Tontin ilkivalta

Anonyymi-ap

Perin tontin jolla seisoo toistaiseksi asumaton omakotitalo. Myyn tontin kun paremmat ajat ehkä koittaa. Talon oviin sukulainen oli lyönyt laudat ettei sinne mennä. Asun 500 km päässä ja Naapuri soittaa että talon laudat on revitty irti ja ikkunoita kivitetty. Pikkupojat asialla. Naapuri oli selvittänyt rakennustoimelta että perijänä olen vastuussa pikkupoikien haavoista jos loukkaavat itsensä. Talo on laho joten lattiakin voi hajota.

15

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkea ei kannata uskoa, sillä sinua on nyt vedetty höplästä. Lain mukaan rangaistavaa on, jos säilyttää huolimattomasti ampuma-asetta, tai räjähteitä, jonka seurauksena joku vahingoittuu. Myös vaaralliseksi tiedetyn eläimen, vaikka koiran vartioimatta jättäminen on sakkorikos, jos koira pääsee jotain puremaan. Et ole siis säilyttänyt omaisuuttasi lain vastaisesti.
      Lasten huoltajat ovat voineet laiminlyödä lastensa valvontavelvollisuutensa, jos näin on käynyt, niin silloin sinulla on oikeus vaatia heiltä vahingonkorvausta.

      • Anonyymi

        Näinpä ja rikoksena ilkivalta ja jOS alaikäinen eli alle rikosvastuun, on vanhemmat vahingonkorvausVELVOLLISIA, mutta jos 15 (rikosvastuu) täyttänyt, on hän vastuussa tekemästään vahingosta.

        Eli aloittaja tekee rikosilmoituksen ja vaatii rikosvastuulliselle rangaistusta että vahingonkorvausta eli kaksi vaatimusta.

        Oven eteen naulatut laudat saa irti vain ja ainoastaan työkalulla vääntämällä, käsin ei lähde.

        Tekijät mitä ilmeisimmin lähinaapurustosta ja päättäneet mennä käymään nettivideoiden "a bandoned "perusteella, "mekin käydään tutkimassa".

        T. Special professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lawetti taas jakaa väärää neuvoa,alle 15 v on vahingonkorvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta,ei niin että vasta 15v olisi vastuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lawetti taas jakaa väärää neuvoa,alle 15 v on vahingonkorvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta,ei niin että vasta 15v olisi vastuussa.

        Lue oikein, KEILLÄ ON HUOLTOVELVOLLISUUS SAAKELIN IDIOOTTI.

        Alle 15v on korvausvelvollisuus, mutta se siirtyy vanhempien vastuulle ja tuo korvausvelvollisuus säilyy vahingon tehneellä niin, että kun hän saa palkkaa, korvaus otetaan siitä jos asia on viety ulosmittaukseen.

        Pääasiassa vanhemmilla on alle 15v tekemän vahingonkorvaaminen, MUTTEI RIKOSVASTUUTA.

        Kristuksen idiootti.

        Mikä vitun takia te oletta joka paikassa inisemässä, hyttysetkin tapetaan inisemästä.

        T. Special professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue oikein, KEILLÄ ON HUOLTOVELVOLLISUUS SAAKELIN IDIOOTTI.

        Alle 15v on korvausvelvollisuus, mutta se siirtyy vanhempien vastuulle ja tuo korvausvelvollisuus säilyy vahingon tehneellä niin, että kun hän saa palkkaa, korvaus otetaan siitä jos asia on viety ulosmittaukseen.

        Pääasiassa vanhemmilla on alle 15v tekemän vahingonkorvaaminen, MUTTEI RIKOSVASTUUTA.

        Kristuksen idiootti.

        Mikä vitun takia te oletta joka paikassa inisemässä, hyttysetkin tapetaan inisemästä.

        T. Special professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

        Lawetti on aivan metsässä, kuten tavallisesti. Lapsen huoltaja on korvausvelvollinen VAIN, JOS hän on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. KKO:n päätösten mukaan valvontavelvollisuus normaalisti on noin 7 vuotiaaksi saakka. Siitä vanhenmaksi lapsi vastaa aiheuttamastaan vahingosta. Tosin vahingonkorvauslain perusteella oikeus sovittelee, eli alentaa lapsen maksettavaksi tulevaa korvauksen määrää.
        Aina silloin tällöin on lasten tulitikkuleikeistä palanut koko talo. Huoltajat eivät ole olleet korvausvelvollisia, vaan palon aiheuttanut lapsi. Näin on näreet.

        Aha, lastensuojelulaki 2§ edellyttää vanhempien vastuuta, eli siis niin että, lapsella on mahdollisuus täysi-ikäiseksi tultuaan samoihin oikeuksiin kuin on muillakin lapsilla (PL 6§) eli kuuluu hyvinvointiin eli tarkoittaa tällöin, ettei lapselle tule vahingonkorvauksen vuoksi kielteistä luottotieto merkintää ja joka myöhemmässä vaiheessa asettaa lapsen mahdollisuuksien huonontumista.

        Olen tainnut montakin kertaa kirjoittaa, HUOMIOIKAA MUITAKIN LAKEJA KEHITELLESSÄNNE IHMEELLISIÄ TULKINTOJANNE.

        T. Special Professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä ja rikoksena ilkivalta ja jOS alaikäinen eli alle rikosvastuun, on vanhemmat vahingonkorvausVELVOLLISIA, mutta jos 15 (rikosvastuu) täyttänyt, on hän vastuussa tekemästään vahingosta.

        Eli aloittaja tekee rikosilmoituksen ja vaatii rikosvastuulliselle rangaistusta että vahingonkorvausta eli kaksi vaatimusta.

        Oven eteen naulatut laudat saa irti vain ja ainoastaan työkalulla vääntämällä, käsin ei lähde.

        Tekijät mitä ilmeisimmin lähinaapurustosta ja päättäneet mennä käymään nettivideoiden "a bandoned "perusteella, "mekin käydään tutkimassa".

        T. Special professional of the word's and law, Lawetorder Z via V

        "Näinpä ja rikoksena ilkivalta ja jOS alaikäinen eli alle rikosvastuun, on vanhemmat vahingonkorvausVELVOLLISIA, mutta jos 15 (rikosvastuu) täyttänyt, on hän vastuussa tekemästään vahingosta."

        Tässä jatkumoa palstan hupiveikon (-vuokon?) eli L-höppänän töppäysten pitkään sarjaan.

        1. Alaikäinen on itse vahingonkorvausvastuussa aiheuttamastaan vahingosta - vaikka häntä ei voida rikoksesta rangaistukseen tuomita.

        2. Alaikäisen vanhempi ei suinkaan ole automaattisesti vastuussa lapsensa aiheuttamasta vahingosta. Huoltaja tai muu valvontavelvollinen vastaa alaikäisen aiheuttamasta vahingosta vain oman tuottamuksensa perusteella. Vastuu on esimerkiksi mahdollinen, mikäli huoltaja laiminlyö alaikäisen valvonnan tai hän antaa alaikäisen haltuun vaarallisia esineitä.

    • Anonyymi

      1 §
      Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

      Vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

      2 §
      Jos vahingon on aiheuttanut kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on hän velvollinen korvaamaan siitä määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi.

      3 §
      Mielisairas, vajaamielinen tai sieluntoiminnaltaan häiriintynyt on velvollinen korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta määrän, joka hänen tilaansa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Tilapäistä sieluntoiminnan häiriötä, johon vahingon aiheuttaja on saattanut itsensä, ei kuitenkaan yksin ole pidettävä korvausvelvollisuutta vähentävänä perusteena.

      Missä lukee että vanhemmilla on vahingonkorvausvastuu alle 15v tekemästä vahingosta?

      EI missään.

      Sähän olet varsinainen riemuidiootti kun muuta väität.

      • Anonyymi

        Huoltaja tai muu valvontavelvollinen vastaa alaikäisen aiheuttamasta vahingosta vain oman tuottamuksensa perusteella. Vastuu on esimerkiksi mahdollinen, mikäli huoltaja laiminlyö alaikäisen valvonnan tai hän antaa alaikäisen haltuun vaarallisia esineitä.

        "Huoltaja tai muu valvontavelvollinen vastaa alaikäisen aiheuttamasta vahingosta vain oman tuottamuksensa perusteella."

        Totta mutta silloinkin vanhempi tuomitaan yhteisvastuullisesti korvauksiin,ei niin että korvausvelvollisuus siirtyisi kokonaan vanhemmalle lapselta.

      • Anonyymi

        Ai olenko???

        Jaa jaa, ehkä se on riemuidiootimpi joka ei huomioi lakien moninaista kirjoa ja ei osaa riemullisessa idioottimaisuudessaan yhdistellä eri lainsäädännöllisiä kohtia toisiinsa, joten lue Anonyymi
        24.08.2023 10:32

        T. Special Professional of the law and word's, Lawetorder Z via V

      • Anonyymi

        Näin on. Lawetti on ns. keittiöjuristi, joka leikkii juristia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Lawetti on ns. keittiöjuristi, joka leikkii juristia.

        Sehän (leikkiminen) ei muuten haittaa mitään, mutta joku satunnainen vierailija saattaa uskoa häntä. Hän on kova kopioimaan Finlexiä, joten joku voi mennä lankaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän (leikkiminen) ei muuten haittaa mitään, mutta joku satunnainen vierailija saattaa uskoa häntä. Hän on kova kopioimaan Finlexiä, joten joku voi mennä lankaan.

        Kerroppa sitten, mitä on sivustot finlex ja edilex??

        Finlexistä löydät ilmaiseksi luettavaksi "lainlaatijan oppaan", sama löytyy edilex:in, mutta maksullisena.

        Eli mitä sivustoja nuo on, sen verran avaan, että finlex on oikeusministeriön ylläpitämä sivusto, kun taas edilex on yksityistahon.

        T. Special professional word's and law, lawetorder Z via V

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Huoltaja tai muu valvontavelvollinen vastaa alaikäisen aiheuttamasta vahingosta vain oman tuottamuksensa perusteella."

        Totta mutta silloinkin vanhempi tuomitaan yhteisvastuullisesti korvauksiin,ei niin että korvausvelvollisuus siirtyisi kokonaan vanhemmalle lapselta.

        Oikeus päättää. Ylempänä oli esimerkkejä, että alaikäisellekin voi aiheutua vahinkoa kyseisessä paikassa myös. Vanhempien vakava vastuu voi tulla kyseeseen myös liikkumisvälineiden ja työkalujen aiheuttamien vahinkojen osalta joskus.
        Rahat saadaan perittyä aiemmin vanhemmilta heidän maksukykyynsä asti huutokaupassa. Ylittävä osa jää lapsen maksettavaksi omalta osaltaan, jos ei vanhempien palkat riitä sittenkään korvauksiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      4008
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      35
      2210
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1258
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1129
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      74
      996
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      834
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      824
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      71
      784
    Aihe