Viimeinen tanssi

Anonyymi-ap

Kesän rapukekkerit olivat pulkassa ja vieraat lähteneet yhtä lukuunottamatta. Julius oli jäänyt odottamaan äitiään, jonka piti hakea poika ( 17 v.) Ilmeisesti äiti oli sammunut naapurimökille. Olimme vaimoni ja juliuksen kanssa kolmestaan. Julius oli tuollainen hoikka ja hiljaisen oloinen kaveri. Vaimoni jututti häntä, kyseli tyttöystävistä ym. sellaista. Laitoin tunnelmaan sopivaa musiikkia ja vaimoni halusi tanssia. Sanoin, että se on Juliuksen vuoro nyt, mä olen sen verta humalassa. Katselin vaimoni ja pojan tanssimista, melkoista hinkkaamista. Poika käväisi välillä WC.ssä ja juomassa yhden oluen. Vaimo tuli viereeni ja kuiskasi " On Kaverilla aikamoinen meisseli" "Jaa" naurahdin. Vaimo pyörähti makkarissa ja hän oli pukeutunut korkkareihin ja viinpunaisiin alusasuihin. Sifonkinen paitauli päällä. Eipä jäänyt mikään arvailujen varaan. Poika tuli ja vaimo soitti lattialle. Tanssiminen jatkui, tosin poika pälyili minua hämillään. Näytin peukkua ylöspäin. Vaimo riisui pojan t-paidan ja lopuksi shortsit. Ja oli se ihan iso ja komeasti stondiksessa ylöspäin. Vaimo heitti paitulin lattialle ja pikkarit myös. Nojasi soffan reunuksele, levitti säärennsä ja otti pojan lemmenkalun käteensä ja ohjasi sen hitaasti sisäänsä. Poika katseli minua hätääntyneenä, mutta kun näytin oikein kahdella kädellä peukkua ylöspäin hän työnsi muutaman kerran ja se oli sitten siellä. Auto tuli pihaan, poika keräsi vaatteensa ja meni vessaan, vaimoni makuuhuoneeseen. Pojan äiti pahoitteli myöhästymistään ja kyseli miten ilta oli mennyt. Kerroin totisella naamalla, että vaimo meni jo nukkumaan ja me miehet tässä kertailimme kalajuttuja.

2

6516

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivottavasti tapaatte vielä.

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2105
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1418
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1142
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1029
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      684
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      102
      581
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    Aihe