Hiljainen taide ei johda mihinkään

Anonyymi-ap

Ikkunan edessä istunut ja Teemu Mäen kirjaa lukenut vähän punapäinen nuori nainen ei sanonut sanaakaan.

Taiteiden Yönä tilanteessa moikkasin naisen, joka istui yksin.

- Oletko taiteilija? - kysyin

Tyttö katseli tyynesti ja sanaakaan sanomatta.

-----------------------------------------------------------------------------

Miksi taiteilijat ovat TYHMIÄ?
Juuri siksi, että mitään synny,
jopa tyhmä keskustelu tai moikkaaminen.

Miksi aikuisena on hiljaa eikä yritä mitään esimerkiksi kun on työtön?
Samasta syystä, että kukaan muu aikuinen edes yritä mitään.

Taiteilija kun on työtön niin paineet ovat isommat työllistyä
ja siksi jos tyttö olisi taiteilija kuten voin olettaa, koska oli HILJAA,
niin olisi edes hädissään vastannut jotakin tai yrittänyt vastata.

Muusikko oletetusti puhuu, keskustelee, koska ääni on tärkeä.
Visuaalinen taiteilija ei puhu, mutta katsoo.

Tyttökin katsoi isoilla silmillä minua sanaakaan sanomatta.

Tunnustan kiehuneeni sisälläni, että tahdoin huutaa takaisin,
että vittu ala jo jauhaa paskaa tai muuten kuollaan!
Vielä perkeleen Taiteiden Yössä, kirotussa päivässä.
Inhottava taide ja sen yö!

Yksi syy olla avioitumatta saman ammatin edustajan kanssa.

Taiteilijan pitää oppia puhua, ainakin vastata kun kysytään.

Yksinäinen juhla on paras juhla - vuosien kokemusta.

Kuvataiteilla on vitun pitkä matka ihmiseksi.
Ei ihme, että marginaalissa koko paska.
Ei se nouse siitä mihinkään edes Amerikan avustuksella.

2

341

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun aviopuolisona on muu kuin kuvataiteilija niin kuvataiteilija ei saa mitään arvostusta taiteelleen.

      Harvoin tulee vastaan mesenaatti ja ei koskaan.

      Esimerkiksi toimistotyöläinen puoliso ei rupea mesenoimaan jos taide kumppani ei rupea tuomaan apurahoja kotiin.
      Tai jos tuloksia synny vuosien jälkeen, kysytään taloustehokkaasti, miksi pitäisi jatkaa taiteen tekemistä ja aletaan kääntää sivu siihen, että menisi oikeisiin duuniin. Lapset syntyvät ja tulee ero, jos taloudessa ei ole fyrkkaa. Joka tapauksessa taideavioliitto on lyhyt, koska taide ei saa palkkaa. Muun ammatin edustaja ei ymmärrä pätkääkään taiteilijaa, mitä toinen avioliitto taiteilija kumppani ymmärtäisi. Mutta kahden taiteilijan liitto, olkoon se muusikko tai tanssija voi olla ongelmainen, koska joku juttu ei etene vain. Muun ammattilaisen kanssa on väljää liitossa, että ei ole kilpailua, mutta ei ole ymmärrystäkään yhtään, mutta perus kovia taloudellisia ehtoja elämässä. Talouden ehtoja ei ole edes valtion professorit ratkenneet elämässään saatikka joku kuvataiteilija. Miksi yhteiskunnassa taide ei saa palkkaa? Vastauksia ei ole. Mutta muun ammatin puoliso painaa kaasua, että taideaviomiehen pitää tuoda kuukausipalkkaa joitain tonneja kuussa. Ei jää vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        ..ja sitten koti on pyhä
        Jos kaksi taiteilijaa avioituvat, mikä näyttää edelleen luonnollisemmalta kuin ei taiteilijan kanssa solmittu liitto, koska toinen samanlainen ymmärtää mainiosti asioita ja on avulias toisessa mielessä, jopa sietää köyhyyttä tietyn rajan asti...tai hyppelyjä, outouksia...

        niin kuitenkin ollaan ihmisiä emme neroja kumpikaan ja siksi kotona perheessä ollaan ihmisiksi

        olla ihmisiksi tarkoittaa elää rauhallista TYLSÄÄ elämää, yrittämättä esittää mitään tai tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ynnä muuta

        TYLSYYS ON TURVALLISUUS ja siten liiton jatkuvuus

        mutta kaksi liittolaista eivät ole kypsiä ihmisinä ja kukin vetää omilleen

        teoriassa kahden taiteilijan liitto on mahdollista, mutta se vaatii tosi paljon enemmän kuin olla taiteilija
        se vaatii ihmisenä suurta kypsyyttä
        kunnioittaa toista ja ottamatta itselleen liikaa toisten kustannuksella
        ja ennen kaikkea tuntea rajat ja rajoitteensa

        rajoja tuntee vasta eläkeläinen ja nuori hyppää itsemurhaan, sekoittuu ongelmiin
        jotka romuttavat avioliittoa

        varsinkin taiteilijat jotka kokeilevat kaikenlaista uutta ja tuntematonta

        mutta kun olisi oikea liitto, niin perus jokapäiväinen tylsyys varmuuden vuoksi

        lapsen horjuttavat tuttua tasapainoa ja vanhemmille syntyy halua näyttää
        ylittää itseään ihmisenä ja voittaa maailman palkintoja
        rajat hämärtyvät ja joku katkeaa naruja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      512
      708
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe