Verenperintö

Olen tavallinen suomalaisnainen ja uskon olevani mustalainen verenperintönä. Asiaa ei ole mitenkään varmistettu mutta toivottavasti joskus saisin siihen varmuuden. Olen aina ajatellut tietyistä asioista erilailla kuin muut valtavirtaan kuuluvat. En ole koskaan pystynyt ymmärtämään sitä, miten muut ihmiset pystyvät olemaan niin avoimia yksityiselämästään tai kielletyistä aiheista. Kun olen tutkinut mustalaisten kulttuuria niin olen huomannut, että minulla on melkein täydellisesti samanlaiset ajatukset heidän kanssaan. Ainoastaan siinä voi olla eroja, etteivät mustalaiset pidä avioliittoa kovin suuressa arvossa tai siinä, että vanhempia kutsutaan nimellä. Tykkään myös pukeutua huomattavasti valtaväestöä näyttävämmin. Minulla oli kerran kaverina puolimustalainen ja tunsin, että olisimme olleet sielunsiskoja keskenämme.
Jos kävisi ilmi, että tosiaankin olisin osittain mustalainen niin alkaisin käyttämään pikkuhametta ja pitkähihaisia paitoja jos se vain kävisi muille mustalaisille. Mietin vain, miten pärjäisin kesällä kolmenkymmenen asteen helteillä. Paita varmaan pitäisi vaihtaa päivittäin, vai miten muut mustalaiset selviävät kesästä?
Minulla on myös muita tulevaisuuden suunnitelmia sen varalle jos kävisi ilmi, että olisin osittain mustalainen.
29950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Liity netissä sukututkimuksen niin saat tietää monessako polvessa olet romaani
Minun lapsissani on hieman romaani verstaalla koska heidän isän suvussa oli ollut romaani nainen viisi sukupolvea taakse päin .
Joten hyvä ottaa selville ja sukututkimus paljastaa niin monia muitakin asioita

Äänestä
  • Korjaus VERTA eikä verstaalla , puhelin taas muuttelee

    Äänestä

AP

Setä on tehnyt vaarin isänpuoleisesta suvusta sukututkimuksen mutta äidinpuoleisesta ei. Olen miettinyt, että pitäisikö häneltä kysyä, että aikooko hän jatkaa sillekin puolelle. Mummustakin on tehty sukututkimus, mutta hän ei itse ole kiinostunut sukututkimuksesta joten häneltäkään ei oikein voi kysyä. Ehkä voisin kysyä häneltä, että voisinko saada sen henkilön yhteystiedot joka tutkimuksen on tehnyt. Itse en osaa ollenkaan sanoa, miten erottaa sukututkimuksen perusteella kuka on mustalainen ja kuka ei. Vaarikaan ei ole enää hengissä niin häneltäkään ei voi kysyä lisätietoja hänen suvustaan. Häntä on kuitenkin pienenä sanottu tummaksi niin voi olla, että hänen äidin puolelta löytyisi jotain. Toisten isovanhempien suku voi vielä olla kokonaan tutkimatta. Jos ei lähipiiristä löydy mitään tietoa niin pitää varmaan turvautua sitten siihen ulkopuoliseen sukututkimukseen. Toivottavasti ei käy kovin kalliiksi.

Äänestä

Otan osaa,ei kannata tuollaista juttua levitellä eikä tutkia.

Äänestä
  • AP

    Kai sitä omista sukujuurista saa olla ylpeä, olivat ne sitten millaiset hyvänsä.

    Äänestä

  • AP

    Ennemminkin olisin ylpeä.

    Äänestä

  • Miten niin ei kannattaisi , jokainen on tietysti kiinnostunut omista juuristaan . Netissä on sukututkimuksen ja moni on saanut jopa tietää ettei se jota on pitänyt isänään olekaan hänen biologinen isänsä , myös saanut uusia sisaruksia joista ei olisi saanut tietää jos ei olisi ottanut DNA koetta. Ei nämä sukututkimuksen niin kalliita ole kun monet luulee .
    Yksikin nainen löysi Amerikasta sen biologisen isänsä , vaikka oli pitänyt ihan toista miestä isänään koko elämänsä ajan

    Äänestä

Aloittaja ihmettelee mm. että miksi "muut" puhuvat kielletyistä puheenaiheista. Eikö silloin tulisi ymmärtää että niille "muille" ne puheenaiheet eivät ole kiellettyjä? Ei valkolaisilla ole mitään yleisesti kiellettyjä puheenaiheita, jokainen kohdallaan päättää mistä antaa itselleen luvan puhua ja mistä kertoa, ei s emihin kään lakiin perustu...

Äänestä
  • AP

    Ainakin lasten kuullen on lailla kielletty puhua niistä kielletyistä puheenaiheista. Suurin osa tätä tuskin edes tajuaa nykymenoa katsellessa.

    Äänestä

  • Ihan niin kukin päättää itse jos haluaa tutkia sukuaan, ja monelle on tullut tietoon asioita sukututkimuksen kautta mitä eivät koskaan tietäisi jos eivät olisi tehneet sukututkimusta .joten mitään kiellettyä näissä asioissa ei ole jokaisen oikeus ottaa selville kun keinot siihen ovat nykyään

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    AP

    Ainakin lasten kuullen on lailla kielletty puhua niistä kielletyistä puheenaiheista. Suurin osa tätä tuskin edes tajuaa nykymenoa katsellessa.

    Missä laissa kielto on ja mitä ovat "ne" kielletyt puheenaiheet?

    Vastaus: ei missään laissa eikä mitään laissa kiellettyjä aiheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Missä laissa kielto on ja mitä ovat "ne" kielletyt puheenaiheet?

    Vastaus: ei missään laissa eikä mitään laissa kiellettyjä aiheita.

    AP

    Suomen laissa kielto ja kielletyt aiheet ihmisten läheisiin tekemisiin liittyviä asioita. Kysyjä taitaa olla anarkisti kun ei välitä laeista tai niiden olemassaolosta.

    Äänestä

AP

Se kommentti johon aiemmin vastasin on poistettu. Halusin kuitenkin kommentoida siihen, että minusta on todella surullista, että nykyään ihmiset häpeävät itseään niin paljon, että tekevät peruuttamattomia asioita muuttaakseen itseään. Myöhemmin sitten kadutaan kyseisiä tekoja kun hyväksytäänkin se, että on kuka on ja millainen on. Itse en ainakaan kadu itsessäni mitään vaan uskallan olla täysin sellainen kuin olen.

Äänestä

Aloittaja on joku, joka kuvittelee olevansa niin uniikki omine ajatuksineen että pitää keksiä toisen kansan identiteetti omakseen.

Äänestä
  • AP

    En ole keksinyt toisen kansan identiteettiä omakseni. Kuten sanoin, vaaria on sanottu pienenä tummaksi joka on vanha nimitys mustalaiselle. Jos kävisi ilmi, että suvussani ei kuitenkaan olisi mustalaisia niin tietenkin sitten jatkaisin elämääni kuvittelematta olevani osaksi mustalainen. Ei se sen vaikeampaa ole, mutta nyt vain haluan selvittää olenko osaksi mustalainen vai en.

    Äänestä

  • AP

    Olen juuri opetellut hakemaan tuolta tietoa, mutta vaarin äiti on kuollut niin myöhään ettei tuolta löydy mitään. Pitäisi käydä hänen haudallaan katsomassa, että onko siellä hänen vanhempiensa nimiä ja elinaikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mene nettiin siellä on parikin kunnollista sukututkimus sivua joiden avuilla pääsee pitkälle
    Minun edesmennyt ystäväni oli aina ihmetellyt kultaisia korvarenkaat jotka oli perinyt äitinsä lälkeen ja suku tutkimuksen jälkeen sai såtietää niidenkin alkuperän . Joten noissa sukututkimus sivuilla on todella ilmennyt asioita mistä erolla tiedetty aikaisemmin
    Monille yllätyksiä myös in on ottanutDNA testit

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    AP

    Olen juuri opetellut hakemaan tuolta tietoa, mutta vaarin äiti on kuollut niin myöhään ettei tuolta löydy mitään. Pitäisi käydä hänen haudallaan katsomassa, että onko siellä hänen vanhempiensa nimiä ja elinaikoja.

    Tervetuloa BillionGraves'iin

    Ole osa jotain suurempaa

    BillionGraves on maailman suurin haettavien GPS-hautausmaatietojen lähde ja se kasvaa suuremmaksi ja paremmaksi joka päivä. Voit auttaa kuvaamalla hautakiviä paikallisissa ja muissa hautausmaissa ja puhtaaksikirjoittamalla sitten kuvista löytyvät henkilökohtaiset tiedot.

    https://billiongraves.com

    Tuolta sivulta löytyy myös kuvia Suomen romanien hautakivistä.

    Äänestä

Opetusneuvos Henry Hedman kirjoittaa julkaisussa, että romanit kohtaavat edelleen kaikkialla Euroopassa viharikoksia, ihmisoikeusloukkauksia ja syrjintää. Pohtiessaan romanien heikon aseman vuosisataisia juuria Hedman nostaa esiin myös kirkon arveluttavan menneisyyden Pohjoismaissa. Ruotsin ensimmäinen luterilainen arkkipiispa Laurentinus Petri otti kielteisen asenteen romanisiirtolaisia kohtaan. Papit eivät saaneet kastaa romanilapsia eivätkä haudata romanivanhuksia.

Linköpingin kirkolliskokouksessa vuonna 1594 päätettiin, että romaniväestöltä kielletään paitsi kirkolliset palvelut myös sairaanhoito. Papit eivät sallineet edes kristinuskoon kääntyneiden romanien osallistua jumalanpalveluksiin.

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/ihmisoikeusjulkaisu-kirkko-kielsi-romaneilta-1500-luvulla-pohjoismaissa-kaikki-palvelunsa/

Äänestä
  • AP

    Itse olen kuullut etteivät jotkut mustalaiset välttämättä koskaan menisi naimisiin sillä naimisiin menoa pidettäisiin todisteena häveliäästä toiminnasta.

    Äänestä

maanantai 1. marraskuuta 2010

Avioliitto

Vaikka pariskunta eläisi avoliitossa, heidät ajatellaan miehenä ja tämän vaimona. Nykyisin on paljon entistä yleisempää, että nuoremmat käyvät solmimassa varsinaisen avioliiton joko maistraatissa tai kirkossa. Aiemmin kun tämä tapa oli lähinnä uskovaisilla.

Vihkitilaisuuteen ei tule paikalle kummankaan vanhempia, vaan todistajina on vain muutamia oman ikäisiä ihmisiä – tai ei välttämättä ketään romaneita. Vihkiminen ja avioliitto eivät ole kulttuurissamme todellakaan kielletty asia, mutta koska parisuhteisiin liittyvistä asioista ei puhuta, kaikkea niihin liittyvää ei myöskään näytetä.

Vihkitilaisuudessa on päällä ihan vain omat vaatteet, joskin tuolloin laitetaan yleensä parempaa päälle.

http://romanitar.blogspot.com/2010/11/romanikulttuuri-seurustelu-ja.html

Äänestä

Monet ulkomaan mustalaiset ovat ihan ihmeissään siitä, että miten Suomen mustalaisille häät ovat hävettävä ja omilta vanhemmilta salassa pidettävä asia. Yleensä romaneille häät ovat suurin ja tärkein juhla, jossa todellakin ovat paikalla niin hääparin vanhemmat kuin suvun vanhimmatkin. On muidenkin maiden mustalaisilla monia siveellisyyteen ja häveliäisyyteen liittyviä tapoja, mutta häitä juhlitaan näyttävästi koko suvun kanssa yhdessä. Suomen kaaleilla taitaa hautajaiset olla se suurin juhla...

Onkohan olemassa muita romaniryhmiä kuin Suomen kaaleet Suomessa ja Ruotsissa, joille häät olisi vain pienimuotoisesti ja omanikäisten kesken juhlittava juhla? Tietääkö kukaan, miksi Suomessa mustalaiskulttuuri on kehittynyt tällaiseksi häiden osalta?

Äänestä
  • AP

    Ennenvanhaan häihin liittyi paljon ennakko-odotuksia, velvoitteita ja jossain myös tapoja. Ensinnäkin puhutaan, että ihmiset menevät naimisiin, sitä ei välttämättä tarvitse tarkentaa mikä mielikuva asiasta tulee. Ja sitähän se ennenvanhaan osaksi tarkoittikin. Ensimmäinen kerta oli naimisiin menon jälkeen ja taikauskoiset sivulliset "tarkistivat" että kyseessä oli varmasti ensimmäinen kerta. Naimisiin menon tarkoitus oli myös suvun jatkaminen eli lasten hankkiminen. Eli ei ihmekään, että mustalaiset häpeävät asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Maailman yli kymmenestämiljoonasta romanista noin kymmenentuhatta Suomen romania häpeää häitä.

    Äänestä

Kaaleilla on suomenkielisiäkin sukunimiä, vaikka suurin osa sukunimistä on ruotsinkielisiä. Joitakin suomalaisia sukunimiä on ollut jo 1800-luvun alkupuolella, ehkä 1700-luvullakin, kun tutkii vanhoja kirkonkirjoja. Sukunimiä on myös suomennettu tai keksitty uusia suomenkielisiä sukunimiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen tavallinen suomalaisnainen ja uskon olevani mustalainen verenperintönä. Asiaa ei ole mitenkään varmistettu mutta toivottavasti joskus saisin siihen varmuuden. Olen aina ajatellut tietyistä asioista erilailla kuin muut valtavirtaan kuuluvat. En ole koskaan pystynyt ymmärtämään sitä, miten muut ihmiset pystyvät olemaan niin avoimia yksityiselämästään tai kielletyistä aiheista. Kun olen tutkinut mustalaisten kulttuuria niin olen huomannut, että minulla on melkein täydellisesti samanlaiset ajatukset heidän kanssaan. Ainoastaan siinä voi olla eroja, etteivät mustalaiset pidä avioliittoa kovin suuressa arvossa tai siinä, että vanhempia kutsutaan nimellä. Tykkään myös pukeutua huomattavasti valtaväestöä näyttävämmin. Minulla oli kerran kaverina puolimustalainen ja tunsin, että olisimme olleet sielunsiskoja keskenämme.
Jos kävisi ilmi, että tosiaankin olisin osittain mustalainen niin alkaisin käyttämään pikkuhametta ja pitkähihaisia paitoja jos se vain kävisi muille mustalaisille. Mietin vain, miten pärjäisin kesällä kolmenkymmenen asteen helteillä. Paita varmaan pitäisi vaihtaa päivittäin, vai miten muut mustalaiset selviävät kesästä?
Minulla on myös muita tulevaisuuden suunnitelmia sen varalle jos kävisi ilmi, että olisin osittain mustalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu