Ylläpidolle

Nyt haluan puuttua chatissa vallitsevaan brezneviläiseen valvontaan.
Olin tehnyt omaperäisen profiilin jossa ei ketään loukattu eikä siinä ollut minkäänlaisia rivouksia.Sain myönteistä palautetta profiilistani (kymmeniä).
Eikä kukaan,ei siis ristinsielukaan arvostellut tai mitenkään paheksunut sitä.Ainakaan minulle henkilökohtaisesti.
Ainoa haittapuoli oli että keskusteluseuraa oli liikaa tarjolla,koska sätissä (ihme kumma) on myös huumorintajuista sakkia.
Mutta sitten alkoi kuulua sen suuntaisia että profiili sivut meinataan sulkea siveettömyyteen vedoten,tämän asian minulle ilmoittivat useat joiden kanssa keskustelin.
No,en huolestunut siitä sen kummemin,mutta viimeyönä eräs joka ei käyttänyt rekistöröityä nikkiä uhosi bannaavansa minut lopullisesti chatistä.Arvasin heti että kyse on jostakusta sheriffistä,sain varmistuksen eräältä rekistöröityneeltä keskustelijalta joka kertoi että kyseinen sefu olisi käskenyt muutamia keskusteljoita ilmoittamaan minun profiilistani ylläpitäjälle.Se joka kertoi minulle asiasta vannotti että en saa kertoa hänen nimeään edes ylläpitäjälle,ilmeisesti hän pelkäsi sefuja jotka kuulemma pitävät chattia omanaan ja kontrolloivat sitä mielivaltaisesti.

Olen chattaillut useilla eri kanavailla eikä missään ole ollut näin ahdasmielistä porukkaa(valvojia).
Aloin chattaileen muutamia vuosia sitten suomi sätissä ja silloin lopetin chattaamisen tiukkapipoisten takia.
Tämän kaltaisella valvonnalla tehdään kaikista chattareista samanlaisia,porukasta ei saa erottua millään tavalla.minkäänlaisia induviduaalisia kommentteja ei saa tulla,muuten lennät pihalle.Etkä missään nimessä saa arvostella sefua millään tavalla.Ei edes silloin kun Sefu haukkuu ihmisiä läskiksi,niinkuin tapahtui tässä muutama päivä sitten.

Tiedän erään naisen kantavan minulle kaunaa jo parin vuoden takaa ja hän on saanut muutamia hengenheimolaisiaan mukaan.kaiken takana on mustasukkaisuus,asia joka todella naurettava kun ajatellaan virtuaalimaailmaa.Epäilen että hän on eräs valvojista.

Koko sefu homma on kuin suoraan suuresta ja mahtavasta neuvostoliitosta,jossa kansalaisia pantiin kyttäämään toisia.Ja jos et tee ilmoitusta kenestäkään niin sinut katsotaan vastavallankumokusellisesti ja näin ollen menetät kansalaisoikeudet.Et siis ole hoitanut sinulle uskottuja tehtäviä.(Luottamustoimia??)

Yleensäkin ihminen joka haluaa kontrolloida ympäristöään ja yhteisö(joita hän pitää omanaan)
,niin niille on olemassa lääketieteellinen nimitys.Nimitys jota en tässä nyt sano,mutta jokainen joka vähäkään tuntee alaa tietää mistä on kyse.
Kysynkin ylläpidolta että mitä erityisen siveetöntä minun profiilissani oli?

Pari vuotta sitten eräs Nainen valitteli samaa asiaa,(keskustelupalstalla)hän oli myös joutunut erään valvojan silmätikuksi poliittisten mielipiteidensä takia.Hän valitteli samaa asiaa kuin minä,kävin kirjoittamassa sinne muutaman sanan,ainoa toimenpide mitä ylläpito teki oli että he poistivat koko keskustelun.

Silloin oli epäilys että jotkin valvojat tai ehkä ylläpito seurasivat ihmisten yksityiskeskusteluja.Tämän asian otti esille samainen Nainen joka oli arvostellut valvojia.Kysyin eräältä hakkerilta että onko se kuinkakin helppoa,niin hän vakutti sen olevan äärimmäisen yksinkertaista.

Tämän kirjoituksen jälkeen minut ilmeisesti lähetetään pohois-koreaan uudelleen kasvatusleiriin harrastamaan itsekritiikkiä niinkuin brezneviläinen tapa edellyttää.
181640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mutta en tiennytkään,että ns. Brezneviläiseen tyyliin,kuuluu lähettää ihmisiä P:koreaan. Kaukaa haettu, elelehän nykypäivää. Kävin aikoinani neukkulassa kymmeniä kertoja, huomasin kyttäämistä, mutta mitäpä sillä väliä, kun oli (melkein) "puhtaat jauhot pussissa". Kaikissa maissa ihmisiä valvotaan. Eiköhän ne mestarit löytyne, tuolta lähi-idästä. Mutta näillä palstoilla viestejä poistetaan, aivan mielivaltaisesti, ilman mitään järkevää syytä.

Äänestä

On perin kiusallista että sefru on saanut moisen mielivaltaoikeuden.

Minunkin viestejä on poistettu pari ilman perusteita. Samoin olen sitten itsekkin kerran tai pari pyytänyt poistamaan oman viestin. Tullut hiukan spontaanisti ja pienessä sievässä kirjoitettua jotakin jota on aamulla ittekkin ihmetelyt.

Kuitenkin minua kiukuttaa enemmän nämä "hakkeri" henkilöt jotka ei ole tilivelvolisia kenelekän.
Jotka tietitaidolaan voivat avustaa "chat-ystäviään" hankkimaan tietoa kenestä vain.

Niin kuin sinäkin avauksessasi kerroit.

Harmi kun en ehtinyt nähdä profiiliasi, siksi en voi kommentoida sitä.

Mutta se hämästytää että jos, seuraa oli liikaakin, niin mistä on syntynyt olatamus ettei huumorintajusia ole chatisa, kun sitä ihmettele ja kummastelet.
No huumorintajuhan ei ole looginen ;))))

Mutta yhden ysymyksen haluan sinulle esittää;
Onko sinua koskaan kiukuttanut mikään tai kukaan, chatissa tai viesti keskustelukanavalla? vai hyväksytkö kaiken.

Äänestä
  • "Mutta yhden ysymyksen haluan sinulle esittää;
    Onko sinua koskaan kiukuttanut mikään tai kukaan, chatissa tai viesti keskustelukanavalla? vai hyväksytkö kaiken."

    Minua ei ole ärsyttänyt mikään chatissa,ainoastaan profiilin poisto vähän otti pattiin.

    Äänestä

  • antonius56 kirjoitti:

    "Mutta yhden ysymyksen haluan sinulle esittää;
    Onko sinua koskaan kiukuttanut mikään tai kukaan, chatissa tai viesti keskustelukanavalla? vai hyväksytkö kaiken."

    Minua ei ole ärsyttänyt mikään chatissa,ainoastaan profiilin poisto vähän otti pattiin.

    Siis olihan sinulla keskustelu seuraa...
    Mutta luulitko että kaikki 79 oli vain sinun mukanasi tuomia??
    Vain sinua varten koko 40 huh huh.
    Mitä tulee sefuhin, jos sinulla ei ole mitään näyttöä asiasta. Muutakin kuin kuulopuhetta sinuna en paljoa täällä mollaisi sefu toimintaa. Kerrot olleesi poissa piukkapipojen takia, no valinta palata oli sinun. Ei siis kenenkään muun, valitettavasti valvonta on myös sinua koskevaa. Mielestäni et ole ansainnut erivapautta.
    Mielestäni olit kuitenkin erittäin rehellinen, kun ilmoitit. Haluavasi VAIN seksi ja live seuraa.
    Kiittäen eräs ;-)

    Äänestä

  • too.much.4.you kirjoitti:

    "Jäljet johtavat sylttytehtaalle."
    Kerran olet lukenut profiilini ja ilmeisesti ollut sitä poistamassa,niin kerro mikä siinä oli niin asiatonta että se piti poistaa?
    Seuraavassa vastauksia sinun esittämiin kysymykssin
    Sensuuri:
    "Mutta luulitko että kaikki 79 oli vain sinun mukanasi tuomia??"
    Antonius:
    En ole sellaista edes väittänyt.
    Sensuuri:
    "Vain sinua varten koko 40 huh huh."
    Toi eka voitas laitaa lukihäiriön piikkiin,mutta tämä menee jo järjen vähäisyyden piikkiin.
    Sensuuri jatkaa:
    "valitettavasti valvonta on myös sinua koskevaa. Mielestäni et ole ansainnut erivapautta."
    Olenko edes sellaista hakenut?

    Sensuuri jatkaa edelleen:
    "Mielestäni olit kuitenkin erittäin rehellinen, kun ilmoitit. Haluavasi VAIN seksi ja live seuraa."
    Antonius:
    Niin,entä sitten?

    Härikkö väittää
    Jäljet johtavat sylttytehtaalle."
    Kerran olet lukenut profiilini ja ilmeisesti ollut sitä poistamassa.
    Todellisuus on tarua ihmeelisempää.
    Siis mistäpä päättelet että olen lukenut sinun profisi.
    Koska en ole.
    Mutta mitäpä muuta voi odottaa älyn jättiläiseltä, joka itkee läikkynyttä maitoa.

    Reppana!
    kuitenkin tiesit mitä siellä oli kirjoitettu..
    Äly Hoi Älä Jätä!!
    Useat tajusivat mitä haluan profiilillani sanoa,sillä nämä ihmiset tunsivat sanan "ironia".
    Koska sinulle tämä on ilmeisesti aivan uusi sana niin laitan tässä linkin josta voit tutustua
    aiheeseen.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ironia
    Ymmärrän että on ihmisiä joiden ajattelukyky ei vastaa normaalia tasoa,mutta se
    harmittaa jos kyseisellä ihmisellä on valtaa.
    Lisäksi kehoittaisin lukemaan George Orwllin kirjan Vuonna 1984
    http://users.tkk.fi/~jpaulin/essays/1984.html

    No ei tuo nyt niin kauhean uusi sana ole.
    Mutta koska olet niin terävä sanaseppo niin värkkääppä uusi ja parempi.
    Vai oliko siinä jo kaikki mitä pystyit ja siksi sitä täällä niiskutat. Nyyh nyyh.
    Sinuna kuitenkin valittaisin ylläpitoon jos jotain on valittamista koska vain se voi profiilisi poistaa.
    Voit siis vapaasti ruikuttaa mitä haluat.
    Mutta muista että olet vain ihan tavallinen pikku sintti tässä sopassa.
    Kuten huomaat on sinulla jo muikkumaiset elkeet.
    Liity siis eettiseen .... *nauraa* onnetonta

    Äänestä

  • Kyllähän ne jotku viestit pakkaa "ärsyttään", mutta meitähän on täällä moneksi ja joka lähtöön.
    Pitää antaa tilaa:)))

    Äänestä

Millä ihmeen palstoille olet kirjoitellut?Kokeile vaikkapa huuhaata,vaikka siellä paljon pskaa puhutaankin,joukkoon mahtuu myös asiaa.Sefu on symppis tyyppi,joskin kaikki törkeimmät viestit poistetaan,kuten kaikilta muiltakin palstoilta.
S24:lle ei ole pakko rekisteröityä,joten kaikenlaisia vastauksia voi odottaa.

Kirjoittelemisiin:)

Äänestä
  • olla sätistä.. nämät keskustelupalstat on erikseen.

    Äänestä

"Tässä alla on nyt se ironia, kun ei ollut ketään niin pakko huudella ylellä yksinään."
Ainoa haittapuoli oli että keskusteluseuraa oli liikaa tarjolla,koska sätissä (ihme kumma) on myös huumorintajuista sakkia.

"Lisää imaisuja ironiasta koska on seksuaallista vähemmistöä"
Tiedän erään naisen kantavan minulle kaunaa jo parin vuoden takaa ja hän on saanut muutamia hengenheimolaisiaan mukaan.kaiken takana on mustasukkaisuus,asia joka todella naurettava kun ajatellaan virtuaalimaailmaa.Epäilen että hän on eräs valvojista.

"Onpa kaunis ilma" on ironinen huomautus, jos ulkona on myrsky.

Äänestä
  • Sinulla ilmeisesti on jonkin sortin lukihäiriö tai sitten luetun ymmärtämisen ongelema.
    Jos nyt otat ja luet oikein ajatuksen(mikäli mahdollista) kanssa niin huomaat mitä tarkoitin kun puhuin ironista.
    Kun puhuin siitä niin tarkoitin profiilini olevan ironiaa.
    Sitä kannattaa miettiä miksi suurinosa ihmisistä tajusin sen olevan ironiaa.
    Ehkä ylläpidossa on sinun tapaisiasi sillä eiväthän he olisi valinneet sinut "tärkeään virkaan" ellet olisi niiden kanssa samalla kehitysasteella.Ehkäpä jonakin päivänä tekin saavutatte evoluutiossa tämän vaiheen missä me normaali ihmiset olemme,mutta valitettavasti me olemme jo silloin kehityksesse saman verran edellä kuin mitä nytkin ollaan.
    Evoluutio sanaan voit tutustua kirjoittamalla googleen hakusanaksi evoluutio.

    Äänestä

  • antonius56 kirjoitti:

    Sinulla ilmeisesti on jonkin sortin lukihäiriö tai sitten luetun ymmärtämisen ongelema.

    *Rolf*
    En tiennytkään sitä, että meitä kytätään Chatissa.
    Ei voi olla totta.!!!!!!!!!
    Maksetaanko niille palkkaa vai ovatko nää hemmot siellä vapaaehtoisesti?
    Tässä linkki kaikille kyttäämisestä kiinnostuneille.
    http://www.kyttaajat.net/

    Anna mun kaikki kestää!!!
    *ROLF*

    Äänestä

  • Objekt kirjoitti:

    Todella mahtavat sivut,kuka noista kuukauden kyttääjistä on tämä evoluution riemuvoitto?

    Äänestä

  • antonius56 kirjoitti:

    Sinulla ilmeisesti on jonkin sortin lukihäiriö tai sitten luetun ymmärtämisen ongelema.
    Jos nyt otat ja luet oikein ajatuksen(mikäli mahdollista) kanssa niin huomaat mitä tarkoitin kun puhuin ironista.
    Kun puhuin siitä niin tarkoitin profiilini olevan ironiaa.
    Sitä kannattaa miettiä miksi suurinosa ihmisistä tajusin sen olevan ironiaa.
    Ehkä ylläpidossa on sinun tapaisiasi sillä eiväthän he olisi valinneet sinut "tärkeään virkaan" ellet olisi niiden kanssa samalla kehitysasteella.Ehkäpä jonakin päivänä tekin saavutatte evoluutiossa tämän vaiheen missä me normaali ihmiset olemme,mutta valitettavasti me olemme jo silloin kehityksesse saman verran edellä kuin mitä nytkin ollaan.
    Evoluutio sanaan voit tutustua kirjoittamalla googleen hakusanaksi evoluutio.

    Mutta mistä virasta sinä mahdat puhua?
    Muikkumaisesti käytät tuota lukihäiriötä tekosyynä, tajuamatta että sinua ei kukaan kaipaa edes täällä.
    Evoluutio sikseen en koskaan puutu keskeneräisiin asioihin.
    Ajatusta sinulla on saman verran kuin kalalla suolammikossa. (siis tosi vähän)
    Mutta kiitos todisteesta että olet muikkumies.
    *Naureskelee partaansa*

    Äänestä

vähän yli hilseen, mutta vaihda se sun nimimerkki ja aloita uudelleen puhtain paperein, niin katotaan miten sun käy jos sut hutkitaan pihalle syy ei ollut nimimerkissä vaan kayttäytymismallissa, siis siinä mitä kirjoitat niin mitä kylvät sitä niität.

Äänestä
  • Itseasiassa minun käyttätymistä ei ole millään tavoin arvosteltu chatissa,ei koskaan.
    Kyse on vaan huumorimielessä tehdystä profiilista jossa oli ironiaa ja samalla myös parodiaa sättäämisestä.
    Minua ei ole koskaan yksikään sensuuri hiljentänyt eikä nakannut pihalle mistään sätistä.
    Kyse on vain siitä että jotkut eivät ymmärrä huumoria pätkääkään.
    Tulee mieleen se vanha sanonta joka meni suunnilleen näin:
    "On yllättävää kuinka vähäisellä järjellä meitä hallitaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

antonius56 kirjoitti:

Nyt haluan puuttua chatissa vallitsevaan brezneviläiseen valvontaan.
Olin tehnyt omaperäisen profiilin jossa ei ketään loukattu eikä siinä ollut minkäänlaisia rivouksia.Sain myönteistä palautetta profiilistani (kymmeniä).
Eikä kukaan,ei siis ristinsielukaan arvostellut tai mitenkään paheksunut sitä.Ainakaan minulle henkilökohtaisesti.
Ainoa haittapuoli oli että keskusteluseuraa oli liikaa tarjolla,koska sätissä (ihme kumma) on myös huumorintajuista sakkia.
Mutta sitten alkoi kuulua sen suuntaisia että profiili sivut meinataan sulkea siveettömyyteen vedoten,tämän asian minulle ilmoittivat useat joiden kanssa keskustelin.
No,en huolestunut siitä sen kummemin,mutta viimeyönä eräs joka ei käyttänyt rekistöröityä nikkiä uhosi bannaavansa minut lopullisesti chatistä.Arvasin heti että kyse on jostakusta sheriffistä,sain varmistuksen eräältä rekistöröityneeltä keskustelijalta joka kertoi että kyseinen sefu olisi käskenyt muutamia keskusteljoita ilmoittamaan minun profiilistani ylläpitäjälle.Se joka kertoi minulle asiasta vannotti että en saa kertoa hänen nimeään edes ylläpitäjälle,ilmeisesti hän pelkäsi sefuja jotka kuulemma pitävät chattia omanaan ja kontrolloivat sitä mielivaltaisesti.

Olen chattaillut useilla eri kanavailla eikä missään ole ollut näin ahdasmielistä porukkaa(valvojia).
Aloin chattaileen muutamia vuosia sitten suomi sätissä ja silloin lopetin chattaamisen tiukkapipoisten takia.
Tämän kaltaisella valvonnalla tehdään kaikista chattareista samanlaisia,porukasta ei saa erottua millään tavalla.minkäänlaisia induviduaalisia kommentteja ei saa tulla,muuten lennät pihalle.Etkä missään nimessä saa arvostella sefua millään tavalla.Ei edes silloin kun Sefu haukkuu ihmisiä läskiksi,niinkuin tapahtui tässä muutama päivä sitten.

Tiedän erään naisen kantavan minulle kaunaa jo parin vuoden takaa ja hän on saanut muutamia hengenheimolaisiaan mukaan.kaiken takana on mustasukkaisuus,asia joka todella naurettava kun ajatellaan virtuaalimaailmaa.Epäilen että hän on eräs valvojista.

Koko sefu homma on kuin suoraan suuresta ja mahtavasta neuvostoliitosta,jossa kansalaisia pantiin kyttäämään toisia.Ja jos et tee ilmoitusta kenestäkään niin sinut katsotaan vastavallankumokusellisesti ja näin ollen menetät kansalaisoikeudet.Et siis ole hoitanut sinulle uskottuja tehtäviä.(Luottamustoimia??)

Yleensäkin ihminen joka haluaa kontrolloida ympäristöään ja yhteisö(joita hän pitää omanaan)
,niin niille on olemassa lääketieteellinen nimitys.Nimitys jota en tässä nyt sano,mutta jokainen joka vähäkään tuntee alaa tietää mistä on kyse.
Kysynkin ylläpidolta että mitä erityisen siveetöntä minun profiilissani oli?

Pari vuotta sitten eräs Nainen valitteli samaa asiaa,(keskustelupalstalla)hän oli myös joutunut erään valvojan silmätikuksi poliittisten mielipiteidensä takia.Hän valitteli samaa asiaa kuin minä,kävin kirjoittamassa sinne muutaman sanan,ainoa toimenpide mitä ylläpito teki oli että he poistivat koko keskustelun.

Silloin oli epäilys että jotkin valvojat tai ehkä ylläpito seurasivat ihmisten yksityiskeskusteluja.Tämän asian otti esille samainen Nainen joka oli arvostellut valvojia.Kysyin eräältä hakkerilta että onko se kuinkakin helppoa,niin hän vakutti sen olevan äärimmäisen yksinkertaista.

Tämän kirjoituksen jälkeen minut ilmeisesti lähetetään pohois-koreaan uudelleen kasvatusleiriin harrastamaan itsekritiikkiä niinkuin brezneviläinen tapa edellyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu