Olen varannut perhehuoneen nelihenkiselle perheelleni kesäkuun 10-12 päivä Hotelli Kolilta.
Tarkoituksena olisi viettää viikonloppu kauniissa vaaramaisemissa, kävellä luontopoluilla ym.
Tämä on ensimmäinen kerta Kolilla meille kaikille, mutta voisitteko te jo Kolilla käyneet kertoa kokemuksianne Hotelli Kolista ja paikasta yleensä..?
Tarkoituksena olisi viettää viikonloppu kauniissa vaaramaisemissa, kävellä luontopoluilla ym.
Tämä on ensimmäinen kerta Kolilla meille kaikille, mutta voisitteko te jo Kolilla käyneet kertoa kokemuksianne Hotelli Kolista ja paikasta yleensä..?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen käynyt muutamaan otteeseen Kolilla, mutta en ole kyllä siellä hotellissa asustellu, vaan vuokra mökeissä (äidin työpaikan kautta vuokrattu). Yleisesti paikka on todella kaunis ja luontoa piisaa. Ukko-kolilta on mahtavat näkymät ja muistaakseni hotellin lähellä on lohilampi tms. jossa on aivan uskomattoman kirkasta vettä! No, ainakin silloin oli. Lisäksi Hotellin lähellä on aitauksissa ollut eläimiä (lampaita tms.), joita lapset voi sitten silitellä. Jos on perheessä pieniäkin lapsia, kannattaa varata vuorelle kiipeemiseen aikaa ja ehkä evästäkin. Tuossa vielä Kolin sivuille, jos niitä ette ole vielä käyny tutkimassa.
http://www.koli.fi/etusivu
Hauskaa matkaa koko perheelle.
En kyllä usko, että tulette pettymään. Hotellin palvelu (ainakin meille) oli ensiluokkaista ja tosiaankin Ukko-Kolilta avautuvat maisemat ovat todella hienot. Vaikka kyseessä on hotelli niin silti siellä tuntee todella olevansa luonnon helmassa.
Luontopolkuja riittää pitempää ja lyhyttä, mutta niistä en osaa sanoa kun ei ole tullut käytyä. (oltiin hääyötä viettämässä) Lisäksi jostain Kolin rannasta lähtee autolautta, joka tekee reissuja ainakin Lieksaan. Suosittelen! Pielinen on todella kaunis järvi ja ko. lautalla sen pääse kokemaan ikäänkuin aitiopaikalta. =)
Hotelli on rumin mahdollinen 70-luvun betonipönttö. Sinänsä hotellin laadussa tai palvelussa ei ole moittimista.
Sen sijaan hotellirakennuksessa on pihalla ovi kahvilaan, jonka palveluja en voi mitenkään suositella. Kävin siellä kerran. - Kaikki, siis todella kaikki kahvikupit olivat likaisia. Eräs asiakas valitti niistä, tarjoilija äyskäisi: "Ei minulla ole aikaa pestä niitä tämän paremmin".
Valitsin tiskiltä viinerin, ja huomasin sen olevan ikivanha. Tarjoilija nojasi mikroaaltouuniin, joten pyysin, että hän lämmittäisi viinerin. Hän kieltäytyi.
Ei jäänyt erityisen mairittelevaa kuvaa paikasta.