaimmasta päästä. Vaimo sitä hieman ihmetellyt, kun monella muulla on ruokaa kotona pöydässä, paremmat autot ja asunnot, mutta meillä vaan kaalia ja velliä.
Siihen Pasanen on tokaissut että ne on ottaneet velkaa ja niille tulee ihan kohta kusiset paikat.
Nyt kun 23 vuotta on kulunut, tutuilla on edelleen asiat kunnossa mutta Pasasten pöydässä on edelleen vain kaalia ja velliä, niin valheilta katoaa lopullisesti pohja.
Ei ole tulossa rikkauksia, ei kirjallisuuspalkintoa suomikaksneloselta eikä royalteja vaisalalta. Pasasen lupaukset on kuin myrskytuuleen huutaisi.No oliksi 23 vuotta aviossa, kelan tuella no olisiko savossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No oliksi 23 vuotta aviossa, kelan tuella no olisiko savossa.
pasanen, pasanen, pppaaasssaaannneeennn.
Laiffila.
- Anonyymi
"Voi resukka sinua en minä ole sinulta mitään lentolippuja pyydellyt koskaan, itse olet niitä aijaillut"
Et ole et.. vain noin viisi kertaa. Seuraavaksi kerroit että "Lentoliput on helppo todistaa passileimoin jos on lentolippuja sillä muutoin ne ovat vain lentolippuja"
Tuo oli selkeä vaatimus lippujen todistamiseksi.
Laitoin sitten leimat niin kerroit minun "sensuroineen viereisen sivun, koska se ei stemmaa leimasivun kanssa"
Laitoin sitten viereisen sivun näkyviin ja vanhan passin alle taustalle, niin seuraavaksi kyselit jo passia vasten tolppataloa taustalla....
Sinulta dementikolta on mennyt sekä lähimuisti että pitkäaikainen muisti, mutta korvaat sen vilkkaalla mielikuvituksella ja erittäin lapsellisilla paskapuheilla. Olet kaiken avun ulottumattomissa ja ilta on tullut elämääsi.
2010Minä sinua kiusasin lipuista ja leimoista koska olet niin pienisieluinen että sinähän ryhdyit kuvaus- ja aijauspuuhiisi välittömästi.
Onko kuvaa korealaisista puumajassa?- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Minä sinua kiusasin lipuista ja leimoista koska olet niin pienisieluinen että sinähän ryhdyit kuvaus- ja aijauspuuhiisi välittömästi.
Onko kuvaa korealaisista puumajassa?Kuten sanoin en minä sinun lipustasi ole ollut pätkääkään kiinnostunut, voisit tulla tapamaan minua hua hiniin, kun vielä olen täällä, tosin luulen että savoon sinun on helpompi tulla ihan junalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanoin en minä sinun lipustasi ole ollut pätkääkään kiinnostunut, voisit tulla tapamaan minua hua hiniin, kun vielä olen täällä, tosin luulen että savoon sinun on helpompi tulla ihan junalla.
Täytyisi olla seinähullu masokisti joka Pasasen paskaseen ja kuumaan vuokraluukkuun kylään menisi haistelemaan pershikeä, juomaan eilistä kahvia ja kuuntelemaan satusedän satutuntia.
Siksi siellä ei kukaan kylässä käykään. Hermo menisi todennäköisesti kahdessa minuutissa.
Olisiko Pasaselle käynyt niin että Kela huomasi rähjän lymyilevän huassa liian kauan ja nyt lähti kansaneläkkeen osuus pois eläkkeestä ja rahat ei enää riitä? Pasasella on juuri ja juuri sen verran eläkettä että thaimuijan vuoksi sai sillä oleskeluluvan. Reilu tonni kuussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyisi olla seinähullu masokisti joka Pasasen paskaseen ja kuumaan vuokraluukkuun kylään menisi haistelemaan pershikeä, juomaan eilistä kahvia ja kuuntelemaan satusedän satutuntia.
Siksi siellä ei kukaan kylässä käykään. Hermo menisi todennäköisesti kahdessa minuutissa.
Olisiko Pasaselle käynyt niin että Kela huomasi rähjän lymyilevän huassa liian kauan ja nyt lähti kansaneläkkeen osuus pois eläkkeestä ja rahat ei enää riitä? Pasasella on juuri ja juuri sen verran eläkettä että thaimuijan vuoksi sai sillä oleskeluluvan. Reilu tonni kuussa.No olisiko 10 v. thaimaassa kelan tuella, mitä luulet varsinkin kun on aijanut tänne eläkeviisuminsä, monasti no olisko,savossa.
- Anonyymi
Miksi joudut pakenemaan Savvoon?
Siihen voisit saada vapautuksen jos kirjoitat YKn Genevan Ihmisoikeus kansliaan.
Savo kuuluu alueisiin joihin karkoitus on "Ihmisoikeuden vastainen" teko.
Pls, contact to;
Complaint Procedure Unit
Human Rights Council Branch
Office of the United Nations High Commissioner for Human Rights
United Nations Office at Geneva
CH-1211 Geneva 10, Switzerland
Fax: (41 22) 917 90 11
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005338586Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5368824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72203Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1601194Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17836Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40754Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57742Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68716- 46705
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36647