Minä ja minun rakas bernhardinkoirani.

Mistä oikein aloittaisin? Niin, olen nainen ja bernhardinkoirani on myöskin nainen, koiranainen. Minun nimeni on Bella ja koirani nimi on Bertta. Pidämme molemmat miehistä mutta vain oman rotumme miehistä. Olin siveä ja raitis nainen, kunnes sain Bertan pentuna, eräältä silloiselta miesystävältäni. Ja siitä sitten alkoi juomakierteeni, sen vain lisääntyessä Bertan kasvaessa. Meillä oli Bertan kanssa tapana ulkoillessamme iskeä silmämme koiria ulkoiluttaviin miehiin, vuoronperään Bertan iskiessä koiran miehineen ja minun miehen koirineen. Toimme ne sitten kotiin, minun viedessäni oman mieheni omaan sänkyyni ja Bertan viedessä oman poikakoiransa omaan koiransänkyynsä ja pidimme saalistamiemme urosten kanssa joka päivä hauskaa. Ilman Berttaa en jo yli kuusikymppisenä naisena olisi saanut välillä parikymppisiäkin uroksia, vaikka hyvän näköinenhän sentään vieläkin olen. Asiahan nimittäin oli niin, että Bertta sai miehet juomaan, kuten vuosien varrella oli saanut minutkin juomaan ja humalassa miehet oli helppo houkutella sänkyyn. Bertallahan itsellään ei ollut vanhanakaan koirana vaikeuksia saada poikakoiria koiransänkyynsä kun koirathan ei iästä välitä niinkuin me ihmiset.
Siispä konjakkia riitti, enkä ymmärrä vieläkään että mistä Bertta sitä siihen pikku tynnyriinsä oikein sai kun ei loppunut koskaan, ei edes vaikka olisi isompikin porukka ollut sitä samanaikaisesti juomassa. Vuodesta vuoteen sitä kuitenkin aina vain riitti. Kuppi hampaissaan vain tassutteli urossaaliini eteen, tarjoili tälle konjakkia niin kauan kunnes saaliini oli valmis talutettavakseni ja naitavakseni sänkyyni ja vieläpä aamuksikin riitti rapularyyppyjä Bertalla vierailleni tarjoiltavaksi. Aivan sitten mahtavia tällaiset bernhardinkoirat. Suosittelen mitä lämpimämmin.
https://i.pinimg.com/originals/f8/5d/0b/f85d0bb1bce5a601f7f63e59215bc95b.jpg