Porvoon Kamppulassa asuu Natsi SS-perinneyhdidtyksen puheenjohtaja

Anonyymi-ap

Tällänen Gubbe-kävi häslää tässä meillä päin:

Ihme ettei Putinin propakanda koneisto ei ole ottanut kiinni näitä "hyviä perinneyhdistyksiä" kohtaan!

Kiva että meillä Kamppulassa on nyt tällainen julkisuuden henkilö!

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005693915.html

https://seura.fi/ilmiot/historia/uusi-tutkimus-ei-kaunistele-enaa-historiaa-suomalaiset-ss-miehet-olivat-mukana-joukkomurhissa/

SS-mies Wecktsröm

Yksi maanpetostuomion saaneista miehistä oli Thor-Björn Weckström.

Weckströmiä kuulusteltiin marraskuussa 1947, kun hän saapui Suomeen. Kuulusteluissa

selvisi, että Weckström oli lähtenyt Suomesta salaa, liittynyt viholliseksi tietämiinsä Saksan sotavoimiin ja muun muassa värvännyt Lapin sodan suomalaisia sotavankeja SS-joukkoihin.

Aiemmista vaiheistaan SS-joukoissa Weckström kertoi, että oli joutunut kerran teloittamaan ryhmänsä kanssa viisi juutalaista, mutta hän oli ampunut tahallaan ohi, koska ei voinut hyväksyä sellaista toimintaa. Itse asiasta hän kertoi, että Reserviupseerikoulussa SS-miehet olivat pitäneet kokouksia, ja tulleet käsitykseen, että heidän olisi paettava Suomesta. Yhdessä päätettiin, että jokainen saisi tehdä asian suhteen mitä halusi. Weckström meni itse Helsinkiin Katajanokalle SS-toimistoon, jossa häntä peloteltiin erilaisilla ikävyyksillä, joita hänelle Suomessa koittaisi Neuvostoliiton miehittäessä maan. Wecktrömiä huoletti myös vaimon kohtalo, joten hän päätti lähteä Saksaan syyskuussa 1944.

Saksasta hänet komennettiin Rovaniemelle Jouko Itälän luokse, joka värväsi siellä suomalaisia sotavankeja Saksan puolelle. Weckström kielsi itse värvänneensä ketään. Värväyksen hoiti Itälä yksin, hän vain kirjasi värvättyjen nimet ja muut tiedot ylös. Tämän jälkeen hänet oli siirretty Norjaan, jossa hän oli kouluttanut suomalaista joukko-osastoa ja luennoinut heille saamansa käskyn mukaan.

Vuonna 1946 hän oli päättänyt palata Suomeen perheensä kanssa, jolloin hänet oli pidätetty ja sijoitettu internoimisleirille. Omasta mielestään hän ei ollut tehnyt mitään rikoksia Suomea vastaan, minkä jo vapaaehtoinen paluu Suomeen hänen mielestään osoitti.

Se ei kuitenkaan Weckströmin asemaa parantanut, vaan hänet tuomittiin maanpetoksesta 3 vuodeksi ja 9 kuukaudeksi vankeuteen.

Helmikuussa 1948 Aamulehti muiden ohella uutisoi Weckströmin saaman tuomion. Syytteessä katsottiin, että Weckström oli poistunut Suomesta luvatta ja palannut maahan vasta vuonna 1947. Hän oli ollut Pohjois-Suomessa ja Norjassa sotavangeista koottujen joukkojen koulutusaliupseerina ja pitänyt oppitunteja, ”jolloin oli koulutettavissa kiihottanut vihamielistä mielialaa Suomen laillista hallitusta vastaan”.

Lähde: Vertanen: emt. s. 44-45.

343

2692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama ”Gubbe” kävi kuvaamassa ihmisten veneitä Hamarin SEO:n rannassa

      • Anonyymi

        Yritetty saada veneitä pois sieltä rannalta että saataisiin pysäköintipaikkoja sinne baariin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä taloyhtiön pihalta on juuri poistettu lastenleikkipaikka keinuineen, hiekkalaatikko ja lasten liukumäki! Ruma nurmikko nyt siinä. Kyllä asuntojen arvo laskee siinä. Kuka lapsiperhe siihen enää muuttaa kun pitää mennä kaupungin leikkipuistoihin kotoaan?

        Ihme lastenvihaajia eri taloyhtiön hallituksissa! Eivät ymmärrä että lapset ovat tulevaisuuden toivo ja maksavat niiden eläkkeet ja hoitokodeissa loikoilut! Lyhyt näköistä toimintaa! Hävetkää!

        AsOy Veräjäpuisto on kyseessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AsOy Veräjäpuisto on kyseessä

        Netin mukaan Veräjätie 2, 06400 Porvoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netin mukaan Veräjätie 2, 06400 Porvoo

        Kaikilla muilla naapurio taloilla on leikki paikat pihassa paitsi nyt tässä!

        Kuka haluaa muuttaa enää???

        Kyllä lasten leikkipaikka kuuluu taloyhtiöiden pihoilla olla ja luo viihtyvyyttä pihaan!

    • Anonyymi

      Putinin propagandaa

      • Anonyymi

        Onko Pekka Siitoimen kavereita tai sama aate?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Pekka Siitoimen kavereita tai sama aate?

        Pekka Siitoin sanoi että hönen isänsä oli ss- upseeri

        Tai Olavi Mäenpään???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoin sanoi että hönen isänsä oli ss- upseeri

        Ehkä Pekkakin on sitten saman perinnejärjestön jäseniä

        kyllä kait sekin siellä käsi pystyssä kulki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoin sanoi että hönen isänsä oli ss- upseeri

        Nämä SS-sotilaat vannoivat Natsi-Saksassa sotilasvalan suoraan Adolf Hitlerille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä SS-sotilaat vannoivat Natsi-Saksassa sotilasvalan suoraan Adolf Hitlerille

        Saivat muuten nahkakantisen erikoispainoksen Mein Kampf- kirjasta Aatu sedän singneerauksella ja tietenkin tatuoinnin käsivarteen

        Wagner:in kakkospomokin käyttää näitä natsi tatuointeja!

        oli siinä lento-onnettomuudessa mukana

      • Anonyymi

        Työleiri tämäkin, tosin sieltä saattoi päästä hengissä ulos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työleiri tämäkin, tosin sieltä saattoi päästä hengissä ulos

        Eräistä muun maalaisista pääsi vaan suvupiipun kautta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä SS-sotilaat vannoivat Natsi-Saksassa sotilasvalan suoraan Adolf Hitlerille

        Kaikki sotilaat , SS ja tavallisessa armeijassa, ilmavoimissa ja laivastossa vannoivat sotilasvalan Hitlerille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työleiri tämäkin, tosin sieltä saattoi päästä hengissä ulos

        Gulak oli työleiri josta saattoi päästä hengissä pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki sotilaat , SS ja tavallisessa armeijassa, ilmavoimissa ja laivastossa vannoivat sotilasvalan Hitlerille.

        Mutta Suomipojista vain nämä Natsi SS-miehet!

        Suomen armeijan sotilaat vannoivat valansa Suomelle.

        Missä milloinkin palveluksessa ollaan, niin palveluspaikan arvojen mukaan ne vannomiset tapahtuu.
        Suomalaisethan oli tuolloin Saksassa koulutuksessa jossa saamallaan opetuksella oli suuri hyöty Suomen puolustamiselle Venäjään hyökkäystä vastaan.

        Kyllä nämä Suomalaiset SS-miehet taistelivat ihan muualla kuin Suomessa ja eivät hyödyttäneet Suomalaisia mitenkään. Siellä ne Valko-Venäjän ja siitä alaspäin taistelivat.

        Osa oli pelkureita ja ei totellut Aatun käskyä olla antautumatta!

        Siellä sitten Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääressä tekivät ammuksia ja aseita omaa maata vastaan. Sitten 50- luvulla palasivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

        Aatu oli kunnon sodanjohtaja kielsi perääntymästä ja antautumasta.

        Huonosti meni Arjalaisten sotaretki kun vähän tuli lunta ja oli pakkasta niin loppui usko aatteeseen ja miehet murtui.

        Pakenivat rintamalta ja antautuivat.

        Samanlaista naisten hakkaaja sakkia koko SS.

        Olisivat totellut Aatua ja loppuun asti rinta rottingilla.

        Nyt sen näkee mitä Natsit aiheuttivat.

        Ukrainan sota ja sitä enne kommunismi itä- euroopassa.

        Ahneella on paskanen loppu!

        Samanlainen vempula oli SS johtaja Himmler.
        Aatu katsoi kortit viimeiseen asti teki itsarin.
        Himmler luikki valeasussa pakoon ja jäi tyhmyyttään vangiksi.

        Himmlerin törttöilyä ei katsottu hyvällä kun oli itse vaatinut lojaalisuutta ja asioiden loppuunasti viemistä.

        Melko sankareita nämä SS- hörhöt!

        Aatu oli tosi mies.

        Harmi että alaisina oli tuollaisia hörhöjä.

        Asiat tehdään tai nappi otsaan.

        Ernst Röhm oli kunnon sota johtaja ja pidetty mies sotilaiden kesken.

        Olisi noussut koko sotajohdon kärkeen, ellei:

        Himmler piti häntä uhkana ja likvidoi hänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki sotilaat , SS ja tavallisessa armeijassa, ilmavoimissa ja laivastossa vannoivat sotilasvalan Hitlerille.

        Oliko Pekka Siitoin siellä myös?

        Hänestä ja aatteesta on videoita Youtubessa.

        Sieltä kannattaa katsoa myös Sinivalkoinen Suomi.

        Kertovat hyvin aatteesta mitä kannattaa Perinnejärjestöjen vaalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Pekka Siitoin siellä myös?

        Hänestä ja aatteesta on videoita Youtubessa.

        Sieltä kannattaa katsoa myös Sinivalkoinen Suomi.

        Kertovat hyvin aatteesta mitä kannattaa Perinnejärjestöjen vaalia.

        Kyllä Pekka oikealla asialla oli vaikka nyt hieman kärjistetysti esiintyikin.
        Asiasta riippumatta perinnejärjestöillä on paikkansa historian tallettajina ja vanhojen arvojen, vaikka nyt sopimattomien, vaalijana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Pekka oikealla asialla oli vaikka nyt hieman kärjistetysti esiintyikin.
        Asiasta riippumatta perinnejärjestöillä on paikkansa historian tallettajina ja vanhojen arvojen, vaikka nyt sopimattomien, vaalijana.

        Toivottavasi tuovat myös esiin sen kun valloitetuilta alueilta jakoivat porukan paikallisiin ja juutalaisiin, romaneihin sun muihin ja pistivät ne junaan kohti keskitysleirejä.

        Saamaa jatkotyötä tekivät kaikki sotilaat siellä rintamalla.

        Saamaa työtä tekivät Suomalaiset SS-miehet.

        Pekka Siitoin oli omien sanojen mukaan ”Fasisti, Sadisti ja Rasisti”

        Nuo Valloitetuilla alueilla tapahtuneet Jaottelut oli sen ajan ajattelun mukaan oikeutettuja, eikä tuo nyt niin kovin väärin olisi nykyaikanakaan, tosin hieman fiksummin toteutettuna.
        Se mitä jokin yksittäinen sotilas käskettynä tekee ei ole sen sotilaan vastuulla.

        Ehkä noin sarkastisesti mainitsi olevansa, aiheettomaan syytösryöppyyn vastatessaan.

        Siviileihin kohdistuvat teot on jo aikoja sitten tuomittu Geneveen sopimuksessa. Yksittäinen sotilas on vastuussa näistä teoista itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä noin sarkastisesti mainitsi olevansa, aiheettomaan syytösryöppyyn vastatessaan.

        Se on sanottu siinä Pekasta kertovasta ohjelmasta. Hän oli vielä kova satanisti ja harjoitti mustaa magiaa. Hän myi Mustia Raamattuja yms materiaalia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoin oli omien sanojen mukaan ”Fasisti, Sadisti ja Rasisti”

        Pekalta saattoi ostaa Mustan Raamatun jos pystyi perustelemaan ääni ja jalat värisemättä mihin tarvii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Pekkakin on sitten saman perinnejärjestön jäseniä

        Pekka oli kunnon aatteen mies ja sai paljon aikaan.

        Pekalla on myös lukuisia kirjoja ja punk musiikkia tehtynä.

        Lisäksi hähestä on kirjoitettu paljon sekä filmattu materiaalia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ernst Röhm oli kunnon sota johtaja ja pidetty mies sotilaiden kesken.

        Olisi noussut koko sotajohdon kärkeen, ellei:

        Himmler piti häntä uhkana ja likvidoi hänet.

        Hitlerin olisi pitänyt tehdä samanlainen puhdistus armeijassa ja muualla organisaatioissa kuin Stalinkin teki ja olisi päässyt eroon epälojaaleista tunareista ja sodan kulku olisi ollut ihan toinen.

        Kun Stalin sai uudet uskolliset sotavoimat koottua niin rupesi tulemaan voittoja rintamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Pekkakin on sitten saman perinnejärjestön jäseniä

        Pekka Siitoin ansaitsisi kyllä patsaan ja oman perinnejärjestön.

        Siinä oli aikaansaava ja suoraselkäinen mies.

        Suomettunut Suomi oli niin kallellaan Tehtaankadun suuntaan että Pekasta ei voitu siihen aikaan tehdä ”Suomen Führeriä”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoin ansaitsisi kyllä patsaan ja oman perinnejärjestön.

        Siinä oli aikaansaava ja suoraselkäinen mies.

        Suomettunut Suomi oli niin kallellaan Tehtaankadun suuntaan että Pekasta ei voitu siihen aikaan tehdä ”Suomen Führeriä”

        Juuri noin, samaa mieltä kanssasi.

    • Anonyymi

      Vaarallinen perinne yhdistys kun Putin etsii Suomesta propaganda juttuja! On tosin totta että nämä natsi sotilaat valloittivat alueita ja juutalaiset ja romanit eroteltiin juniin siellä… Junat kulkivat työleireille

      • Anonyymi

        Pitääkö näitä perinteitä vaalia kun siellä sodassa tapahtui hirveitä asioita

    • Anonyymi

      Toi sama harmaapöllö kävi kuvaamassa Hamarin tien varressa Rekka Jannen rekkaa ja kävi uhittelemassa sen rekan parkkeeraamisesta! Aika outo tyyppi kun rekka on ihan lasillisella paikalla siinä tien levennyksessä!

      • Anonyymi

        Ihanko lasisella se rekka oli? Outoa tosiaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko lasisella se rekka oli? Outoa tosiaankin.

        Toimii liikenne poliisina siellä Gamppulassa tosin ottanut lain omiin käsiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko lasisella se rekka oli? Outoa tosiaankin.

        Ehkä ”laillista pysäköinti paikkaa” on tarkoittanut?

      • Anonyymi

        Nyt tänään sen hopeinen sitikka on taas siinä Hamarintien ja Perttelintien risteyksen jälkeisellä levennyksellä. Tekee tahallista kiusaa että Porvoon Liikenteen bussikuskit eivät pääsisi siinä pitämään taukoja. Ilmeisesti bussi häiritsee kun näkyy sen keittiön ikkunasta! Mikä oikeus on tehdä tahallista kiusaa ihmisille Porvoossa?

        Kohta joku suuttuu sille ja vetää ikkunat sisään siitä hopeisesta sitikasta!!!!

        No, oppispahan olemaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, oppispahan olemaan!

        Saisi ansionsa makaan, Jedem das Sein!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisi ansionsa makaan, Jedem das Sein!

        Hänellä on autolleen oma paikka Veräjätie 2:ssa mutta tekee tarkoituksella kiusaa muille että eivät voi pitää autojansa tossa levennyksellä!

        Kamppula on muutenkin pysäköintikieltoaluetta ja tämä Herra haluaa omia vähäisiä parkkipaikkoja itselleen!

        Pitäisi joku sakko antaa kun tekee toisille kiusaa pitämällä omaa autoa yleisellä paikalla eikä omassa ruudussa pihallaan!

        Oli vielä siinä kun tulin töistä VLZ-309

        Taisi SilverFoxilla ollut unohtunut viikonloppu skumpat ja oluet kun niin kovaa lähti kaupungille päin. Siinä on suojatiekin!

    • Anonyymi

      Oli kuulemma ojentanut Kamppulan Manneja kun olivat tupakalla siinä pihalla

      • Anonyymi

        Ehkä tahtoi leikkiä puukko hippaa tai saada mutkasta vimosen luodin nahkoihinsa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tahtoi leikkiä puukko hippaa tai saada mutkasta vimosen luodin nahkoihinsa

        Melko uskaliasta hommaa sanoisin?

    • Anonyymi

      Arjalaisen sukujuuret pitää löytyä jos meinaa Gamppulan Manneille uhota… mm Porvoon mäkkäri tai Ölsteenin juttu

      • Anonyymi

        Evan isä oli pitkään Saksassa sodan aikana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evan isä oli pitkään Saksassa sodan aikana!

        Kyllä itse kertonut! Ei mikään salaisuus.

      • Anonyymi

        Kamppulan manneilla on välillä mutka taskussa kuten Araratin ampumatapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamppulan manneilla on välillä mutka taskussa kuten Araratin ampumatapaus.

        Kokonniemen parkkiksella kanssa vähän ammuskelivat taannoin

    • Anonyymi

      Eikö tällanen kuulu teloittaa? Samoihin aikoihin kaikkien porvoolaisten rikoksia tehneiden poliisien kanssa!

      • Anonyymi

        Poliisit toki voi saa ja pitää teloittaa, mutta miksi tuollainen harmiton vanha ukkeli pitäisi "samaan monttuun" rikollisten kanssa saattaa?

      • Anonyymi

        Teloitusta toivoi kun Kamppulan Manneille örisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teloitusta toivoi kun Kamppulan Manneille örisi

        Uskalias Gubbe

    • Anonyymi

      On kuulemma alkanut ärsyttämään porukkaa Kamppulassa päin kun nuuskii ja vahtii porukan tekemisiä. Ottanut lain omaan käyttöön!

      • Anonyymi

        Oli pitänyt siinä Hamarin tiellä omaa sitikkaa kiusana jottei Porvoon Liikenteen kuski voi taukojaan siinä levennyksellä pitää. Melkoista kiusantekoa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Venäläiset saa näistä hyvän syyn Suomalaisten mustamaalaamiseksi siellä.

    • Anonyymi

      Se on ikävää tuo menneisyys, natsien kanssa pelehtiminen sai aikaan paljon murhetta!

      • Anonyymi

        Totta tuo. Miksi näitä perinteitä pitää oikein järjestön toimesta muistella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuo. Miksi näitä perinteitä pitää oikein järjestön toimesta muistella?

        Kai siksi että vanhat patut voi nostaa kätensä tervehdykseen!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai siksi että vanhat patut voi nostaa kätensä tervehdykseen!!!

        Sieg Heil!

    • Anonyymi

      Se pitää taas sitä hopeista cittikaansa siinä Hamarintien ja Perttelintien risteyksen jälkeisellä vanhalla bussipysäkillä jottei Porvoon Liikenteen bussikuskit pysty pitämään taukoja siinä levennyksellä… Melkoista kiusantekoa bussikuskeille… VLZ-309 Miksi tällainen tahallinen kiusanteko sallitaan Porvoossa?

      • Anonyymi

        Varsinkin kun sillä on oma autokatospaikka Veräjätie 2:ssa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kun sillä on oma autokatospaikka Veräjätie 2:ssa!

        Ikävä asia että äärioikeiston edustajia pesiytynyt rauhalliseen Porvooseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä asia että äärioikeiston edustajia pesiytynyt rauhalliseen Porvooseen!

        On talonmiehenä Veräjätie 2:ssa

      • Anonyymi

        Kaupunki asennutti paikalle bussipysäkkimerkin. Nyt kiusanteko loppuu. Järki voitti kiusaajan tyhmyyden!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Askolassa kuoli just hiljattain kaksi miestä näihin trokareiden myrkkyviinoihin…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Askolassa kuoli just hiljattain kaksi miestä näihin trokareiden myrkkyviinoihin…

        On hyvä että Alko kontrolloi täällä myytävien viinojen laatua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä että Alko kontrolloi täällä myytävien viinojen laatua!

        Kuka ottaa vastuun jos nuoriso saa tällaisia juomia pimeiltä markkinoilta ja kuolee?

        Suomen alkoholipolitiikkaa on mukavan suojeleva!

        Ei Pirtu Trokareille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ottaa vastuun jos nuoriso saa tällaisia juomia pimeiltä markkinoilta ja kuolee?

        Suomen alkoholipolitiikkaa on mukavan suojeleva!

        Ei Pirtu Trokareille!

        Int e de lätt dehär live ,,men int meningen heller,,,,en trevlig fortsättning på hösten .,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ottaa vastuun jos nuoriso saa tällaisia juomia pimeiltä markkinoilta ja kuolee?

        Suomen alkoholipolitiikkaa on mukavan suojeleva!

        Ei Pirtu Trokareille!

        Olisi kamalaa katsottavaa kun deekut nauttisivat 96 prosentista pirtua puiston kulmilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kamalaa katsottavaa kun deekut nauttisivat 96 prosentista pirtua puiston kulmilla!

        Toi pirtu on lähinnä ruumiin pesu vettä.
        Mitä paskaa ne yrittää saada porukan juomaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi pirtu on lähinnä ruumiin pesu vettä.
        Mitä paskaa ne yrittää saada porukan juomaan!

        On edesvastuutonta ja ajattelematonta että tuollaiset mistä saa helposti alkoholi myrkytyksen tulisi tänne myyntiin ja trokareiden niitä kaupittelevan koulujen kulmilla! Kuka kantaa vastuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On edesvastuutonta ja ajattelematonta että tuollaiset mistä saa helposti alkoholi myrkytyksen tulisi tänne myyntiin ja trokareiden niitä kaupittelevan koulujen kulmilla! Kuka kantaa vastuun?

        Nååå vast ja ,,men va bryr du bej låt dom dricka ,,hur kan de störa dej ???? va har du me de begöra ,,sköt du din miljöförsöri katte misse å kom ihåg ti byta kattsanden för de lucktar katt piss i trappupgångin,,fyy fittan

        HS:n jutussa Pirtuaktivisti sanoo "Miksi minä kantaisin vettä kun voin tuoda alkoholiakin!”"

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003676109.html

        Aikamoinen viinanhimo pitää olla että 96 prosenttista pirtusta ottaa naukkua.

        Sisuskalut palaa tästä liuottimesta ja alkoholimyrkytyksen vaara on suuri!

        "Kuka kantaa vastuun?"
        Lienee itsestään selvää, että sillä ryypyn ottajalla se vastuu on.
        Niin ja missä sitä pirtua kaupitellaan? Kerro paikka, olisin kiinnostunut.

        Onko alkoholismi sen ryypyn ottajan vika tai vastuulla?

        Tästä on tutkittua tietoa!

        Entä kun alaikäinen ottaa pirtua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun alaikäinen ottaa pirtua?

        Siksi Suomessa on huolehtiva alkoholi politiikka ja sitä myydään alkossa aikuisille. Nyt pirtu trokarit myisivät auton takakontista kenelle vaan kellä on rahaa…

        Tänään on koululla vanhempainyhdistyksen jäseniä ja kysyn mitä mieltä he ovat tällaisesta Pirtuaktivismista!

        Ehkä heidän kannattaisi antaa juttu vinkki paikallislehdille.

        Askolassa kuoli hiljattain kaksi miestä näihin viinaksiin.

        Ei ollut miesten tiedossa mitä oli myyty!

        Kyllä vastuu pitää selvittää!

        Ryypyn ottajan viasta en tiedä, mutta takuuvarmasti se vastuu on sillä ryypyn ottajalla. Kukaan ei sitä ryyppyä varmuudella väkisin kurkkuun kaada, joten itse jokainen päättää ottaako vai eikö ota.
        Sanoipa se tutkittutieto mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun alaikäinen ottaa pirtua?

        Itse se alaikäinen päättää ottaako pirtua vai ei, ei siihen kukaan pysty vaikuttamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun alaikäinen ottaa pirtua?

        Itse se ottaja vastaa siitä mitä suuhunsa pistää, väkisin kenenkään, edes alaikäisen suuhun ei kukaan mitään kaada.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi Suomessa on huolehtiva alkoholi politiikka ja sitä myydään alkossa aikuisille. Nyt pirtu trokarit myisivät auton takakontista kenelle vaan kellä on rahaa…

        Totta kai myydään halukkaille maksukykyisille asiakkaille, eihän tuossa mitään erikoista ole.
        Kerro nyt missä myyvät. olisin kiinnostunut ostamaan jos hinta on kohdallaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään on koululla vanhempainyhdistyksen jäseniä ja kysyn mitä mieltä he ovat tällaisesta Pirtuaktivismista!

        Ehkä heidän kannattaisi antaa juttu vinkki paikallislehdille.

        Täysisin oikeassahan pirtuaktivisti , kenenkin mielipiteestä huolimatta on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Askolassa kuoli hiljattain kaksi miestä näihin viinaksiin.

        Ei ollut miesten tiedossa mitä oli myyty!

        Kyllä vastuu pitää selvittää!

        Kyllä se vastuu täysin yksiselitteisesti on sillä ryypyn ottajalla mitä suuhunsa kaataa.
        Siinä se vastuu on selvitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryypyn ottajan viasta en tiedä, mutta takuuvarmasti se vastuu on sillä ryypyn ottajalla. Kukaan ei sitä ryyppyä varmuudella väkisin kurkkuun kaada, joten itse jokainen päättää ottaako vai eikö ota.
        Sanoipa se tutkittutieto mitä tahansa.

        Askolan tapauksessa ryypyn ottajat eivät tienneet mitä ottivat ja menehtyivät. Asia ei ole aina niin yksinkertainen. Siksi on hyvä että ylempi taho valvoo myytäviä litkuja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysisin oikeassahan pirtuaktivisti , kenenkin mielipiteestä huolimatta on.

        Miksi pitää Pirtuaktivitin oikein HS:ssa hehkuttaa että haluaa alkoholia eikä vettä? Siis 96 %:sta pirtua juoda! Luulisi että tällaiset vanhemmat miehet voisivat olla roolimalleja nykynuorisolle eikä kehuskella lehdissä haluavansa vahvinta kamaa mitä saa!

        Siis autolla ajaessakin saa pirtu ja muita alko tuotteita juoputella?

        Omalla käyttäjän päätöksellä saa kaikissa tilanteissa pirtua ryypätä. Oman mielen mukaan.

        Melko hulluksi on tämä pirtuaktivismi mennyt.

        Se ettei ryypyn ottaja tiedä tai halua tietää mitä suuhunsa kaataa, niin ei se missään tapauksessa ole tai voi olla aineen myyjän vika tai vastuulla. Tuo kieltolain aikainen "ylemmän tahon valvonta" ei ole tätä, yksilön vapautta korostavaa, päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää Pirtuaktivitin oikein HS:ssa hehkuttaa että haluaa alkoholia eikä vettä? Siis 96 %:sta pirtua juoda! Luulisi että tällaiset vanhemmat miehet voisivat olla roolimalleja nykynuorisolle eikä kehuskella lehdissä haluavansa vahvinta kamaa mitä saa!

        Ja mitä pahaa näet siinä jos ja kun joku vanhempi "asian harrastaja" kertoo oikein lehtien palstoilla sen tosiasian, että pirtu puhtaudessaan on monta sekoite sotkua parempi vaihtoehto kunnon ryypylle. Niin ja voihan sitä mieleisellään tavalla lantata jos ja kun originaalina tuntuu liian tuhdilta tavaralta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis autolla ajaessakin saa pirtu ja muita alko tuotteita juoputella?

        Omalla käyttäjän päätöksellä saa kaikissa tilanteissa pirtua ryypätä. Oman mielen mukaan.

        Melko hulluksi on tämä pirtuaktivismi mennyt.

        Ei kai nyt sentään autolla ajaessa kukaan alkoholipitoisia juomia kehoita nauttimaan.
        Se mitä kukakin haluaa ryyppäillä on tosiaan jokaisen oman päätäntävallan alainen asia.
        Ja pirtuhan on mitä parhainta ja puhtainta ainetta, joten ei sen nauttimisessa mitään hulluutta ole, kelpais varmaan sullekin, kuten mainos sloukani aikanaan asian ilmaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nååå vast ja ,,men va bryr du bej låt dom dricka ,,hur kan de störa dej ???? va har du me de begöra ,,sköt du din miljöförsöri katte misse å kom ihåg ti byta kattsanden för de lucktar katt piss i trappupgångin,,fyy fittan

        Kissat hävisivät kun tuli kebab ravintolat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä pahaa näet siinä jos ja kun joku vanhempi "asian harrastaja" kertoo oikein lehtien palstoilla sen tosiasian, että pirtu puhtaudessaan on monta sekoite sotkua parempi vaihtoehto kunnon ryypylle. Niin ja voihan sitä mieleisellään tavalla lantata jos ja kun originaalina tuntuu liian tuhdilta tavaralta.

        On vaan todella huono roolimalli nykynuorisolle

        Nykynuorisolla on ne roolimallit aivan muualla kuin jossain kieltolain aikaisissa alkoholipolitiikan kiemuroissa.
        Ja kuten todettu, on nuorisonkin hyvä tietää, että puhtaat aineet on nauttijan terveyden kannalta aina parempia kuin jotkut epämääräiset sekoitukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt sentään autolla ajaessa kukaan alkoholipitoisia juomia kehoita nauttimaan.
        Se mitä kukakin haluaa ryyppäillä on tosiaan jokaisen oman päätäntävallan alainen asia.
        Ja pirtuhan on mitä parhainta ja puhtainta ainetta, joten ei sen nauttimisessa mitään hulluutta ole, kelpais varmaan sullekin, kuten mainos sloukani aikanaan asian ilmaisi.

        Porvoossa saa pirtua nauttia vain Pylliksellä!

        Muualla ehdottomasti kielletty!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvoossa saa pirtua nauttia vain Pylliksellä!

        Muualla ehdottomasti kielletty!

        Mistä tuollainen virheellinen tietämys on kotoisin?
        Kyllä jokainen saa kotonaan nauttia aivan mitä haluaa, ja onhan pirtu varsin jalo juoma, kokeile vaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tuollainen virheellinen tietämys on kotoisin?
        Kyllä jokainen saa kotonaan nauttia aivan mitä haluaa, ja onhan pirtu varsin jalo juoma, kokeile vaikka.

        Pyllis on Porvoon paras paikka nauttia juomia.

        Hyvää seuraa, musiikkia ja kaunis miljöö…

        Tule sinä tänne joukkoon tummaan nauttimaan jaloja juomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nååå vast ja ,,men va bryr du bej låt dom dricka ,,hur kan de störa dej ???? va har du me de begöra ,,sköt du din miljöförsöri katte misse å kom ihåg ti byta kattsanden för de lucktar katt piss i trappupgångin,,fyy fittan

        Ei kannata tunkea nenöö sinne minne muut ovat tunkeneet munöö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata tunkea nenöö sinne minne muut ovat tunkeneet munöö

        Pirtu huuhdonta auttaa tähän vaivaan, kokeile niin yllätyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyllis on Porvoon paras paikka nauttia juomia.

        Hyvää seuraa, musiikkia ja kaunis miljöö…

        Tule sinä tänne joukkoon tummaan nauttimaan jaloja juomia.

        Onko sillä pirtua tarjolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sillä pirtua tarjolla?

        On välillä ollut näitäkin tuliaisviinoja. Yleensä vain 80% Saarenmaata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä pahaa näet siinä jos ja kun joku vanhempi "asian harrastaja" kertoo oikein lehtien palstoilla sen tosiasian, että pirtu puhtaudessaan on monta sekoite sotkua parempi vaihtoehto kunnon ryypylle. Niin ja voihan sitä mieleisellään tavalla lantata jos ja kun originaalina tuntuu liian tuhdilta tavaralta.

        Ei pirtua saa lantrata koko juoman idea ja makuelämys kärsivät

        Alkon halvat viinat ovat tällaisia sakotteisiin tarkoitettuja ”talous suklaata” tyyppistä viinaa

        Hyvä pirtu tulee Puolalaisesta peruna mäskistä tislasmalla, eli älä sorru halpoihin kopioihin

        Ranskalainen ylijäämä viinistä tislattu pirtu on karmean makuista

        Vilja- ja maissipohjaiset pirtut ovat keskinkertaista peruslaatua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pirtua saa lantrata koko juoman idea ja makuelämys kärsivät

        Alkon halvat viinat ovat tällaisia sakotteisiin tarkoitettuja ”talous suklaata” tyyppistä viinaa

        sekotteisiin tarkoitettuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirtu huuhdonta auttaa tähän vaivaan, kokeile niin yllätyt

        Zyklon B käsittely auttaa nenätippuriin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysisin oikeassahan pirtuaktivisti , kenenkin mielipiteestä huolimatta on.

        Oikeassa on, ravintolaan/baariinkaan ei tarvitse omaa boosteria niin paljon kantaa kun tuo pirtua

        Samoin festareille yms, viisas säästää selvää rahaa!

        Parin desin lättänällä luistelee kivasti pilkkua kohti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysisin oikeassahan pirtuaktivisti , kenenkin mielipiteestä huolimatta on.

        Totta, vauvankin voisivat juoda pirtua tissimaidon lisäksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, vauvankin voisivat juoda pirtua tissimaidon lisäksi

        Kerrankin taagi pössis tässä aktivismissa

    • Anonyymi

      Porvoo- Helsinki Moottoritien levähdysalueelta saat

      • Anonyymi

        Tuolla motarilla on monia levähdyspaikkoja, mistähän noin suunnilleen kannattaisi käydä katsastamassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla motarilla on monia levähdyspaikkoja, mistähän noin suunnilleen kannattaisi käydä katsastamassa?

        Viimeinen kun menee Hki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen kun menee Hki

        Ok. Kiitos vinkistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Kiitos vinkistä.

        Menen huomenna ostamaan lekan. Pitkäkilpiset pääsee vielä maahan kun on kaksoiskansalainen.

    • Anonyymi

      Taisiko olla sama SS-ryhmä kun poltti Lapin?

      Ainakin lähteen mukaan häärivät Lapissa ja Norjassa!

      • Anonyymi

        Suomalaiset naiset hävisivät kummasti laivalta kun lähtivät SS-sotilaiden mukana Natsi-Saksaan!

        Minne lienevät uineet?

    • Anonyymi

      Nåå voi voi ,,

      • Anonyymi

        Natsi SS-sotilaiden uimakoulu suomalaisille naisille oli melko opettavainen, vai kuinka?

      • Anonyymi

        Melko Raakamainen kommentti Suomen naisten puolesta!

        Melkomoinen naisten vihaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko Raakamainen kommentti Suomen naisten puolesta!

        Melkomoinen naisten vihaaja.

        Ehkä raaka mutta täysin totuuden mukainen. Itse ne naiset sinne laivaan puoliväkisin tuppautui, joten ei totuuden sanomisessa mitään naisvihaa ole olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä raaka mutta täysin totuuden mukainen. Itse ne naiset sinne laivaan puoliväkisin tuppautui, joten ei totuuden sanomisessa mitään naisvihaa ole olemassa.

        Olisi naisparat voinut satamaan päästää?
        Miksi piti Suomi tytöt hukuttaa?

        Kai se rakkaus ja lupaukset paremmasta sai naiset lähtemään.

        On raakamainen murha ja murhenäytelmä mitä nämä Natsi-SS sotilaat teki.

        Miksi ne olisi pitänyt Saksan satamaan päästää?
        Ei tyhmyys ja sinisilmäisyys edes silloin edellyttänyt naisten laivaan mukaan lähtemistä.
        Ja joka ainut sinne laivaan täysin vapaehtoisesti ja omasta halusta meni.
        Laivan päällystö se määräysten vastaisten "jäniksien" poistamisesta laivasta, aivan oikein päätti.
        Ikävä tapaus sinänsä, mutta kyseisessä tapauksessa oikeutettu, josta yksittäistä sotilasta on turha syyttää.

        Olisi ne voinut puolueettomaan Ruotsin satamaan päästää.

        Humanitäärisen syyt kelpaavat aina tulla rantaan.

      • Anonyymi

        Polttivat Suomen Lapin nämä SS-sotilaat!

        Sitten vielä murhasivat naiset hukuttamalla!

        Ei ole ”Näå voi voi”

        Män Rovaniemi sun muut!

        Miinoja raivattiin niiden jäljiltä vuosia.
        Niihin kuoli lapsia yms

        Siihen aikaan ei humanitaarisia syitä ollut vielä keksittykään, eikä niillä ratsastavia Välimeren yli tulevia pitäisi nytkään missään tapauksessa rantaan päästää.

        Muuhun kantaa ottamatta, naiset pakkautui laivaan oma-aloitteisesti, laivasta sinne kuulumattomien poistaminen oli päällystöltä, niissä oloissa pakon sanelema juttu.

        Raakalaisia nämä Lapin polttajat olivat.

        Samanlaisia vempuloida kuin Himmlerkin.

        Jätkien psyyke ei kestänyt edes ampumista.

        Piti ruveta Zyklon B:llä kaasuttamaan.

        Ne ovatkin laittomia siirtolaisia ja tosiaan takaisin ne pitää käännyttää.

        Kas kun eivät kaasuttaneet Zyklon B:llä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä raaka mutta täysin totuuden mukainen. Itse ne naiset sinne laivaan puoliväkisin tuppautui, joten ei totuuden sanomisessa mitään naisvihaa ole olemassa.

        Niin niille SS-miehille kävi kaikki kaksijalkaiset kanoista tikapuihin.

        Ei mennyt aikaakaan kun keskitysleiri vanki naisia alkoi tulla raskaaksi näille vartijoille.

        Pitikö paljaalla vetää ja päästää ineen?

        Ei olisi Aatu setä tykännyt hyvää jos olisi tietänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kun eivät kaasuttaneet Zyklon B:llä

        Suomalaisten laardiperseistä olisi voinut tehdä Arjalaista saippuaa kun kropat olisivat säästyneen Zyklon B käsittelyssä

        Olisi Göbbels saanut hyvän propagandajutun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raakalaisia nämä Lapin polttajat olivat.

        Samanlaisia vempuloida kuin Himmlerkin.

        Sotilaan kuuluu tehdä työtä käskettyä eikä miettiä turhuuksia sen pidemmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätkien psyyke ei kestänyt edes ampumista.

        Piti ruveta Zyklon B:llä kaasuttamaan.

        Kuten hyvin tiedät hyväksymäsi ampuminen olisi ollut liian hidasta ja patruunoita turhaan tuhlaavaa. Juuri siksi oli löydettävä tehokkaampi ja nopeampi keino päämäärän saavuttamiseksi. Niin ja kun siihen saksalaisella tarmolla ja tarkkuudella syvennyttiin niin löytyihän se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kun eivät kaasuttaneet Zyklon B:llä

        Asiahan selvisi käytetyllä tavalla varsin näppärästi. Mainitsemasi kaasun käyttö olisi laiva olosuhteissa ollut vaarallista henkilökunnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin niille SS-miehille kävi kaikki kaksijalkaiset kanoista tikapuihin.

        Ei mennyt aikaakaan kun keskitysleiri vanki naisia alkoi tulla raskaaksi näille vartijoille.

        Pitikö paljaalla vetää ja päästää ineen?

        Ei olisi Aatu setä tykännyt hyvää jos olisi tietänyt.

        Ei kai nyt yksiäkään tikapuita sinne laivaan tarkoittamassasi mielessä raahattu.
        Olihan se saatava vertailukohteita tutkimuksille siittäjien vaikutuksesta lopputulokseen. Ja miten se muuten onnistuisi kuin paljaalla vetäen?
        Valtakunnan kansleri oli juurikin rodun jalostuksen takuumies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten hyvin tiedät hyväksymäsi ampuminen olisi ollut liian hidasta ja patruunoita turhaan tuhlaavaa. Juuri siksi oli löydettävä tehokkaampi ja nopeampi keino päämäärän saavuttamiseksi. Niin ja kun siihen saksalaisella tarmolla ja tarkkuudella syvennyttiin niin löytyihän se.

        Totuus on se että jätkien psyyke ei kestänyt ampumista. Ei edes kun pakottivat paikalliset sen tekemään ja itse katsoivat vierestä.

        Piti keksiä keino miten se tehdään niin ettei kroppaa näy ja huutoja ja itkua kuulu.

        Kokeilivat aluksi pakokaasulla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten laardiperseistä olisi voinut tehdä Arjalaista saippuaa kun kropat olisivat säästyneen Zyklon B käsittelyssä

        Olisi Göbbels saanut hyvän propagandajutun

        Päät olisi voitu myydä pessiilitehtaaseen kuten Juice osuvasti lauloi Keskitysleirin ruokavalio levyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten hyvin tiedät hyväksymäsi ampuminen olisi ollut liian hidasta ja patruunoita turhaan tuhlaavaa. Juuri siksi oli löydettävä tehokkaampi ja nopeampi keino päämäärän saavuttamiseksi. Niin ja kun siihen saksalaisella tarmolla ja tarkkuudella syvennyttiin niin löytyihän se.

        Ampuminen on inhimillisempi tapa. Nyt kaasutuksessa osa kouristelee elossa noin puolisen tuntia. Kyllä tosimiehen pitää kestää katsoa silmästä silmään telotettavaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt yksiäkään tikapuita sinne laivaan tarkoittamassasi mielessä raahattu.
        Olihan se saatava vertailukohteita tutkimuksille siittäjien vaikutuksesta lopputulokseen. Ja miten se muuten onnistuisi kuin paljaalla vetäen?
        Valtakunnan kansleri oli juurikin rodun jalostuksen takuumies.

        Heppi ei Aatusedän mielestä enää ollut Kosher

      • Anonyymi

        Hjör du,,? Män i Thailand är också vackrare än kvinnor i Finland.,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjör du,,? Män i Thailand är också vackrare än kvinnor i Finland.,,,

        Kyllä sellaista söpöä Lady Boy:ta / She Male:a kuksisi mielellään…

        Ottavat maksun aina etukäteen ja sitten hotelli huoneessa vasta huomaakin että täti olikin setä. Joutuu maksettuaan sitten B-rappuun luistelemaan. Mutta sitä virhettä ei kandee tehdä että ottaa suikkeliin kun voi saada lapis matoja.

        Nalleista ei napsu jälkeläisiä.

        Kustannustehokasta puuhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt yksiäkään tikapuita sinne laivaan tarkoittamassasi mielessä raahattu.
        Olihan se saatava vertailukohteita tutkimuksille siittäjien vaikutuksesta lopputulokseen. Ja miten se muuten onnistuisi kuin paljaalla vetäen?
        Valtakunnan kansleri oli juurikin rodun jalostuksen takuumies.

        Aatuli vaati parinsupolven takaiset paperit esittää että Kosher pariskunta mutta jengi väärenteli sukutodistuksia yms

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin niille SS-miehille kävi kaikki kaksijalkaiset kanoista tikapuihin.

        Ei mennyt aikaakaan kun keskitysleiri vanki naisia alkoi tulla raskaaksi näille vartijoille.

        Pitikö paljaalla vetää ja päästää ineen?

        Ei olisi Aatu setä tykännyt hyvää jos olisi tietänyt.

        Tehtailivat joka puolella lehtolapsia missä liikkuivat.

        Pekka Siitoin oli oman lausumansa mukaan tällainen laukaus Suomalaisen tuusberoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on se että jätkien psyyke ei kestänyt ampumista. Ei edes kun pakottivat paikalliset sen tekemään ja itse katsoivat vierestä.

        Piti keksiä keino miten se tehdään niin ettei kroppaa näy ja huutoja ja itkua kuulu.

        Kokeilivat aluksi pakokaasulla

        Ei ole uskottavaa etteikö teloittajien psyyke olisi kestänyt ampumalla tapahtuvien teloitusten katselua. Kyse oli vaan tehokkuudesta ja taloudellisuudesta joka piti saattaa paremmalle tolalle. Samasta syystä se kuorma-auton lavalla pakokaasuun tukahduttaminen oli hidasta epävarma ja tehokkuudeltaan huono ratkaisu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ampuminen on inhimillisempi tapa. Nyt kaasutuksessa osa kouristelee elossa noin puolisen tuntia. Kyllä tosimiehen pitää kestää katsoa silmästä silmään telotettavaa!

        "Ampuminen on inhimillisempi tapa."
        Ehkä, mutta hidas ja taloudellisesti turhaan tuhlaava. Mistään kenenkin katsomisen kestämisestä ei varmaan ollut kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtailivat joka puolella lehtolapsia missä liikkuivat.

        Pekka Siitoin oli oman lausumansa mukaan tällainen laukaus Suomalaisen tuusberoon

        "Tehtailivat joka puolella lehtolapsia missä liikkuivat."
        Totta kai aina pitää veisata kun kirja avoin, etkö sinäkin niin tee?
        Saattoi Pekka esittämänsä kaltainen tapaus olla, tai sitten ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole uskottavaa etteikö teloittajien psyyke olisi kestänyt ampumalla tapahtuvien teloitusten katselua. Kyse oli vaan tehokkuudesta ja taloudellisuudesta joka piti saattaa paremmalle tolalle. Samasta syystä se kuorma-auton lavalla pakokaasuun tukahduttaminen oli hidasta epävarma ja tehokkuudeltaan huono ratkaisu.

        Tästä on virallinen raportti missä Einsatzgruppenin päällikkö kertoo psyykkeen hajoamisesta ja miesten alkavan ryyppäämään koska ei kestä teloituksia.

        Natsi SS-miesten pää ja psyyke petti kun piti ampua naisia lapset sylissä ja sitten latoa ne kuoppiin ”kuin sardiinit purkissa” tavalla. Välillä ruumiit korahtelevat , liikkuivat ja elivät vielä kuopassa kun latoivat uusia päälle. Sitten piti vielä pistoolilla antaa nappi otsaan.

        Kovalle otti psyykkeen päälle kun piti terveitä hyväkuntoisia miehiä ampua, näistä naisten ja lasten komboista puhumattakaan.

        Heikkoa mies laatua nämä olivat, ei tehokkuus se pää syy ollut, raportteja löytyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nalleista ei napsu jälkeläisiä.

        Kustannustehokasta puuhaa.

        Mimmit ja kundi siellä tosiaan hyvännäköisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätkien psyyke ei kestänyt edes ampumista.

        Piti ruveta Zyklon B:llä kaasuttamaan.

        Olisiko Zyklon B auttanut Koronaan?

        Osaako kukaan virologi arvioida sen tehoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiahan selvisi käytetyllä tavalla varsin näppärästi. Mainitsemasi kaasun käyttö olisi laiva olosuhteissa ollut vaarallista henkilökunnalle.

        Ei kai se olisi Arjalaisiin tehonnut?

        Roskasakkiin kylläkin tehoaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sellaista söpöä Lady Boy:ta / She Male:a kuksisi mielellään…

        Tekisi kyllä höpöä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehtailivat joka puolella lehtolapsia missä liikkuivat.

        Pekka Siitoin oli oman lausumansa mukaan tällainen laukaus Suomalaisen tuusberoon

        Pekka oli tosi mies ja sanojensa mukainen.

        Ei ollut kurja takinkääntäjä kuten nyky poliitikot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole uskottavaa etteikö teloittajien psyyke olisi kestänyt ampumalla tapahtuvien teloitusten katselua. Kyse oli vaan tehokkuudesta ja taloudellisuudesta joka piti saattaa paremmalle tolalle. Samasta syystä se kuorma-auton lavalla pakokaasuun tukahduttaminen oli hidasta epävarma ja tehokkuudeltaan huono ratkaisu.

        Sinappikaasu ja muut herkut oli jo keksitty 1. maailmansodassa

        Fühler sai sieltä sotaoppinsa ja oli historian paras sotapäällikkö ja strategisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjör du,,? Män i Thailand är också vackrare än kvinnor i Finland.,,,

        Totta! Thaikkulassa miehetkin on paremmannäköisiä kuin Suomessa naiset! 😳👀

        Svenski puhuu kerrankin asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovatkin laittomia siirtolaisia ja tosiaan takaisin ne pitää käännyttää.

        Laittomiksi siirtolaisiksi ne suomi neidot myös saksalaiseen laivaan tuppautuessaan tähtäsivät, joka ei sitten nykyiseen tapaan silloin onnistunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsi SS-miesten pää ja psyyke petti kun piti ampua naisia lapset sylissä ja sitten latoa ne kuoppiin ”kuin sardiinit purkissa” tavalla. Välillä ruumiit korahtelevat , liikkuivat ja elivät vielä kuopassa kun latoivat uusia päälle. Sitten piti vielä pistoolilla antaa nappi otsaan.

        Kovalle otti psyykkeen päälle kun piti terveitä hyväkuntoisia miehiä ampua, näistä naisten ja lasten komboista puhumattakaan.

        Heikkoa mies laatua nämä olivat, ei tehokkuus se pää syy ollut, raportteja löytyy

        Olihan siellä se pomo, joka pistoolin kanssa kävi varmistamassa tuloksen.
        On edelleen varteenotettavaa, että tuo ampuminen hitaudessaan ja tehottomuudessaan pakotti keksimään ja kehittämään nopeampia menetelmiä päämäärän riittävän ajoissa saavuttamiseen.
        Tuo arvio heikosta mieslaadusta ei historian valossa vakuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai se olisi Arjalaisiin tehonnut?

        Roskasakkiin kylläkin tehoaa

        Älä nyt hulluja houri. Kyllä kyseinen kaasu kaikkiin sitä hengittäviin vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjör du,,? Män i Thailand är också vackrare än kvinnor i Finland.,,,

        Mitä! Svedu Pjäätteri on oppinut kirjoittamaan.
        Tai todennäköisemmin ottanut krapula vapinaan parit siivut pirtua niin osumatarkkuus kirjaimiin on parantunut selvästi!

        Nyt uskon minäkin että pirtu on Obelixin taikajuomaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hulluja houri. Kyllä kyseinen kaasu kaikkiin sitä hengittäviin vaikuttaa.

        Ehkä siellä ruumassa ei ollut käytännöllistä kaasuttaa kun olisi pitänyt kropat kuitenkin mereen heittää. Kyllä ruuma olisi tuulettanut luukut avaamalla yhtälailla kuin keskitysleirien likvidoiti huoneetkin mutta tosiaan olisi ollut hankala ja raskas kroppa ongelma joten kaikessa yksinkertaisuudessa he viskattiin mereen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan siellä se pomo, joka pistoolin kanssa kävi varmistamassa tuloksen.
        On edelleen varteenotettavaa, että tuo ampuminen hitaudessaan ja tehottomuudessaan pakotti keksimään ja kehittämään nopeampia menetelmiä päämäärän riittävän ajoissa saavuttamiseen.
        Tuo arvio heikosta mieslaadusta ei historian valossa vakuuta.

        Riika oli Euroopan Juutalaisten kulttuurin kehto.
        Siellä oli paljon Synagogeja yms.
        Siellä oli suuria kuoppia johon ”kuin sardiinit purkissa” ladontaa tehtiin. Aamun koittaessa alkoivat ampumiset ja illan hämärässä sitten loppuivat. Siinä kaupungin laidalla on nämä entiset ruumis kukkulat. Nyt jo tosin maatuneet kuopalla.

        Kandee käydä kulttuuri matkalla ihan lähistöllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä! Svedu Pjäätteri on oppinut kirjoittamaan.
        Tai todennäköisemmin ottanut krapula vapinaan parit siivut pirtua niin osumatarkkuus kirjaimiin on parantunut selvästi!

        Nyt uskon minäkin että pirtu on Obelixin taikajuomaa!

        On se. Älä sorru ”talous” laatuun.
        Tarkoitettu sekotteisiin kuten halvat Konjakit.

        Osta ”premium potato pirtsakkaa”

        Saako jostain ”Superalko” tyyppisistä nettikaupasta tilattua?

        Ei viitsisi niitä pitkäkilpisiä lähteä etsimään tähän hätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Thaikkulassa miehetkin on paremmannäköisiä kuin Suomessa naiset! 😳👀

        Svenski puhuu kerrankin asiaa!

        Juha Vainionin taannoin lauloi thaikkulan kireistä reijistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan siellä se pomo, joka pistoolin kanssa kävi varmistamassa tuloksen.
        On edelleen varteenotettavaa, että tuo ampuminen hitaudessaan ja tehottomuudessaan pakotti keksimään ja kehittämään nopeampia menetelmiä päämäärän riittävän ajoissa saavuttamiseen.
        Tuo arvio heikosta mieslaadusta ei historian valossa vakuuta.

        Totta tuo, saappaat veressä kahlasi antamassa armon laukauksia

        Junnu oli sanoituksen mestari!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako jostain ”Superalko” tyyppisistä nettikaupasta tilattua?

        Ei viitsisi niitä pitkäkilpisiä lähteä etsimään tähän hätään.

        Joudut venaa postii pitkään, levarilt saa heti troppii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittomiksi siirtolaisiksi ne suomi neidot myös saksalaiseen laivaan tuppautuessaan tähtäsivät, joka ei sitten nykyiseen tapaan silloin onnistunut.

        Olivatko prostituoituja nämä naiset?

        Jos oli niin ei sitten väliä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan siellä se pomo, joka pistoolin kanssa kävi varmistamassa tuloksen.
        On edelleen varteenotettavaa, että tuo ampuminen hitaudessaan ja tehottomuudessaan pakotti keksimään ja kehittämään nopeampia menetelmiä päämäärän riittävän ajoissa saavuttamiseen.
        Tuo arvio heikosta mieslaadusta ei historian valossa vakuuta.

        Mieslaatu oli heikko historiallisesti tarkasteltuna myös. Vähän tuli lunta ja pakkasta niin mieslaatu murtui, ei onnistunut edes Leningradin piiritys.
        Pää ei kestänyt naisten ja lasten ampumisia vaan rupesivat ryyppäämään ja muuten henkisesti hajoamaan.
        Kävivät kuksimassa Juutalaisnaisia paksuksi keskitysleireillä, liha oli heikko

        Aatu oli ainoita ketkä olivat ja elivät oppien mukaan ja oli raudan luja johtaja sekä hyvä esikuva nuorille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä siellä ruumassa ei ollut käytännöllistä kaasuttaa kun olisi pitänyt kropat kuitenkin mereen heittää. Kyllä ruuma olisi tuulettanut luukut avaamalla yhtälailla kuin keskitysleirien likvidoiti huoneetkin mutta tosiaan olisi ollut hankala ja raskas kroppa ongelma joten kaikessa yksinkertaisuudessa he viskattiin mereen.

        Voihan se noinkin olla. Näin jälkeenpäin on vaan hankala tietää kuinka asia oli. Oli miten oli tulihan asia kunnialla loppuun asti hoidettua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riika oli Euroopan Juutalaisten kulttuurin kehto.
        Siellä oli paljon Synagogeja yms.
        Siellä oli suuria kuoppia johon ”kuin sardiinit purkissa” ladontaa tehtiin. Aamun koittaessa alkoivat ampumiset ja illan hämärässä sitten loppuivat. Siinä kaupungin laidalla on nämä entiset ruumis kukkulat. Nyt jo tosin maatuneet kuopalla.

        Kandee käydä kulttuuri matkalla ihan lähistöllä.

        Niin, ehkä katsottiin viisaimmaksi tehdä noin logistisista syistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuo, saappaat veressä kahlasi antamassa armon laukauksia

        Aivan, Joten ei ollut kyse mistään huonosta mieslaadusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko prostituoituja nämä naiset?

        Jos oli niin ei sitten väliä

        Ainakin väitetään, että olivat aivan tavallisia sinisilmäisiä helposti, ulkomaalaisen komean miehen puheilla höynäytettäviä neitosia, aivan samalla tavalla kuin nykyisetkin suomi tytöt/naiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieslaatu oli heikko historiallisesti tarkasteltuna myös. Vähän tuli lunta ja pakkasta niin mieslaatu murtui, ei onnistunut edes Leningradin piiritys.
        Pää ei kestänyt naisten ja lasten ampumisia vaan rupesivat ryyppäämään ja muuten henkisesti hajoamaan.
        Kävivät kuksimassa Juutalaisnaisia paksuksi keskitysleireillä, liha oli heikko

        Aatu oli ainoita ketkä olivat ja elivät oppien mukaan ja oli raudan luja johtaja sekä hyvä esikuva nuorille!

        Ei siinä mieslaadusta ole kyse jos huonoissa varusteissa paukkupakkasilla tulee vilu.
        Ja se Leningradin piiritys suurelta osin tyrehtyi juuri varuste, ei mieslaadun heikkouksiin.
        Tuosta sotilaiden pään kestämättömyydestä ampua ei ole kyse, vaan toiminnan tehostamisen välttämättömyydestä.
        Eikös ne mahdolliset raiskausten suorittajat olleen niitä keskitysleirien vartioita, siis isolta osaltaan Ukrainalaisia. Ei sinne leireille mitään rintamasotilaita päästetty "viihtymään".
        Aatun henkilökohtaisesta käyttäytymisestä olen kanssasi samaa mieltä. Löytyisipä meiltä nyt saman tasoisia johtajia.

        Keskitysleirien vartijat olivat vain Natsi-Saksalaisia.
        Kirjoissa kerrotaan miten esim. isoimmille Natsi pampuilla piti valita naisi kuksittavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, Joten ei ollut kyse mistään huonosta mieslaadusta.

        Edes pientä linnoitussaarta Kronstadia Leningradin edustalla joka oli strategisesti eivät pystyneet valtaamaan

        Tosi Arjalainen olisi kasvattanut itselleen turkin ja selvinnyt talvesta ja vienyt valassa vannottut lupaukset kunnialla maaliin eikä joutunut Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääreen hyödyttämään vihollista!

        Eikun nimenomaan päällikön pää kesti ja joutui hoitamaan ampumiset kuopassa kun SS-teloitusryhmien tunarit ei osannut hoitaa hommiinsa. Käsi täristen ampuivat mihin sattui ja pomo kuopassa ”Sardiinien ladonnan” yhteydessä antoi armon laukauksia! Eli heikkoa laatua olivat nämä SS-miehet kuitenkin loppujen lopuksi

      • Anonyymi

        No sitten… mereen vaan, joukkoon tummaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin väitetään, että olivat aivan tavallisia sinisilmäisiä helposti, ulkomaalaisen komean miehen puheilla höynäytettäviä neitosia, aivan samalla tavalla kuin nykyisetkin suomi tytöt/naiset.

        Turhan monelle maistuu Mokka kikkeli nykyään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko prostituoituja nämä naiset?

        Jos oli niin ei sitten väliä

        Kyllä, HU0R1A oli koko sakki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, HU0R1A oli koko sakki!

        No, Do Dii…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, HU0R1A oli koko sakki!

        Muutamasta Reichsmark:sta saksetko heti levälleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhan monelle maistuu Mokka kikkeli nykyään

        Kunnon Sheikin Mokkaa sai, sopivastiii…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä! Svedu Pjäätteri on oppinut kirjoittamaan.
        Tai todennäköisemmin ottanut krapula vapinaan parit siivut pirtua niin osumatarkkuus kirjaimiin on parantunut selvästi!

        Nyt uskon minäkin että pirtu on Obelixin taikajuomaa!

        Taikajuomaa tahtoisi nyt itse kukin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskitysleirien vartijat olivat vain Natsi-Saksalaisia.
        Kirjoissa kerrotaan miten esim. isoimmille Natsi pampuilla piti valita naisi kuksittavaksi.

        Ne vartijat oli usein juuri Ukrainalaisia, Nuo jutut , että korkeassa asemassa oleva arjalainen upseeri olisi ollut halukas juutalaista vankia kuksimaan on kyllä mahdottomuudessaan täysin ennenkuulumatonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edes pientä linnoitussaarta Kronstadia Leningradin edustalla joka oli strategisesti eivät pystyneet valtaamaan

        Kuten aiemmin sanottu, vaikka ylivoimaisena sota ja olosuhde tuntijana yrität esiintyä niin tuo, että arjalaiset olisivat huonoa mieslaatua olleet on väärä tulkinta joka ei tue tosiasioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi Arjalainen olisi kasvattanut itselleen turkin ja selvinnyt talvesta ja vienyt valassa vannottut lupaukset kunnialla maaliin eikä joutunut Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääreen hyödyttämään vihollista!

        Mielipiteesi siitä mihin kukakin pystyy vain vilkkaaseen ja tarkoitushakuiseen mielipiteeseesi, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikun nimenomaan päällikön pää kesti ja joutui hoitamaan ampumiset kuopassa kun SS-teloitusryhmien tunarit ei osannut hoitaa hommiinsa. Käsi täristen ampuivat mihin sattui ja pomo kuopassa ”Sardiinien ladonnan” yhteydessä antoi armon laukauksia! Eli heikkoa laatua olivat nämä SS-miehet kuitenkin loppujen lopuksi

        Kyllä ne teloitusryhmän sotilaat ampuivat juuri niin kuin pitikin. Ainahan kiväärinlaukaus ei välittömästi tapa, joten onhan se inhimillistä ettei edes kuolemaan tuomittua jätetä kitumaan.
        Eikä se mistään huonosta mieslaadusta teloitusryhmän ampujissa todista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhan monelle maistuu Mokka kikkeli nykyään

        Juuri näin. Ei se suomi tyttöjen/naisten ulkomaisen mortoihkan saamisen halu ole vuosikymmenien saatossa miksikään muuttunut.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinne SS:ään tarkoituksella haettiin myös rikollisia ja muuta roskaväkeä

        https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/dirlewangerin-ss-yksikko-murhasi-ja-raiskasi-lapi-toisen-maailmansodan

        Harmi kun arkistoja tuhottiin ja todisteita hävitettiin. Sodasta selvinneet sotilaat vaikenivat koska nämä murhat siviiliväestöön ei vanhene koskaan

        https://kansallisarkisto.fi/documents/141232930/153230445/suomalaiset_ss-vapaaehtoiset.pdf/8f6c4b35-c878-49ea-1302-c0f28efd0349/suomalaiset_ss-vapaaehtoiset.pdf

        Tässä sinulle vähän infoa paikoista

        https://ik-ptz.ru/fi/diktanty-po-russkomu-yazyku--2-klass/10-uzhasnyh-faktov-pro-fashistskie-konclagerya-korrespondent-lagernaya-postel.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne vartijat oli usein juuri Ukrainalaisia, Nuo jutut , että korkeassa asemassa oleva arjalainen upseeri olisi ollut halukas juutalaista vankia kuksimaan on kyllä mahdottomuudessaan täysin ennenkuulumatonta.

        Höpöä löpön Natsi SS- miehet siellä vartioi.

        Ei siellä johdossa ja torneissa vierasmaalaisia ollut.

        Varsinkaan yhtäkään Ukrainalaista, ne sotivat siellä etelässä. Leirejä ei ollut edes sillä alueella.

        Leirejähän tehtiinkin valmiiksi paljon ennen kuin olivat etelässä pitkällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten aiemmin sanottu, vaikka ylivoimaisena sota ja olosuhde tuntijana yrität esiintyä niin tuo, että arjalaiset olisivat huonoa mieslaatua olleet on väärä tulkinta joka ei tue tosiasioita.

        Miksi hyvä mieslaatu olisi jäänyt Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääreen porsastelemaan omaa maata vastaan?

        Kysynpähän vaan!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi kun arkistoja tuhottiin ja todisteita hävitettiin. Sodasta selvinneet sotilaat vaikenivat koska nämä murhat siviiliväestöön ei vanhene koskaan

        https://kansallisarkisto.fi/documents/141232930/153230445/suomalaiset_ss-vapaaehtoiset.pdf/8f6c4b35-c878-49ea-1302-c0f28efd0349/suomalaiset_ss-vapaaehtoiset.pdf

        Linkittämäsi dokumentti ei todista tai edes ota kantaa saksalaisten SS sotilaiden toimintaan tai värväykseen sen aikaisen saksalaisen armeijan tehtäviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä löpön Natsi SS- miehet siellä vartioi.

        Ei siellä johdossa ja torneissa vierasmaalaisia ollut.

        Varsinkaan yhtäkään Ukrainalaista, ne sotivat siellä etelässä. Leirejä ei ollut edes sillä alueella.

        Leirejähän tehtiinkin valmiiksi paljon ennen kuin olivat etelässä pitkällä.

        Ukrainalaiset ne keskitysleirien kapoja olivat vaikka siellä torneissa saattoi vain saksalaisia sotilaita olla.
        Samoin nuo jutut , että korkeassa asemassa oleva arjalainen upseeri olisi ollut halukas juutalaista vankia kuksimaan on kyllä mahdottomuudessaan täysin ennenkuulumatonta.

        Kapot ovat olleet vain yksittäisen tuvan nokkamiehiä. Eivät todellakaan mitään vartioita.
        Naisten tuvissa olivat naispuoliset kapot.
        Ss-miehet ne siellä juutalaisnaisia nussi!

        Kapot olivat lisäksi usein Juutalaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hyvä mieslaatu olisi jäänyt Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääreen porsastelemaan omaa maata vastaan?

        Kysynpähän vaan!

        Aatu vaati nimenomaan taistelemaan loppuun asti!

        Antautuminen on anteeksi antamaton teko isänmaatasi vastaan!

        Neuvostoliitonkin antoi osalle miehistä pelkkiä patruunoita hyökkäyksessä ja jos joku kääntyi takaisin niin omat ampuivat!

        Neuvostoliitossa palautetut sotavangin joutuivat ansaitusti Gulag työleirille, kuulustelujen ja kiduttamisen ja tunnustusten omasta tahallisesta antautumisen johdosta…

        Tässä sinulle mallia miten miehet toimii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapot olivat lisäksi usein Juutalaisia

        Ei todellakaan keskitysleirin kieltä tuntematonta Ukrainalaista 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapot olivat lisäksi usein Juutalaisia

        Kapot olivat keskitysleirin toisiksi alinta kastia!

        Eivät omanneet muuta valtaa kuin järjestellä tuvan asioita. Yleensä he saivat heti napin otsaan kun tuvassa oli sinne kuulumatonta kuten sairaita jäänyt vemppaan ilman lupaa tai pimitettyä leipää

        Auschwitzin tatuoija Kirjassa kerrotaan miten jotkut Juutalais naiset joutuvat käydä SS-pomon nussittavana, tositapahtumiin perustuva kirja, kannataa lukea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne teloitusryhmän sotilaat ampuivat juuri niin kuin pitikin. Ainahan kiväärinlaukaus ei välittömästi tapa, joten onhan se inhimillistä ettei edes kuolemaan tuomittua jätetä kitumaan.
        Eikä se mistään huonosta mieslaadusta teloitusryhmän ampujissa todista.

        Kyllä se kiväärillä on laaki ja vainaa!

        Huonosti ammuttu tai käsi tärissyt kun pää ei enää kestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hyvä mieslaatu olisi jäänyt Neuvostoliittolaisten lihapatojen ääreen porsastelemaan omaa maata vastaan?

        Kysynpähän vaan!

        Kysy pois, koska eihän väittämääsi omaa maataan vastaan kukaan alkanut "porsastelemaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapot ovat olleet vain yksittäisen tuvan nokkamiehiä. Eivät todellakaan mitään vartioita.
        Naisten tuvissa olivat naispuoliset kapot.
        Ss-miehet ne siellä juutalaisnaisia nussi!

        Ja ne kapot oli Ukrainalaisia.
        Arjalainen sotilas ei missään tapauksessa olisi edes voinut seksuaalisessa mielessä koske juutalaiseen vankiin. Mielipuolisia ajatuksia asiasta esität.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapot olivat lisäksi usein Juutalaisia

        Jokunen juutalainen oli nuoleskelemalla ja raukkamaisesti tovereitaan kavaltamalla onnistunut kapon aseman saavuttamaan. Tosin kaasutukseen nekin joutui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan keskitysleirin kieltä tuntematonta Ukrainalaista 😅

        Juuri Ukrainalaisia ne kapot suurimmalta osaltaan oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapot olivat keskitysleirin toisiksi alinta kastia!

        Eivät omanneet muuta valtaa kuin järjestellä tuvan asioita. Yleensä he saivat heti napin otsaan kun tuvassa oli sinne kuulumatonta kuten sairaita jäänyt vemppaan ilman lupaa tai pimitettyä leipää

        Auschwitzin tatuoija Kirjassa kerrotaan miten jotkut Juutalais naiset joutuvat käydä SS-pomon nussittavana, tositapahtumiin perustuva kirja, kannataa lukea

        Ei ole uskottavaa , että tulisieluinen puhtaasta rotuopista kiinni pitävä arjalainen olisi edes pienen pakon edessä sekaantunut ali-ihmisenä pitämäänsä juutalaiseen.
        Monessakin kirjassa kerrotaan myös fiktiivisiä asioita totena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se kiväärillä on laaki ja vainaa!

        Huonosti ammuttu tai käsi tärissyt kun pää ei enää kestä

        Kuvittelet turhuuksia.
        Vaikka kiväärillä ammuttaessa on "laaki ja vainaa" niin sitä kuoleman jälkistä liikahtelua lihasten herpaantuessa esiintyy ja saattaa esiintyä.
        Joten ei kyse missään tapauksessa ole huonosta ampumisesta tai hermojen pettämisestä johtuvasta käsien tärinästä. Onhan ne teloituskomppanian miehet juuri tuota tehtävää varten tarkoin valittuja joilla tiedettiin "kantin "kestävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy pois, koska eihän väittämääsi omaa maataan vastaan kukaan alkanut "porsastelemaan".

        Kyllä niitä SS-miehiä jäi satojatuhansia Neuvostoliittolaisten sotavangiksi.

        Siellä ne juuri hyödyttivät vihollista osallistumalla tuottavaan työhön

        Aatu nimenomaan kielsi vangiksijäämisen ja taistelemaan viimeiseen hengenvetoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä SS-miehiä jäi satojatuhansia Neuvostoliittolaisten sotavangiksi.

        Siellä ne juuri hyödyttivät vihollista osallistumalla tuottavaan työhön

        Aatu nimenomaan kielsi vangiksijäämisen ja taistelemaan viimeiseen hengenvetoon

        Tuskinpa se työ mitä sotavangit pakolla teki, mitään porsasteluun verrattavaa oli.
        Niin ja se tuottavuuskin on enemmän tai vähemmän kyseenalaista kun se mitä teetettiin ei juurikaan palvellut sotaponnistuksia.
        Tuollainen vangiksi jäämisen kielto oli siihen aikaan joka paikassa maan tapa, ollen sananhelinää jonka toteutuminen käytännössä oli ja on mahdotonta.

    • Anonyymi

      Lisää nuskaa ,Polisiisit kin käytää ,,

      • Anonyymi

        Ei käytä, kunnon ammattilaisia ovat!

        Suomessa kansa luottaa poliisiin!

      • Anonyymi

        Ankee lapsuus kui siais isää käytti hyväks,jäi lego palikka jumiin ,,nyt närästää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ankee lapsuus kui siais isää käytti hyväks,jäi lego palikka jumiin ,,nyt närästää

        Onnellinen kommentoijan lapsuus oli kun pääsi sijaisisää hyväksikäyttämään!!!

        Ankea olisi varmaan toisten päin ollut 😇

        Kyllähän se näin on fakta ett jumiin jäänyt Lego rassa sinua ,,,dde bara så

      • Anonyymi

        Niin ja pääpehmenee sekä menettää oikeinkirjoitustaidon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se näin on fakta ett jumiin jäänyt Lego rassa sinua ,,,dde bara så

        Mikä rassa? En ymmärrä? Voitko kirjoittaa selko kieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se näin on fakta ett jumiin jäänyt Lego rassa sinua ,,,dde bara så

        Voisitko ystävällisesti kertoa mihin se Lego on jäänyt jumiin?

        Me muutkin haluamme tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnellinen kommentoijan lapsuus oli kun pääsi sijaisisää hyväksikäyttämään!!!

        Ankea olisi varmaan toisten päin ollut 😇

        Käytti sijaisisää hyväksi ja Lego palikka jäi sijaisisään jumiin.

        Aika hauska teksti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytti sijaisisää hyväksi ja Lego palikka jäi sijaisisään jumiin.

        Aika hauska teksti.

        Pirtu pehmentänyt pään ja vienyt kirjoitustaidonkin.

        MOT.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei käytä, kunnon ammattilaisia ovat!

        Suomessa kansa luottaa poliisiin!

        Poliisit käyttää nuuskaa siinä kuin kuka muu tahansa. Saavathan sitä halvalla takavarikoimalla salakuljettajilta.
        Kunnon ammattilaisia toki rikosten tekemisessä, kuten usein on esiin tullut.
        Suomessa erittäin harva luottaa poliisiin, ja miksipä maan suurimpaan järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön luottaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytti sijaisisää hyväksi ja Lego palikka jäi sijaisisään jumiin.

        Aika hauska teksti.

        Kannattaa mennä lääkäriin jos jokin vierasesine on sisälläsi.

        Järki päähän!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisit käyttää nuuskaa siinä kuin kuka muu tahansa. Saavathan sitä halvalla takavarikoimalla salakuljettajilta.
        Kunnon ammattilaisia toki rikosten tekemisessä, kuten usein on esiin tullut.
        Suomessa erittäin harva luottaa poliisiin, ja miksipä maan suurimpaan järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön luottaisi.

        Nuuskan käyttö on laillista.

        Miksi poliisi ei saisi sitä käyttää?

      • Anonyymi

        Mene poika kouluun ja opettele kirjoittamaan…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se näin on fakta ett jumiin jäänyt Lego rassa sinua ,,,dde bara så

        Missä sinun Lego palikaksi on jumissa?

        Porvoon Lääkärikeskukseen kannattaa sinun mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuuskan käyttö on laillista.

        Miksi poliisi ei saisi sitä käyttää?

        "Nuuskan käyttö on laillista."
        Eipä muuta kukaan ole väittänyt.
        "Miksi poliisi ei saisi sitä käyttää?"
        Tietenkin saa, kunhan hankkii sen laillisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nuuskan käyttö on laillista."
        Eipä muuta kukaan ole väittänyt.
        "Miksi poliisi ei saisi sitä käyttää?"
        Tietenkin saa, kunhan hankkii sen laillisesti.

        Totta, saa käyttää ja lätkänpelaajat ja muut urheilijat.

        Ei kannata tupakoida, menee hapenottokyky huonoksi.

        Nuuska lailliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, saa käyttää ja lätkänpelaajat ja muut urheilijat.

        Ei kannata tupakoida, menee hapenottokyky huonoksi.

        Nuuska lailliseksi.

        Siis Suomen kauppoihin.

      • Anonyymi

        Nuuskaa saa kun hakee ruotsin laivalta.

        On laillista ostaa ja käyttää.

        Mene hakemaan niin saat lisää kuten siinä sitä vonkaat.

        Niin ei tarvitse enää vongata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, saa käyttää ja lätkänpelaajat ja muut urheilijat.

        Ei kannata tupakoida, menee hapenottokyky huonoksi.

        Nuuska lailliseksi.

        Jotkut viisaat myös nuuskaa pitävät vahingollisena ihmiselle.
        Tupakointi vanhojen kerrostalojen parvekkeilla tosin pitäisi kieltää, nuuskan käyttö ei silläkään ketään haittaisi.
        Joten, Nuuska lailliseksi. jota se toki onkin, vaikka ei lähimarketista vapaasti saatavissa.

        On kumma että Suomi ei hakenut myynnille poikkeus lupaa niin kuin Ruotsi teki.

        Nyt vero raha valuu Ruotsiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se näin on fakta ett jumiin jäänyt Lego rassa sinua ,,,dde bara så

        Legoilla taisi leikkiä se Itävaltalainen taiteilija nuori kun hakaristin keksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kumma että Suomi ei hakenut myynnille poikkeus lupaa niin kuin Ruotsi teki.

        Nyt vero raha valuu Ruotsiin.

        Yksi kotimaisen, kaikki on kiellettyä, ajattelun hedelmiä josta sitten kaikki kärsimme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kotimaisen, kaikki on kiellettyä, ajattelun hedelmiä josta sitten kaikki kärsimme.

        Ihania Arkadiamäen päättäjien tyhmyyksiä.

        Nyt tulli ylikuormittuu kun nuuska kiekkoja matkustajilta syynää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Legoilla taisi leikkiä se Itävaltalainen taiteilija nuori kun hakaristin keksi.

        Valtakunnan kansleri oli muuten hyvä taiteilija.

        Hienoja ovat hänen maalauksensa.

        Samoin Albert Speerin kanssa tekemät hienot rakennukset ja Nürnbergin Natsi aukio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ankee lapsuus kui siais isää käytti hyväks,jäi lego palikka jumiin ,,nyt närästää

        Zyklon B auttaa muuten myös närästykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Zyklon B auttaa muuten myös närästykseen.

        Piimä ja pirtu yhdistelmä on hyvä närästyksen torjuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piimä ja pirtu yhdistelmä on hyvä närästyksen torjuja

        Uutisissa oli että apteekin närästyslääkkeet vaarallisia.

        Pirtu ja piimä yhdistelmässä, piimä pitää vatsalaukun limakalvot kunnossa ja vatsahapot aisoissa ja pirtu tappaa huonot bakteerit

        Varsinainen terveys pommi

    • Anonyymi

      Hyvää A-luokan kansaa . Harmi että vähenee oikeiden ihmisten lukumäärä .

      • Anonyymi

        Hyvää A-luokan makkaraa sen on saanut Legon lisäksi.

        Tai sitten sotasaalis Makarovin piippua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää A-luokan makkaraa sen on saanut Legon lisäksi.

        Tai sitten sotasaalis Makarovin piippua.

        Toikohan maitojunalla tulleet muutakuin nahkansa?

    • Anonyymi

      Askolassa sai dunkkuun koululainen…

      Onko kouluissa turvatonta?

      • Anonyymi

        Pitäisikö oikeiston vaatia kurin ja järjestyksen palauttamista valtakuntaan?

      • Anonyymi

        Soihtukulkueet turvaamaan koulutietä koululle.

        Ruskeapaitaiset kodinturvajoukot vahtimaan kansalaisten lapsien koulumatkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soihtukulkueet turvaamaan koulutietä koululle.

        Ruskeapaitaiset kodinturvajoukot vahtimaan kansalaisten lapsien koulumatkaa.

        Pekka Siitoimella olisi ollut hyvä valmis organisaatio tähän toimintaan.

        Koulutiet ja koulun välitunnit turvalliseksi lapsille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoimella olisi ollut hyvä valmis organisaatio tähän toimintaan.

        Koulutiet ja koulun välitunnit turvalliseksi lapsille!

        Se on nähty että Ruotsin malli ei toimi!
        Esim Malmö, Göteborg ja Tukholman lähiöt.

        Mitä pitäisi tehdä että kansalaiset voivat turvallisin mielin liikkua ja olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on nähty että Ruotsin malli ei toimi!
        Esim Malmö, Göteborg ja Tukholman lähiöt.

        Mitä pitäisi tehdä että kansalaiset voivat turvallisin mielin liikkua ja olla?

        ”Soldiers of Odin” tyyppinen ryhmä olisi hyvä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Soldiers of Odin” tyyppinen ryhmä olisi hyvä?

        Pekka kertoi dokumentissa mitä monikulttuurisuudesta on seurannut esim. Amerikassa. Olemmeko Amerikan ja Ruotsin tiellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka kertoi dokumentissa mitä monikulttuurisuudesta on seurannut esim. Amerikassa. Olemmeko Amerikan ja Ruotsin tiellä?

        Perinnejärjestöt voi ottaa toimintaan mukaan.
        Heiltä saisi hyviä käytännön neuvoja ja olisivat nuorisolle esikuvina
        Soihtukulkueet olisivat tosi makeita pimeinä syyspäivänä ja se puun tuoksu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perinnejärjestöt voi ottaa toimintaan mukaan.
        Heiltä saisi hyviä käytännön neuvoja ja olisivat nuorisolle esikuvina
        Soihtukulkueet olisivat tosi makeita pimeinä syyspäivänä ja se puun tuoksu!

        Nykyään olisi hyvien propaganda julisteiden teko helppoa ja halpaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään olisi hyvien propaganda julisteiden teko helppoa ja halpaa

        Kodinturva joukot voisivat olla samalla Signal ryhmässä ja jakaa tietoa ja käskyjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kodinturva joukot voisivat olla samalla Signal ryhmässä ja jakaa tietoa ja käskyjä

        Kamppulassa voisi käydä puiston siivousjoukot

        Veisivät pahimmassa deegigsessä olevat huilimaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamppulassa voisi käydä puiston siivousjoukot

        Veisivät pahimmassa deegigsessä olevat huilimaan

        Pientä järjestyksen valvontaa kyllä kaipaisi ainakin kesäisin kun työkkärit ilmestyvät tilille

        Näkee puiston iloliemi Veikkojen määrästä milloin on rahaa päällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pientä järjestyksen valvontaa kyllä kaipaisi ainakin kesäisin kun työkkärit ilmestyvät tilille

        Näkee puiston iloliemi Veikkojen määrästä milloin on rahaa päällä

        Pitäisi tehdä samoin kuin jotkut kaupungit tekee.

        Hieman syrjemmälle tehdään kestävä kotospaikka penkkeineen örisiöille jossa jonkun sortin näköseinät

        Siellä voivat tenuta brenkkua ja ilakoida mielensä mukaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi tehdä samoin kuin jotkut kaupungit tekee.

        Hieman syrjemmälle tehdään kestävä kotospaikka penkkeineen örisiöille jossa jonkun sortin näköseinät

        Siellä voivat tenuta brenkkua ja ilakoida mielensä mukaan

        Älä nyt hulluja puhu. rakennettiinhan kevariin aikoja sitten tenunenien taukotupa valoineen, roskapönttöineen ja lepopenkkeineen Mielikintielle "varjoisaan paikkaan" muka paremmin valvottavaan kohteeseen. Ja kuinkas sitten kävikään? Örveltäminen ja "kokoustaminen" yltyi niihin mittoihin, että vastuullisten kansalaisten vaatimuksesta rakennelma vähin äänin purettiin.
        Joten tuota "hieman syrjemmällä" olevaa kaljoittelu paikkaa on kokeiltu , eikä samaa virhettä kannata toistamiseen tehdä.

        Aamulla hieman ennen kello yhdeksää jo odottavat että saisivat kaljaa, siideriä ja lonkeroa kaupasta ja jäävät ryyppäämään siihen Peipon koulun eteen sopivasti kun lapset menevät kouluun

        Koulupäivän jälkeen osa deekuista jo ottaa päivänokoset siinä penkillä sopivasti lasten silmien edessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hulluja puhu. rakennettiinhan kevariin aikoja sitten tenunenien taukotupa valoineen, roskapönttöineen ja lepopenkkeineen Mielikintielle "varjoisaan paikkaan" muka paremmin valvottavaan kohteeseen. Ja kuinkas sitten kävikään? Örveltäminen ja "kokoustaminen" yltyi niihin mittoihin, että vastuullisten kansalaisten vaatimuksesta rakennelma vähin äänin purettiin.
        Joten tuota "hieman syrjemmällä" olevaa kaljoittelu paikkaa on kokeiltu , eikä samaa virhettä kannata toistamiseen tehdä.

        Mikä siinä syrjemmässä paikassa ihmisiä noin harmitti?
        Ehkä jokin meni siinä suunnittelussa pieleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hulluja puhu. rakennettiinhan kevariin aikoja sitten tenunenien taukotupa valoineen, roskapönttöineen ja lepopenkkeineen Mielikintielle "varjoisaan paikkaan" muka paremmin valvottavaan kohteeseen. Ja kuinkas sitten kävikään? Örveltäminen ja "kokoustaminen" yltyi niihin mittoihin, että vastuullisten kansalaisten vaatimuksesta rakennelma vähin äänin purettiin.
        Joten tuota "hieman syrjemmällä" olevaa kaljoittelu paikkaa on kokeiltu , eikä samaa virhettä kannata toistamiseen tehdä.

        On kyllä totta että ihmiset itse pilaavat heille annetut edut ihan itse

        Jos kaljottelu olisi ollut ns. normaalin rajoissa, paikka olisi saanut olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä totta että ihmiset itse pilaavat heille annetut edut ihan itse

        Jos kaljottelu olisi ollut ns. normaalin rajoissa, paikka olisi saanut olla?

        Ihan hyvä että kesällä kaljottelevat muualla kuin asuntojen sisällä. Hirveä möykkä ja rappukäytävässä ramppaamisen äänet ja örinät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä että kesällä kaljottelevat muualla kuin asuntojen sisällä. Hirveä möykkä ja rappukäytävässä ramppaamisen äänet ja örinät.

        Olisi kyllä hyvä jos kaljaa saisi jostain kioskista Kamppulassa
        Ei tarvitsisi siitä ostarilta ostaa ja notkua siinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kyllä hyvä jos kaljaa saisi jostain kioskista Kamppulassa
        Ei tarvitsisi siitä ostarilta ostaa ja notkua siinä

        Olisiko Pirtuautomaatti hyvä keksintö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko Pirtuautomaatti hyvä keksintö?

        Siitä saisi kunnon tömpsyn aamuun ja vapina, viinakrampit ynnä muu paha mieli katoaisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä saisi kunnon tömpsyn aamuun ja vapina, viinakrampit ynnä muu paha mieli katoaisi

        Sosiaali voisi antaa ”Pirtu seteleitä” automaattiin ongelma tapauksille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaali voisi antaa ”Pirtu seteleitä” automaattiin ongelma tapauksille

        Kerrankin suolessa erikoisen hyvä ja kannatettava ehdotus. Nyt ne tahot jotka Kevariin tenunenille taukotuvan rakensi, ottakaa koppi oikeasta ja toimivasta ehdotuksesta ja aloittakaa hankesuunnittelu ehdotetun vaatimien tilojen pikaisesta rakentamisesta, vaikka siihen ostarin "viisasten kivien" tai entisen kokoontumispaikan ( josta se talvikunnossapito kyltin mukaan edelleen puuttuu) tilalle tai välittömään läheisyyteen.

        Hyvä aloite. Olisi mukava katsella kun ”Juova kansanosa” lompsisi Pirtu automaatin suuntaan pois koulujen ja ostarin luota…

        Mistä Porvoosta saisi ostettua Pirtua?

        Onko Pirtu Aktivistilla myyntiä myös?

        Tekisi mieli vetää siitä raakana syys kännit

        "Tekisi mieli vetää siitä raakana syys kännit"
        Tuskin sinun(kaan) kurkku tai sisuskalut pirtun raakana nauttimista kestäisi. Mutta sopivasti lantattuna, eihän parempaa juhlajuomaa ole olemassa.

        Ei siitä hyvästä Pirtun mausta pääse nauttimaan jos sitä lantraa jollain!

        Vichy ja muut vedet tuovat epäpuhtaina huonoja sivumakuja raikkaaseen etanoliin ja kolat ym peittävät taas makuja.

        Kaadetaan kurkkuun runsaasti raakana ja taskulämpöisenä niin uusi makumaailma avautuu puhtaasta tuotteesta!

        Riittävästi pirtua kurkkuun kaataneella varmasti se makumaailma avautuu aivan uudella tavalla. Tosin se avaus tapahtuu ruumishuoneella patologin toimesta mutta siitähän nyt ei ollut kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä hyvästä Pirtun mausta pääse nauttimaan jos sitä lantraa jollain!

        Vichy ja muut vedet tuovat epäpuhtaina huonoja sivumakuja raikkaaseen etanoliin ja kolat ym peittävät taas makuja.

        Kaadetaan kurkkuun runsaasti raakana ja taskulämpöisenä niin uusi makumaailma avautuu puhtaasta tuotteesta!

        Ainoa sallittu lantrinki Pirtulle on Turkin Pippurit!
        Niitä kun liuottaa vähintään 25%:a tilavuudesta niin tulee hyvää napsujuomaa baariin. Kaupan juomat laimeita ja liian vähän salmiakkia. Tässä prosentit kohdillaan ja mukava salmiakin maku. Ei tarvitse montaa yli 10 €:n juomaa baarista ostaa!

        Ei kai rahattomuudella voi mitenkään puolustella makujen ja aromien pilaamista.

        Hei, kiitos vinkistä. Olenkin ihmetellyt miksi kosanderiin tehtynä tulee niin paljon juomaa lisää. Laimenee kosanderi tosiaan! Hyvä vinkki tosiaan tehdä kunnon väkevään Pirtuun niin laimistuu oikeaan juoma väkevyyteen. Jatkoon tämä resepti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rahattomuudella voi mitenkään puolustella makujen ja aromien pilaamista.

        Omasta mielestä baarien hinnat ovat liian kalliita. Ei ole rahasta tai sen puutteesta kiinni jos ei halua kapitalistin kukkaroon omia rahoja laittaa! Kapitali keskittyy näiden riistäjien taskuun ja tuloerot kasvavat! Nyt maa eriarvoistuu tulojen ja hintojen takia ja alkaa rikollisuus ja jengittyminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rahattomuudella voi mitenkään puolustella makujen ja aromien pilaamista.

        Voi sen Pirtun taskumatistakin hörppiä siellä baarissa! Näin et menetä raikkaan etanolin ihanaa makua! Eikä tarvitse maksaa nykyisiä riisto hintoja baarin kyypparille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rahattomuudella voi mitenkään puolustella makujen ja aromien pilaamista.

        Kyllä, jos haluaa maut ja aromit aitoina niin pitää Pirtu juoda raakana. Miksi lantrata Pirtua esim kolaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rahattomuudella voi mitenkään puolustella makujen ja aromien pilaamista.

        Just näin… Raakana vaan ääntä kohti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin… Raakana vaan ääntä kohti!

        Kunnon pohjia otetaan just ja baariin lähdössä. Barragudaan mennään aluksi… Omat boosterit mukana niin voi niitä laimeita mehupaukkuja terästää kunnon alkolla… ja Porvoon missit kainalossa sitten jatkoille kotiin viedä! Mikä meno muilla tänään Porvoossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon pohjia otetaan just ja baariin lähdössä. Barragudaan mennään aluksi… Omat boosterit mukana niin voi niitä laimeita mehupaukkuja terästää kunnon alkolla… ja Porvoon missit kainalossa sitten jatkoille kotiin viedä! Mikä meno muilla tänään Porvoossa?

        Meijän poppoo tänään klubille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meijän poppoo tänään klubille

        Röllin paikkoihin ei mennä. Huijari ja öky kapitalisti!
        Huomaa minkä puolueen jäsen on!

        Jep, totta. Missä sitten Porvoossa voi nostaa kuppia että rahat eivät mene sika kapitalistin rahasäiliöön?

        Olisiko kivoja perheyritys baareja Porvoossa?

        Kamppulan molemmat kuppilat ovat kapitalisti vapaalla vyöhykkeellä. Niinkuin lähiöissä yleensä. Kapitalistit rohmunneet rahalla keskustojen liiketilat.

        Onko kapitalistien baareissa kannattavuus laskenut? On niin öky hinnat! Ja polkevat työntekijöiden etuuksia! En mene noihin!

        Kapitalistien ketjukahvi paikoissa hirmuhinnat kahvissa ja muissa tuotteissa. Kahvi ja baakelssi jo useiden netto tuntipalkkojen arvoinen! Sama juttu kun kapitalistien ravintoloissa, rikkaat rikastuu entisestään ja köyhät köyhtyy. Keskiluokka häviää!
        Kohta proletariaatti huuta Putleristien kanssa yhteen ääneen ”Toverit! Hakekaa kiväärit”

        Siinä sitten Pirtua naukkailessa torille sekaan tummaan vaan!

        Ei mulla oo enää varaa juoda baareissa kun kaikki hinnat ovat pilvissä. Nykyään vaan frendien kanssa kalsarikännejä vedetään ja kuunnellaan metallia. Musa, porukka ja fiilis parempia kuin keskustan mestoissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Röllin paikkoihin ei mennä. Huijari ja öky kapitalisti!
        Huomaa minkä puolueen jäsen on!

        Sen vaimo on kuulemma Ruotsalaisen Kommunisti Puolueen jäsen -> ei siis kapitalisti porvari?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vaimo on kuulemma Ruotsalaisen Kommunisti Puolueen jäsen -> ei siis kapitalisti porvari?

        Jep, kommarit eivät pidä kapitalisteista!
        Lue Suomen historiasta punaisten ja valkoisten luokkasodasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, kommarit eivät pidä kapitalisteista!
        Lue Suomen historiasta punaisten ja valkoisten luokkasodasta!

        En kyllä muista Vappu Marsseilla tota Ruotsalaista Kommunisti Puoluetta nähnyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä muista Vappu Marsseilla tota Ruotsalaista Kommunisti Puoluetta nähnyt

        Oli aikoinaan Ruotsalaisen Kommunisti Puolueen jäseniä marsseilla. Käy katsomassa vaikka Tolkkisten työväen talolla ja lue paikallis historiaa. Lahtarit kyllä taisi listiä paljon Svedu Tovereita ja laittaa niitä keskitysleireihin!

      • Anonyymi

        Kommarien kuolleisuus oli niin suuri lahtari valkoisten sorron alla että ulkomaiden painostuksen alla ne joutuivat oloja ”parantamaan”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meijän poppoo tänään klubille

        Missä tänään menoa Porvoossa?

      • Anonyymi

        Slå nu reen tuumen i räven ,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Slå nu reen tuumen i räven ,,

        Mikä baari kyseessä? En ole kuullut moisesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä baari kyseessä? En ole kuullut moisesta!

        Onx Porvoos viel se viini baari jossain torin lähel? Mentäis sin naattimaan…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onx Porvoos viel se viini baari jossain torin lähel? Mentäis sin naattimaan…

        Se on nykyään perus juottola!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on nykyään perus juottola!

        Eikö siellä ollut viini juhlatkin? Luulisi löytyvän laatuviineihin erikoistunut paikka sieltä

    • Anonyymi

      Putin etsii Suomesta syitä propagandalleen ja vaikuttaa sisäisiin asioihin.

      Nyt Suomen rajalle tuodaan porukkaa ja aiheuttaa kaaosta täällä. Epätoivoiset ihmiset lamaantuvat epätoivoisiin uutisiin!

      Ihmiset eivät käytä rahaa vaan jemmaavat sitä jos lähtö tulee Putinin toimesta!

      Lama tulee ja asuntojen hinnat ja kusyntä laskee!!!

      • Anonyymi

        Älkää ostako asuntoja Hki:n itäpuolelta. Putinin tykit kantaa Porvooseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää ostako asuntoja Hki:n itäpuolelta. Putinin tykit kantaa Porvooseen!

        Jep, niillä on Iivana-Julma järjestelmä rajalla odottamassa piiput kohti Porvoota!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, niillä on Iivana-Julma järjestelmä rajalla odottamassa piiput kohti Porvoota!

        Niinpä, siitä kuulemma lentää mälli helposti kirkolle asti…

      • Anonyymi

        Venäläiset saavat tällaisista Natsi-perinneseuroista hyvän syyn lähettää näitä ”Mällejä” Porvooseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset saavat tällaisista Natsi-perinneseuroista hyvän syyn lähettää näitä ”Mällejä” Porvooseen!

        On se Iivana tosi Julma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset saavat tällaisista Natsi-perinneseuroista hyvän syyn lähettää näitä ”Mällejä” Porvooseen!

        Lehdissä uutisoitiin hiljattain että Venäjä kasvattaa joukkojaan itä-rajalla. Tulee uusia varuskuntia ja sotalaivoja Laatokalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdissä uutisoitiin hiljattain että Venäjä kasvattaa joukkojaan itä-rajalla. Tulee uusia varuskuntia ja sotalaivoja Laatokalle.

        Mihinkä asti tuollaisen sotalaivan ”Mälli” lentää Laatokalta? Ei kai sentään ihan Porvooseen asti kuitenkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkä asti tuollaisen sotalaivan ”Mälli” lentää Laatokalta? Ei kai sentään ihan Porvooseen asti kuitenkaan?

        Laatokan sota-aluksella on pitkän kantaman ohjuksia myös. Nykyaikainen laivatykki kantaa toiselle sadalle kilometrille asti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laatokan sota-aluksella on pitkän kantaman ohjuksia myös. Nykyaikainen laivatykki kantaa toiselle sadalle kilometrille asti!

        Saas nährä minkalaasen härdellin Putleri pistöö pystöön rajalla. Mahtakohan olha kellöön enöön asioo Venäjälhe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saas nährä minkalaasen härdellin Putleri pistöö pystöön rajalla. Mahtakohan olha kellöön enöön asioo Venäjälhe?

        Ei sinne ole mitään asiaa kenellekään nyt!
        Mitään takeita ei ole että pääseekö enää takaisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinne ole mitään asiaa kenellekään nyt!
        Mitään takeita ei ole että pääseekö enää takaisin!

        Hakekaa turvapaikkaa Suomesta jos ette pääse pois Venäjältä! Niin ne muutkin tekee! Tai sitten tulette pohjoisesta rajan yli jalan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakekaa turvapaikkaa Suomesta jos ette pääse pois Venäjältä! Niin ne muutkin tekee! Tai sitten tulette pohjoisesta rajan yli jalan!

        Kohta ne tuuppii porukkaa Vaalimaankin rajanylityspaikan kautta. Käyvät tekemässä aitaan reijän ja sitten tuloo populaa…
        Onko Porvoossa vastaanottokeskusta jo rakanteilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta ne tuuppii porukkaa Vaalimaankin rajanylityspaikan kautta. Käyvät tekemässä aitaan reijän ja sitten tuloo populaa…
        Onko Porvoossa vastaanottokeskusta jo rakanteilla?

        Mie voin myyrä niil sähkö Magitan rällykän halval hinnal nii suop reijän tehryyks

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie voin myyrä niil sähkö Magitan rällykän halval hinnal nii suop reijän tehryyks

        Voi myös kaivaa tunnellin aidan ali… Niinhän ne teki Meksikon ja Jenkkilän rajalla…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi myös kaivaa tunnellin aidan ali… Niinhän ne teki Meksikon ja Jenkkilän rajalla…

        Niin ja tuoda sitä kautta vanha Mosse tuliaisena!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja tuoda sitä kautta vanha Mosse tuliaisena!

        Ai ihka oikea Tschernobiili

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai ihka oikea Tschernobiili

        Taitaa kaikki olla jo niin lahoja ettei pysy koossa nämä autot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa kaikki olla jo niin lahoja ettei pysy koossa nämä autot.

        Mitä auton tuonti sieltä muuten maksaa? Paljonko on verot yms? Ruplan kurssi ilmeisesti edukas? Paperi pyrogratian vaikeus? Kannattaako???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä auton tuonti sieltä muuten maksaa? Paljonko on verot yms? Ruplan kurssi ilmeisesti edukas? Paperi pyrogratian vaikeus? Kannattaako???

        Hei! Ihan oikeesti! Älä edes mieti… Katsastamattomia, ruosteisia raatoja mitä on huollettu Siperian Igorilla… Hae nyt Ruotsista kunnon ritsa itsellesi! Kruunu on halpaa kuin saippua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! Ihan oikeesti! Älä edes mieti… Katsastamattomia, ruosteisia raatoja mitä on huollettu Siperian Igorilla… Hae nyt Ruotsista kunnon ritsa itsellesi! Kruunu on halpaa kuin saippua!

        Hommaa kunnon taka tuuppari kartano Volvo. Menee vielä isältä pojalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! Ihan oikeesti! Älä edes mieti… Katsastamattomia, ruosteisia raatoja mitä on huollettu Siperian Igorilla… Hae nyt Ruotsista kunnon ritsa itsellesi! Kruunu on halpaa kuin saippua!

        Vieläkö lapista saa niitä itärajan yli tulleita hylättyjä autoja halvalla?

        Tekisi mieli rempata tuollaisen yksinkertaista tekniikkaa olevan menopelin kesä autoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö lapista saa niitä itärajan yli tulleita hylättyjä autoja halvalla?

        Tekisi mieli rempata tuollaisen yksinkertaista tekniikkaa olevan menopelin kesä autoksi.

        Ei siellä lapissa mitään autoja ole, polkupyöriä sitäkin enemmän.

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe