Facebookin tanssiporukat kanavalla on kauhisteltu viimepäivinä sitä, miten tanssiorkesterit uskaltavat arvostella tanssilavakulttuurin kehitystä.
Ikävä kyllä olen itsekin töissä yrityksessä, joka on mukana tässä nykyajan hullutuksessa, esim. työkaverista ei voi sanoa, että hän on äitiyslomalla, koska paljastan jotain salaista hänen sukupuolestaan. Itse hän toistaiseksi saa raskaudestaan ääneen puhua, mutta ehkä tämäkin oikeus halutaan tulevina vuosina poistaa. Eettisistä - tai rehellisesti sanoen taloudellisista - syistä en voi omalla nimellä tällaista tekstiä julkaista.
Kirjoituksissa ei otettu kantaa sukupuoleen, mutta odotetusti sekin keskustelu nousi naamakirjassa lopulta esiin, kun joku tanssilava oli mennyt muuttamaan hakuvuorot sukupuolineutraaleiksi. On siis viejän ja seuraajan hakuvuorot. Tätä seuraavaa "kehitysaskelta" uskon tanssiorkestereiden edustajienkin pelänneen, mutta eivät olleet tarpeeksi rohkeita näin syvään päätyyn menemään, lokaa tuli niskaan jo aktiivitanssijoiden arvostelusta. Kuulun itsekin heihin ja ymmärrän hyvin mistä orkesterit puhuvat.
Faktahan on, että paritanssia harrastetaan vastakkaisen sukupuolen vuoksi, joten miesten ja naisten roolien hajoaminen tulee taatusti romuttamaan tanssilavakulttuurin, sellaisena kuin se on tähän asti säilynyt. Sitä on tehty jo monta vuotta ja nyt aletaan ylittämään rajaa, mikä taatusti jättää lavat vain urheiluväen käyttöön. Meissä aktiivitanssijoissa on myös muita kuin urheilijoita, mutta omalla nimellä monikaan ei voi (ettei mene työnantajan korviin) tai uskalla (menettää myös mieluisia tanssitettavia) sanoa, että orkesterit ovat ihan oikeassa, että urheilu tappaa tämän kulttuurin.
Urheilutapahtumassa on aivan sama kenen kanssa urheilee, vaikka sielläkin on totuttu sukupuolirooleihin. Odotankin innolla milloin se niistä saadaan poistettua (naisuimareiden seassa parrakkaita miehiä.. tietenkin saunomassakin yhdessä jne.. ja sukupuoltahan voi ilmeisesti kohta muuttaa kännykällä parissa minuutissa, joten mies voi olla nainen, aina niin halutessaan, eikä naisilla saa olla tähän nokan koputtamista). Ymmärrän jos kaapissa pysyneet haluavat harrastaa myös paritanssia vain samaa sukupuolta olevien kanssa.. tai ainakin ajoittain, niin ei tarvitse paljastaa olemustaan. Ehkä olisi ollut parempi vaihtoehto järjestää erilliset transutanssit, eikä odottaa, että jokaisen pitää muovautua pienen väestön outoihin tarpeisiin. Vuosien päästä ihmetellään, kun ihmiset eivät tiedä miten lapsia tehdään, kun sukupuolesta ei ole mitään käryä.
Huvittavinta noissa aktiivitanssijoiden puolusteluissa on viestit, joita tulee eräältä tanssiopettajalta. Hän on naimisissa ja naamakirjassa pitää esittää siveää ja puolustaa tanssin epäseksuaalisuutta, vaikka todelliset mielipiteet ovat jotain ihan muuta. Mutta hänen maksavat asiakkaansa ovatkin noita aktiivitanssijoita, niin eihän hän voi orkestereiden tapaan kertoa mitä asiakkaistaan oikeasti ajattelee. Varsinaista tekopyhyyttä tämä antihomofobia nykyään.
Samoin moni aktiivitanssija on puolustelemassa sukupuolineutraaliutta, mutta tähänkin olen kuullut kimppakyydeillä selkeät perustelut. Naiset, joita ei haeta, voivat hakea naisia joita ei haeta. Kaikki pääsevät siis tanssimaan ja kilpailu heteropareista jää vähemmälle, miksipä tällaista kehitystä ei haluaisi tukea.. eihän se näiltä halutuilta naisilta ole pois.
Myös se on fakta, jonka olen vuosikymmenten aikana huomannut, että mitä enemmän ihminen käy tanssikursseja, sitä vähemmän hän nauttii tanssimisesta. Urheilusta ja suorittamisesta hän kyllä nauttii, tätähän orkesterin edustajatkin tarkoittivat, mutta eivät osanneet pukea sitä oikein sanoiksi.
Luomutanssijoilla ja kerran kesässä lavoilla kävijöillä on kyky heittäytyä hetkeen, elää tunteen mukana ja antaa musiikin viedä.. myös lakanoiden väliin, jos siltä tuntuu. Aktiivitanssijat joutuvat huolehtimaan maineestaan, koska tuntevat toisensa.. lähilavoilla on turha kuvitella saavansa aktiivisempia tanssijoita lakanoiden väliin, mutta kesän tanssikiertueilla tilanne on toinen, koska todennäköisyys lavoilla törmäämiseen lähivuosina on epätodennäköisempää. Tanssireissuilla tuon erään openkin bongasin ja tapailtiin ihan tarkoituksellakin muutamia kertoja tanssirundini jälkeen, enkä usko että olisin mikään poikkeus, uusi kasvo, jonka kans kemiat toimi, niin kyllähän naisellinen nainen toimii ja mieshän ei sano koskaan ei.
Tanssilavat olivat viime vuosituhannella paikkoja, joissa tapailtiin ihmisiä, pidettiin hauskaa ja nautittiin elämästä ja seksuaalisuudesta. Nyt tästä on tullut tabu. Ihmisiä pitää nykyään tapailla vain Tindereiden ja muiden työpaikkahaastatteluita muistuttavien alustojen kautta, eikä niissäkään luultavasti kohta saa sanoa hakeeko miestä vai naista, kuten ei enää meillä työnhakijoistakaan tiedä, ennen haastattelua kumpaa ovat, eikä haastattelussa saa asiaa kysyä, jos näyttää kovin epämääräiseltä. Tanssimisen pitää olla suoritusta, siinä ei saa olla merkitystä onko vastapuoli läski, transu vai lammas.
Tanssilavakulttuurin tuhoutuminen sukupuolineutraaliuden myötä
17
623
Vastaukset
- Anonyymi
Onneksi ei tarvi olla näkemässä mihin tämä maailma menee..
- Anonyymi
Meidän mummo on monta kertaa kertonut, kuinka he likkakaverinsa kanssa menivät työväentalolla polkkaa ja korko tarttui hameen helmaan ja he meni pitkin pituuttaan siihen orkesterin eteen. Ja kaikki nauroivat ja he itekin nauroivat niin että, vaikka parketista meni tikkuja pyllyyn. Orkesteri ei nauranut tai ainakaan mummo ei ole tätä maininnut.
Pidän tätä kuitenkin kiistattomana osoituksena ensinnäkin siitä, että naiset ovat aina tanssineet keskenään tilanteissa, joissa heitä ei ole haettu ja toisaalta siitä, että keskenään tanssivat naiset pääsevät miehen kanssa naimisiin sekä kolmanneksi siitä, että naisten keskinäistä tanssimista on alettu paheksua vasta viimeaikoina. Nimittäin mikäli näin olisi ollut jo mummon aikoina, kukaan ei olisi nauranut, vaan tanssisaliin olisi laskeutunut syvä hiljaisuus ja siveyslautakunnan puheenjohtaja olisi astunut estradille ja lausunut suunnilleen nämä sanat: siitäs saivat, kun keskinään tanssivat! Ja kaikki paikalla olleet olisivat nyökytelleet paheksuvasti, mutta tyytyväisinä päitään toinen toisilleen tapauksesta kuiskien.
Kyllä se aina ollut, että tansseissa on esitelty taitoja. Taitojen esittelemiseen soveltui munnon aikaan polkka, jolla etenkin oman kylän jannut pääsivät esittelemään naimattomien synnytysikäisten tytärten isäukoille kimmoisuuttaan ja muutakin maataloustyöhön soveltuvaa liikekieltään. Miksikö nimenomaan oman kylän jannut pääsivät parhaiten? Yksinkertaisesti siksi, että joka kylässä oli - niin juuri totta se hyvinkin pitkälti on - aivan omanlaisensa ja nimenomaan oman kylän jannuille räätälöity polkkavariaatio! Naapurikylien jannut olivat oman kylän polkkavariaatiolla aivan statistien roolissa yleensä, mutta jos naapurikylästä ilmaantui tansseihin jannu, joka pistikin paremmaksi, kartut alkoivat heilua välittömästi.- Anonyymi
Nykyään karttuja vastaa esmes tanssiharrastajien äidit, jotka alkaa heilua heti, jos heän hajuherneet ei oo mitalisijoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään karttuja vastaa esmes tanssiharrastajien äidit, jotka alkaa heilua heti, jos heän hajuherneet ei oo mitalisijoilla.
Niin tai tanssi- ynnä muussa sensemmoisessa edustusjoukkueessa.
- Anonyymi
Sukupuolineutraaliuden ei tarvitse olla uhka kenellekään: nimittäin niin kauan kuin tanssimon narikassa ei jaeta seuraajille ja viejille erikseen esmes rintamerkkejä, viejä-vai-seuraaja-statustaan voi vaihtaa sen mukaan, mikä hakuvalo milloinkin tanssimon seinällä palaa. Pitäisinkin sukupuolineutraaliutta enneminkin mahdollisuutena etenkin niille miehille, jota eivät ole löytäneet mieleistään seuraajaa tansseista: hakiessaan seuraajat-hakuvalolla miehet pääsevät näyttämään naisille, mimmoinen se on, kun on hyvä seuraaja. Ja sama toiste päin eli naisnäkökulmasta hyvä viejä esitettynä.
Mikäli viejät-seuraajat-hakuvalosysteemistä jokin uhkakuva pitäisi oikein hakemalla hakea, niin kyllähän siinä niin lopulta käyt kuten sukupuolineutraaleissa urheilukilpailuissa, että naisten mahdollisuudet menestyä kaventuvat entisestään, kun parrakaat seuraajat valtaavat tanssilattian seuraajien haulla ja parrakkaat viejät valtaavat tanssilattian viejien haulla. Että siinä mielessä tässä ollaan kyllä ampumassa tanssia harrastavia naisia sieviin ahtereihin. Kehityssuunta on väistämätön kaikkialla muuallakin: esimerkiksi näitä meille niin rakkaita lava- ja ravintolatensseja jokapuolelta kuten esimerkiksi etu- ja takapuolelta ympäröivässä yhteiskunnassamme.- Anonyymi
En usko, että edes nyt istuvan hallituksen aikana sallittaisiin tällainen Yhdenvertaisuuslaissa mainittuun syrjintäperusteeseen pohjautuva tanssinharrastajien ja -ammattilaisten luokittelu ns ryhmiin edes iloisia rintamerkkejä käyttämällä. Nyky- ja suunnitellun muotoiset hakuvalotkin ovat jo sillä siklalla, että niistä asiaa tekemällä voisi päästä mukavasti tasavertaisuuslakiotsikoihin.
- Anonyymi
Naisten tapa ilmaista itseään näissä vientiseuraamisasioissa on hieman karkea: nimittäin vientiseuraaminen on ehkä kuitenkin hieman eri asia kuin musiikin soidessa taustalla hortoilu ja kiemurtelu, mikäli puhutaan tanssimisesta.
Tai ehkä kysymys onkin siitä, että viejäksi alkanut nainen on sen hakemansa naisen kanssa tismalleen samoissa ongelmissa kuin taitavinkin mies olisi ollut: jos tanssissa parilla ei ole mitään käsitystä siitä, että tanssi on yksinkertaisesti kävelemistä musiikin tahtiin siten, että välillä otetaan kestoltaan pidempiä ja välillä lyhyempiä askeleita ja toisinaan ollaan suorastaan ottamatta askeltakaan siten, että vartalo toimii tismalleen samalla tavalla, kun kävellään huvikseen tai työkseen. No meneehän se kävely toki muulla vapaa-ajalla kuin tanssillisella vielä musiikinkin soidessa taustalla ihan nappiin nimittäin aamu- ja iltalenkillä korvakuulokkeista iskelmiä kuunnellen, mutta heti, kun joku sanoo, että nyt tanssitaan, se alkaa keho toimia päin vi**ua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten tapa ilmaista itseään näissä vientiseuraamisasioissa on hieman karkea: nimittäin vientiseuraaminen on ehkä kuitenkin hieman eri asia kuin musiikin soidessa taustalla hortoilu ja kiemurtelu, mikäli puhutaan tanssimisesta.
Tai ehkä kysymys onkin siitä, että viejäksi alkanut nainen on sen hakemansa naisen kanssa tismalleen samoissa ongelmissa kuin taitavinkin mies olisi ollut: jos tanssissa parilla ei ole mitään käsitystä siitä, että tanssi on yksinkertaisesti kävelemistä musiikin tahtiin siten, että välillä otetaan kestoltaan pidempiä ja välillä lyhyempiä askeleita ja toisinaan ollaan suorastaan ottamatta askeltakaan siten, että vartalo toimii tismalleen samalla tavalla, kun kävellään huvikseen tai työkseen. No meneehän se kävely toki muulla vapaa-ajalla kuin tanssillisella vielä musiikinkin soidessa taustalla ihan nappiin nimittäin aamu- ja iltalenkillä korvakuulokkeista iskelmiä kuunnellen, mutta heti, kun joku sanoo, että nyt tanssitaan, se alkaa keho toimia päin vi**ua!Lisäyksenä edelliseen uskoisin kuitenkin, että hyvillä miesviejillä on ehkä kaikkein parhaiten hallussa tämä 3H: n periaate. Hyvät miesviejät ovat opettaessaankin jo vuosia korostaneet sitä, että vaikka se seuraaja ei osaisi askeltakaan tanssia, te voitte viejinä saada omalla tekemisellänne näyttämään siltä kuin se seuraaja osaisi tanssia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, että edes nyt istuvan hallituksen aikana sallittaisiin tällainen Yhdenvertaisuuslaissa mainittuun syrjintäperusteeseen pohjautuva tanssinharrastajien ja -ammattilaisten luokittelu ns ryhmiin edes iloisia rintamerkkejä käyttämällä. Nyky- ja suunnitellun muotoiset hakuvalotkin ovat jo sillä siklalla, että niistä asiaa tekemällä voisi päästä mukavasti tasavertaisuuslakiotsikoihin.
Entäpä sitten tilanteet, joissa ihmisiä luokitellaan ulkonäön mukaan ja vedetään ulkonäön perusteella hyvin pitkällekin meneviä johtopäätöksiä siitä, mitä minkin näköinen ihminen voi ja ei voi olla. Ulkonäköäni on tällä perusteella arvosteltu jopa tilanteessa, jossa olen vastannut asianmukaisesti naisen itsensä minulle esittämään kysymykseen, jolloinka vastauksen kuullut nainen on sanonut minulle päin naamaa, että: älä puhu paskaa, tuon näköinen mies ei millään voi olla sinkku!
- Anonyymi
Nykymeno pilaa tämänkin hienon harrastuksen.. lesbot, transut ja muut kummajaisuudet ovat muotia ja normaalit heteromiehet jäävät pois lavoilta.
- Anonyymi
Taas valkoinen heteromies huutelee lokerostaan kuinka häntä kohdellaan kaltoin. Voi kyynel!
- Anonyymi
Niinpä. Kautta aikain on tansseissa lavoilla seurojen-/työväentaloilla naisetkin keskenään tanssineet kun ei hakijoita ole ollut tarpeeksi eivätkä näinollen olisi päässeet tanssimaan ollenkaan. Nykyään miehiä on vielä vähemmän, joten on vain hyvä että ne seinäruusuksi jääneetkin pääsee ja saavat tanssia edes keskenään kun miehet ei hae.
Kurssinkäyneet tiukkapipot seuroineen voi järjestää omat tanssit jos eivät suvaitse tanssipaikoille keskenään tanssivia naisia ja ilmoittaa julkisesti että heidän tansseihin ei ole naispareina tanssivilla asiaa. Homofobia jyllää nykyään pahasti, mutta yhtään julkilesboparia en ole tansseissa nähnyt, heteronaisia tanssimassa keskenään kyllä silloin kun miehet ei heitä hae. Typerää jauhamista asiasta mitä on aina lavoilla ollut, ei ole pelkästään tämän päivän ilmiö! - Anonyymi
Minua valkoisena heteromiehenä nämä jutut lähinnä naurattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Kautta aikain on tansseissa lavoilla seurojen-/työväentaloilla naisetkin keskenään tanssineet kun ei hakijoita ole ollut tarpeeksi eivätkä näinollen olisi päässeet tanssimaan ollenkaan. Nykyään miehiä on vielä vähemmän, joten on vain hyvä että ne seinäruusuksi jääneetkin pääsee ja saavat tanssia edes keskenään kun miehet ei hae.
Kurssinkäyneet tiukkapipot seuroineen voi järjestää omat tanssit jos eivät suvaitse tanssipaikoille keskenään tanssivia naisia ja ilmoittaa julkisesti että heidän tansseihin ei ole naispareina tanssivilla asiaa. Homofobia jyllää nykyään pahasti, mutta yhtään julkilesboparia en ole tansseissa nähnyt, heteronaisia tanssimassa keskenään kyllä silloin kun miehet ei heitä hae. Typerää jauhamista asiasta mitä on aina lavoilla ollut, ei ole pelkästään tämän päivän ilmiö!Kyllä näin on. Itse olen jopa nähnyt naisten keskenään tangoa tanssivan päät kiinni toisissaan, viejä oli peräti eräs hetero naimisissa oleva tanssinopettaja, seuraajan suuntautuneisuus ei tiedossa. Monta muutakin kappaletta tanssivat illan aikana ja tämä opettaja haki muitakin naisia.
- Anonyymi
Kyllä lavatanssista tehdään nyt tässä hankalaa!
Älkää menkö tansseihin jos on niin vaikeaa.
On selvää, että naisia on lavoilla enemmän joten tanssikoon keskenään jos haluavat. Tanssikoon myös homoparit. Ei minua haittaa mikkään paitsi se jos lavaetikettiä ei noudateta.
Joitain sääntöjä siis pitää olla ja niitä voisi noudattaa. Jos jokainen touhuaa omiaan niin hermot menevät monelta ja etenkin silloin kun tilaa tanssia on vähän.
Monet tulevat vain tanssimaan ja jotkut taas puuhaavat päänsä sisällä muita ajatuksia...
Jos jotkut haluavat muuttaa vanhaa systeemiä niin kokeilkoot. Sateenkaariporukalle omat tanssit jne.
Ilta ei saa olla näin vaikea vaikka se ei menisikään oman mielen mukaan. - Anonyymi
Tanssijoiden keski ikä alkaa olla 80 vuotta. Muutama bändi vetää nuoria tyttöjä kuolaamaan, joita minäkin tanssitan innolla ja saavat oppia suomen parhaalta lavatanssijalta. MT
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että luomutanssijat valittaa kaikesta ja kaikista eniten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227